Muistoissamme Merchant Man RVC - Ori menehtyi 31. elokuuta 2014 kunnioitettavassa iässä.

Merchant Man RVC

virtuaalihevonen, a SIM-game horse

virallinen nimi:Merchant Man RVC käyttö:kilparatsu
kutsumanimi:Hantti koulutustaso:ko helppo B, re 110cm, me 80cm
rotu, skp:englantilainen täysiverinen, ori rekisterinumero:VH06-006-9323
väri, säkäkorkeus:tummanruunikko, 165cm
syntynyt:06.04.2008, ikä (3v. 14.12.2008) kasvattaja:Prismatic Racehorses
saavutukset:sijoittunut 9 kertaa (re), KuMa, JS omistaja:Milja

Kuva © T.H.A.N.K.S. A Lot Farm, thanks! Klikkaa kuva suuremmaksi!

PÄIVÄKIRJA / VALMENNUKSET

Hantti tulee hienosta laukkasuvusta, mutta ei itse oikein viihtynyt laukkaradoilla. Ori aloitti lupaavasti juosten maidenissa kolmesti toiseksi, mutta sitten se jäikin pitämään perää. Kun ori oli jo pari kertaa jäänyt karvan päähän voitosta, ei sen enää oikein tehnyt mieli juosta. Niinpä marraskuun 2009 alkupuolella kasvattaja laittoi Hantin myyntiin, jos se vaikka koulutettaisiin uudelleen. Bongasin myynti-ilmoituksen aika pian, kun se nettiin oli ilmestynyt. Pian huomasin jo kirjoittavani tarjousta. Niin Hantti sitten päätyi omistukseeni. Aloitimme tutustumalla toisiimme, jonka jälkeen aloin kouluttaa siitä esteratsua.

Lempinimi Hantti sopii tälle herralle kuin nenä päähän. Ori on nimittäin kova pistämään hanttiin vähän joka asiassa. On oltava todella päättäväinen, jos tahtoo pärjätä tämän kanssa. Hantti aavistaa kyllä, jos ihminen on vähänkin heikompi antamaan periksi. Kun ori saa kerran tahtonsa läpi, siitä tulee lähes sietämätön, eikä oikein tiedä mitä sen kanssa tekisi. Sen jälkeen taas menee lukuisia päiviä, ellei viikkoja tai kuukausia, kunnes oriin saa taas taipumaan käsittelijänsä tahtoon. Taluttaessa Hantti joko kävelee nätisti taluttajan vierellä tai pysähtelee aika-ajoin, jolloin taluttajan on hoputettava sitä koko ajan eteenpäin. Joskus vaikuttaa jopa siltä, että ori aikoisi istahtaa maahan. Varsana se on kuulemma niin tehnytkin.

Oriin uudelleenkoulutus kesti hirmu kauan, juuri tuon itsepäisyyden vuoksi. Mutta todella nopea se on oppimaan, kunhan vain keskittyy siihen mitä tehdään. Aluksi Hantti tuntui vain pelleilevän kanssani, mutta kun näytin kuka määrää, se alkoi pikkuhiljaa taipua tahtooni ja sitten aloimme edistyä huimasti. Hantilla oli selvästi lahjoja esteille, vaikkei ori aina tahtonutkaan (eikä tahdo vieläkään) kykyjään näyttää. Siksi muutama ystävänikin sanoi, ettei tuosta oriista mitään tule. Edes sijoitus neljänneksi toisissa kilpailuissa ei vielä vakuuttanut heitä.

Sukutaulu

kenenkäs poikia sitä ollaan

i. Mercury Man SNAK
        xx, trn, 166cm
        G1, 38: 7-10-4-6
        572 350€ + $527 981
        Jalostuspalkinto II
ii. La Sirére Malhonnêtement
xx, rn, 163cm
iii. Mosquito iiii. Mercury Charm
iiie. Queen Of Dinos
iie. Maline Rose STB iiei. CT's Knockknee
iiee. Taikajoen Vermut
ie. Sasnak Desire
xx, prn, 162cm
iei. Agave's Taste of Power ieii. Ch Agave's Power Ted
ieie. Fragaria Vesco
iee. Xantharina ieei. Hopalong
ieee. Monica
e. Agave's Catmarí
        xx, rn, 167cm
        G1, 24: 5-6-5-3
        900 930€ + $162 500
ei. Like-a-cop VFU
xx, rn, 170cm
eii. Lawrence JFL eiii. Touchdown JFL
eiie. Jicked JFL
eie. True Copy eiei. Certified Copy
eiee. True
ee. SJ Catcat Attack
xx, rn, 163cm
eei. Agave's Back to Basic eeii. Ch Agave's Power Ted
eeie. Sibylla Deli
eee. Agave's KittyCat, LJ-K II eeei. Ch Agave's Animal, LJ-S II
eeee. HolyCat

Jälkeläiset

pojasta polvi paranee

Hantti on tarjolla jalostukseen! Kysy lisää sähköpostitse.

