30.10.2009 - Yleislaatuarvosteluun!
Ah, viimein tuli uusi kutsu yleislaatuarvosteluun ja minulle tuli tietysti kiire kirjoitella sukuselvitys loppuun. Enhän tietenkään ollut saanut aiemmin aikaiseksi sitä kirjoitettua, laiska ihminen kun olen. Nyt se on kuitenkin kirjoitettu ja Leo ilmoitettu laatikseen. Haaveena olisi saada ruuna vielä joskus myös kenttäratsastusjaoksen laatikseen, varsinkin kun se on nyt jotakuinkin saatu jälleen toimimaan. Ja voi kun jostain löytäisi tamman josta saada varsa Leon seuraajaksi!
03.09.2009 - Viimeinen kilpailu
Leo osallistui viimeiseen kilpailuunsa, jossa ruuna sijoittui kymmenenneksi. Ei kovin hyvin, kun osallistujia oli 26. Mutta ei se haittaa, sillä onhan sillä jo ikääkin ja viime kisoissa sentään tuli voitto kotiin. Kaikenkaikkiaan Leo osallistui peräti 225:een kilpailuun. Kisauransa herra aloitti nelivuotiaana aivan helpoista luokista ja nyt näin "ikäloppuina" ollaan jo vaativimmalla tasolla.
27.08.2009 - Voittoja voittoja!
Tuossa viime kuun lopulla valittelin, kun Leolla on mennyt kisoissa huonommin, mutta nythän herra vasta viime metreillä sijoittuikin. Viime päivityksen jälkeen ruunalle on tullut kalenteriin viisi sijoitusta, joista kolme on voittoja! Nyt kuitenkin ruuna päättää lopullisesti kisauransa näin upeisiin saavutuksiin. Kaikenkaikkiaan sijoituksia on nyt 40, joista voittoja yksitoista.
10.08.2009 - Muistelua (+ missattiin yleislaatuarvostelu)
Leo saapui minulle tasantarkkaan IRL vuosi sitten, ikääntymistahdin mukaan ruuna on ollut omistuksessani peräti 12 vuotta! Tässä on siis tullut koettua yhdessä jos jonkinlaista. Saapuessaan minulle herra oli vajaa nelivuotias ja ihan nurkilla ovat 16-vuotissyntymäpäivät.
Kalenteriin tuli uusi yleislaatuarvostelu-kutsu ja ajattelin Leon siihen ilmoittaa, mutta vasta ilmoitettuani jo kaksi puoliverioriita huomasin, että tällä kertaa saikin tuoda vain kaksi hevosta per luokka. Näinollen Leo pääseekin osallistumaan vasta seuraavaan tilaisuuteen. Sukuselvityksenkin kirjoittelua aloittelin, nyt on sentään aikaa kirjoitella sitä vielä jonkin aikaa.
24.07.2009 - Kisaura lähestyy loppuaan
Nyt kisauran loppupuolella ruuna on kisoissa mennyt vähän huonommin ja olemme sijoittuneet häntäpäähän. Ikä alkaa pian painaa Leoa ja se onkin varmasti yksi syy tähän. Pian ruuna pääsee kuitenkin viettelemään eläkepäiviään, mutta toki sillä tullaan silti ratsastelemaan.
22.07.2009 - Ensimmäinen pakaste maailmalle
Vasta nyt lähti Leon ensimmäinen pakaste maailmalle ja se matkasikin Britanniaan, jossa se käytetään Comely Nightmare-nimiseen tammaan. Varsa jää synnyttyään asumaan samalle tallille. Varsan odotetaan syntyvän elokuun lopulla.
01.07.2009 - Kuulumisia
Leon kilpailemiset alkaa olla pikku hiljaa kilpailtu. Ikää alkaa olla ja sijoituksetkin alkavat olla kasassa. Jostain täytyisi löytää tamma, josta voisin ruunan pakasteen avulla varsan saada. Myöhemmin pojun kanssa mennään laatiksiin.
