Syys-lokakuun aikana käväisemme kahdella porukalla iltamaastossa hevosten kanssa. Kaikki hevoset lähtevät retkelle mukaan ja ainakin Naksu pääsee kaksi kertaa samalle reissulle - molempina peräkkäisinä päivinä - hoitajiensa kanssa. Mahtaa tamma olla innoissaan! =)Yksi viikonloppu olisi siis tarkoitus käyttää retkelle. Ryhmäjaot yhdeksän hevosen kanssa tehdään siten, että molempaan ryhmään tulee niin kokeneempia kuin nuorempia hevosia. Kuvitelkaapa sitä kaaosta, jos Pläsi, Tonnis, Svengi ja Tytti laitettaisiin samalle reissulle menemään peräkanaa! En tahdo edes kuvitella sitä kaaosta nuorien hevosten välillä!
Ennen reissuun lähtöä minä keitän kaakaot ja kaadan nesteet termostaattipulloon sekä pakkaan kertakäyttömukit mukaani. Sillä välin te, hoitajat, saatte valmistaa hoitsunne valmiiksi lähtöä varten. Kaikki lainaavat tallin heijastinliivejä!
Kuljemme niin tutuilla poluilla ja teillä, mutta opastan teidät myös aivan uuteen paikkaan. Edes hevoset eivät ole käyneet täällä! Luvassa voi siis olla pientä vilkuilua uuden ympäristön puolesta, joten pitäkääpä varanne. ;) Kyseessä on laaja peltoalue, jonne kerääntyy mielettömät määrät usvaa iltaisin. En malta edes odottaa, milloin pääsemme usvan pyörteisiin laukkailemaan!
Tarinat ja piirrokset
Ensimmäisenä varmistan kaikille, että osallistua saa, vaikkei siihen osallistuisikaan kuin niin kutsutussa "nimi listaan"-tyylillä. Näin ollen oletankin, että kaikki tulevat retkelle mukaan.
Maastoreissusta olisi tarkoituksena kirjoittaa oma tarina - tai vaikkapa pelkkiä ranskalaisinviivoin listattuja seikkoja - ja lähettää se hoitokirjaan. Kiirettä ei ole, vaan aikaa on kirjoitella koko syyskuun ja lokakuun verran. Myös piirrustuksia saa piirrellä! Taidoilla ei ole väliä, vai luuletteko, että tallin sivuilla esiintyvät kuvat ovat kuin viimeistä huutoa? Piirrustukset voisitte lähettää minulle sähköpostitse (kkeijutar@luukku.com).
Voit joko pelkästään piirtää tai kirjoittaa TAI tehdä molemmat. =)
Jos et jaksa kaivaa syysretkeä koskevia tarinoita hoitokirjasta, voit lukea koottuja lainauksia tästä alta. Ensimmäisenä tässä on kuitenkin esillä tallin omistajan näkemys ensimmäisestä retkipäivästä.
Matkasimme kinttupolkua pitkin muutaman hevosen letkana ja äh, ilma oli sateinen. Niin sateinen, että vaikka puiden latvusto oli sateensuojanamme, lehdiltä tippui suuria pisaroita päällemme. Voi Pläsiä! Ei ollut Pläsin päivä…
Sateesta huolimatta minä osasin nauttia luonnosta tai oikeastaan hevosen kanssa matkaamisesta luonnossa. Sade sai metsän tuoksumaan ja mieleeni heräsi heti ajatus keijumetsästä.
Vaelsimme hissukseen syvemmälle syksyiseen metsään ja voih, ympäriltämme kuului kauniita linnunlauluja. Liverrystä, kujellusta ja sirkuttelua. Kosteiden lehtien hangatessa toisiaan vasten syntyi kahinaa, jota tosin mekin saimme aikaiseksi kulkiessamme hevosten kyljet koskien kasvustoon.
Ilta-aurinko näkyi horisontissa saapuessamme peltoaukeamalle. Jotkut hevosista hieman tuijottelivat uutta maisemaa, mutta käsitellessämme niitä päättäväisesti, ne pysyivät kyllä nahoissaan.
Huusin ohjeet nostaa laukan ja sitten se alkoi. Vaaleanpunaisen taivaan alla olimme yhtä hevosten kanssa. Aika kului silmänräpäyksessä ja pian minäkin, vanha täti, suorastaan läähätin.
Rauhallisesti palasimme metsikköön takaisin ja olisinkohan noin kymmenisen minuutin ajan jonoamme johtanut, kun mielessäni heräsi kysymys: Mitä kautta me kuljimme? Edes allani ollut hevonen ei osannut suunnistaa takaisin. En antanut paniikin tarttua minuun vaan hengittelin rauhallisesti. Ajatukseni painivat.
Pikaisen mietinnän kuluttua olin taatusti varma mistä oli kyse. Olimme joutuneet metsänpeittoon. Pienenä tyttönä - monen monta vuotta sitten - olin kuullut isännältä tarinoita metsänpeitosta. Silloin tietenkin kyseenalaistin koko jutun - eihän tuttuun metsään voi eksyä!
Korvissani ei enää soinut linnunlaulu. En tiedä, huomasivatko muut reissulaiset sitä, mutta minun korviini kantautui vain raskas hengitykseni. Kiivaasti muistelin mielessäni muistoja siitä, mitä talon isäntä oli kertonut metsänpeitosta pois pääsemiseksi.
En luottanut siihen, että esimerkiksi ohittamamme suuremmat kivet ja kalliot olisivat olleet elottomia. Kasvit tuntuivat kuiskivan ilmaan lorujaan eikä sade auttanut asiaa ollenkaan. Pikemminkin kylmä sade sai minut palelemaan.
Luultavasti hiljaisilla rukouksillani oli jotain tehoa, koska pian alkoi kuulua vaimeaa linnun liverrystä ja katsoessani maahan näin taittuneita saniaisia. Tutulla polulla taas! Ajatuksissani kiitin mitä syvimmin metsässä asuvia henkiä, keijuja ja muita eliöitä, jotka tämän meille aiheuttivat.
Päästessämme kotiin olin täysin ajatusteni vallassa. Onneksi hoitajaporukka osasi hommansa ja huolsivat hevosensa hyvään kuntoon. Oliko tämä pelkkää silmänlumetta? Oliko kauniilla auringonlaskulla vaikutus mielentilaani metsässä? Olimmeko todella metsänpeitossa? Voih, en tiedä!
Ei osallistuneita.
Ethän kopioi mitään luvatta!
Muistathan, että
Hillava on täysin fiktiivinen talli.