Ilman satulaa esteratsastuskilpailut 23.11.2014

8.11.2014 | Kommentit pois päältä artikkelissa Ilman satulaa esteratsastuskilpailut 23.11.2014

Tervetuloa mukaan Pikkiksen ilman satulaa ratsastettaviin esteratsastuskilpailuihin! Kaikki sijoittuneet palkitaan ruusukkein. Kilpailupäivänä maassa on 5 cm lunta, aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja ilman lämpötila on -8 astetta. Jokainen luokka saa verrytellä 30 minuuttia ennen omaa luokkaansa, verryttelyyn on pystytetty luokan korkeuden mukaisesti 3 estettä. Yksi pystyeste, yksi ristikko ja yksi okseri. Rata itse koostuu seitsemästä esteestä. Tyyli radan suorittamiseen on vapaa!

Kilpailupäivä: 23.11.2014
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 22.11.2014
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli
Vastuuhenkilö: Pulmu N. (VRL-00102)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmusjärjestykseen

Ohjeita kilpailijoille!

Luokat

1. 40cm tuom. Pulmu N.
2. 60cm tuom. Pulmu N.
3. 80cm tuom. Pulmu N.

Kuvaile osallistumisessasi teidän kilpailupäivää tai pelkkää suoritusta. Pysyitkö hevosesi selässä? Menikö hevosesi villiksi kun sillä hypättiin esteitä ilman satulaa kirpsakassa pakkassäässä? Vapaa tyyli tarinankerronnalle, tekstit laitetaan paremmuusjärjestykseen tuomarin mieltymyksen mukaisesti. Tekstin pituus enintään 500 sanaa. Sijoittuneet saavat palautetta omasta suorituksestaan!

Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan

Osallistuminen

Osallistuminen sähköpostiin virtuaalipulmu@gmail.com otsikolla Ilman satulaa:
Luokka nro
Ratsastaja ‐ Ratsu
Tarina

Tulokset

Kiitos kaikille kilpailijoille! Tuntui pahalta laittaa tekstejä paremmuusjärjestykseen kun tiesi osan jäävän ilman sijoitusta, kaikkien tekstit olivat ihanaa luettavaa ja sijoituksen arvoisia. Toivottavasti tapaamme teitä vielä jatkossakin Pikkiksen kilpailuissa! Voittajille jaettiin sinivalkoiset ruusukkeet, toiseksi sijoittuneille siniset ruusukkeet ja kaikille muille jaettiin tsempparipalkintona pinkit ruusukkeet.


Kiitos ruusukkeista MWS Boutique!

Ruusukkeet saa ottaa mukaan hevosensa sivuille kunhan muistatte lukea täältä käyttöehdot.

1. 40cm
1. taffel - Glowmoor Quitita
Naapuritrailerin kanssakilpailijoiden ilme oli vähintäänkin mielenkiintoinen kun meikkiksen hepparekasta talutettiin ulos huikaisevat 85cm korkea, kirjavan pörröinen shettistamma. Hetken ihmettelyn jälkeen tuijottajan ilme kirkastui ja tämän oivalluksen valossa mokoma kommentoi "Ai hei onko täällä ponitalutusta? Vähän kivaa!" Tässä kohtaa oli minun vuoroni naurahtaa pilkallisesti ja loikata uljaan ratsuni selkään. "No ei tod mitkään lapset mun kilparatsulla humputtele, me tultiin hakemaan voittorusetti!"

Siispä kohti verryttelyaluetta! Tintti on niin tomera tyyppi ettei edes hävettänyt töpsytellä ompelukoneravia kolmesti isompien ratsujen joukossa, neiti näytti tasan siltä kuin olisi syntynyt esteradoille. Koskaan aiemminhan poni ei tiettävästi ole ainuttakaan estettä hypännyt, mutta kai nyt kokenut koulu- ja valjakkoponi yhden pikkuluokan selviää siinä missä kuka tahansa muukin? Suunnitelma alkoi rakoilla ensimmäisen verkkahypyn kohdalla, Tintin taktiikka oli täyspysähdys ja täyden voiman kettuloikka yli hurjan miniatyyriristikon. Vähän erilaisiin hyppyihin tottuneena allekirjoittanut liukui sulavasti alas selästä ja hyppäsi esteen ponin perässä, onneksi pudotus ei ollut mainittavan korkea eikä ratsukaan erityisen hurja! Seuraavalla hypyllä osasin jo ottaa harjasta tukea, eiköhän me tää rata handlata.