25.06.2009 - Kouluvalmennus (Helppo A) Ferrarossa, valmentajana nienna
valmentajan kommentti: "Teitte jälleen tasaisen hyviä suorituksia tällä tunnilla. Avot, sulut ja väistöt sujuivat teiltä ravissa hienosti, muutaman kerran ruuna veti turvan ryntäisiin halutessaan paeta kuolaintuntumaa. Teitte hienot väistöt myös laukassa, muista vain itse ratsastaa liike loppuun asti kunnolla äläkä anna hevosen lopettaa liiketta kesken. Nyt vasen pohkeesi oli aina vähän myöhässä eikä jalka oikein pelannut yhteen muun kropan kanssa. Lopuutunnista pistin teidän harjoittelemaan vastalaukkaa ja se oli kompastuskivenne. Hevonen oli jäykkä etkä saanut siitä tarpeeksi liikettä irti. Leo on todella tasainen ja sen harjoitusravissa on varmasti ihana istua."
06.06.2009 - Estevalmennus (80cm ->) Ferrarossa, valmentajana nienna
valmentajan kommentti: "Leo suoritti kaikki siltä vaaditut tehtävät todella mallikkaasti. Ruuna mulkoili vesimattoa aluksi hieman ihmettelen, mutta oma huoleton suhtautumisesi siihen ettei mitään ongelmaa ole sai kuitenkin Leonkin hyppäämään ilman sen suurempia kyttäämisiä. Muista antaa Leon katsoa ponnispaikat itse, lähdit monesti työntämään sitä liikaa hyppyyn ja ruuna veti tästä hetkeksi herneet nenään, sinulla on kuitenkin allasi hevonen joka osaa näillä pikkuesteillä katsoa itse omat ponnistuspaikkansa. Ratsastat hyviä teitä, mutta uskalsit ottaa lopputunnista riskin ja näyttää muille mallia ratsastamalla radan kelloa vastaan. Ruuna on todella ketterä, joten sillä uskaltaa tehdä käännöksetkin miltei paikallaan ja ottaa niitä riskejä siellä radalla. Vankkumattomasta esteistunnastasi huomaa sinun ratsastaneen paljon maastoesteitä."
16.05.2009 - Muutto
Pitkän etsinnän jälkeen löytyi Leolle mainio yksityistalli. Eilen ruuna muutti Ferraroon ja matka sujui oikein hyvin. Sopeutumista helpottaa varmasti se, että siellä asuu myös pojun vanha tuttu, noniustamma Mikla! Leo pääsikin taas tamman tarhakaveriksi ja karsinatkin ovat vierekkäin. Se olikin varsin iloinen jälleennäkeminen, kun hevoset kohtasivat.
08.05.2009 - Kuulumisia
Leo kisasi vain kevyesti helmikuussa ja maaliskuun ruuna lomaili kokonaan. Huhtikuussa aloitettiin taas hiljakseen kisaamaan ja nyt koitetaan yhtä aktiivisesti käydä, kuin alussa. Sijoituksia ruunalla on nyt 29, joista yksi on cup-sijoitus. Eli vielä tarvittaisiin ainakin kahdeksan lisää, jotta saataisiin täydet pisteet KERJ-laatuarvostelusta. En sitten tiedä saisiko se tällä hetkellä porrastetuista enemmän, kun laatuarvostelun sivuilla on vielä pisteytys vanhalla pisteytystavalla. Lisäksi laatuarvostelua varten Leolle pitäisi kirjoittaa sukuselvitys.
