Tyttöjenilta
Tyttöjenilta kokoaa hoitajamme yhteen ja nyt viimeistään tutustuttaa meidät kaikki toisiimme. Tarkoituksena on hidastella hevosten parissa tallissa mahdollisimman pitkään ja valojen sammuttamisen jälkeen siirtyä vintille heinien sekaan käpertymään ihoa kutittavien villavilttien alle kertomaan toisillemme sukupolvelta toiselle siirtyneitä kummitustarinoita. Tunnelman saamme pimeään vinttiin luotua muutamassa nurkassa olevasta valaisimesta, sillä emmehän suinkaan kynttilöitä heinien luo vie.

Hörpimme minun valmistamaa hyvää kaakaota (salainen resepti!) ja herkuttelemme pikkusuolaisilla, ellei jollekin sitten maistu kuivaheinä. Koska hevosia asustelee karsinoissaan alapuolellamme, meidän tulee kuiskia - enemmän tunnelmaa! - ja koettaa pidätellä kiljahduksia, joita saattaa syntyä kummitusjuttujen kohokohdissa!

Vintin päädyssä on minuakin hieman arveluttava ikivanha arkku, jonka sisältä olen kuullut tasaisin väliajoin vaimeita kolahduksia hakiessani heiniä tai muita lisärehuja vintiltä, joten ehkä nyt olisi aika selvittää arkun sisältö! Keksi ihmeessä itse, mitä siellä mahtaa olla! Kolinan selittävä sisältö sen ei tarvitse olla, sillä uskommehan me kaikki paranormaaleihin ilmiöihin. ;)

Osallistujat ja osallistuminen
Tähän päivään voit osallistua kirjoittamalla hoitokirjaan oman versiosi illasta/yöstä ja/tai piirtämällä kuvan. Takarajaa valmistumiselle ei ole, mutta ennen vuodenvaihdetta se tulisi olla paketissa minun luettavissa/nähtävissä. Voit kirjoittaa pelkästä illasta jättämällä päiväiset hoitotyöt kertomatta ja jatkaa tarinaasi aina siihen asti, kun nukahdat eli seuraavasta aamusta ei tarvitse kertoa, ellet sitten itse tahdo.

Kokoan tarinoistanne pieniä lainauksia, jotta kokonaisia tarinoita ei tarvitsisi välttämättä etsiä hoitokirjasta monien sivujen jälkeen. Alla kuitenkin ensimmäisenä tallin omistajan versio! =)

---

"No niin, sanotaanpa hevosille hyvät yöt ja siirrytään me navetan vintille", selvitin nurkkatallin hoitajaporukalle ja muistutin heitä vielä sammuttamaan valot perässään sekä jatkoin matkaani suorinta tietä navettaan, jossa loput tytöt paijailivat hoitohevosiaan. "Nurkkiksen" likat harppoivat hytistellen navetan sisäänkäynnistä sisään ja valittelivat kylmää, johon minä totesin, että kohta pääsemme vilttien alle lämpimään. "Pusut turville ja karsinan ovet visusti kiinni!" heitin naurahtaen ja kehotin kaikkia kapuamaan kapeat rappuset varovasti ylös. "Kun pääsette rappusten päähän, oikealla puolella on valokatkaisin!" huudahdin heidän peräänsä ja viimeinenkin jalka katosi rappuja pitkin ylös. Sammutin käytävältä valot ja hipsin nopeasti itsekin rapuille. "Hyvää yötä, hepat!" kuiskasin ja kapusin hieman narisevat puuraput ylös.

Tytöt olivat olleet fiksuja ja levittäneet parrun päällä roikkuneet viltit päällensä. "Nämä kutittavat!" yksi heistä huudahti ja raapi ihoaan. Hymähdin ja selitin iloisesti, kuinka ne olivat villasta valmistettuja ja näin ollen hieman kutittivat. Suurin osa hoitajaporukastamme hieman alkuun ujosteli ja antoivat katseen kiertää vintin kulmissa, mutta minä reippaasti rohkaisin heitä kertomaan päivästään hoitsujensa kanssa. "Me käytiin maastossa ja vitsit, Miina pukkasi sellaisen pukin, että olin tulla alas!" Jonsu selitti kovaan ääneen ja sai muut tytöt kikattamaan. "Hysss", hyssyttelin ja muistutin, että hevoset yrittävät nukkua alla. Keskustelu jatkui miltei kuiskien ja tukahdutettujen naururyppäiden kanssa.

Pian kaikki näyttivät kököttävän rennosti vilttien alla ja tiesin, että nyt olisi oiva aika aloittaa satuilu. Yskähdin hieman, jotta saisin ääntä kurkustani, sillä flunssa oli iskenyt minuun viikon alussa, ja pyysin tyttöjoukkoani hiljentymään kuuntelemaan, mitä minulla oli kerrottavani. "Kuinka moni teistä tykkää romantiikasta ja draamasta?" kysyin salaperäisesti. Tämä sai suurenosan hoitajista nyrpistämään nenäänsä ja puhahtelemaan. "Hyvä, sillä en minäkään", naurahdin hiljaisesti ja jatkoin: "Entäs sitten.. kuinka moni lukeutuu kauhun ystäviin?" Reaktio oli kaksinen: osan silmät välähtivät innokkuudesta ja jotkut nykivät vilttejä enemmän päällensä ja tarkastivat selustansa. "Ei hätää, täällä ei ole ehkä kuin hiiriä!" rauhoittelin hieman tuohtuneita hoitajia ja sain jotkut vielä enemmän kauhun valtaan. "Hihih, hyvä on, kyllä minäkin hyppäisin ilmaan, jos näkisin täällä hiiren", lohdutin ja totesin, että se voisi kuitenkin tehdä kipeää, koska katto on kamalan matalalla. Hoitajat hykertelivät naurusta ja minä nautin huomiosta.

