koristekuva

Kuulumiset, päivitykset ja tapahtumat

2011: tammi
2010: tammi, helmi, maalis, huhti, touko, kesä, heinä, elo, syys, loka, marras
2009: tammi, helmi, maalis, huhti, touko, kesä, heinä, elo, syys, loka, marras, joulu
2008: joulu


Tammikuu 2011

31. tammikuuta - Katinan uudistus etenee taas pikkuhiljaa, mutta vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, koska uudistuneet sivut julkistetaan.


Marraskuu 2010

27. marraskuuta - Päivitystahti ei tällä hetkellä päätä huimaa. Noak olisi nyt valmis aloittamaan kilpailemisen, mutta porrastetut ovat edelleen jäissä. Kahdeksaa ikävuotta lähentelvä Tindrakaan ei ole vielä päässyt aloittamaan kisauraansa. No, kilpailut eivät ole meille kaikki kaikessa.


Lokakuu 2010

24. lokakuuta - Belgiassa rakennuspuuhat junnaavat paikoillaan, mutta eiköhän ne siitä pian taas ala sujua. Eilen sen sijaan olimme ensin Niilon ja Linnin kanssa Rockwell Warmbloodsissa puoliverinäyttelyssä. Luokkia oli kymmenelle eri puoliverirodulle ja yksi siis ruotsalaisille. Kyseisessä luokassa oli meidän hevosten lisäksi vain yksi toiselta tallilta. Niilo voitti ja Linn tuli toiseksi.

Tämän jälkeen matkasimme vielä Briar Warmbloodsiin, jossa oli puoliverisille tarkoitettu shownäyttely. Siellä Niilo jatkoi voittokulkuaan ja tuli veteraaniorien luokassa ensimmäiseksi saaden II-palkinnon. BIS-kehässä se valittiin vielä parhaimmaksi veteraaniksi. Bliss ja Linn osallistuivat aikuisten tammojen luokkaan, jossa Linn vei voiton (I palk.) ja Bliss päätyi kymmenennelle sijalle (III palk.). Osallistujia luokassa oli viisitoista. Tindran kanssa osallistuin koulutammojen luokkaan. Ratsastuskokeessa se jäi viimeiseksi saaden tulokseksi 58.246%. Loppuarvostelun jälkeen tamma jäi edelleen viimeiseksi saaden kuitenkin II palkinnon.

Mukana oli myös muita omistamiani hevosia, mutta ei siitä nyt sen enempää. Toivonmukaan Katina tästä taas alkaa aktivoitumaan parin kuukauden hiljaiselon jälkeen.


Syyskuu 2010

17. syyskuuta - Talliin muutti uusi hevonen. Kyseessä ei ole ruotsalainen puoliverinen, eikä se ole kouluratsu. Saanen esitellä Assin. Heinäkuussa alettiin rakentaa Belgiaan sisartallia Katinalle, mutta se on vielä pahasti kesken, joten Assi asuu Ruotsissa paikan valmistumiseen asti.


Elokuu 2010

04. elokuuta - Viime aikoina Katina on elellyt aikalailla hiljaiseloa. Bliss on pärjännyt taas upeasti suunnistusratsastuksessa. Muut odottelevat edelleen kisaurille pääsemistä. Kouluratsastusjaos on kyllä nousut väliaikaissivujen voimin ylös, mutta valitettavasti porrastettuja on edelleen mahdoton järjestää VRL:n ollessa poissa pelistä. Sen sijaan järjestämme toiset suunnistusratsastuskilpailut 17. syyskuuta. Osallistumaan siis!


Heinäkuu 2010

28. heinäkuuta - Edellisestä merkinnästä onkin jo vierähänyt kuukausi. Eipä tallilla ole oikein mitään mainittavaa tapahtunutkaan. Varsat sen kuin kasvavat; Noak on pian 2-vuotias ja tinkertammat täyttivät molemmat juuri vuoden. Kovasti odotellaan VRL:n paluuta, jotta päästäisiin jatkamaan ja osalla aloittamaan kilpaileminen. Saavatpahan hevoset ainakin kiitettävästi lomaa kilpailemisesta, että jaksavat taas puurtaa.

Rakenteilla on Katinalle sisartalli Belgiaan. Tallin odotetaan valmistuvan vielä tämän vuoden puolella. Lisätietoja paikasta tulossa ajan myötä.


Kesäkuu 2010

29. kesäkuuta - Tänään koitti päivä, jonka olin jo kauan pelännyt tulevan. Lotta nukkui pois.

Lotta oli yksi Stall Katinan ensimmäisiä hevosia ja kantatammoja. Tullessaan meille tamma vietti juuri 11-vuotissyntymäpäiviään. Vuotta myöhemmin se astutettiin meillä ensi kertaa, ennestäänhän Lotalla oli jo yksi orijälkeläinen. Kyseinen ori kuitenkin menehtyi vuoden ikäisenä. Katinaan Lotta jätti kaksi komeaa orivarsaa, joista toinen asuu Haukkamäen tilalla ja kuopus saa jatkaa sukua Katinassa. Valitettavasti emme ehtineet saada tammajälkeläistä, jonka kanssa olisi voitu jatkaa tätä emälinjaa.

