† Sernia Gull

sernia_gull_p

rotu, sukupuoli:shirenhevonen, tamma
väri, säkäkorkeus:musta, 176 cm
syntynyt, ikä:20.11.2014 (kuollut 23.12.2018 29-vuotiaana)
kasvattaja:Kiiu
omistaja:Loitsulähde (FI) VRL-00102 ja VRL-00692
rekisterinumero:VH15-104-0016
koulutustaso:Noviisi valjakkoajo
saavutukset:KTK-II, VVJ-III

Sernia Gull on luonteeltaan lempeä pikkujätti – mikä tekee sen käsiteltävyydestä erityisen helpon. Tammamaisia piirteitä se ei omaa onneksi ollenkaan ja tietynlainen miellyttämisenhalu piilee aina toisinaan jossain. Sernia on niin valjakkohevonen kuin valjakkohevonen voi olla. Raskaan rakenteensa takia se ei ehkä taivu vaikeimpiin liikkeisiin, mutta on omiaan noviisin valjakkoajon tehtävissä.

Hoitaessa Sernia käytännössä vain nautiskelee ja kuuntelee tarkkaan ihmisen toimia. Se rakastaa korvan takaa ja leuan alta rapsuttamista ja kuuntelisi sitä vaikka loputtomiin. Sympaattisen Sernian kanssa kaikki hoitotoimenpiteet sujuvat moitteitta, vaikka isojen kavioiden nostaminen voi joskus pienemmälle ihmiselle tuottaa hankaluuksia. Onneksi tamma hieman auttaa, ettei ihmisen tarvitse hiki hatussa hommaa hoitaa. Taluttaessa Sernia kulkee koiran lailla perässä, eikä sillä ole koskaan konnuudet mielessä – ei edes vihreä ruohotupsu saa sitä kallistumaan huonoille teille. Ihmisrakkaaksikin jättiläistä voisi kuvata. Valjaat nähdessään Sernia vallan innostuu, koska tietää pääsevänsä tekemään siitä, mistä tykkää – vetämään kärrejä. Tamma saattaa steppailullaan aiheuttaa tahattomasti hoitajalle mustat varpaat, joten senkin takia hoitajan kannattaa olla valppaana vahinkojen varalta.

Ajettaessa tamma saattaa toisinaan olla hieman reipas, eikä sille mene avut ensimmäisen vartin aikana kovinkaan hyvin perille. Hevosen hyvin tuntevat kuitenkin tietävät konstit monenlaiset, joten ylimääräinen häsellys jää yleensä onneksi vähemmälle alusta saakka. Tarkkuutta vaativat tehtävät saattavat tuottaa hieman vaikeuksia – ainakin ennen kunnon alkuverryttelyjä – sillä tamma ei rakenteensa vuoksi taivu ihan kaikenlaiseen. Yritteliäisyys ja miellyttämisenhalu korvaa muita puuttuvia ominaisuuksia erittäin hyvin. Verrytelty ja lämmitelty tamma loistaa kuuliaisuudellaan ja senkin vuoksi se on monen suosikki valjakkoajon parissa. Vauhtia Serniasta varmasti löytyisi enemmän mihin se pystyy, toisinaan se jopa saattaa luulla juoksevansa kovemmin kuin todellisuudessa vauhti on. Kaikessa komeudessaan ja yksinkertaisuudessaan Sernia on hyvä ja näyttävä valjakkohevonen. © Riella

sernia_gull1
Kuvat © Stall Herkules   |   Tällä sivulla olevat tiedot eivät liity kuvissa olevaan hevoseen.


