Osallistujien tarinat!

> palaa takaisin varsinaiseen kutsuun <

Tekstit on laitettu esille osallistumisjärjestyksessä.

  • LUOKKA 1

    • Maendhros (VRL-5045, ET) - Cosmic Retribution SIN VH-40037
    Kouluratsastuskoe meni Reetan melko hyvin, vaikka muutamasta voltista ei tullutkaan täysin kakun muotoista. Tätä pyöryyttömyyttä on nyt siis hyviteltävä tässä tiukkaakin tiukemmassa kakunleivontakilpailussa. Kakun on oltava tasoltaan Helppoa Ceetä ja sisällettävä siis melko yksinkertaisia aineksia, mutta erittäin tarkasti ja joukosta erottuvasti tehtävänä. Helppo C:1 2000 -kouluohjelmaa muistellen aloitan kakun leipomisen lähtömerkin jälkeen. Saavun kilpailupaikalle juoksujalkaa, pysähdyn tervehtimään tuomaria ja tämän suoran juoksulinjani päästä käännyn oikealle. Voi ei, unohdin sitoa hiukseni! Niimpä minun täytyy juosta vinosti ja koko rata leikkaamaisesti äskeisen juoksulinjani yli mutta askeltani pidentäen, jotta ehtisin aloittamaan kakun leipomisen, mutta myös keventäen, ettei kukaan kuulisi mokaani. Sidottuani hiukset juoksen taas toiselta puolelta huonetta takaisin kilpailupaikkani ääreeen.

    Vaan missä ovatkaan kaikki kakkuainekset? Säntäilen huoneessa kolmikaarista kiemurauraa muistuttavalla tiellä ja yritän keräillä tarvittavia aineksia. Alan jo panikoida, sillä tarpeeksi hienojakoista vehnäjauhoa ei löydy. Niimpä säntään suoraan huoneen kulmasta kulmaan pitkin askelin juosten ja puolikarkeita vehnäjauhoja mukaani napaten. Huoneen päässä pysähdyn hetkeksi voidellakseni kakkuvuoan. Säntään jälleen huoneen kulmasta kulmaan ja vispaan samalla jo kakkutaikinan näköiseksi muuttunutta taikinaani. Mutta mistä löytyisikään vapaa uuni? Kirmaan laukkaa muistuttavassa askellajissa ympyrän molempiin suuntiin huoneen keskelle ja tähyilen samalla vapaita uuneja. Muutan suuntaa, ja kohta vapaa uuni löytyykin. Kakku paistuu uunissa kullanruskeaksi, ja jäähdyteltyäni sen vispaan päälle kermavaahtoa ja mansikoita perinteiseen tyyliin. Palaan jälleen keskihalkaisijalle, pysähdyn, tervehdin tuomaria ojentamalla hänelle uunituoreen kakun ja poistun radalta vapaassa käynnissä, eikun siis kävelyssä.

    Tuomarin nopea kommentti: Hauskaakin hauskempi tarina, jossa hyvin oivallettu yhdistää kouluratamaisuus ja kakunteko!


    Amar (VRL-0408, FSRa) - Trollsønn CX VH-34734
    Äärimmäisen salaista sisältöä piilottelevat kassit, pussit ja vanhat piparipurkit kourissa ja kainaloissa raahauduin kkeijuttaren keittiöön, joka jo oli tupaten täynnä myssypäisiä kakkujen leipojia ja täyttä tohinaa! Vaapuin lähimmälle vapaalle pöydänkulmalle ja tumpsautin kantamukseni pöydälle pölläyttäen ilmaan mahtavan tomusokerin hienoisella aromilla maustetun jauhopilven.

    Suurimman jauholäjän laskeuduttua hymyilin oikein hurmaavasti kanssakilpailijoilleni, joiden ilmeissä havaitsin pientä närkästystä jauhoisen saapumiseni johdosta. En kuitenkaan antanut kiukkuisten silmäysten häiritä alkavaa leivontaurakkaani vaan sujautin nopsasti puna-valkoruudullisen, pitsireunuksilla koristetun essun päälleni ja aloin töihin..

    Hyllystä löytämäni valtava muovikulho täyttyi rivakkaan tahtiin jauhoista, kananmunista ("hupsista! Noh, ehkä kuoret tuovat mukavaa rapeutta.."), kardemummasta ja sokerista. Muutama vatkain taisi työn tohinassa katketakin kun hullun kiilto silmissä, omiin mietteisiini vaipuneena hämmentelin tulevaa kakkupohjaani. Lisäsin sekaan myös muutamaa äärimmäisen salaisista ainesosistani tuomaan kakkuun ruusujen tuoksua, vaniljan lempeää makua ja mansikkajäätelön tuntua.

    Lopulta muistin survaista taikinan sydämen muotoiseen vuokaan ja uuniin - pohjan paistuessa ja paisuessa aloin valmistella kuorrutusta. Kakun reunat koristaisin mukavan kirpeältä soinnahtavalla punertavalla puolukkavaahdolla, "kannen" reunoille taiteilisin makeista mustikoista ja mehukkaista mansikoista soman sydämen kakun reunoja mukaillen - ja koko komeuden kruunaisi punainen, luonnollisesti itse taiteilemani marsipaaniruusu jonka sydämeen tuikkaisin kaksi pitkää kynttilää, jotka salaisilla ainesosillani tekisin kulumattomaksi vaikka koko päivän ajan jatkuvasta poltosta huolimatta!