Kilpailujen saralla Lotta menestyi hyvin. Ennen ensimmäistä mammalomaansa se starttasi kahdesti ja toisessa sijoittui toiseksi. Loman jälkeen se jatkoi vaihtelevalla menestyksellä, mutta lopulta pääsimme kansalliselle tasolle. Viimeisen kerran starttasimme vaativassa B:ssä 6. lokakuuta 2009 ja veimme voiton. Siihen oli hyvä lopettaa.

Täysipäiväiselle eläkkeelle tamma pääsi tammikuussa 2010 ollessaan 19-vuotias. Viimeiset vuotensa se eli onnellisena muiden hevosten seurassa. Vanhuus kuitenkin vei voiton ja Lotta menehtyi 22.6-vuotiaana.

19. kesäkuuta - Tindra siirtyi tänään nuorikoiden seurasta kilpahevosten kaveriksi. Tamma pääsee aloittamaan kisauransa porrastetuissa heti, kunhan VRL palailee. Sitä ennen neiti pääsee kokeilemaan satunnaisesti suunnistusratsastusta.

Tällä hetkellä kilpailevien listalla on kuusi hevosta ja pian myös Knutin on tarkoitus siirtyä sinne. Nuorikoihin jäisi tämän jälkeen pian vuotias Noak ja vielä emänsä alla olevat tinkertammat Bella ja Anu. Tammat muuttavat Katinaan todennäköisesti kesäkuun lopussa, riippuen siitä, miten vieroitus on sujunut.

05. kesäkuuta - Noakin vieroitus on aloitettu ja tähän mennessä kaikki on sujunut oikein hyvin. Toki ensimmäisillä kerroilla, kun emä ja varsa erotettiin, Noak oli hädissään ja huusi emäänsä. Mutta pikkuhiljaa ori on alkanut hyväksyä asiaa ja käyttäytyykin paljon rauhallisemmin. Kaisalle vieroitus ei ole ollut helppo, kuten ei ollut edellisenkään varsan kanssa. Eiköhän sekin kuitenkin pikkuhiljaa ala tottua ajatukseen.

Talliin on tulossa pian myös pari irlannin cobia. Tänään syntyi Kingsizessä Phaedra-tammalle meidän Stiofánista tammavarsa, joka sitten vieroituksen jälkeen muuttaa Katinaan. Toisen varsan laskettu aika on 7. päivä ja emänä toimii Maléika. Isänä sen sijaan on Kya's Showhorsesin omistama komea tukkajumala Sheamus. Unelmien täyttymys olisi saada varsastakin samanlainen hulmuharja.


Toukokuu 2010

28. toukokuuta - Frej saatiin laitettua viime viikolla uuteen kotiin. Herra muutti YT Nokkelan-nimiselle tallille ja kotiutui suht nopeasti. Traileriinmeno ei oikein aluksi ottanut onnistuakseen, vaikka olihan sitä jo harjoiteltukin aiemmin. Lopulta puolen tunnin yrityksen jälkeen ori saatiin onnellisesti kyytiin ja matka sujuikin mutkattomasti.

Kaisa alkaa lähennellä 17 vuoden ikää ja siirtyy näinollen täysipäiväiseksi siitostammaksi. Lotta taasen on kohta 22-vuotias ja kuntokin alkaa olla ainakin sen verran huono, että varsoja sillä ei enää teetetä. Rouva on varsonut kolme komeaa orivarsaa, joista ensimmäinen valitettavasti menehtyi vuoden ikäisenä. Viimeisin varsa, eli Knut, asustelee meillä Katinassa.

Hevoset ovat päässeet laitumelle ja viettävätkin nyt suurimman osan päivästä siellä. Toivottavasti eivät pääse kamalasti lihomaan, sillä Bliss on tällä hetkellä ainoa, joka kilpailee aktiivisesti. Lopuilla sitten vain treenaillaan kotikentällä. Noak taasen alkaa olla pian vieroitusikäinen.

18. toukokuuta - Olen tässä vähän tuuminut josko siirtäisin Blissin ja Stiofánin asumaan jollekin yksityistallille, sillä karsinapaikoista alkaa olla pulaa. Näyttää nimittäin siltä, että Frej olisi jäämässä nyt ainakin näin aluksi vielä kotiin, kun ei kotia näytä löytyvän.

Knut täyttää kolme vuotta aivan parin päivän päästä ja Tindra viettää nelivuotissynttäreitään ensi viikolla. Näinollen molemmat ovat niinsanotusti kohta aikuisia, mutta vauvojahan meillä toki vielä on kaksi; Frej ja juuri eilen nimensä saanut Noak. Noak sai nimensä rauhallisen luonteensa vuoksi. Nimi Noak on muunnos Noahista ja tarkoittaa englanninkielistä sanaa rest.

