Pääsivu

Suomenhevoset

Tallikierros

Talliväki

Tarinatoiminta

Varsojen kasvatus

Hoitokirja
Tallikierros

Hillava sijaitsee Suomessa, mutta tarkemmaksi olinpaikkaa en ole koskaan miettinyt. Kuvitelmissani kuitenkin talli tiloineen on kaukana hässäkästä ja kiireellisestä elämästä, jossain maaseudulla, jossa peltomaisemaa riittää niin paljon, että se pursuaa korvista. Hillavaan kulku käy peltojen saartamia, pölyäviä hiekkateitä pitkin.

Tallirakennuksia meillä riittää... ja pihakin on sen näköinen. Aloittaessamme vuonna 2006 pihassa tallia kuvasti neljän karsinan pikkutalli, jota kutsutaan nurkkatalliksi. Kaksikerroksisuus takaa kummitusjutut vintillä, jonne jyrkät rappuset löytyvät satulahuoneesta. Nälkä kasvaa syödessä ja niinpä vuoteen 2007 mennessä "nurkkista" laajennettiin vielä neljällä karsinapaikalla ja ikivanha navettakin pellon pientareella sai punaista väriä ulkoseiniinsä ja korjattiinpa vuotava kattokin. Navetta on vahvaa tekoa ja siellä kelpaa kuuden orin asua.

2008 keväällä pihamaalle istutettiin siirtotalli, jonka melko kapeaa käytävää reunustaa molemmin puolin kolme karsinaa. Siellä luksuskarsinat palvelevat viittä tammaa ja yhtä ruunaa. Vajaa puolisen vuotta siirtotalli oli uutukaisin rakennus ja ihailun kohde, mutta pian hoitajia näkyi tallilla läsnä taas ennätysmäärin. Kyllä tytöillä silmä lepäsi nuorissa ja komeissa rakennusmiehissä, jotka työstivät kesäauringon alla uutta rakennusta, joka vihittiin myöhemmin Varsakammariksi. Miekkosista huolimatta - kyllä - hevoset tuli kuitenkin hoidettua. ;)

Enempää tallipihalle ei mahdukaan. Mutta mikäli joku lapioidessaan iskee kultasuoneen pihamaallamme, nousee pystyyn tallirakennus, joka ennen kaikkea majoittaa koko hevoslauman yhden katon alle. Sitä päivää me tuskin koskaan näemmekään, mutta toivossa on hyvä elää.

Tallinomistaja ei tietenkään telttaile lähipiirissä (tai nuku karsinassa), vaan viidentenä rakennuksena pihapiiristä löytyy kaksikerroksinen omakotitalo. Pieni, mutta kodikas. Alakerrassa on eteinen, olohuone takalla, keittiö massiivisella puupöydällä ja -penkeillä. Yläkerrasta löydät pullantäyteisen pakastimen ja yhdeksi avaraksi tilaksi avatun huoneen, joka toimii niin kirjastona, varastona kuin makuuhuoneena. Ihastuttava "viinikellari" puukeinun vieressä, maan alla, on tupaten täynnä purnukoita, joihin on säilötty makeita hilloja ja mehuja.

Hevosten liikutukseen on käytössä salaojitettu, hiekkapohjainen, aidattu ja valaistu ratsastuskenttä ja ratsastusystävälliset maastot ja hylätyt hiekkatiet. Maastoratsastuksessa tulevat varmaksi tutuksi kaikki hyviksi laukkapätkäksi havaitut tiet ja niityt, lihaksia kasvattavat ylä- ja alamäet jne.

Kaiken materiaalin © Hillava 2006-2008 ellei toisin mainita.
Ethän kopioi mitään luvatta!

Muistathan, että Hillava on täysin fiktiivinen talli.