    Nappasin kakkupohjan uunista juuri täydelliseen aikaan: pohja loisti kauniin kullankeltaisena ja tuoksui tyrmäävän ihanalle! Halkaisin pohjan, levitin väliin puolukkavaahtoa ja mansikkaraastetta tuomaan lisää kosteutta kakkuun ja painoin vielä kakun yläosan paikoilleen ennen koristelun aloittamista. Ja aivan kuin muka kakku ei jo muutenkin olisi näyttänyt täydelliseltä, heittelin sen päälle vielä näkymättömiä hippusia jotka laskeutuessaan loistivat kuin pikkuruiset timantit kakun pinnalla!

    Hyvää syntymäpäivää Hillava!

    PS. Sopinee jos emme puhuisi ratsastussuorituksestamme mitään, taidan pitäytyä ennemmin kakunleipojan kuin jukuripäisen vuonoponin onnettoman ratsastajattaren roolissa…?

    Tuomarin nopea kommentti: Tosi hyvin kuvailtu kakun ulkonäkö ja ainekset... kun vain saisi haukata palan ihan oikeasta kakusta!


    Problem (VRL-4976, YTL) - Sir Chichap
    - Eiköhän me olla valmiita lähtemään, sanoin äidilleni joka hössötti ympärilläni huolestuneena.
    - Tulihan kaikki varmasti mukaan?
    - Kyllä kyllä, vastasin lopen kyllästyneenä.
    Ritsa odotti trailerissa levottomana, sillä se ei ollut mikään kokenut konkari matkustamisessa. Nousin autoon.
    Äitini kumartui puoleeni, pälyili ympärilleen ja kysyi kuiskaten;
    - Onhan se salainen ainesosa mukana?
    - Älä huoli, se on taskussa.
    - Hyvää matkaa sitten! Tulkaa ehjinä takaisin! äiti toivotti meille, kun käynnistin autoni.

    Matka sujui kohtalaisen hyvin, vaikka trailerista kuului kyllä napakoita potkuja. Paikan päälle saavuimme suht ajoissa, mutta melkein myöhästyin kakunteosta Ritsan vastalauseiden takia;
    - No niin, otetaanpas ne kuljetussuojat pois!
    "Ei varmasti oteta" Ritsa näytti ajattelevan ja polkaisi kiukkuisesti takajalkaansa.
    - Älä nyt ala temppuilemaan. Katsos, saat vähän porkkanaakin.
    "Minuun ei lahjonta tepsi!" se nappasi porkkananpalan muttei silti luopunut asenteestaan.
    - Nyt kuule annat ottaa ne suojat tai minä hermostun!
    "Okei, mami, älä suutu" Ritsa katsoi minua hellyyttävän suloisesti.

    - Ovatko kaikki nyt paikalla? kkeijutar kysyi keittiön toisesta päästä ja luetteli osallistujalistan läpi.
    - Oikein hyvä. Tiedätte säännöt; aikaa kaksi tuntia, ei keskustelua, tarvikkeet löytyvät näistä kaapeista. Aika..Alkaa...Nyt!
    Kiireinen tohina täytti koko keittiön. Kilpailijat juoksivat tarvikekaappeja kohti essut päällään ja haalivat kuumeisesti tarvikkeita kasaan. Itse odotin vuoroani rauhassa, jonka jälkeen vasta aloitin kakkuni tekemisen. "Rasva ja sokeri vaahdotetaan.." pyöri mielessäni. Hain nopeasti sähkövatkaimen ja vispilät. Kiinnitin vispilät matkalla vatkaimeen, työnsin pistokkeen seinään ja käynnistin vatkaimen. En tiedä miten siinä niin kävi, mutta kun napsautin vatkaimesta maximitehon päälle, se villiintyi ja roiski margariinit ja sokeri suoraan essuni ja pärstäni peitteeksi. Eivät muutkaan säilyneet hyökkäykseltä turvassa; vierustoverini mulkoilivat minua myrkyllisesti ja olin jo pyytää anteeksi, kun muistin ettei saanut puhua. Otin kasvoilleni pahoittelevan ilmeen, pesin naamani ja kipaisin äkkiä hakemaan uudet tarvikkeet. Suurin osa oli jo täydessä työn touhussa. Nyt alkoi jo huolestuttaa kakun valmistuminen ajassa. Tällä kertaa onnistuin vaahdottamaan rasvan ja sokerin ilman mestarillista sotkua. Tämä oli erityisen monimutkainen ohje; muskottipähkinää, kardemummaa, suklaata, reilusti rasvaa (miljoona kaloria, namskis) ja kaikki piti sekoittaa muuhun taikinaan juuri oikeaan aikaan. Kakut alkoivat jo useimmilla olla uunissa. Vielä salainen ainesosani, kehittelemäni jauhoseos, joka sisälsi mm. leivinjauhetta, ja sitten sen saisi kaataa kakkuvuokaan ja laittaa uuniin.
    Epäonnekseni huitaisin kuitenkin naapurilla olevaa maustepurkkia niin että se kaatui taikinaani kohti ja osa sisällöstä putosi taikinaani. Ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen kun silmäni levisivät kauhistuksesta. Onneksi kukaan ei kuitenkaan huomannut (kukaan joka sattui leipomaan vieressäni), joten suljin äkkiä tuon purkin ja laitoin paikoilleen. Purkissa ei ollut mitään merkintää sisällöstä, joten jäisi arvuuttelemisen varaan, minkälaista kakustani sitten tulisi. Sekoitin sen taikinaan ja kaadoin seoksen kakkuvuokaan. Vuoka uuniin ja luukku kiinni. Sitten vain peukut pystyyn onnistumisen puolesta.