Tutustukaapas myös Myyhyn, joka on tammikuussa syntynyt tammakasvattimme. Tamma tupsahti maailmaan ns. tilausvarsana, sillä tamman omistaja Veera N. kaipaili itselleen kenttäratsua. Neidin isänä toimii oma kenttäruunani, josta käytettiin toiseksi viimeinen pakaste.

12. toukokuuta - Kaisa varsoi pari päivää sitten toisen varsansa, tällä kertaa maailmaan putkahti orivarsa, jota kovasti odotimmekin. Herra saakin jäädä Katinaan asumaan ja toivonmukaan siitä saadaan vielä kunnon jalostusori Knutin kaveriksi. Haaveissa tosin olisi vielä saada Niilosta orivarsa jatkamaan sukua.

Linnin ja tämän uuden oriherran varalle on jo suuria suunnitelmia: kun tämän kaksin yhdistää, saadaan ensimmäinen täysin Katinan omista hevosista polveutuva 2-sukupolvinen ruotsinpuoliverinen!

Linnin ensimmäinen varsa Frej on edelleen myynnissä, joten tarjouksia saa jättää enemmän kuin mielellään! Lisätietoja täällä.

Vielä lopuksi vähän kisakuulumisia. Koulukisoissa ei kukaan ole hetkeen kilpaillut VRL:n tauon vuoksi, mutta sen sijaan olen kokeillut Bliss:n kanssa suunnistusratsastusta. Laji vaikuttaa sen verran mukavalta, että tulevaisuudessa varmaan muutkin Katinan hevoset pääsevät kokeilemaan kyseistä lajia. Bliss:n heiniä on selvästi taitoluokat, sillä suunnistimme heti ensimmäisissä kisoissa voittoon! (No, ei luokassa ollut meidän lisäksi kuin yksi osallistuja...) Nopeusluokassa sen sijaan ei mennyt yhtä hyvin, mutta tyytyväinen olen siihenkin suoritukseen.

5. toukokuuta - Oosa varsoi eilen kauniin ruunikon tammavarsan, joka muuttaa vieroituksen jälkeen Lillalle Kwokiin. Varsa saa nimekseen Saga. Oosalle on syntynyt nyt jo kolme tammaa, joten olisikohan sieltä seuraavaksi aika tulla jo ori?

Ensi kertaa varsova Linn selviytyi synnytyksestä mallikkaasti. Laskettu aika oli eilen, mutta orivarsa päättikin tulla tähän maailmaan vasta tänään. Herra on hirvittävän utelias ja pääsi seisomaan omille jaloilleen yllättävän nopeasti.

Kaisan odotetaan varsovan ensi viikolla. Kovasti jännätään olisiko sieltä se kaipaamamme ori tulossa, sillä kotiin varsa olisi siinä tapauksessa jäämässä. Talli alkaa tosin uhkaavasti täyttyä, mutta onneksi kesä on tulossa ja hevoset viettävät suurimman osan ajastaan ulkona. Syksyllä täytyykin sitten tarkemmin alkaa miettiä mitä tehdään.


Huhtikuu 2010

25. huhtikuuta - Oosan tuleva varsa on nyt varattu Lillalle Kwokiin, mutta Linnin varsalle etsitään edelleen sopivaa kotia. Varsa voisi toki jäädä kotiinkin, mutta tällä hetkellä tallissa ei oikein ole tilaa, etenkin kun Kaisan varsa on jäämässä kotiin.

Näyttelyissä hevoset eivät ole oikein pärjänneet, mutta eipä tuo maailmaa kaada. Erinomaisia kouluratsuja ne kuitenkin ovat ja se riittää.

18. huhtikuuta - Vuoden ensimmäiset kisat sujuivat hyvissä merkeissä. Ilma oli hieman viileä ja taivas pilvinen, mutta kyllä aurinkokin pilkahti pilven raoista muutamaan otteeseen. Lähtöjä oli yhteensä vain 68, joten luokat olivat todella vajaita. Kahdessa luokassa oli juuri ja juuri puolet siitä mitä olisi mahtunut. Hylkäyksiä ei tullut kuin kaksi, joten suht hyvin meni kaikilla. Toivottavasti kilpailijat ja yleisö olivat päivään tyytyväisiä ja tulevat toistekin mukaan Katinan toimintaan. Onnea vielä kerran kaikille voittajille ja sijoittuneille!

Ensi kuussa syntyvät varsat ovat edelleen varattavissa. Oosan varsasta on kyllä jo yksi tarjous tullut, mutta tahdon kuitenkin vielä miettiä ennen kuin myyn. Tutustukaa ihmeessä varsojen tietoihin ja jos kiinnostaa, niin tarjousta vain sähköpostitse tulemaan.