Radalle päästessämme tervehdin tuomaria asianmukaisesti ja hoputin Tintin laukkaan. Töppöjalkainen, mammuttikarvainen minishettis ei ehkä tehnyt kovin mahtavia nopeusennätyksiä ja ne pysähdysloikat tuskin auttoivat asiaa mutta yrittämisen puutteesta meitä ei ainakaan voinut moittia! Heti maalilinjan jälkeen oli tosin pakko loikata pois selästä ja suorittaa loppuverkat talutellen, normaalin ihmisen takapuolta ei ehkä ole suunniteltu tuplanopeaan singerraviin...

Mahtava tarina! Aitoja kuvailuja ja tekstiin pystyi uppoutua kuin kirjaan. Todentotta tulitte hakemaan voittoruusukkeen!

2. wishmaster - Tealeaf Sniffer Inc
Ratsastaessani radalle Nuusku tanssahteli levottomasti allani korvat hörössä. Se oli virittynyt aivan kisatunnelmaan, vaikkei kyse ollutkaan tänään kuin leikkimielisestä hömpöttelystä. Kentälle päästyämme lähtömerkki pärähti ilmoille ja Nuusku ilmoitti toimintavalmiutensa suurella pukilla. Mätkähdin tamman kaulalle kypärä silmilläni, mutta ryhdistäydyin nopeasti. Ensimmäinen este sujui leikiten kevyellä loikalla, joskin heti sen jälkeen Nuusku iloitteli taas muutamalla pukilla. Kirosin mielessäni tamman kevyttä takapäätä, mutta jatkoin sinnikkäästi rataa. Toinen este oli kirkkaan värinen viritys, jossa oli lepattavia nauhoja kiinni; Nuuskun silmät pyörähtivät pari kertaa ympäri ja askeleen verran se yritti kieltäytyä. Napakat pohkeeni kannustivat tamman kuitenkin esteestä ylitse. Kolmas este oli tavallinen pystyeste ja lähestyimme sitä reippaalla vauhdilla, kunnes äkkiä meidän ja esteen välissä seisoi pieni koira pelosta paikalleen jähmettyneen. En ehtinyt reagoida millään muulla tavoin, kuin kiljahtamalla kimakasti. En tiedä mitä Nuusku säikähti, liekö kiljahdustani, koiraa vai yleisön kohahdusta, mutta se otti äkisti valtavan suuren loikan ja liiti niin koiran, kuin esteenkin ylitse. Takaa kuului pelokasta ulinaa, mutta ohjasin silti tammaani rataa eteenpäin. Viimeisen esteen jälkeen kannustin Nuuskua reipasta laukkaa maaliviivan ylitse. Heti kellon lakattua tikittämästä ravuutin tamman kohti katsomon reunaa. Siellä istui nuori nainen pieni koira sylissään, samainen koira, joka oli jäädä allemme. Kysyin itku silmäkulmassa miten koiralle kävi - se onneksi selvisi vain säikähdyksellä. Pahoittelin tilannetta, kuten myös koiran omistaja, joka oli vahingossa päästänyt koiran hihnasta irti. Onneksi kuitenkin loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tunteita herättävä tarina jossa onneksi onnellinen loppu kaikille osapuolille. Kekseliäs tarina!

3. Julia - Glittrande Kryptonit SWE
Voi pyhä jysäys.. Kelmi veteli alkuverkatkin miltei kokoajan kahdella jalalla, jonka takia sainkin kummastuneita katseita kanssaverkkailijoilta, kun lätkin russponini takapuolta tauotta raipalla ja yritin pysyä kuin liimattuna temppuilevan ponini selässä. Kauhulla odotin radalle siirtymistä, missä esteitä ja katsojiakin oli entistä enemmän..

Ennen radalle siirtymistä karjuin ja kiljuin sisäisesti (muutaman kerran oikeastikin, kun ruuna meinasi lähtä viemään minua pitkän puolitettua kenttää), että tulisin tippua tumpsahtamaan roudan kovettamaan kenttään. No, syteen tai saveen..! Tervehdittyäni tuomaria hölläsin ohjasotetta, josta Kelmi saikin mahtavan idean, ja kirmasi ponimaisen pieneen laukkaansa, pää etusten väliin alta aikayksikön pudoten. Murisin kirosanoja hammastani purren, etten totaalisesti nolaisi itseäni. Katsojat varmaan olivat ihmeissään moisista hevosmiestaidoista, mutta voin kertoa, että puhdasta itsesuojeluvaistoa se vain oli!