    Kurkistelin kakkua vähän väliä. Kun se lopultakin oli riittävän kypsä, oli aika ottaa se uunista. 10 minuuttia koristeluaikaa oli melko vähän, mutta äkkiäkös kiivit sai viipaloitua kakun päälle H-kirjaimen muotoiseksi. Ympärille laitoin mansikanpuolikkaita niin, että ne muodostivat punaisen ympyrän H:n taustalle ja ympärille. Kun koristeluaikaa oli enää minuutti jäljellä, kakku oli valmis nautittavaksi. Tai kärsittäväksi, älkäämme unohtako naapurin maustepurkkia.

    - Aika! kkeijutar huudahti kun kello löi tasan neljä. Keittiössä puhkesi korviahuumaava meteli, kun kaikki halusivat kuuluttaa asiansa toisilleen.
    - Sinun takiasi jouduin aloittamaan taikinani teon uudestaan!
    - Mitäs et osannut varautua!
    - Kuules...
    - HILJAISUUS, pyydän, kkeijutar huudahti.
    - Voitte käydä siistiytymässä, vaihtamassa vaatteenne ja laittamassa varusteet ratsullenne, sillä seuraavaksi alkaa kouluratsastuskilpailu. Sillä välin minä maistelen täällä tuotoksianne, ja valitsen parhaan. Tekikö kukaan kakkua kauraturville?
    Keittiössä vallitsi hiljaisuus.
    - Hienoa. Sitten minulle jää enemmän, kkeijutar hymyili pilke silmäkulmassaan.
    - Palatkaa kilpailun jälkeen tänne, sillä silloin on luvassa kakkutarjoilua ja tulosten julkistaminen.
    Tallin suunnalle alkoi valua tohkeissaan olevia kakuntekijä-ratsastajia.

    Kenen kakku voittaisi?

    Tuomarin nopea kommentti: Pitääkin käydä omat maustepurnukat lävitse... ;) Hienosti kuvattu kilpailutunnelmaa ja kilpailumielisyyttä!


    Fanny (VRL-2349, RP) - Dollarin Kiekkoilija VH-30268
    Kahden kerroksen vadelmahillot, vatkatut kermat ja lähikaupan mandariinilohkoset! Lunttilappu kokintakin (veljen vanha kauluspaita vaaleansinisillä pystyraidoilla) rintataskussa valmistauduin taistoon vispilä toisessa ja kaulin (ihan vain varmuuden vuoksi!) toisessa kädessä, peiponruskea takkutukka taiteellisella sivunutturalla ja housut nurinpäin. Muista jamieoliver-ilme!

    Saaga alkoi vuoan asettamisesta kokkikornerin salmiakkiruudullisen tason päälle, muutama sentti laidalta, kohtisuoraan suhteessa marganointikäteeni, ja tuntui samalla jäävän siihen. Pitkästyttämättä sinua sen enempää, jätän touhuntäyteiset hetket (useita munakellon pirinätuokioita myöhemmin), sillä niissä olisi aivan liikaa kilinää ja kolinaa kuvailtavaksi, ainakin kerrottavaksi tälläiseen vuosisadan keittiö(tuhkimo)tarinaan. Tuumin vain, kuinkakohan kauan lähiympäristöön levinneen sokeri-korppujauho-coctailin siivoamisessa veisi ja miten naapuripöydän "kokki kolmonen" mahtoi suhtautua lentoradaltaan eksyneisiin kananmuniin ja alituiseen tuhoa kylväneisiin jauhotrombeihin.. Pääasia, että kakku palasi takaisin käsittelyyni uunista vähin vammoin, vain hevosen korvat (pannahisen pannukakku, tulipahan paljastettua!) aavistuksen harakansiipien kärkisuliksi palaneena, niin kuin tähtipipareiden sakarat aina joulun alla. Muutoin kakunalku paistatteli päiväänsä kenties yhtä komean ruskeana, kuin urhea oriiratsuni!