Felixiä, Titoa, Kaisaa ja Linniä olen ilmoitellut muutamiin näyttelyihin, mutta kovin hyvin ei ole pärjätty. Tähän mennessä paras suoritus on Linnillä, joka sijoittui kerran neljänneksi. Linnillähän on jo plakkarissa yksi irtoSERT, jonka tamma nappasi ollessaan vielä hyenan omistuksessa.

11. huhtikuuta - Viimeiset kaksi päivää puursin lähes ainoastaan Katinan kimpussa ja vihdoinkin näin reiluin kolmen kuukauden jälkeen remontti on saatu päätökseen. Tammoja ollaan kuitenkin remontin keskelläkin ehditty astuttaa ja toukokuulle on odotettavissa kolme varsaa. Varsojen tulevaisuus on vielä hämärän peitossa, ainakin alustavasti kaikki lähtevät myyntiin.

Viimekuussa talliin saapui uusi ori, josta myöhemmin toivottavasti saamme kelvollisen jalostusoriin. Adjö Felix-niminen herra tosin ehti astua jo yhden tammoistamme, mutta muutoin aiomme aluksi keskittyä ainoastaan kilpailemiseen.

Remontin loppumisen kunniaksi järjestämme kouluratsastuskilpailut, joihin kaikki ovat erittäin tervetulleita. Kutsu löytyy täältä.

10. huhtikuuta - Sain vihdoin reilun kolmen kuukauden yrityksen jälkeen tehtyä itseäni miellyttävän ulkoasun. Hassua kuinka yksinkertaisenkin ulkoasun tekemiseen voi vierähtää niin paljon aikaa.


Maaliskuu 2010

21. maaliskuuta - Oosa astutettiin Kyan omistamalla trakehnerori Salentin Frid:llä ja Linn hollanninpuoliverisellä nimeltä Fade Out fla, jonka omistaa Missu. Molemmat astutukset sujuivat ongelmitta, vaikka Linnille kokemus olikin ensimmäinen. Varsojen on arvioitu syntyvän toukokuun alkupuolella. Tarkoituksenani on astuttaa myös Kaisa ja Inka lähiaikoina, kunhan sopivat oriit löytyvät. Tammikuussa aloitettu remontti jatkuu edelleen.


Helmikuu 2010

Hiljaista remontin takia.


Tammikuu 2010

05. tammikuuta - Joulukuu elettiin ihan omissa oloissa, ettei edes kuulumisia kirjoiteltu, mitä nyt jälkeenpäin kävin kirjoittamassa tallin syntymäpäivistä merkinnän. Vieraskirjaankin saisi kirjoitella, ei sitä turhaan ole tehty!

Tasan kuukausi sitten sain omistukseeni upean arabialaisen puoliveritamman, josta en ole maininnut vielä mitään. Aluksi minun oli tarkoitus ostaa vain tamman seuraava varsa, mutta hyena päättikin myydä itse tamman minulle. Kilpailuissa tamma pärjäsi kasvattajansa kanssa U-P-E-A-S-T-I, toivottavasti samanlainen meno jatkuu, kun pääsemme kisauraa jatkamaan. Samoihin aikoihin hyenan omistuksessa ollut kasvattimme Katinas Linn palasi kotiin.


Joulukuu 2009

20. joulukuuta - Stall Katina täyttää vuoden! (VARL:n mukaan 8 vuotta.) Tänä aikana syntynyt kolme kasvattia, yksi ori ja kaksi tammaa. Osa hevosista päässyt jopa kansallisella tasolla intermediate-luokissa kilpailemaan.


Marraskuu 2009

14. marraskuuta - Tänään Kaisa varsoi ensimmäisen jälkeläisensä. Maailmaan putkahti kaunis tammavarsa, jolla on isänsä päämerkki. Tästä neidistä tulee varmasti isona vielä upea kouluratsu. Lotalle (ja Oosalle) etsin parhaillaan oria, jotta saataisiin taas lisää pikkuisia talliin. Tallin laajennus taitaa olla pian paikallaan. Kouluratsastuskilpailuihimme ehtii osallistua vielä tämän päivän ajan, joten kipin kapin osallistumaan!


Lokakuu 2009

29. lokakuuta - Kovinkaan paljoa ei ole vielä kisailijoita ilmoittautunut ja kisapäiväkin alkaa lähestyä. Niinpä päätin hiukan mainostella kisojamme foorumilla. Heti saatiinkiin muutamaan luokkaan hiukan lisää osallistujia.

Titon ensimmäisten kisojen tuloksia odotellaan edelleen ja muiden kisat ovat vasta edessäpäin, joten tällä kertaa kisatuloksista ei ole kirjoitettavaa. Sen sijaan olen miettinyt rotuvalikoiman laajentamista taas uudella rodulla ja olenkin katsellut myynnissä olevia täysiverisiä. Haavena olisi saada meille neitonen kisaamaan esteillä ja koulussa, kenties kenttäratsastuksessakin. Myöhemmin tammaa voitaisiin sitten käyttää sekä puoli-, että täysiverihevosten jalostukseen. Kovasti olen miettinyt josko oriinkin ostaisin samantien.