Kelmi laukkasi suu vaahdossa läpi esteiden, välittämättä siitä, pysyivätkö puomit paikoillaan vai eivät. Minulla oli vaikeuksia pysyä selässä hurjien tasajalkahyppyjen ansiosta, mutta vaikka tyyli olikin täysin omanlainen, suurin osa esteistä päästiin pudotuksitta yli ja minäkin säästyin vammoilta, eritoten niiltä fyysisiltä..

Hauskaa kuitenkin oli eikä Kelmi pidätellyt hetkeäkään sisästään kumpuavaa rakkauttaan esteisiin.

4. Katriina - Little Liquorise
Kirpeä pakkaspäivä, lämpöinen "poni" ja ratkiriemukkaat estekilvoittelut satulatta. Tällä kombolla vietettiin tämä päivä Talli Pikkulinnussa, johon saavuttiin tyylikkäästi pikkuisen aikataulusta myöhässä Lakun ja Helmin kanssa. Ensimmäisessä luokassa starttasin Lakun kanssa, korkeutta esteillä oli huimat 40 cm. Ruuna olisi varmasti hypännyt 60cm luokan ja ehkäpä hyvässä lykyssä sen 80cm luokankin, mutta kuskia hirvitti satulan puuttuminen sen verran, että tällä kertaa tämän vilperin kanssa tyydyttiin lastenluokkaan. Kilpailuja oli mieleenkiintoista seurata verryttelyalueelta. Toiset antoivat periksi ja tipahtivat, toiset kestivät ja sinnittelivät radan loppuun saakka. Ilmassa oli rentoa leikin tunnelmaa eikä kukaan ottanut turhan vakavasti mittelöä. Miten meillä sitten Lakun kanssa meni? Noh. Aluksi ihmeteltiin vääränväristä verryttelyestettä ja suorituksen alkajaisiksi otti Laku pienen varaslähdön. Olemattomasta harjatuposta kiinni pidellen pyrähtelin ruunan kanssa esteeltä toiselle. Jokaisen esteen jälkeen yritin laskeutua pehmeästi selässä, mutta läsähdin joka kerta kuin muhkurainen perunasäkki virkeän ruunani selässä. Siitä poni otti hieman nokkiinsa ja singahti aina säikyksissään eteenpäin. Tänään ei siis aivan nappiin mennyt ja vähän hävettääkin. Sinänsä olen kyllä oikein ylpeä Lakusta, joka etenkin kuljetuksen osalta käyttäytyi moitteetta. Singahteluista saan syyttää täysin omaa tasapainon heikkoutta ja yleistä rentoa hälläväliä-tunnelmaa. Tehtiin vähän sinne päin ja se sai riittää. Virkistävä kilpapäivä!

2. 60cm
1. wishmaster - Folly Flow
Aurinkoisen talvipäivän kunniaksi innostuin irrottautumaan maneesin hiekasta ja tukevasta satulasta; kuulin Pikkulinnun tallilla järjestettävän esteratsastuskisat ilman satulaa! Olin ajatellut treenata Mollin kanssa lähestymisiä, mutta kisoista kuultuani pyyhkäisin ensimmäisellä ajatuksella takapuoltani ja lähdimme matkaamaan kohti Pikkulinnun tallia.

Verryttelyssä Molli oli erittäin virtaisan oloinen, eikä minua helpottanut laisinkaan etten ollut ratsastanut ilman satulaa viimeiseen neljään kuukauteen... Horjahtelin ravissa puolelta toiselle, enkä meinannut löytää laisinkaan tasapainoa. Hirvittikin ajatus mennä hyppäämään esteitä näin. Päätin kuitenkin ylittää epäluuloni ja yrittää lämmittelyesteitä. Molli ei kuitenkaan ehtinyt päästä kanssani edes esteen yli, sillä minä hujahdin hankeen jo ennen koko estettä... Pyyhkäisin lumia pois vaatteistani ja kipusin takaisin tamman selkään. Pakkohan minun olisi yrittää uudestaan tai itse kilpailusta ei tulisi mitään. Toisella yrittämällä pääsimmekin yhdessä ylitse, vaikkakaan tyylinäyte ei tainnut olla kovin vakuuttava muiden ratsastajien tirskumisesta päätellen.