	1.	knab-t. Marlis Ion (s. 13.02.2010), emä Mandel Norrup (ast. 24.01.2010)
	2.	knab-t. Saveria Ion (s. 14.02.2010), emä Severine Ion (ast. 25.01.2010)
	3.	knab-t. Taika Ion (s. 15.02.2010), emä Tina Ion (ast. 26.01.2010)
	4.	knab-t. Vickan Ion (s. 16.02.2010), emä Victoria Ion (ast. 27.01.2010)
	5.	knab-o. Grosserer Ion (s. 22.03.2010), emä Salome Ion (ast. 01.03.2010)
	6.	knab-o. Lorens Ion (s. 28.03.2010), emä Lene Ion (ast. 07.03.2010)
	7.	xx-t. Charmyard Psylocke (s. 04.01.2012), emä Raincome's Maia (ast. 22.01.2012)

Kilpailutulokset

ei se ihan turha jätkä olekaan

31.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 3/33
30.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 7/33
29.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 8/33
28.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 25/33
27.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 8/33
26.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 10/33
25.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 11/33
24.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 9/33
23.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 21/33
22.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 14/33
21.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 7/33
20.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 17/33
19.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 32/33
18.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 2/33
17.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 20/33
16.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 16/33
15.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 9/33
14.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 27/33
13.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 1/33
12.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 4/33
11.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 8/33
10.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 4/33
09.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 21/33
08.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 16/33
07.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 32/33
06.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 26/33
05.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 24/33
04.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 16/33
03.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 14/33
02.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 16/33
01.01.2011  Rataeste  Ratsutila Chili - 100-110cm - 25/33
10.09.2010  NJ  Special Ring - Täysiverioriit - 4/4, KuMa, JS
05.09.2010  NJ  Kisakeskus CK - Muut oriit - 6/20, KuMa, JS
26.08.2010  NJ  ST Zeni - Täysiverioriit - 6/8, KuMa, JS
06.08.2010  Rataeste  Susikallio - 100cm - 21/24
06.08.2010  Rataeste  Hilma-tädin ratsuhevoset - 100cm - 19/38
06.08.2010  Rataeste  Zeun - 90-100cm - 7/46
31.07.2010  Rataeste  Pirunpelto - 100cm - 10/19
31.07.2010  Rataeste  Pirunpelto - 80cm - 8/11
27.07.2010  Rataeste  Snipper Knabstruppers - 100cm - 20/69
20.07.2010  Rataeste  Kisakeskus CK - 90cm - 1/16
08.07.2010  NJ  ST Zeni - Täysiverioriit - 6/10, KuMa, JS
23.06.2010  Rataeste  B.B. Steeds - 90cm - 1/24
10.06.2010  Rataeste  Elgwir Arabians - 90cm - 39/59
09.06.2010  Rataeste  Elgwir Arabians - 90cm - 46/59
07.06.2010  NJ  Lauhavan suomenhevoset - Hevosoriit - 7/12, KuMa, JS
25.05.2010  Rataeste  VPA (villi-cup) - 80-90cm - 5/33
07.05.2010  Rataeste  Bairdon - 90cm - hyl
16.04.2010  Maastoeste  Bairdon - 80cm - 30/57
16.04.2010  Rataeste  Hengähdys - 80cm - 24/43
27.03.2010  Match show  Kya's showhorses - Oriit - sininen nauha
16.02.2010  NJ  Glaucio - Täysiverioriit - 7/12, KuMa, JS
12.02.2010  NJ  Kingston Gård - Englantilaiset täysiverioriit - LKV4, KuMa, JS
23.01.2010  NJ  Dark Side Trakehners - Englantilaiset täysiveriset - 8/12, KuMa, JS
22.01.2010  NJ  Special Ring - Englantilaiset täysiverioriit - 7/11, KuMa, JS
19.12.2009  NJ  Dark Side Trakehners - Englantilaiset täysiveriset - 7/12, JS
15.12.2009  NJ  Glaucio - Täysiverioriit - 7/11, KuMa, JS
29.11.2009  NJ  Kingston Gård - Englannintäysiverioriit - 9/12, KuMa, JS
29.11.2009  ERJ  Accusal - 90cm (seurataso) - 4/36
17.11.2009  ERJ  Barrier Showjumpers - 60cm (seurataso) - 21/28
14.10.2009  LJ  Bountifull Shade - Maiden 5f D - 6/7
01.10.2009  LJ  Prismatic Racehorses - Maiden 5f D 2v - 2/5 9 000v€
30.09.2009  LJ  Pink - Maiden 5f T 2v - 2/6 6 000v€
23.09.2009  LJ  Pink - Maiden 5f T 2v - 2/9 6 000v€