18.02.2009 - Kenttävalmennus (CCI/CIC* ->) Santossa, valmentajana Sindi.
valmentajan kommentti: "Leo toimi heti alkutunnista moitteetomasti. Ruunaa herättelit hyvin pienillä tempon muutoksilla ja se pysyi hyvässä tahdissa koko ajan. Milja olit itse hiukan jännittynyt hartioistasi ja ratsastit hiukan "epävarmasti", kuitenkin Leo oli ihan menossa mukana ja toimi hyvin, vaikka olitkin ylävartalostasi jännittynyt. Leo hyppäsi tänään loistavasti! Se kuunteli kauniisti apujasi ja toimi niiden mukaan koko ajan. Vaikeatkaan lähestymiset eivät olleet teille esteenä. Milja hiukan jos myötäät enemmän niin ruunalla olisi mahdollisuus venyttää niskaansa esteellä ja se saisi hiukan tilaa hyppyyn. Nyt myötäys on nipin napin hyvä. Muuten en oikein osaa teitä moittia. Ori odotti sinua kauniisti, eikä yrittänytkään riistää edes esteen jälkeen. Jatkakaa samaan malliin! Hienoa työtä!"
03.01.2009 - CCI/CIC***
Aloitamme Leon kanssa kilpailemisen CCI/CIC3-luokissa piakkoin. Ruuna on pärjännyt todella hyvin niin avoimissa, kuin porrastetuissakin. Avoimissa Leo on sijoittunut 28 kertaa ja porrastetuissa ollaan jo kuudennella tasolla.
21.11.2008 - Yli 100 kilpailua avoimissa
Nyt on rikottu sadan raja avoimissa. Tällä hetkellä kalenterissa on 115 avointa kilpailua. Pian voidaan harkita jo pakasteiden kauppaamista.
11.11.2008 - Estevalmennus Cheval Delamer:ssa, valmentajana ?
valmentajan kommentti: "Energinen ja reipas ruuna, ei kertaakaan kieltäytynyt tekemästä mitä ratsastaja pyysi. Yhteistyö oli saumatonta. Alku ravailujen ja ihmetysten jälkeen alkoi keskittyä siihen olennaiseen, eli hyppäämiseen. Ruuna laski askeleet itse päässä, ja hyppäsi juuri oikeasta kohtaa, että hyppy onnistuisi. Myös metrin esteet ruuna hyppäsi kuin ilmaa vain, välillä vähän puomit kolisivat, mutta johtui vain siitä, että Leolla oli kiire mennä lujaa eteenpäin seuraavalle esteelle. Pidätteillä keskittyi paremmin hyppäämiseen eikä vauhtiin."
09.11.2009 - Kouluvalmennus (Helppo A-Vaativa A) Huckabeesissa, valmentajana gems.
valmentajan kommentti: "kommenttia"
07.11.2009 - Estevalmennus Huckabeesissa, valmentajana gems.
valmentajan kommentti: "Teiltä tänään oikein reipas, mutta rauhaisa veto. Leo ei jännittänyt yhtään vaan oli rento ja kuunteli todella hienosti! Kaikki annetut tehtävät eivät ehkä täydellisesti onnistuneet, mutta saitte pisteet kotiin jo pelkästä yhteistyöstä ja iloisesta suhtautumisesta. Lähestymisissä Leo välillä vähän testaili, saako sittenkin juosta esteen ohi, joten muista reipas eteenajo ja huolellinen suora laukka keskelle estettä. Suoritukset paranivat lopuksi ja Leo imi hyvin esteelle, eikä mitään ongelmia enää ollut. Sarjat eivät nekään tuottaneet suurempia ongelmia, joskin kun sarjojen estekorkeus oli teille jo maksimissaan, oli pientä epäröintiä ja tästä syystä puomeja tipahteli. Samaa sarjaa toistettiin useita kertoja ja se auttoikin pääsemään yli jännityksestä. Kolmoissarjoilla oli samaa epäröintiä ja Leo myös kielsi monta kertaa viimeiselle esteelle. Muista hyvä valmistautuminen joka esteelle, myös sille viimeiselle, suora tie, puolipidäte tai parikin, tiivistä hieman istuntaasi mutta älä paina polvia kiinni satulaan, ainoastaan pohkeet tiukkana. Näin ratsusi ymmärtää, että haluat sen varmasti esteen yli ja hyppää itsevarmasti. Radan suorititte hyvin ja oikein kauniisti hyvässä yhteistyössä."