Itse suoritukseen lähtiessämme Molli tuntui hirmuisen virkeältä ja minun oli hankala pidätellä tammaa, keskittyessäni vain selässä pysymiseen. Lähtömerkin saatuamme Molli ampaisi laukkaan ja olin jäädä jälkeen kuin sarjakuvassa konsanaan. Pitelin harjasta kiinni toisella kädellä, kun toisella yritin ohjata tammaa suunnilleen oikealle esteelle. Lähestymiset olivat täysin vinoja, istuntani oli kuin suoraan "vältä näitä virheitä"-katalogista ja yleisökin tuntui lähinnä irvistelevän myötähäpeästä. En kuitenkaan lannistunut tästä, vaan päätin heittää homman täysin leikiksi. Painoin pohkeet rautiaan tammani kupeisiin ja se kiihdytti kuulaisesti vauhtiaan. Etenimme esteeltä toiselle huterasti ja vauhdikkaasti - kuin ihmeen kaupalla puomit pysyivät kuitenkin paikoillaan. Minulla alkoi olla jo toiveikas olo maaliin pääsystä, kunnes juuri viimeisellä esteellä Molli ponnisti hurjan kaukaa. Takapuoleni irtosi tamman selästä, mutta lensin esteen yli kuitenkin harjasta kiinni pitäen. Roikuin puoliksi Mollin kyljellä ja pidin kiinni kynsin hampain, mutta juuri muutama metri ennen maaliviivaa tumpsahdin hankeen. Molli jatkoi maaliviivan ylitse ja esitteli yleisölle hienon pukkilaukka esityksen. Minä poistuin kentältä posket punoittaen ja vaatteet märkänä; miten sitä voi pärjätä huipputason kilpailuissa, jos ilman satulaa ratsastus on näin hankalaa!

Virheetöntä tekstiä huumorilla, hyvällä oivalluksella ja hienoilla kuvailuilla höystettynä.

2. Julia - Reckless Kirby
Kiara oli edellisen suorituksen jälkeen jäätävän hidasta ohjattavaa.. Tamma hyppeli verkkaesteet varsin vaivalloisesti, joten sainkin potkia mustanruunikkoon sekasikiöön vauhtia enemmän kun uskollisen heppatytön mieli ehkä olisi sallinut. Verkan ollessa lopuillaan muut alkoivat siirtyä odottelemaan vuoroaan, kun minä vasta sain oman hevoseni moottorin toimimaan - kahden raipan avulla. Nythän Kiara oikein liiti ristikoiden yli, joten uskalsin lähtä radalle yrittämään hyvää suoritusta. Tai sitten päinvastaista.

Seisahdettuaan tammaa alkoi ihmetyttää kenttää peittävä lumikerros. Kiaralle kun kaikki luonnonilmiöt tässä maailmassa olivat uutta ja ihmeellistä, sain repiä tamman pään lopussa väkisin ylös nuuhkimasta niin kiinnostavaa maankamaraa.. Onneksi kerkesimme kuitenkin vuorollamme radalle Kirpulan maleskellessa, joten morjestin reippaasti tuomaria, jotta pääsisimme aloittamaan radan ennenkuin Kiara taas hyytyisi ja kiinnostuisi möllistelemaan lunta.

Tamma oli tasaisen varma tänään, vaikkakin lähestymisissä olisi ollut vielä hiottavaa. Korvat osoittivat vain ja ainoastaan eteenpäin, eikä kieltämisestä ollut puhettakaan. Jokaisen esteen yli päästiin, välillä puomit kolisivat muttei se Kiaran menohaluja haitannut. Olin kuitenkin ihmeissäni kerrankin löytyivistä jarruista, joilla sain halutessani säädellä Kiaran laukkaa, joka oli harvinaista nuoren tamman kanssa. Ilman kirpeys ei tätä hölmöläistä haitannut, enemmänkin minua, sillä pakkanen hengästyessä alkoi vihloa keuhkoja, varsinkin kun Kiara oli niin raskas ratsastettava ilman oikeanlaisia varusteita. Huh!

Hauska tarina joka pitää mielen virkeänä ja pakkasenkin pystyy tuntemaan keuhkoissaan.

