Ennen lumentuloa skabailemme hoitajien ja hevosten välillä! Nyt on aika erottaa jyvät akanoista ja näyttää, mitä olette oppineet yhdessä hoitohevosienne kanssa
hoitotaipaleellanne! Koska meillä kaikilla on omat vahvuutemme ja heikkoutemme - niin hevosilla kuin ihmisillä - kilpailussa on kolme osaa, joilla kaikki voivat näyttää oman
vahvuutensa. Jokaisesta osasta lasketaan pisteet yhteen ja varsinainen hoitopari-mestari selviää yhteenlasketuista pisteistä. Tottakai myös jokaisen osan voittaja palkitaan
ja viimeistään varsinaisessa palkintojenjaossa kaikki osallistujat saavat palkintonsa.Esimerkiski näin:
kkeijutar + Kemiina
Miinan kanssa kouluosuudella tunaroimme alkuosan, mutta loppu radasta meni taitavasti. Esteillä etenimme kuin gepardi! Viimeisessä osassa minua jännitti ja se siirtyi myös
tammaan, joten pientä hutilointia tuli ja olivatpa pystytyksetkin koetuksella...
Tulokset
Tuloksia arpoessa voittamismahdollisuus oli molemmilla 50%. Voittajaksi saimme Tahmatassun Kemiinan kanssa! Paljon onnea molemmille osallistuneille ja toivottavasti ensi
kisoihin saamme enemmän jännittämisen varaa voittajan suhteen!
1. tahmatassu. + Kemiina
Miina meni kouluosuudessa ihan nätisti, vaikka välillä tammasta saattoi tuntua, että menemme aivan liian hitaasti. Pientä kompurointiakin oli. Esteosuudella Miina hyppäsi 50
senttimetrin korkuiset esteet kuin kenguru - useammalla mahavaralla. :) Vauhdistakaan ei ollut pulaa. Kolmannessa osiossa Miinan oli hankala edetä heinäpaalikäytävällä -
tamma oli koko ajan ryntäämässä heinäpaalilta toiselle. Sokkelossa olin tömähtää maahan, kun nojasin turhan paljon eteen. Kavalettikujassa taas pääsin ihan maahan asti,
mutta nopeasti olin taas selässä, ja matka jatkui. Peiliä päin Miina ei millään suostunut kävelemään, mutta pienellä kannustuksella pääsimme viimein laukkaamaan. Ja
mehän menimme kuin raketti!
2. fjalin & Svengi
Kouluratsastus ei ole minun eikä Svengin vahvin laji, mutta pienellä pilkkeellä silmäkulmassa homma hoitui ihan kätevästi. Esteradalla viihdyimme kummatkin ja Svengi
tuppasi vähän innostumaan, mutta kivaa oli! Esteet tuntuivat vaan pojasta vähän pieniltä. Höpöluokka meni tosiaan höpöksi, kun Svengi ei voinut vastustaa heinien
viekoittelee tuoksua ja peili näytti ihan selkeästi tiikeriltä.
Ethän kopioi mitään luvatta!
Muistathan,
että
Hillava on täysin fiktiivinen talli.