    Onnenkupillinen omalla takapihalla puristettua omenamehua kostukkeeksi hevosen kylkien väliin, ja jottei tuo tummanpuhuva koninkuvatus olisi näyttänyt aivan nälkiintyneeltä (kuka vei leivinjauheen!) kehäraakilta pitkäksi venähtäneen hevosennaamansa ja kiemuroiden jalkojensa kanssa, lisättiin väliin aimo annos pehmeää vispiläkermaa, muutama kukkurallinen hopealusikka naapurilta lainattua hilloa - johan siitä syntyikin potra ponipoika!

    Kuin parhaimmatkin keittiömestarit, juuri tähän tarkoitetulla pursottimella taituroin Herra Hepokatille kauniin, puhtaan kermanvalkean kiharaisen liinaharjan ja tuuheat jouhet häntäänsä, lumipaakkuja muistuttavat vuohiskarvat. Pienistä mandariininlohkoista rakennettiin kirjavan täplät kupeelle ja lautaselle, pullealle mahalle. Lontoon rakeet silmäksi ja soikioksi sieraimeksi - sehän muistutti jo ihan hevosta! Tumma sula suklaa kylkien koristeeksi kuin savakkorautiaalle. Jonkin ihmeellisen juonenkäännöksen ansiosta edessäni komeili lopulta supisuomalainen kakku, lähes hevosen muotoinen, hempeänä reunoilta tursuilevasta täytteestä ja valuneista hedelmäkarkeista. Voila!

    Tuomarin nopea kommentti: Viitsiikö kakkua edes syödä, kun se on niin kaunis! Loistava tarina, jossa näkyi hevosihmisen kädenjälki!


  • LUOKKA 2

    • NEO (VRL-2753, WAMMA) - MW Punasilmä VH-4591

    "Tuo nyt mulle niitä jauhoja, jumaleissön!"
    "En oo mikään jumaleissön!"
    "Miro! Nyt!"
    "Mitä?"
    "JAUHOJA TÄHÄN NÄIN HETI TAI-"
    "EI OO IHME ETTÄ SUN BÄNDIN NIMI ON NEOVISUAL SHOCK!!"
    "Älä huuda, noi kattoo että mulla on hullu tallimestari."
    "Älä säkään, noi kattoo että mulla on hullu työnantaja."
    "Siisti suus tai mä siistin sun palkkapussia."
    "Aikakin ois, siellä on sellasia roskahiluja vaan..."
    "Sulla on ihan tarpeeksi hyvä palkka, siihen nähden että sun toimenkuvaan kuuluu vaan kahvin kittaaminen..."
    "NIIN ja SUN kakkus leipominen! Mitä jos mä ratsastaisin Punasilmällä saman tien?"
    "SIHINÄKÖ! Ethän sä edes erota hevosen etupäätä takapäästä!"
    "NEOVISUAL! Huomaatko, että mä hoidan sun hevosia?"
    "Oho, osaat mun koko nimen, tiedäks miten se kirjotetaan?"
    "Sä ootki vaan korealainen, sä et taida tietää itekään."
    "Aina korealainen parempi kun japanilainen."
    "Aika lyhyt oot korealaiseksi."
    "Anna munaa."
    "MITÄ?"
    "Kananmunat"
    "Sä saat kaikesta niin pervoa"
    "Sä saat kohta selkääs."
    "Tässä on neidille kananmunia"
    "Voi kiitos"
    "ÄLÄ HEITÄ! EI!"
    "Lähe ulos jos häiritsee."
    "Sä et saa mistää uusia munia jos heität noilla kaikilla mua."
    "Ei hätää, tässä on vielä mooonta ylimäärästä, ja sähän voit aina kipasta meiän tallin kanojen takapuolen alta muutaman."
    "Ai jaa, ai siks et sä voit heittää mua."
    "Mä heitän sua joka tapauksessa, ja sä teet mitä mä sanon."
    "Kyllä, neiti."
    "Hyvä, herra. Pistä toi uuniin."
    "Kyllä, neiti"
    "Lopeta tai meen sukupuolileikkaukseen ja otan kiinan kansalaisuuden."
    "Miten kiinan kansalaisuus liittyy tähän?"
    "Eiks kiinalaiset oo ihan himoja kakuntekijöitä?"
    "...sä oot niin sairas..."
    "Mitä sanoit syönees?"
    "..."
    "Nyt sä voit vaikka leikata noita hemmetin pers.. Pers... Noita tohon päälle sellasiks siivuiks."
    "Persikkaa?"
    "Just sitä, ja noita karvasiaki."
    "BWHAHAHA! MEINAAKS KIIVIÄ!"
    "Joo, turpa kiinni ja leikkaa."
    "Vai 'noita karvasia..' Mitäs sä sit teet?"
    "Meen tupakille."
    ...
    "Hei taas kulti!"
    "Johan tuli hyvä mieli, mitä sun tupakissa oli?"
    "Ehkä mä tapasin vaan tän tallin tallimestarin, joka on muuten paljon paremman näkönen kun sä, Miroku.."
    "PETÄTSÄ MUA TOISEN TALLIMESTARIN KANSSA?"
    "Hys, hullu, toi blondi muija töllää jo muutenki sua!"
    "Joo ku oon niin ihana."
    "Eipäs, vaan koska oot nii älykääpiö!"
    "Tai siks koska mun pomolla on jotain kellertävää nestettä päässä..."
    "MITÄ? MISSÄ?"
    "Hmm, en tarkottanu et sun hiuksissa on jotain..."
    "MIROKU!"
    "Niin, kulti?"
    "Lähe ulos! Teen ite kaiken muun!"
    "...jos osaat..."
    "Maksan sulle et meet. Lähe vaikka ratsastamaan Pupulla tonne maastoon että se rauhottuu."
    "Anna tupakkaa."
    "Et sä hevosten kanssa polta."
    "En mä NIIN tyhmä vielä ole, mitä sulla on?"
    "Kermavaahtoo."
    "Ei! Kun mitä tupakkaa?"
    "AHAA, mulla on Smarttiaski taskussa."
    "Hyvä, meen. Huuda KUN tarviit apua kakkus kaa."
    "Ei täs oo hei enää ku kermavaahdon pursotteleminen tohon ja näiden karvasten ja perspers-juttujen laitto."
    ...
    "JUMALEISSÖN NEO! ET SANONU ETTÄ SULLA ON TASKUSSAS TYHJÄ ASKI!!"
    "Et kysyny sisällöstä..."

