FALGUN PONIES

Welcome to Falgun Ponies!

Eräänä helmikuisena päivänä ihastelin erästä myynnissä olevaa welsh mountaintammaa. Mietin pitkään mitä tekisin: laittaako tarjous vai ei? Lopulta päädyin tarjouksen tekemään ja pian tamma olikin minun. Sitten tulin ajatelleeksi, että mitä minä mountainponilla teen? Pian aloin innostua enemmän ja enemmän welshien kasvatuksesta, joten lopulta aloinkin rakennuttamaan pientä tallia Fiktion tiluksille welshejä varten. Falgun Welsh on siis Fiktion mailla sijaitseva pieni, kymmenen ponin talli, joka riittää aivan hyvin welshien pienimuotoiseen kasvatukseen. Mitään isoa siittolaa meistä tuskin on tulossa.

Toimintaamme kuuluu vain ponien jalostaminen ja niillä kilpaileminen kouluratsastuksessa ja joillakin myös näyttelyissä. Kilpailuja emme siis järjestä, mutta jos kilpailuja järjestetään, ne ovat silloin Fiktiossa. Meillä ei nimittäin ole kuin oma talli ja tarhat, kaikki muut ovat yhteistä Fiktion kanssa. Kasvattimme tunnistat etuliitteestä Falgun's. Sitä ei ole vielä rekisteröity vähäisen kasvattimäärän vuoksi, mutta sekin tullaan joskus tekemään. Tutustu ihmeessä poneihimme ja kasvatustoimintaamme! Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse.

terveisin, Milja M.
VRL-0692, Kouluratsastajat
virtuaali@POISTAlasileija.net

Suosittelemme

»   Vienna
»   Greenwich
»   talli3
»   talli4
»   talli5
»   Virtuaalisten Welshien Ystävät
»   VWY Laatuarvostelu
»   Virtuaalinen Ratsastajainliitto
»   Kouluratsastusjaos
»   Näyttelyjaos
»   Päivitetty viimeksi 05.08.2009.
»   Äänestä meitä VRL:n tallilistalla!

Welsh mountains


Royal Brave
kimo, 120cm, jalostuskäytössä
koulupainotteinen, helppo A
ei meriittejä

Aeron Vienna
kimo, 118cm, kilpailee/jalostuskäytössä
koulupainotteinen, helppo B
ei meriittejä

tamma Bye Illusia ei meriittejä yleispainotteinen jalostuskäytössä
tamma Falgun's Yassmin ei meriittejä koulupainotteinen varsa
tamma Gwenith's Emyth ei meriittejä koulupainotteinen kilpailee
tamma Rowland's Gennie ei meriittejä koulu- ja estepainotteinen jalostuskäytössä
tamma Villa's Constance ei meriittejä koulupainotteinen jalostuskäytössä

Lisäksi tallissamme asuu yksityisinä neljä welsh mountainia. Kaikki ovat Crystalin omistuksessa. Muita yksityisiä emme talliin ota.   o. Falgun's Andreas
t. Falgun's Gwenith
o. Gwenith's Heddwyn
o. Gwenith's Rhodri

Breeding

Kasvattavamme ponit ovat aina koulupainotteisia, mutta myös sekä koulu-, että esteratsastukseen painottuvia poneja syntyy. Tavoitteenamme ovat tietysti hyväluonteiset, terveet ja rotumääritelmän mukaiset ponit. Kasvattajaliitteemme on Falgun's, joka tulee kasvatin nimen eteen. Tilausvarsat eivät ainakaan tällähetkellä ole mahdollisia. Myöhemmin tulevaisuudessa voidaan niitäkin harkita.

Jos kiinnoistuit myynnissä olevasta kasvatistamme, ota yhteyttä sähköpostitse. Kerro viestissäsi kenestä olet kiinnostunut, minne poni muuttaisi ja millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla sille olisi, sekä kilpailunäyttöä. Usein, kun poneja on myynnissä, tehdään hevostalli.nettiin siitä topic, jolloin niihin voi tehdä tarjouksia.

Kuten varmaan monilla kasvattajilla, myös minulla on muutama ehto uudelle omistajalle:
    1. Kasvattajaksi merkitään Falgun Ponies
    2. Sivut ilmoitetaan 2 viikon kuluessa sähköpostitse.
    3. Nimeä, sukua, sukupuolta, rotua ja syntymäaikaa ei saa muuttaa.
    4. Ponille max. 6 varsaa.
    5. Palautukset minulle, et saa itse myydä eteenpäin.

Little welsh mountain ponies

s. 30.05.2009 t. Falgun's Yassmin e. Adelicia i. Moonbeam Yates om. Falgun Ponies
s. 30.10.2008 t. Falgun's Cesia e. Villa's Constance i. Aeron Vienna om. Rops
s. 28.10.2008 o. Falgun's Lloyd e. Adelicia i. Sebastian From Mars om. billy.
s. 20.10.2008 o. Falgun's Caradoc e. Bye Illusia i. Aeron Vienna om. nathron
s. 13.10.2008 t. Falgun's Opaque e. Bye Illusia i. Nybergs Fleshjack om. Sonoko D.
s. 10.09.2008 o. Falgun's Andreas e. Lalita i. Adhemar v. 78 om. Crystal
s. 21.06.2008 o. Falgun's Arntor e. Rowland's Gennie i. Aeron Vienna om. sandi
s. 20.05.2008 t. Falgun's Gwenith e. Adelicia i. Royal Brave om. Crystal
s. 01.05.2008 t. Falgun's Dianthe e. Bye Illusia i. Rowland's Die Amar om. Zero
s. 29.02.2008 o. Falgun's Caerwyn e. Bye Illusia i. Keith MV om. Nayh

Menestyneitä kasvattejamme

Ch-NV Falgun's Caradoc, KTK II, VWY III, YLA3
(VIR MVA Ch) Falgun's Gwenith, KTK III, KRJ I, YLA2, VWY III

Competitions

22.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
21.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
20.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
19.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
18.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
17.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
16.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
15.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
14.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
13.08.2009 KRJ tulokset vain helppoja luokkia
12.02.2009 KRJ tulokset vain KR
11.02.2009 KRJ tulokset vain KR
10.02.2009 KRJ tulokset vain KR
09.02.2009 KRJ tulokset vain KR
08.02.2009 KRJ tulokset vain KR
16.10.2008 KRJ tulokset vain welsh
27.04.2008 KRJ tulokset vain helppoja luokkia

Kaikenlainen kopiointi on ehdottomasti kielletty! / kaiken © Milja M. 2008, ellei toisin mainita