3. jensi. - Subterranean Homesick Blues
Sydän hakkaa hullun lailla. Yritän istua rennosti tamman lämpimässä, paljaassa selässä ja keskittyä tulevaan rataan. Vaikka kilpailu ei ole kovinkaan vakavamielinen – ratsastetaanhan se ilman satulaa – jännitän yhtä paljon kuin aina ennenkin. Ratsastan radalle ja saamme lähtömerkin. Ensimmäiselle esteelle tulemme rauhallisessa laukassa. Yritän pelata varman päälle, sillä verryttelyssä Sinttu on ollut melko vauhdikkaalla tuulella vastasataneesta lumesta ja satulattomuudesta innostuneena. Tamma on suunnitelmastani hieman eri mieltä ja päättää näyttää riemuaan muutamalla ilopukilla esteiden välissä. Tarraan kiinni tamman harjaan ja yritän pysyä tasapainossa seuraavalle esteelle. Sarjaesteestä suoriudumme vain tuurilla ja sitkeällä roikkumisella. Onneksi neljännelle esteelle on hieman matkaa ja saan korjattua tasapainoni. Nyt Sinttu ponnistaa askeleen liian kaukaa ja puomit kolisevat. Seuraava este ylittyy puhtaasti. Olin radankatselmuksessa suunnitellut tiukan reitin kuudennelle esteelle, mutta päätän viime hetkellä ratsastaa pidempää reittiä. Kuudennen esteen jälkeen yllytän Sinttua kovempaan laukkaan heti, kun saamme suoran linjan viimeiselle esteelle ja maalilinjalle. Radan jälkeen olo on helpottunut. Selvisin hengissä!

4. Katriina - Helnia
Kun olin selvinnyt henkisesti edellisestä luokasta, olikin jo seuraavan luokan aika jossa ratsuna toimi Helmi. Pitihän meidän esteponikin ottaa mukaan vähän erilaiseen skabaan. Suorituksen alkajaisiksi muistiini palautui hyvinkin kirkkaasti se, miksi en ole pitkään aikaan ratsastanut tammalla ilman satulaa. Onnistuin nimittäin kierähtämään selästä kentän pohjan puolelle jo ensimmäisen hypyn päätteeksi tamman loikatessa hieman liian suurieleisesti esteen yli. Saimme kuitenkin sympaattiselta tuomarilta luvan jatkaa radan loppuun. Jatkoimme siis Helmimäisessä terhakan pomputtavassa laukassa ja vauhdikkaasti ratsastetuissa kaarteissa muistutettiin varmasti enemmänkin moottoripyörää kuin tasapainoista ratsukkoa. Helmillä oli kyllä hauskaa. Niin hauskaa, että ilopukitkin tulivat ennen viimeistä estettä ajankohtaisiksi. Pysyin kuitenkin tällä kertaa kyydissä ja vein radan kunnialla loppuun. Ja sitten tulin alas. Tahtomattani, enkä vieläkään ole varma miksi. Helmi laukkasi mielestäni ihan tasaisesti, mutta raviin siirtyessä olin pian taas maassa. Tällä kertaa päädyin kuitenkin siististi jaloilleni. Siinä sitten aplodien keskellä kiipeilin takaisin selkään ja ratsastin kentältä kohti naurua pitelevää aviomiestä. -Hyvin meni, Mikko tsemppasi ja yritti kaikin voimin peitellä huvittuneisuutensa.