"Ai niin, kauhustahan oli kyse. Tehdäänpä tämä ihan perinteisellä tavalla", sanoin palatakseni alkuperäiseen suunnitelmaan ja annoin ensin katseeni kiertää tytöstä tyttöön, kunnes taas jatkoin. "Emmeköhän virkistä mieltä kummitusjutuilla", laukaisin suustani ja sain muutaman tyttösen - tai olivathan täällä suurin osa jo nuoria naisia - nieleskelemään. "Ei hätää, mikään pakko kaikkien ei tietenkään ole satuilla itse, mutta kaikki halukkaat saavat kertoa vaikka aamuun asti omat juttunsa", kerroin osoittamatta sanojani varsinaisesti kenellekään ja huomasin helpottuneisuutta. "Aloitanko minä vai tahtooko joku muu olla eka?" kysyin kulmiani nostaen ja sain vastaukseksi hiljaisuuden. "Selvä, minä aloitan", kuiskasin hieman hymyillen ja pohdin hetken ajan kaikessa hiljaisuudessa tarinani alkua.

Huokaisin syvään ja puhalsin keuhkoistani ilman pois, mikä sai tukkoisen nenäni äännähtämään typerästi, ja aloitin tutulla ja turvallisella alulla: "Olipa kerran… "

Mitä pitemmälle tarinaa ehdin, sitä levottomimpia katseita ja liikkeitä syntyi tytöissä. Karsinoista kuului tänne ylös asti kuuluvat kavioiden liikkeet ja tasainen puhina - myös satunnaiset hirnahdukset - loivat tunnelmaa vielä enemmän. Päästessäni tarinani loppuun annoin katseeni kiertää jokaisessa. Jotkut naurahtivat ja toiset olivat kalmankalpeita.

Seuraavaksi ohjat otti käsiinsä mustahiuksinen tyttö. Hän kertoi kertomuksen, jonka hänen isoisänsä oli aikoinaan hänelle kertonut. Kertomuksen juoni todella puri ja sai minutkin miettimään, voisiko tämä todella olla totta.

Kuulimme monta kauhutarinaa, mutta vähitellen ne alkoivat mennä nauramiseksi ja kihertämiseksi. Muutaman kerran minun piti hyssytellä tyttöjä, mutta pian yhteistuumin päätimme, että olemme kaikki liian väsyneitä kertomaanuskottavia kauhujuttuja. Ennen pään painamista tyynyihin, muutama tylleröisistäni kävi vessassa - ja voih! Hyvä etten joutunut mennä saattamaan heitä! Kauhutarinoilla oli selkeä vaikutus!

---

Fjalinin tarina
Puristin Svengin paksua kaulaa vielä kertaalleen, taputin sen kaulaa ja toivotin hyvää yötä. Kauan odotettu, maaginen tyttöjenilta oli alkamaisillan! Seuraten muita kiipesin vintille ja tartuin lähimpään vilttiin - ulkona nimittäin oli kylmä! Istahdin heinäkasaan ja kiskoin viltin niskaani. Ujostelin aluksi muita, mutta pian juttu alkoi luistamaan. Kuuntelin muiden juttuja ja naureskelin hevosten tempauksille - yksikin tyttö kertoi hoitohevosensa kerran tiputtaneen hänet ojaan ja ravanneen kotiin syömään, vaikka tyttö oli huutanut äänensä käheäksi ja puinut hevoselle nyrkkiään.

Lämpö oli levinnyt jo kehooni ja olin löytänyt hyvän asennon. Kkeijutar availi jo kurkkuaan ja kertoi olevan kauhun aika. Värähdin jännityksestä leveä hymy huulillani - kauhuleffat eivät olleet minua varten, mutta suullinen kauhu kelpasi kyllä! Kkeijutar aloitti itse selkäpiitä viiltelevällä tarinalla, joka toisinaan sai minut haukkomaan henkeä, toisinaan nauramaan. Tarinan päätös oli kerrassaan hykerryttävä ja tarina todellakin puri minuun, vaikka muutamat näyttivät lähes kyllästyneiltä - mutta toiset olivat kalmankalpeita. Seuraavaksi kuului juttua kummittelevasta esi-isästä, hukkuneesta isopapasta ja salaperäisestä medaljongista, joka sai hoitajat kiljahtelemaan kauhusta, minut mukaan lukien.

Ilta jatkui kauhulla ja vähän heppajutuillakin, kunnes päätimme antaa herkimmillekin hevosille mahdollisuuden nukahtaa ja ruveta itsekin yöpuulle. Muutaman nauruntyrskähdyksen jälkeen porukka hiljentyi, mutta uskon, että uneenkin tulvivat kummitukset ja aaveet.

Kiitos osallistuneille!