17.10.2008 - Yli 100 kilpailua
Kilpailukalenterista löytyy nyt yli 100 kilpailua, tarkemmin 118 (93 + 25). Pian rikotaan sadan raja avoimissa kilpailuissa. Porrastetuissa siihen on vielä paljon matkaa. Leo pääsisi jo kilpailemaan porrastetuissa kansallisissa luokissa.
07.10.2008 - Koulurataharjoitukset (Helppo B) Stuteri Däravissa, valmentajina Anni S. ja misery.
valmentajan kommentti: "kommenttia"
05.10.2008 - Taso nousee
Olemme siirtyneet kilpailemaan Leon kanssa aluetasolla porrastetuissa kilpailuissa. Toivotaan, että sielläkin tulee samanlaista menestystä, kuin seuratasolla.
29.09.2008 - Estevalmennus Huckabeesissa, valmentajana gems.
valmentajan kommentti: "Leo oli tänään todella työintoinen, joten valmennus sujui pääpiirteittäin loistavasti! Vaikka ulkona tuuli kovasti ja maneesi paukkui jonkin verran, onnistuitte molemmat keskittymään tehtäviin. Lähestymiset sujuivat hyvässä tempossa, mutta huolellisempi suoristus ennen estettä toisi varmasti itsevarmuutta teille molemmille ja hyppy onnistuisi paremmin. Esteiden välissä työskentely oli huolellista, ratsastit Leoa hyvin ja selkein avuin niin, että ruuna oli kuuliainen ja eteenpäinpyrkiväinen. Todella hyvää työskentelyä niin ratsastajalta kuin ratsulta, tällaista sen pitäisi olla myös kilpailuissa!"
27.09.2008 - Kisakaveri
Nyt ei Leonkaan tarvitse kilpailla enää yksin! Kaiken lisäksi kisakaveri on vanha tuttu, sillä ruunan kanssa kilpailemisen aloittaa nyt sen tarhakaveri Valéria NON, eli tutummin Mikla. Olemme käyneet Leon kanssa nyt myös muutamissa valmennuksissa ja edelleenkin ruuna pärjää mainiosti kisakentillä.
20.09.2008 - Menestystä menestystä
Leo on pärjännyt aivan mahtavasti kisoissa, kuudestakymmenestä kilpailusta jopa 12 on sijoituksia ja kahdesti ruuna on voittanutkin. Näin siis avoimissa, mutta porrastetuissakin menee mainiosti: 17 kilpailua, kaksi voittoa ja yksi toinen sija!
08.09.2008 - Kouluvalmennus (Helppo C-Vaativa A) Huckabeesissa, valmentajana gems.
valmentajan kommentti: "Leo oli hermostunut heti alussa, keskittyminen ja ratsastajan apujen kuunteleminen ei kiinnostanut sitä pätkän vertaa. Huolellisempi, rentouttava verkka alle ja eteen-alas -työskentelyä paljon, näin yhteistyökin paranee ja hevonen rentoutuu. Alussa etenkin ravisiirtymiset tuottivat suurta tuskaa, sillä Leo nosti epäröimättä laukan, kun piti ravata. Muista rauhallinen istunta, pidä pohkeet paikoillaan ja tee kevyitä pidätteitä. Laitoin teidät yksikseen työskentelemään pääty-ympyrällä, joten kun Leo tajusi oikeasti joutuneensa töihin, alkoi homma luistaa, mutta edelleen ruuna oli hieman jännittynyt. Pohkeenväistöt sujuivat hyvin, muista kuitenkin pitää johtavassa ohjassa hyvä tuntuma. Hieman hektinen valmennus teidän osaltanne, mutta lopulta löytyi oikea tahti ja vire, yhteistyökin pelasi hyvin."