21. lokakuuta - Pitkästä aikaa päätin pitää kilpailut ja nyt on siis kutsukin laitettu esille. Kisat järjestetään 8. marraskuuta ja luokkia löytyy niin seura-, alue- kuin kansalliseltakin tasolta.

12. lokakuuta - Katinaan saapui uusi otus! Tällä kertaa se ei ollutkaan puoliverinen, eikä edes Ruotsista. Vaan kirjava herra saapui suoraan Irlannista! Kouluakaan sillä ei kisata, vaan valtaamme sen kanssa valjakkoajoradat. Tito-herraan pääset tutustumaan tästä.

10. lokakuuta - Kilpaileminen on nyt hiukan jäänyt, kun VRL:llä on ongelmia tulosten lähetys-koodin kanssa, joten emme saa tietää miten hevoset ovat kisoissa pärjäilleen. Sen sijaan toukokuussa syntynyt tamma Katinas Linn muutti tänään hyenan luokse Havuun, jossa neiti pääsee kilpailemaan porrastetuissa koulukilpailuissa. Kunhan VRL:n koodi saadaan kuntoon, niin järjestetään Katinassakin jälleen kilpailut.

Nyt oli hyvä sauma teettää myös Kaisalle varsa, joten neiti astutettiin Niilolla ensimmäinen päivä lokakuuta. Tuleva varsa saa jäädä Katinaan asumaan. Laskettu aika on 14. marraskuuta. Tamma on ilmoitettu vielä yhtiin kisoihin, joidenka jälkeen se jää mammalomalle.

06. lokakuuta - Lotta on nyt sen verran iäkäs, että kilpaileminen on hyvä lopettaa. Ja eikös ole mitä hienointa lopettaa voitokkaaseen suoritukseen! Tamman koulutustasoksi jäi nyt kunnioitettava vaativa A.


Syyskuu 2009

19. syyskuuta - Ja niin vierähti taas yksi kuukausi hiljaiselossa. Hevosilla ollaan kuitenkin kisattu ja täytyypä mainita, että Oosa pääsi jälleen yhden tason ylemmäs. Nyt neidin kanssa päästään osallistumaan jo intermediate II-luokkiin! Muut junnailevat vielä samoilla tasoilla kuin ennenkin. Kaisalla on reilun sadan pisteen ero Oosan pisteisiin, joten kyllä sekin varmaankin pian vaativammalle tasolle pääsee.

Inkan täytyy odotella marraskuussa olevia kuusivuotissynttäreitä, ennen kuin pääsee korkeammalle tasolle. (Ohhoh, kun tämäkin neiti on jo kasvanut!) Tamma on sijoittunut vain kahdesti, joten ei ole kovin hyvin mennyt. Siis ihan hyvä, ettei vielä isompiin luokkiin päästä. Niilo taasen ei ole sijoittunut pitkiin aikoihin. Luulisi sen pienemmän osallistujamäärän vuoksi olevan helpompaa, mutta pienetkin virheet voivat tuoda huonomman sijan. Näyttelyissä emme ole herran kanssa enää käyneet, sillä muotovalio arvonimi on anottu. Tosin vielä sitä ei ole myönnetty. Ilmoitin oriin myös kantakirjaukseen.

Lotta on viime aikoina sijoittunut pariin otteeseen ja peräti vienyt voitonkin, mutta on jäänyt myös viimeisten joukkoon. Lähes kaikki tammalle tulleet sijoitukset ovat kolmen parhaan joukossa, mutta kerran se on ollut viides.


Elokuu 2009

17. elokuuta - Uusi ilme sivuille! Edelleen kuitenkin jatketaan sinikeltaista linjaa, mutta yksinkertaisuudesta ajauduttiin ainakin joksikin aikaa pois.

07. elokuuta - Eipä mennyt kauaa sen toisen muotovaliosertin saamiseen! Jälleen kerran Niilo oli BIS-kehän ykkönen. Osallistujia ei tosin ollut paljoa, sillä näyttelyt olivat avoimet ruotsinpuoliverisille, eikä niitä ole niin suurta määrää, kuin esimerkiksi suomenpuoliverihevosia. Niilolle anotaan arvonimi, kunhan loputkin sertit lisätään bis-listalle.

06. elokuuta - Olimme Niilon kanssa jälleen näyttelyissä ja ori oli luokkansa paras ja pääsi BIS-kehään. Mutta arvatkaa yllätyinkö, kun lopulta sitten julkistettiin BIS-kehänkin tulokset. Nimittäin meidän Niilo oli koko näyttelyiden paras ja sai näinollen muotovaliosertin! Enää tarvittaisiin toinen samanmoinen ja herrasta tulisi muotovalio champion.