5. Susanna ‐ Drømfare
Tunsin jo verryttelyssä, että Rontti oli erityisen ilkikurisella tuulella tänään, eikä se tiennyt hyvää. Poni hyppäsi kuitenkin verryttelyn esteet, 60 cm:n korkuisen pystyesteen, ristikon ja okserin, kiltisti ja temppuilematta, vaikkakin se säpsyi ja kaahotti aina kuullessaan pillinvihellyksen varsinaiselta esteradalta. Kaikki sujui kuitenkin kohtuullisen hyvin siihen asti, että tuli meidän vuoromme. Ratsastin Rontin sisään esteradalle ja tervehdin tuomaria. Rontti oli selvästi innoissaan esteistä ja tiesi olevansa kilpailuissa monen silmäparin seuratessa sen jokaista liikettä. Nostimme reippaan laukan ja suuntasimme ensimmäiselle esteelle. Matala pystyeste oli helppo nakki, jota seurasi kuuden laukka-askelen päässä leveä okseri. Pari laukka-askelta ennen okseria Rontti laittoi yllättäen turbovaihteen päälle ja leiskautti massiivisen okserin yli isolla ilmavaralla kuin mikäkin estetykki. Kuin yleisöä viihdyttääkseen ori vielä laski päänsä heti okserin ylitettyään niin, että yllättävän vauhdinlisäyksen ja ponin temppujen myötä päädyin roikkumaan ponin kaulalle takapuoli pystyssä sen jatkaessa vauhdikasta laukkaa ympäri kenttää. Onnistuin jollain tavalla työntämään itseni kunnolla takaisin selkään, ja löydettyä katseellani kolmannen esteen suuntasimme sitä kohti yrittäessäni samalla rauhoittaa ponin menohaluja. Selvisimme seuraavista esteistä kunnialla, kunnes juuri ennen kuudetta estettä Rontti teki väistöliikkeen sivulle hyppäämisen sijaan ja polveni kolahti esteen metalliseen tukitolppaan niin, että tolppa oikein kumahti ja silmissäni vilisti hetken tähtiä. Kiukun noustessa pintaan - ponihan suorastaan tuntui nauttivan nöyryytyksestäni - ohjasin Rontin uudestaan kohti jo kertaalleen väistämäämme estettä ja pidin huolen, ettei sillä ollut muuta mahdollisuutta kuin joko hypätä esteen yli tai juosta sen läpi. Helpotuksekseni poni valitsi ensimmäisen vaihtoehdon. Ehdin huokaista helpotuksesta turhan aikaisin, sillä viimeinen, kirjavista puomeista kasattu okseri koitui lopulta kohtalokkaaksi: Ratsastin Ronttia voimakkaasti eteen, ettei se keksisi mitään ylimääräisiä temppuja enää viimeisellä esteellä. Valmistautuessani hyppyyn kävikin jotain hyvin odottamatonta. Ori teki lännenratsastuskilpailuista tutun liukupysähdyksen kaltaisen jarrutuksen juuri ennen estettä niin, että minä lensin ponini selästä kuin katapultti esteen yli ja liu'uin kasvoillani kentän hiekassa vielä kohdattuani kovaa maata. Eivätpä Rontinkaan suunnitelmat tainneet mennä ihan nappiin, sillä ori itse oli liukunut ilmalentoni aikana lähes takapuolellaan istuen okserin läpi ja onnistunut lennättämään puomit joka ilmansuuntaan. Kun poni sitten kömpi ylös, se näytti silminnähden nololta. No, kyllä oli syytäkin olla nolo, sillä suorituksemme oli jäänyt kiinni hyväksytystä sellaisesta vain muutamasta askeleesta. Tästä puhuttaisi vielä!

6. misery. (VRL-01080) - Joogin Pirstale
Koska elämäni on ilmeisesti liian tylsää, niin päätin sitten osallistua Pilkun kanssa esteratsastuskilpailuihin, jossa on syytä jättää satula kotiin. Pilkku ei ole aikoihin päässyt kilparadoille ja se oli verryttelystä asti into piukassa. Onneksi sillä on leveä selkä ja tasaiset askeleet, joten sieltä ei yksinkertaisesti voi pudota. Lähtömerkin kajahdettua painoin pohkeet orin kylkiin ja se ampaisi tasaisella keinuhevoslaukalla kohti ensimmäistä estettä. Otin harjasta kiinni ja yritin pysyä kyydissä parhaani mukaan. Pilkun kanssa on mukava kilpailla, sillä se on niin automaatti, ettei tarvitse kuin ohjata oikealle esteelle ja keskittyä pysymään kyydissä. Viimeisen esteen jälkeen potkaisin hieman oriin vauhtia, jolloin se lähti kuin kuula tykin suusta. Se laukkasi muutaman kierroksen maneesia ympäri, vaikka yritin hidastaa raviin. Kuulin, kuinka yleisö pidätti henkeään ja toivoi varmaan, että pysyisin selässä (no ei oikeasti, jokainenhan haluaa nähdä tippumisia, eiväthän he muuten tälläisiä kilpailuita tule katsomaan). Parin kierroksen jälkeen Pilkku lopulta kuunteli pidätteitäni ja sain sen käyntiin. Kumpikin puuskutti, kuin takana olisi vähintään maratooni. "Oho, eipä ole Pilkku tainnut koskaan laukata noin lujaa", hoitajatyttö naureskeli meille. Komppasin häntä täysin.

3. 80cm
1. Salma - Bonnie KN
Ilman satulaa -estekisaamista varten voin antaa muutaman vinkin.