    Tuomarin nopea kommentti: Ehdoton koko kisan piristys! Siitä syystä saat(te) oikein oman bannerin!


    Narie (VRL-7740, RRI) - Darlene v. Rouce
    "Hmm, tää näyttää hyvältä. Mansikoita ja kermavaahtoa päällä. Joo, tän mä otan." Kävelen Prisman kassalle kädessäni Pirkan valmis mansikkakakku. Katson kelloani. Kahden tunnin päästä alkavat Hillavan synttärikisat, johon olen Darlan kanssa ilmoittautunut. Naureskelen hieman itsekseni, sillä tiedän olevani huono kokki - mutta tällä tulemme varmasti voittamaan!

    10 vaille ilmoitetun kilpailun alkamisajan syöksymme Darlan kanssa kovassa laukassa Hillavan pihalle (kuljetusautomme hajosi 10km päässä Hillavasta). Hieno kouluhevoseni on hikinen ja minäkään en kovin edustavalta näytä. Ihmiset pihalla katsovat meitä hieman hämmentyneinä. Loikkaan alas Darlan selästä ja lätsähdän suoraan leveälle takapuolelleni keskelle pihaa. En voi muuta kuin nauraa muiden mukana - tässä todiste noloudestani. Nousen ylös ja pyyhin hiekat ratsastushousuistani. Tammani katsoo minua pilke silmäkulmassa. Tökkäisen sitä lempeästi kaulalle ja lähden kävelemään horjuvin askelin kohti vieraskarsinoita. Otan äkkiä tammalta varusteet poois ja heitän sille hikiloimen päälle. "Odota täällä, äiti tulee pian takaisin. Kyllä me tää voitetaan."

    Kävelen rauhallisin mielin päärakennukselle. Mikään ei voiviedä meiltä voittoa - tai ainakin niin minä luulin. Saavuttuani keittiöön alan kaivaa kakkua repustani. "Eih, tä ei voi olla totta!" parkaisen huomatessani istuneeni kakun päälle tipahtaessani Darlan selästä. Se oli aivan lytistynyt ja oudon muotoinen. Noh, eipä tässä muutakaan voisi tehdä kuin toivoa että muut olisivat yhtä surkeita kokkeja kuin minä. Istahdan siis suureen nojatuoliin ja alan lukea Aku Ankkaa.

    Kahden tunnin päästä aika on ohi. Kaikki innokkaat (tai vähemmän innokkaat) leipurit kiikuttavat kakkujaan Kkeijuttarelle. En viitsi edes katsoa omaani. Repäisen Ankasta sivun ja kirjoitan siihen isoin kirjaimin NARIEN KAKKU. Heh, ainakin sen tunnistaa. Raahaan joskus niin kauniilta näyttäneen kakkuni pöydälle jossa muiden kakut ovat. Katson kuola suupielestä valuen muiden kakkuja. MItenköhän tässä käy?

    Tuomarin nopea kommentti: Noh noh! Eipäs sabotoida minun keräily-Aku Ankkoja! ;) Olisin ehkä kaivannut ihan oikean kakun valmistamista, mutta tämä toimii hauskuuttajana.


    fjalin (VRL-7054, CeRi) - Lady Fun VH-34752
    On hiljainen valoisa ilta. Lyhyt hahmo tonkii jääkaappiaan, ähkii ja huokailee, ei ilmeisesti löydä hakemaansa. Hän kääntyy seuraavan kaapin puoleen ja pian ilmassa kahahtaakin riemastunut huudahdus – läpinäkyvä pullo kohoaa kaapin alimmalta hyllyltä illan tärkeimmäksi esineeksi ja sen sisältö ei voi olla mitään muuta kuin jotain uskomattoman tärkeää, jonka vuoksi kannattaakin huutaa ja riemuita.

    Se samainen lyhyt hahmo esiintyy seuraavan kerran päivänvalossa, Hillavan auringossa kylpevällä pihalla. Hän kaivelee taskujaan ja vilauttaa pulloa ystävättärelleen – sen sisältämä neste on kellertävää. ”Onnea matkaan, fjalin”, ystävä toivottaa ja tyttö nyökkää. ”Sitä tarvitaan.”

