Pääsivu

Suomenhevoset

Tallikierros

Talliväki

Tarinatoiminta

Varsojen kasvatus

Hoitokirja
Kikatuskanalja (virtuaalihevonen)

lempinimi: Naksu tai Kanalja
rotu ja sukupuoli: suomenhevonen, tamma
väri ja säkäkorkeus: rautias, 158cm
s. 00.00.0000; noin 12-vuotias
omistaja: kkeijutar, Hillava
kasvattaja: H. Stenberg


Tällä tammalla ja minulla on pitkä yhteinen historia takana. Siitä voit lukea tarkemmin sukutaulun alla olevasta tekstistä.

Kanalja ja Tatu ovat molemmat Kikatus-alkuisia hevosia. Liitteen näiden molempien nimeen olen laittanut eräänlaisena muistona hevosesta Kuurataian Kikatusmestari, joka asui aikoinaan Hillavassa. Kuitenkaan kikattava neitokainen (Kanalja) ja kikattava herra (Tatu) eivät siis ole sukulaisia, vaikka alkuliite kuulostaisikin kasvatusliitteeltä.

Naksulle varsat ovat ehkä kaikkein tärkein asia. Eläessäni en ole tavannut näin omistushaluista ja äidillistä tammaa kuin Naksu. Ensimmäisestä varsasta, Ruusasta, luopuminen oli tälle suuri sydämiselle äidille suurta tuskaa. Ruusa kuitenkin vaikuttaa nykyisin Meepun omistuksessa Novassa ja Kanalja on keskittynyt olemaan yhtä hyvä äiti myös muille varsoillensa.

Kuten kaikkien rakastamalla Nalle Puhilla on oma heikkoutensa - hunaja - niin myös Kanalja on aivan myyty saadessaan omaa herkkuaan: banaania! Silloin tällöin tamma on ilo palkita hyvän suorituksen jälkeen banaaninviipaleella.

Hevosen kuvan tai kuvat on ottanut Mimi / Ikuinen. Kiitos!



Sukutaulu

Kyseessä on keksitty suku eli tamma on suvuton.

i / Eemili
sh, mrn, 160cm
ii / Turkka-Turjake
sh, mrn, 165cm
iii / Herkäle
iie / Helli
ie / Aprillia
sh, prt, 156cm
iei / Venhon Rokki
iee / Mimoosa
e / Vilmastiina
sh, rn, 161cm
ei / Aiko
sh, rn, 168cm
eii / Kankaro Vee
eie / Piritta Vee
ee / Heljastina
sh, m, 159cm
eei / Ransu
eee / Tuulia


Jokaisella hevosella ja ponilla on oma tarinansa, niin myös tällä yksilöllä. Tamman elämässä olen ollut ensimmäisestä viikosta asti mukana, kasvattajahan on minulle tuttuakin tutumpi H. Stenberg. Kohdatessani ensimmäistä kertaa tammavarsan, ihastuin sen ulkonäköön, eritoten silmiin, joista välittyi vilpitön elämänhalu. Näitä silmiä tamman kantaessa aivan pienestä pitäen sammuttamatta elämänhaluaan unelmissani oli hevosen omistajuus. Eläessäni päiväunissani varsan omistajana ja tiedostaen sen tosiasian, että Kikatuskanalja jää asumaan kasvattajalleen, en olisi koskaan uskonut, että jonain päivänä talliksi kunnostetussa rakennuksessa todella eläisi tämä herttainen tamma.

Vierailin useita kertoja viikossa huokailemassa iloisen varsan perään ja olinhan toki onnellinen, että edes jollain tapaa saisin olla yksi tammaan vaikuttavista tekijöistä, koulutuksessa. Kuinka varsa sitten suhtautui koulutukseen, siitä kerron seuraavissa kappaleissa.

Ihmisen läheisyyteen ja kosketteluun varsa oppi nopeasti, olihan se vallan utelias ja rohkea tapaus. Mielellään Kanalja olisi leikkinyt rajumpiakin leikkejä kaksijalkaisten kanssa, mutta kunnioitusta ihmisiin lisättiin ja tamma alkoi oppia, mikä on sallittua ja kiellettyä. Seuraava aste oli kiinni antaminen, joka sekin sujui kuin leikki. Riimua tamma haisteli sieraimet laajoina ja keskittynyt katse vilkkaissa silmissä.

Ratsukoulutuksen alettua Kanaljasta alkoi muotoutua varteenotettava ratsu. Se, että joku olisi kiivennyt tamman selkään, oli tälle aivan suuri pala haukattavaksi. Siedättämällä nuori hevonen kuitenkin oppi hyväksymään painon selässään ja vähitellen tottui myös satulaan, vaikkei kaikki ollutkaan aivan ruusuilla tanssahtelemista. Ja voi sitä määrää kehuja, kun Kanalja ensimmäistä kertaa hyväksyi sekä ratsastajan että satulan kannateltavakseen.

Edetessämme koulutuksen alkeissa Naksu janosi oppia enemmän ja tamma oli todella etevä oppilas. Se oppi nopeasti ja sehän helpotti koulutusta hurjasti. Mitä enemmän tamma oppi minulta, sitä enemmän siihen kiinnyin. Vietimme todella paljon aikaa yhdessä, niin koulutuksen merkeissä kuin vapaa-ajalla.

Ja sattuipa siten, että suunnitelmat pettivät: Kikatuskanalja laitettiin myyntiin. Tällaisia silmiä ei tule joka päivä vastaan, omaksuin ja nuori tamma muutti luokseni asumaan sekä opiskelemaan yhä enemmän tulevaisuuttaan varten.



Kilpailut
Vain tarinaluokissa kilpaillut kisat listataan.

25.06.2007 Aromaan KRJ Helppo B (9/21)
21.06.2007 Harmonia KRJ Helppo C (6/31)
05.07.2007 Harmonia ERJ 50cm (5/33)
25.08.2007 Aarnivalkea ERJ 30-50cm (6/14)
14.09.2007 Allu Express ERJ 80cm (2/7)
14.09.2007 Allu Express ERJ 100cm (5/5)
20.09.2007 Adam Warmbloods KRJ Helppo C (4/11)
29.09.2007 Aarnivalkea KRJ Helppo C (10/18)
06.10.2007 Harmonia KRJ Helppo C (1/21)
07.10.2007 Vaapukka KRJ Helppo C (5/10)



Jälkeläiset
Hillavan Ruusa s. 01.05.2007 isänä Pohjantähti
Hillavan Hinaja s. 20.09.2007 isänä Salakieli
Hillavan Gepetto 03.11.2007 ja isänä Hillavan Svengi



Kaiken materiaalin © Hillava 2006-2008 ellei toisin mainita.
Ethän kopioi mitään luvatta!

Muistathan, että Hillava on täysin fiktiivinen talli.