Heinäkuu 2009

20. heinäkuuta - Löysin pari myynnissä olevaa ruotsalaisvarsaa suomalaisesta tallista nimeltä Infinity ja laittelinkin kasvattajalle tarjousta tammavarsasta If's Romanticide. Sen isä on ruotsalaistuonti Died In Your Arms, joka on palkittu YLA3-palkinnolla. Emä on myöskin Ruotsista tuotu Vems Rosmarin. Kasvattaja harkitsee tarjoustani, joten jännityksellä nyt sitten odotellaan millaisen päätöksen hän tekee.

16. heinäkuuta - Niilolle myönnettiin tänään champion-arvonimi. Koulukisoihin ei ole vielä juurikaan osallistujia ilmoittautunut, mutta aikaa on vielä.

13. heinäkuuta - Pitkästä aikaa ajattelin järjestää kouluratsastuskilpailut Katinassa. Tällä kertaa luokkia on kaksi enemmän, kuin aikaisemmissa, eli viisi. Näissä kilpailuissa on sekä seura-, alue- , että kansallisen tason luokkia. Aiemminhan olemme järjestäneet vain yhden tason kilpailuja kerrallaan. Toivotaan, että osallistujia tulee paljon ja sääkin suosisi meitä. Varsinkin, kun kilpailut ovat ulkona. Nyt kun mietin, niin edellisistä kisoista on aivan hurjan paljon aikaa ja koko tallikin on ollut pystyssä kohta jo seitsemän reaalikuukautta. VARL:n mukaan talli on jo yli neljä vuotta vanha.

11. heinäkuuta - Empä ole kuukauteen mitään kuulumisia kirjoitellut, joten kirjoitellaampas nyt. Eilen laitoin hakemuksen Niilon champion-arvonimestä postiin. Toivotaan, että arvonimi saadaan. Niilo on tällä hetkellä PSG-tasolla, mutta vielä ei ori ole sen tason luokissa sijoittunut. Myös Oosa ja Kaisa ovat samalla tasolla ja molemmat ovat sijoittuneetkin. Oosa on voittanut kahdesti ja kerran ollut toinen, Kaisa taas ollut kolmesti toinen. Lotta kisailee vaativassa B:ssä ja on voittanut kyseisen luokan kerran, sekä tullut kerran toiseksi. Kesäkuun lopulla myös Inka aloitti kisauransa. Kolmannessa kilpailussaan tamma sijoittui kuudenneksi. Satuimpa äsken kurkkaamaan myös kasvattimme Rurikin sivuille ja orin kisakalenterissa olikin jo muutama kilpailu, niiden joukossa kaksi sijoitustakin.


Kesäkuu 2009

07. kesäkuuta - Niilo sai taas näyttelyistä yhden irtoSERTin ja nyt onkin sertit kasassa champion-arvonimeä varten. Arvonimi tullaan anomaan, kunhan tuo viimeinen serti lisätään bis-listalle.


Toukokuu 2009

22. toukokuuta - Kuukausi ollaan elelty hiljaiselossa, mutta kisoissa on kuitenkin hiukan käyty. Oosan rankingpisteet lähenevät kahtasataa, vain kaksi pistettä uupuu!


Huhtikuu 2009

23. huhtikuuta - Inkan synttärit lähestyvät. Muiden kanssa on käyty kisoissa ja etenkin Lotta on pärjännyt mukavasti.

12. huhtikuuta - Oosalla on nyt 134 rankingpistettä! Niilo ja Kaisa tulevat hyvin perässä, sillä Niilolla on 110 ja Kaisalla tasan 100. Kyllä Lottakin pian muut saavuttaa, rouvalla on tällä hetkellä 41 pistettä. Inka viettää 27. päivä kaksivuotissynttäreitään ja sitten onkin enää kaksi vuotta kunnes voidaan kisaura aloittaa tämänkin neidin kanssa.


Maaliskuu 2009

27. maaliskuuta - Ei tullut Niilolle muotovaliosertiä, mutta irtosert kuitenkin.

25. maaliskuuta - Niilo on pärjännyt nyt myös näyttelyissä. Tällä hetkellä poju on ehdolla muotovaliosertille. Saa nähdä napataanko se. Oosa kisailee jo kansallisella tasolla luokissa vaativa B-A!

16. maaliskuuta - Olimme hevosten kanssa taas kisoissa. Lottakin pääsi mukaan pitkästä aikaa ja upeasti se pärjäsi tauosta huolimatta! Osallistuin sen kanssa luokkiin KN Special ja Helppo B. Ensimmäisessä sijoituimme toiseksi ja toisessa kolmanneksi! Niilo, Oosa ja Kaisa eivät palkintopallille yltäneet, mutta menivät suoritukset kuitenkin suht hyvin.

15. maaliskuuta - Ilmoitin hepat taasen Gestüt Spiegelung:n järjestämiin koulukisoihin. Kyseisellä tallilla olemmekin vierailleet moneen otteeseen ja kaikki neljä kisaikäistä hevostamme ovat menestyneet siellä.