    Keittiössä on jo useita leipureita työn touhussa. Taikinaa vatkataan tai alustetaan, etsitään kuumeisesti jauhoja tai mietiskellään, onko sokeria jo liikaakin… vaiko liian vähän? Fjaliniksi kutsuttu astuu joukkoon ja aloittaa kakun valmistamisen. Hän työskentelee keskittyneesti ja tietää, ettei opiskellut seiskaluokan kotitaloudentunneilla ihan niin ahkerasti kuin olisi tarvittu.
    Muna-sokerivaahto lepää kulhossa ja saa seurakseen leivinjauhetta, jauhoja, inkivääriä ja vaniljasokeria. Kiivas sekoitus saa taikinan pehmeän kuohkeaksi. Lopulta fjalin lisää taikinaan maitorahkaa ja viimein tyhjentää pullon sisällön kakkuun. Pistävä tuoksuu häipyy nopeasti keittiön avoimesta ikkunasta pihalle, eikä kukaan tiedä, mikä on tämä salainen ainesosa… Ei, ennen kuin maistaa kakkua!

    Puoli tuntia odotusta, kunnes viimein fjalin nostaa kakun uunista vetäytymään. Kuuma ja tuoksuva leivos odottaa syöjäänsä; fjalin ei malta odottaa, vaan lohkaisee nurkasta pienen palan. Kakku sulaa suuhun ja tuo hymyn tytön kasvoille: sitruunaa! Sitä se on! Fjalin maistaa vielä lisää kakkuaan ja tietää, että hän on onnistunut tekemään hyvän kakun. Sitruunaisen, aivan kuten fjalinin tammakin on sellainen hapan ilmestys!

    Tuomarin nopea kommentti: Ihana ihana! Oikein salaperäinen tarina hauskalla lopulla!


  • LUOKKA 3

    • Narie (VRL-7740, RRI) - Twilight Zone GER
    "Noniin Olli, me voitetaan tä eiksni?" kuiskasin suuren orini korvaan. Se heilautti päätään ilkikurinen pilke silmäkulmassaan. Olimme tehneet toimivan työnjaon - Olli loistaisi kouluradalla ja minä näyttäisin mestarikokin taitoni keittiössä. Ainut pulma oli, että minä en ollut koskaan tehnyt kakkua - Olli kyllä GP-tason kouluratsuna osaisi asiansa.

    Vein Ollin karsinaan jossa se katsoi minua kuin joukkueensa jäsentä voittoon tsemppaava valmentaja. Tosiasiassahan se vain halusi saada kakkua, ja äkkiä. Raukkaparka, en kertonut sille ettemme ME ole ne ketkä kakun syövät. Kkeijutar saisi mussuttaa kaikkien ihanat kakut. Possu.

    Lyllersin harmaissa lököpöksyissäni Hillavan päärakennukselle jossa kakkukisa käytäisiin. Minulla oli mukana salainen ainesosa, jonka olin tallimme keittiön uumenista löytänyt. Se oli löytämässäni pienessä muovipussissa jossa luki päällä larta. R-kirjain oli kyllä hieman suttaantunut, mutta ei se mitään, ajattelin. Tällä me voittaisimme varmasti kisan (olisikohan kannattanu maistaa ainetta ensin?)! Hyräilin omahyväisesti vanhaa euroviisubiisiä "We are the winners, of KAKKUSOTA".

    Seisoimme keittiössä rivissä, valmiina syöksymään meitä varten sinne sijoitettujen uunien luokse. Kävin sotasuunnitelmaa läpi mielessäni. Kaivoin housujeni taskua ottaakseni sieltä kehittelemäni reseptin. Sormeni haparoivat taksun pohjaa - kyllä se täällä jossain olisi, ihan varmasti, minä ajattelin. Mutta ei, muistin nähneeni sen keittiön pöydällä kotoa lähtiessäni. Voi pahus! Noh, pitäisi siis vain ispiroida. Tukahdutin naurunpyrskähdyksen ja vieressäni seisova kilpailija katsoi minuun kummaksuen.

    Kkeijutar puhalsi suuren torveen (kyllä, minä en ollut uskoa silmiäni) ja kokit syöksyivät uuneille. Kompastuin lattialla lojuvaan riimuun ja saavuin tämän ansiosta uuneille viimeisenä. Katsahdin mykistyneenä uuniani - sen valkoinen maalipinta oli kellastunut ja rapissut pois. Puolet säätönappuloista olivat irti ja uunin luukkukaan ei mennyt kokonaan kiinni. Heräsin shokistani (tällainen järkytti minua, hyvään tasoon myös keittiövälineissä tottunutta aatelista syvästi) ja aloin kaivaa kaapista tarpeellisia aineita. Mitä reseptiin kuuluikaan? Ainiin, jauhoja, kananmunia, maitoa ja... öm. Mausteita! Juu, niitä. Katselin avuttomana suurta mausteiden kirjoa. Silmiini osui pikkuinen pussi muiden mausteiden takana. Siinä luki suurin kirjaimin curry. Joo, se kuulosti lupaavalta! Tartuin pussiin ja kaadoin koko sen sisällön muiden aineiden joukkoon. Kaadoin kaakupohjan (eh) syvään kulhoon, jonka tungin uuniin. Uuni oli 300 asteinen - eiköhän siinä hyvin kypsyisi, ajattelin. Mitä ohjeessa sanottiinkaan. Pitikö kakun olla uunissa 20 minuuttia vai 2 tuntia, mietin hampaitani kirskutellen. No, kai se oli kaksi tuntia. Katsoin kellosta kaksi tuntia ja istuuduin tuolille lukemaan "Me aateliset hevosharrastajat"-lehteä jonka kaivoin Burberry-laukustani.

