Swinghill's Paraden kuulumisia

23.05.2010 - Me niin haluttaisiin vielä se champion-arvonimi, ennen kuin Ada laukkaa vihreämmille laitumille.

12.11.2009 - Yleislaatuarvostelusta lähdettiin toisen palkinnon kanssa. Rakennepisteitä tamma sai 21, kun täydet olisivat olleet 41. Luonteesta 35/50, suvusta 29/44 ja kilpailuista 33/40. Yhteensä siis 118 pistettä ja olen enemmän kuin tyytyväinen Adan saamaan palkintoon.

30.10.2009 - Ada on ilmoitettu yleislaatuarvosteluun. Iäkäs tamma alkaa jo olla, joten jälkeläisiä ei varmaan enää tule, mutta katsotaan jos tamma vaikka yllättäisi ja tulisi kantavaksi, jos kiva ori löydetään.

09.10.2009 - Vaikka ikä alkaa jo Adaa painaa, varsoi se tänään terveen tammavarsan. Varsa oli jo ennen syntymäänsä varattu Gwen Poniesiin.

12.09.2009 - Ada varsoi ensimmäisen puhdasrotuisen varsansa, kaikenkaikkiaan kuitenkin varsa oli vasta toinen. Varsasta tuli isänsä värinen, eli voikko. Komea orivarsa sai nimeksensä Jakobe.

22.07.2009 - Adan varsa Ace matkasi tänään Heathermoor Heightsiin Javalle. Sielä poju pääsee kisailemaan kenttä- ja kouluratsastuksessa. Tallilla astustelee myös Acen puolisisko Sateen Jasna. Adalle en ole vieläkään welsh b-oria löytänyt. Tai olen, mutta omistaja ei ole vastannut astutuspyyntöön. Vanha rouvamme täytti muuten tänään pyöreitä vuosia, peräti 20! Joten saa nähdä pystyykö rouva vielä varsomaan, mutta toivottavasti se saisi vielä saattaa maailmaan suloisen walesinponivauvan.

30.03.2009 - Olimme Adan kanssa kantakirjaustilaisuudessa. Tamma sai tilaisuuden huonoimmat pisteet, mutta pääsi kuitenkin palkinnoille. Saatiin seuraavanlainen arvostelu: "Nuorehko, lihakseton poni. Jyrkkä lautanen. Hyvät jalat, kinner saisi olla paremmin kulmautunut."

29.11.2008 - Sivujen päivittelyä ja miehen metsästystä. (:

09.10.2008 - Huomasin juuri, että aika on vierähtänyt todella nopeasti. Muistan vieläkin ensitapaamisemme kuin eilisen. Kuinka suloinen ja pieni Ada silloin oli ja kuinka innoissani siitä olin. Eivätkä nämä ole tietenkään minnekään kadonneet! Valitettavasti tamma ei ole vielä yhteentoista ikävuoteen päästyään saanut yhtäkään varsaa, sillä emme ole vieläkään löytäneet sopivaa oria. Syyslomani aikana aloitan oikean etsintäoperaation, jotta Ada saisi vihdoinkin pienokaisen hoivattavakseen.

19.08.2008 - KRJ-maksimisijoitusmäärä pian saavutettu! Nyt Adalle olisi kyllä aika hankkia myös jälkeläisiä, kun niitä on jo suunniteltu kesäkuussa, mutta vielä en ole saanut mitään aikaiseksi.

08.06.2008 - Voivoi, kun tämä päiväkirjaankin kirjoittelu on taas jäänyt. Ada on viihtynyt erittäin hyvin Valtamassa, johon se muutti jo viime vuoden joulukuussa, mutta siitäkään en ole näköjään maininnut täällä. Adan kisaura on lähtenyt mukavasti käyntiin ja tamma onkin sijoittunut jo kymmenisen kertaa. Jonkin ajan kuluttua voimme alkaa suunnitella varsan teettämistä.

23.03.2008 - Ada aloittelee pikkuhiljaa kilpailu-uraansa kouluradoilla.

18.01.2008 - Muutaman päivän päästä raikuu tallin käytävällä jo toinen onnittelulaulu Adalle. Nimittäin kaksivuotissynttäit ovat vain neljän päivän päässä! Tamma kasvaa päivä päivältä hurjaa vauhtia ja oppii joka päivä jotakin uutta. Ada on nopea oppimaan, joten sen kanssa työskentely on miellyttävää. Vielä joudutaan ainakin vuosi, ellei puolitoista tai kaksikin, ennen kuin voimme aloittaa kilpailemisen, mutta se ei haittaa. Voimme rauhassa opetella uusia juttuja ja viettää yhteistä aikaa.

22.12.2007 - "Paljon onnea vaan! Paljon onnea vaan! Paljon onnea Ada! Paljon onnea vaan!" Tallin käytävällä raikui onnittelulaulu, kun juhlistin Adan syntymäpäivää. Neidillä tuli nyt vuosi täyteen! Vielä joudumme kuitenkin odottelemaan, ennen kuin pääsemme ratsukouluttamaan neitiä, mutta riimuun ja jalkojen nosteluun se on opetettu jo joitakin aikoja sitten. Ada osaa kävellä jo kiltisti vierelläni kun talutan sitä. Trailerilla matkailu on jo tuttua puuhaa, sillä muutamaan otteeseen olemme käyneet näyttelyissä. Vielä ei ole kuitenkaan mitään mainittavaa menestystä tullut, mutta yhden kerran Ada on ollut LKV-sijalla.

09.12.2007 - Vihdoinkin Ada voitiin vieroittaa emästään ja minä sain hakea neidin. Koska en ole vielä löytäny Adalle mistään sopivaa yksityistallia, vein sen Fiktioon. Kunhan jostain sopiva talli löytyy, saa neitokainen muuttaa sinne. Matka Fiktioon sujui hyvin, vaikka Adalle tulikin äitiä ikävä.

Fiktiossa Ada pääsi tutustumaan aluksi pihapiiriin, jonka jälkeen vein sen talliin. Tamma katseli uteliaana ympärilleen ja karsinassa se kellahti melkein heti maahan. Se näytti väsyneen pitkästä matkasta, joten jätin sen yksikseen, mutta kävin välillä kurkkimassa sitä.

03.12.2007 - Ada kasvaa hurjaa vauhtia ja kohta neiti onkin jo valmis vieroitettavaksi. Nyt, kun Ada asuu vielä äitinsä kanssa Keinumäessä, käyn katsomassa sitä lähes päivittäin. Odotan innolla sitä päivää, kun saan hakea sen itselleni ja viedä omaan talliin.

Ada on erittäin hyväluonteinen, mutta ainakin vielä todella vekkuli otus. Se tykkää piileskelystä äidin takana ja kurkkii sieltä aina vähän väliä. Mikään ei ole ihanampaa, kuin tällaisen suloisen otuksen touhujen seuraaminen.