07. maaliskuuta - Rurik muutti Haukkamäkeen.

06. maaliskuuta - Rurik vieroitettiin muutama päivä sitten ja tänään maxi tarjosi sille kotia Haukkamäestä. Ori tulee muuttamaan tallille muutaman päivän sisällä. Aivan lähipäivinä Inka täyttää vuoden ja maaliskuun loppupuolella juhlitaankin oikein urakalla synttäreitä, kun vanhemmat hevoset täyttävät tällöin vuosia.


Helmikuu 2009

21. helmikuuta - Rurikista ei ole tullut vielä yhtäkään tarjousta. Tämän päivän koulukisat sujuivat mainiosti ja sijoituin itsekin Oosalla molemmissa luokissa, joihin sillä osallistuin, sekä Kaisalla toisessa. Niilon kanssa sen sijaan ei mennyt kovin hyvin.

17. helmikuuta - Laitoin foorumille myynti-ilmoituksen Rurikista. Toivotaan, että sille löytyy jostain kiva koti. Olen myös miettinyt, että astuttaisinko Oosan Niilolla vaiko jollakin ulkopuolisella oriilla. Toisaalta tamma voisi vain hiukan lomailla ja katkaa sitten kisailemista. Noh, mietin vielä kuumeisesti mitä neidin kanssa tekisin.

16. helmikuuta - Lotan ja Niilon orivarsa sai tänään nimensä. Poju ristitiin Katinas Rurik:ksi erään viikingin mukaan.

14. helmikuuta - Hyvää ystävänpäivää kaikille! Oosa on pärjännyt kyllä niin loistavasti, että tamman voisi jättää hetkeksi kisalomalle ja astuttaa. Se on nimittäin voittanut jo viidesti ja tullut kerran neljänneksi. Pikkuhiljaa tamma on siirtymässä kansalliselle tasolle. Kaisakin on ihan mainiosti pärjännyt, mutta se saa vielä jatkaa kisailua, samaten Niilo. Lotta pääsee jatkamaan kisauraansa jälleen maaliskuussa varsan vieroituksen jälkeen, kunhan ensin hiukan treenaillaan.

07. helmikuuta - Monen kuukauden odotuksen jälkeen Lotta vihdoinkin varsoi Katinaan ensimmäisen kasvatin. Maailmaan putkahti komea orivarsa. Nimi tullaan päättämään pian, mutta se mietitään tarkasti oriille sopivaksi. Varsa vieroitetaan suunnilleen 3. maaliskuuta ja laitetaan todennäköisesti myyntiin, mutta vielä ei ole mitään kiirettä miettiä mitä sen kanssa tehdään.

06. helmikuuta - Niilo ja Oosa pääsevät nyt kilpailemaan kansallisen tason kilpailuissa! Oosa on pärjännyt kisoissa upeasti, sillä se on voittanut peräti neljä. Kaisa tulee hyvin perässä ja toivonmukaan sekin pääse pian kansalliselle tasolle. Lotta sen sijaan on mammalomansa takia vielä seuratasolla, mutta eiköhän rouva sieltä piakkoin nouse.

05. helmikuuta - Kovin montaa osallistujaa ei ole tuleviin kilpailuihin vielä tullut, joten täytyy pian varmaankin alkaa mainostaa niitä. Ensi viikolla saapuu tammavarsa Inka, jonka odotan jo innolla näkeväni omilla tiluksillamme. Seitsemäs päivä on Lotan laskettu aika. Toivottavasti kaikki sujuu loppuun asti hyvin. Jännitystä on siis nyt ilmassa tavallista enemmän.


Tammikuu 2009

30. tammikuuta - Innostuin taas järjestämään kilpailut. Niilo, Oosa ja Kaisa ovat pärjänneet erinomaisesti ja Niilo pääseekin nyt kilpailemaan jo kansallisessa Helppo A-luokassa!

22. tammikuuta - Kilpailut sujuivat mainiosti, osallistujia oli valitettavasti vähemmän, kuin edellisissä. Eilen syntyi pikkuinen tammavarsa Eucarya Warmbloodsiin, joka matkaa tallillemme vieroituksen jälkeen. Suunnilleen helmikuun toisella viikolla.

15. tammikuuta - Uudet kilpailut ovat täyttyneet oikein mukavasti, mutta vielä muutama mahtuu mukaan! Olen varannut pikkuisen varsan Eucarya Warmbloodsista, odotan jo innolla milloin varsa syntyy ja kumpi siitä tulee. Tammaa kuitenkin itse toivon.

10. tammikuuta - Ensimmäiset kilpailut sujuivat mukavissa merkeissä, tosin hylkäyksiä tuli valitettavan paljon. Toivottavasti ensi kisoissa menee paremmin. Osallistuin kisoihin itsekin ja olikin suuri yllätys, kun voitin ensimmäisen luokan Oosalla ja tulin neljänneksi ensimmäisessä luokassa ja toisessa kolmanneksi Niilolla! Vielä kerran onnittelut voittajille ja sijoittuneille!