Sukutaulu ja jälkeläiset

KTK-II
i. Stonehill’s Paarthunax
shire, m, 177 cm
ii. Stonehill’s Odahviing
shire, mrn, 178 cm
iii. Greenwitch Oliver
shire
iie. Bonnie Jane
shire
ie. Stonehill’s Minnie
shire, m, 172 cm
iei. Michael
shire
iee. Darling
shire
KTK-II
e. Samba Shine
shire, km, 178 cm
ei. Sylvester II
shire, km, 192 cm
eii. Super Wawe
shire
iee. Milarosa
shire
ee. Bellermy Me
shire, km, 187 cm
eei. Basic Holiday
shire
eee. Sweetest Lucy
shire
01.shireoriSeymoursyntynyt 01.03.2016isä Talvian Supreme Theme
02.shireoriRaeburn Rambertsyntynyt 27.10.2016isä Ramblin Gamblin Ramy

Kilpailumenestys

Hyppykapasiteetti ja rohkeus 0.00 op.
Nopeus ja kestävyys 0.00 op.
Kuuliaisuus ja luonne 567.16 op.
Tahti ja irtonaisuus 0.00 op.
Tarkkuus ja ketteryys 860.83 op.
Valjakkoajossa 1427.99 op. (vaikeustasolla 4)

Cup-sijoitukset
30.04.2016 VVJ-Cup Noviisi yhdistetty (parilk), Wyat Shetlands » 5/61
31.05.2016 VVJ-Cup Noviisi yhdistetty (parilk), Breandan » 6/72

Näyttelytulokset
30.10.2016 NJ, Khimaira Stud » irtoSERT (tuom. Zafiro)


Päiväkirja

Valjakkoajovalmennus, kirjoittanut Sippe

Saapuessani Loitsulähteen pihalle katselin uteliaana ympärilleni. En ollut käynyt tallilla aiemmin, vaikka nettisivuja olinkin ihaillut useaan otteeseen. Aitauksista minua kurkisteli erilaisia hevosia – oli shettiksiä, irlannincobeja, sekä niitä tuttuja ja turvallisia suomenhevosia. Puhelimessa Milja oli sanonut päivän valmennettavan, Sernian, olevan ”iso”, mutta sanan varsinainen merkitys valkeni minulle vasta nähdessäni tamman.

Käytävältä minua katseli pikaiselta arviolta reilusti yli 170 senttimetriä korkea, jykevä shirenhevonen. Nurkan takaa valjaiden kanssa asteleva Milja hymyili hämmästykselleni, kun rapsuttelin upeaa hevosta kaulalta. ”No on tosiaan iso, ootin jotain isohkoa puoliveristä”, naurahdin hevosen omistajalle. ”Joo, tää on tämmönen vähän isompi tyttö”, Milja vastasi hymyillen. Valjastimme Sernian yhdessä, samalla jutellen tammasta ja sen historiasta.

Valmennuksen aiheena olisi tänään tarkkuusajo. Olin vienyt Loitsulähteen suurelle kentälle tötteröitä, joiden kanssa tarkkuutta harjoiteltaisiin. Milja sai lämmitellä Sernian melko itsenäisesti. Aluksi hän käveli ja ravaili suuria ympyröitä ja kaaria, teki pysähdyksiä, taivutteli hevosta kärryiltä käsin. Ennen varsinaisten tehtävien alkua Milja laukkasi Sernialla vielä hieman, varmistaen että se oli hyvin avuilla joka askellajissa.

Aluksi asettelemiani tötteröitä tultiin käynnissä. Tötteröt olivat suuren hannunvaakunan muodossa, joten käännökset täytyi tehdä tarkasti. Kun tehtävä sujui käynnissä, siirsi Milja Sernian raviin. Tammalla oli luonnollisesti iso ravi, joten kävin siirtämässä tötsiä hieman kauemmas toisistaan. Muutaman kerran tötterö meni nurin, kun ajaja ei muistanut keskittyä kääntämiseen tarpeeksi. Lopuksi pyysin valjakkoa tulemaan tötteröt vielä laukassa. Vaikka Serniasta näki, että eteenpäinpyrkimystä oli, pysyi jyhkeä tamma kuitenkin hienosti Miljan hyppysissä laukassakin. Mukavan näköinen valjakko, joka suoriutui tehtävistä erittäin hyvin!