    Noin kahden tunnin kuluttua heräsin (olin nukahtanut lehteni ääreen nähden unta uusista ratsastussaappaista) ja palasin uunilleni. Huomasin sen luukusta puskevan ulos mustaa savua. Kuuluikohan tämä asiaan? Avasin uiunin luukun ja sain savut naamalleni. Yskäisin ja hieroin kirveltäviä silmiäni. Otin käteeni patalaput ja kiskoin vuoan uunista. Kakkuni oli aivan musta ja noin sentin paksuinen. MUtta koska oli kyseessä ensimmäinen kakkuni, en tajunnut siinä olevan mitään vikaa. Hyräillen laskin kuuman vuoan puutasolle (johon muuten jäi mukava jälki) ja avasin jääkaapin. Otin sieltä kermapurkin näköisen purnukan ja kaadoin sen sisällön kulhoon. Otin sähkövatkaimen ja aloin vatkata tätä kumman paksua, valkoista ainetta.

    Kymmenen minuutin päästä se oli kauniin kuohkeaa. Villkaisin ympärilleni ja huomasin muiden kokkien jo lähtenee keittiöstä. Pyh, he eivät olleet vain tehneet kakkuaan yhtä huolella kuin minä. Levitin valkoisen mössön mustan kakkupohjani päälle (jota en ollut saanut pois vuoasta) ja ripottelin vielä päälle salaisen ainesosani, lartan. Myhäilin varmana voitostani. Vein kakun ylpeänä Kkeijuttarelle. Hän istui silmät harittaen keittiön tuolilla ja katsoi minua pelokkaasti (olin melko järkyttävän näköinen). Ojensin hänelle "kakun" ja suuren puulusikan. Katsoin äidillisen ylpeänä kun hän maistoi kakkuani. Sekunnissa tuo kakkupala oli lentänyt hänen suustaan puiselle lattialle. Huudahdin pöyristyneenä ja katsoin kkeijutarta murhaavasti. "Mikä tää sun salainen ainesosas sitten oikeen oli?" hän kysyi. Hain maustepussini ja näytin sitä tälle inhottavan huonotapaiselle neidille. "LANTA?!" hän huudahti kauhuissaan. Leukani loksahti ja mutisin: "Ei kun eiks siinä lukenut larta..."

    Kuten arvata saattaa, minä en voittanut kakkusotaa. Olli kyllä voitti kouluosuuden, mutta se ei muutamaan viikkoon edes katsonut minuun. Sitä valmentajan vaativuutta. Eihän aina voi onnistua, minä ajattelin. Eihän?

    Tuomarin nopea kommentti: Aijaijaijajai....naurattaa! Luulisi, että olisin keksinyt larta-lanta -muunnoksen jo aikaisemmin, mutta tämä on todella hyvin kirjoitettu, kun totuus paljastui vasta silmien osuessa oikeille kohdilleen!


    Amar (VRL-0408, FSRa) - NG Demites VH-27999
    Syvissä mietteissäni hurruuttelin Hillavan pihaan vauhdilla joka oli koitua tallipossun kohtaloksi. Lähestyvän onnettomuuden huomanneena onnistuin kuitenkin parkkeeraamaan sievästi muiden paikalle jo saapuneiden hevoskuljetuskoppien viereen ja, ainakin luulisin niin, livahtamaan paikalta kkeijuttaren keittiöön kenenkään huomaamatta pikku huolimattomuuttani samalla kun palkolliseni jäi hoitamaan ratsuani Demiä.

    Syvät mietelmäni aiheutuivat mistäs muustakaan kuin leipomiskisasta! Viime päivät olin vatkannut ja kaulinnut päässäni erilaisia kakkuideoita ja lopulta, kilpailupäivää edeltävänä iltana, päättänyt leipoa komean kinuskikakun.

    Leivoin taikinan huolettoman letkeästi lanteitani heilutellen ja hyräilin samalla Happy Birthdayta - kanssakilpailijani vain eivät kananmunankuorisateesta päätellen olleet kovin ihastuneita olemattomilla musiikkilahjoillani höystettyyn hyräilyesitykseeni..