09. tammikuuta - Taas vaihteeksi ilmoitin hevosia kisoihin. Ei niiden kyllä ollut tarkoitus alkaa näin paljoa kisata. Mutta on tuo kilpaileminen kyllä mukavaa..

07. tammikuuta - Innostuin pistämään toisenkin kilpailukutsun aluille ja tällä kertaa aluekisat, sillä Niilo, Kaisa ja Oosa pääsivät nyt ensimmäiselle vaikeustasolle, eli kisailemaan aluetasolla. Seuraavat kisat järjestämme 22. tammikuuta.

06. tammikuuta - Ilmoittelin heppoja uusiin kisoihin. Tälläkin kertaa Kaunisrannan Ratsastajien järjestämiin seuratason koulukilpailuihin.

05. tammikuuta - Nyt selvisi, miten heppamme pärjäsivät Saksassa koulukisoissa. Ja mahtavasti muuten menikin! Helpossa C:ssä Lotta sijoittui toiseksi, Kaisa kolmanneksi ja Oosa neljänneksi. Helpossa B:ssä Niilo sijoittui neljänneksi. Mahtavaa! Saatiin kaikille ensimmäiset ruusukkeet ja vieläpä samoista kisoista.

04. tammikuuta - Viime viikolla olimme kisoissa Saksassa, mutta tulokset ovat vielä epäselvät. Parin viikon päästä ovat omat kilpailumme. Lottaa en en niihin ilmoittanut lainkaan. Se saa nyt ottaa rauhallisesti siihen asti, kunnes varsa syntyy ja vieroitetaan. En oikein tiedä odotammeko siitä tammaa vai oria, iha kumpi tahansa käy mainiosti. Näillä näkymin varsa menee myyntiin, katsotaan nyt.


Joulukuu 2008

26. joulukuuta - Tänään matkasimme Kaunisrannan Ratsastajien järjestämiin koulukisoihin, jotka pidettiin RDN Hevoskasvatuksen tiloissa. Matka sujui ihan hyvin, mutta hevosemme eivät tainneet olla ihan terässä, sillä sijoituimme kolmenkymmenen tienoille. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, olivathan kilpailut kuitenkin melkein jokaisella ensimmäinen.

25. joulukuuta - Päätin vihdoinkin astuttaa Lotan Niilolla ja kaikki sujui oikein hyvin. Varsan arvioitu syntymäpäivä on 07. helmikuuta 2009. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.

22. joulukuuta - Vaikka tallimme onkin ollut virallisesti pystyssä vasta kaksi viikkoa, päätin pistää jo kilpailukutsun vireille. Ne tosin järjestetään vasta hieman yli neljän kuukauden päästä. Mutta ompahan ainakin aikaa treenailla, sillä osallistun myös omilla hevosillani niihin. Aloittelemme näinä päivinä harjoittelemisen ensimmäisiin kilpailuihin.

21. joulukuuta - Jopas viikko vierähtikin nopeasti näiden uusien tuttavuuksian kanssa! Olemme tutustuttaneet hevosia tallimme maihin ja jokainen näyttää viihtyvän. Kaisa ja Oosa ovatkin ystävystyneet hyvin ja Lotasta on tullut niille jonkinlainen äitihahmo. Niilo tosin tuntuu olevan hieman yksinäinen, ainoa ori kun on ja tammojen kanssa sen ei oikein sovi tarhailla. Olen päättänyt piakkoin astuttaa Oosan tai Lotan Niilolla, Kaisa saa vielä odottaa. Katsellaan astutusta parin viikon päästä tarkemmin. Ilmoitin tänään hevoset toisiin kilpailuihin, jotka järjestetään puolentoista kuukauden kuluttua. Kaisan ja Oosan ilmoitin taas helppoon C:hen, mutta Lotan helppoon B:hen. Niilon ilmoitin molempiin luokkiin.

20. joulukuuta - Tänään saapuivat ensimmäiset hevoset talliin. Hevosia sateli vähän ympäri Ruotsia, mutta lopulta kaikki onneksi saapuivat ehjin nahoin tänne Stall Katinan maille. Ainoastaan Oosa oli pelännyt matkalla. Sain hevoset jo tänään rekisteriinkin ja pian harjoittelun jälkeen voimmekin osallistua ensimmäisiin kilpailuihin. Oikeastaan ilmoitin kaikki neljä jo yhtiin koulukisoihin. Saa nädä miten käy, kun kisat järjestetään Saksassa, tammikuun kolmantena päivänä. Tammat ilmoitin helppoon C:hen ja Niilon B:hen.

virtuaalitalli   -   ett internetstall   -   a sim-game stable
Lue tallin tekijänoikeuksista   -   Palaa edelliselle sivulle   -   Pääsivulle   -   Sivun alkuun