06.09.2008 - Estevalmennus (yli 70cm) Huckabeesissa, valmentajana gems.
valmentajan kommentti: "Leo oli pirtsakalla tuulella, tuttu maneesi kuitenkin rauhoitti kummasti. Alusta alkaen ruuna oli iloinen ja työintoinen, joskin välillä kuunteleminen herpaantui, mutta osasit hyvin ottaa ratsusi taas napakkaan komennukseen. Muista ympyröillä selkeämpi asetus ja pyydä Leolta takapääkin mukaan töihin, vaikka pienesti raipalla muistuttamalla, jos peppu ei muuten malta töitä tehdä. Ennen estettä huolellisempi suoristus, välillä uhkasi mennä ihan kiemurteluksi. Siistiä ja kärsivällistä ratsastusta esteiden välillä, Leo ei rynninyt kertaakaan vaan keskittyi korvat hörössä joka esteeseen. Nättiä menoa niin hevosen kuin ratsastajankin osalta, sinulla on hyvä ote ratsuusi ja Leokin malttoi useimmiten kuunnella."
29.08.2008 - Kilpailuja, kilpailuja ja vielä kerran kilpailuja
Lähetin pinon kilpailuosallistumisia ja nyt kilpailuja suorastaan pursuaa ulos korvista. Leo saa todennäköisesti pitää jonkin ajan kuluttua kisalomaa, ettei aivan näänny, vaikka näyttääkin olevan (vielä) elämänsä kunnossa.
22.08.2008 - Kilpailumenestystä
Leo on pärjännyt upeasti kenttäratsastuksen saralla. Se on sijoittunut normaaleissa kilpailuissa kuudesti ja porrastetuissa jopa voittanut heti ensimmäisensä! Tästä ruunasta on tulossa vielä upea kenttäratsu.
13.08.2008 - Muutto edessä
Jaaha, taas on Leolla muutto edessä, kun ruuna siirtyy omasta väliaikaisesta tallistani Unkariin (kyllä!) yksityistalli Huckabeesiin. Siellä ruuna pääsee asumaan karsinaan numero yksi ja tarhailemaan nuoren ja nätin tammaneidin, Miklan, kanssa. Saa nähdä miten ruuna reagoi, luuleeko se vielä olevansa ori tämän neitokaisen seurassa.
11.08.2008 - Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan...
Leo saapui luokseni eilen ja tänään viettelemme herran syntymäpäiviä. Lahjaksi ruuna sai pari porkkanaa ja herkullisen näköisen omenan josta itsenikin teki mieli maistaa. Lisäksi ruunaamisajankohdaksi valittiin tämä päivä. Ei erityisen mukavaa Leon kannalta, mutta eihän sillä ole valtaa vaikuttaa koko asiaan, kuten ei muillakaan oreilla. Vai oletkos sinä kysynyt oriiltasi mielipidettä tahtoessasi ruunata sen?
Vaikka Leo onkin ollut luonani pian vasta pari päivää, se näyttää kotiutuneen hyvin. Pian ruuna pääsee aloittamaan kilpailemisen ja odotankin jo innolla sitä päivää. Olemme jo harjoitelleet Leon kanssa koulua, rataesteitä ja maastoesteitä. Erityisen innoissaan se on maastoesteillä. Epäonnistumisia on tullut, mutta emme ole lannistuneet.
10.08.2008 - Leo saapuu
Trailerissa on aivan hiljaista, lukuunottamatta muutamaa hirnahdusta. Leo on rauhallinen matkustaja, mikä on erityisen hyvä piirre kilpahevosilla. Saavuimme tallille iltapäivällä, jonka jälkeen Leo sai tutustua ympäristöön. Se katseli kaikkea korvat hörössä höristen ja pöristen innoissaan. Ruuna ei malttanut edes pysyä paikoillaan, niin innoissaan se oli. Lopulta joutuessaan karsinaan se näytti hiukan surulliselta, sillä se olisi halunnut vielä tutkia paikkoja. Sanoin kuitenkin sen pääsevän heti huomenna tutustumaan uusiin kavereihinsa. Niin ruuna jäi rauhallisena karsinaansa mutustelemaan heiniään.
Blue Moanin' on virtuaalihevonen. Blue Moanin' is a SIM-game horse.