    Vahingosta viisastuneena pysyttelin täysin hiljaa koristaessani muotistaan ulos pullahtanutta, suorakaiteen muotoista leipomustani. Pohjan reunat peittelin tarkasti kaakaosta ja kahviripauksesta ruskeaa väriä saaneella kermavaahdolla joka ei millään olisi malttanut pysyä paikoillaan vaan meinasi itsepäisesti valua pöydän pintaa koristamaan tarmokkaasta komennuksestani huolimatta.

    Päälleen kakku sai vähän turhankin paksun kinuskikerroksen (pöh, ei kinuskia koskaan voi olla liian paksulti!) jonka reunoille asettelin kakun ulkoreunoja myötäillen valkoisia liitulaku-karkkeja peräkkäin. Loppusilaukseksi vääntelin ruskeasta, valkoisesta ja mustasta marsipaanista enemmän tai vähemmän epäilyttävän näköisen möykyn joka herätti osittain kummastuneita, osittain kauhistuneita katseita kanssakilpailijoissani.

    Tadaa - kouluratakakku oli valmis!

    Valmistettuani kakun, joka ei kieltämättä näyttänyt aivan yhtä häikäisevän upealta kuin kuvitelmissani, riensinkin suorittamaan valmiiksi oikeaa koulurataa Demin kanssa - jälleen kerran ratsuni pelasti päiväni ja ylitti suurimmatkin toiveeni jättäen Hillavan synttäripäivästä minullekin hyvät fiilikset.

    Hyvän tuuleni innostamana kahmaisin lähtiessäni tien poskesta kourallisen upeita luonnonkukkia jotka riensin vielä tyrkkäämään onnittelun kera syntymäpäiviä vietelleen tallin omistajan syliin. "Hyvää syntymäpäivää Hillava ja onnea omistajalle!"

    Tuomarin nopea kommentti: Kiitooos! Herttainen ja hyvin kirjoitettu tarina sekä loistava kouluratakakku-oivallus!


    Santha (VRL-2277, VVR) - Heinrich SWE
    Kkeijuttaren keittiössä oli jo hulina päällä, kun saavuin viimetipassa kakunleipomiskilpailuun. Täytyy myöntää, etten ollut mikään jauhopeukalo ja polveni alkoivatkin tutista jo huomatessani, miten kilpailijat väsäsivät omia viidentähden leipomuksiaan kuin huippukokit konsanaan. Löydettyäni hieman tilaa itselleni kaivoin uskollisen reseptikirjani taskustani ja aloin selaamaan vehnäjauhojen, maidon, öljyn ja ties minkä leivonta-ainesten tahrimaa vihkosta. Vilkaisin kelloani ja huomasin aikani olevan hyvin rajattu, 20 minuuttia tuskin riitti taikinan tekemiseen saatikka sitten siihen, että oma bravuurini pähkinä-hedelmäkakku olisi ehtinyt paistumaan.

    Aloin selata reseptikirjaani vimmatusti ja lopulta löysin jotain helppoa, nopeaa ja silti sellaista, mitä kakuksi voisi luonnehtia. "Mikrosuklaakakku!" huudahdin ääneen ja sain muutaman kokin epäuskoiset katseet osakseni. Välittämättä siitä aloin hössöttämään ympäriinsä: "Sata grammaa rasvaa, yksi desi sokeria, kaksi kananmunaa, vajaa desi vehnäjauhoja, puoli desiä kaakaojauhetta, teelusikallinen vaniljasokeria ja sama määrä leivinjauhetta.." mutisin itsekseni haalien aineksia lähemmäksi itseäni osan jo siirtyessä kakun koristeluun. "Sokeri ja kananmunat sekoitetaan yhteen, sitten lisätään sulatettu rasva ja kuivat aineet, kaadetaan vuokaan ja mikroon kolmeksi minuutiksi" jatkoin ohjeiden latelemista ääneen valmistaessani taikinan.

    Kakun pyöriessä mikrossa muistin koko kilpailuiden tarkoituksen ja tuodakseni esille omaa juhlamieltäni, joka kiireen keskellä oli päässyt unohtumaan, aloin hoilaamaan onnittelulaulua Hillavalle saaden osakseni lisää kummastuneita katseita. "Paljooon onneeaaa Hillava, paljon onneeeaaa vaaan!" lauloin upealla lauluäänelläni. "PING" mikro ilmoitti valmistumisestaan ja lopetettuani laulamisen otin valmiin kakun ulos, kumosin sen ja levitin päälle vielä matkalla Lidlistä hakemaani valmissuklaakastiketta ja nonparelleja. Loppujenlopuksi alkoi minunkin pikakakkuni muistuttaa aivan kilpailukykyistä luomusta.

    Kouluratsastusrata Henkan kanssa sujui vähän enemmän suunnitellusti ja vähän vähemmällä kiireellä. Herra toimi harvinaisen hyvin ja näytti myös pistävän parastaan synttäreiden kunniaksi, eikä minulla ollut mitään sitä vastaan...

    Pst. näillä ohjeilla syntyy oikeasti hyvää suklaakakkua nopeasti, jos makeannälkä iskee ;)

    Tuomarin nopea kommentti: Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Hyvin koottu tarina, joka eroaa muista mikrossa "paistamisen" vuoksi. Hyvä!