Yksi: Vaikka sama poni olisi edellisenä päivänä pesty, älä luota siihen. Älä edes silloin, kun karva on jäänkirkasta vielä traileriin mentäessä. Jostakin kimoponi hankkii matkan aikana koipiinsa ruskeita ja keltaisia laikkuja, joiden kanssa se näyttää epäonnistuneelta jaguaarilta. Hyppytaidot eivät kohene jaguaarin tasolle.

Kaksi: Ota mukaan aurinkolasit, vaikka olisi talvi. Ota, vaikka niiden ja ratsastuskypärän kanssa tuntisit itsesi köyhäksi lumilautailijaksi. Pääset tekemään lähestymisiä parhaalle lämmittelyesteelle vain siitä suunnasta, josta kaikki marraskuun säteet tykittävät suoraan. Olet sokko kolmen hyppykerran jälkeen, mutta onneksi poni sentään näkee mitä tekee. Ainakin toivottavasti.

Kolme: Älä pese ratsastushousuja edellisenä iltana. Huomaat niiden heikkouden siinä vaiheessa, kun poni tosissaan laukkaa eteenpäin ja ottaa kivan kaarteen seuraavalle verkkaesteelle. Liu’ut selässä kuin voinappi saippuoidulla hylkeellä.

Neljä: Radan alkaessa ankkuroi nyrkkisi harjaan. Tee näin etenkin silloin, kun kisaat useamminkin ja tuppaat unohtamaan satulattomuuden ratakuumeessa. Tervehdittyäsi kerran ponin niskaa omalla nenälläsi muistat seuraavan kolmen esteen ajan istua suorassa.

Viisi: Varo pukkia, jonka poni heittää neljännellä esteellä. Kun olet päätynyt istumaan onnettomasti kaulalle, älä hermostu. Valut kyllä pois siitä viimeistään silloin, kun poni ajautuu esteiden väliin ja kääntyy hämillään täyskierroksen kaula alhaalla. Kun olet pyyhkinyt lumet takistasi, ponnaa kolmen toimitsijan avustamana selkään.

Kuusi: Kiitä mielessäsi toimitsijoita palatessasi laukkaan. Ponin hypätessä viimeisen esteen yli toivo, että olisit työntänyt kuulosuojaimet sen talvikarvaisiin korviin. Huomaa tässä vaiheessa, että tällä tallilla on hyvä henki. Lyö vetoa mielessäsi siitä, että desibelilukemat rikkovat joitakin suosituksia.

Seitsemän: Ponin singotessa ympäri kenttää ole iloinen siitä, että ainakin jalkojen jaguaaritäplät huuhtoutuvat lumipesussa pois.

Huumorikas teksti hyvillä vinkeillä! Luulin tukehtuvani nauruun kun kuvittelin voinapin saippuoidulla hylkeellä.

2. Emm- - Wildlife
Lumi narisi Villen kavioiden alla. Oli ihana sää - aurinko paistoi ja pieni pakkanen piristi kummasti yleistä olotilaa. Ohjasin ponini kohti kisakenttää. Outo olo valtasi minut. Tämä olisi ensimmäinen yhteinen kisarata Villen kanssa, ja vielä ilman satulaa! Paria viikkoa sitten vielä olin kavereilleni todennut, että en luultavasti koskaan lähde tämän villikon kanssa estekisoihin. Ja missäs sitä nyt ollaan? Lohduttauduin ajatuksella, että tämä oli sentään vain 80cm:n luokka.

Saavuimme kentälle mielestäni liian aikaisin. Eihän me olla edes harjoiteltu tarpeeksi! Olin jo ajautua epätoivoon, kunnes oli pakko ruveta ratsastamaan; kisasuoritus alkaisi. Tervehdin tuomaria, ja pilli soi. Ville pörisi itsekseen ja steppaili paikoillaan. "Soooo, rauha", sanoin sille ja nostin laukan. Ville vastasi apuihini pienellä ilopukilla, mutta niihin tottuneena pysyin hyvin selässä.

Ensimmäinen este lähestyi. Tiesin, että minun oli pakko ratsastaa hyvin ja yrittää löytää hyvä ponnistuspaikka - muuten Ville kieltäisi. Esteet kun eivät ole meidän vahvuusalueemme. Laskin laukanrytmiä päässäni, rauhoittelin ponia ja pian olimmekin hyvässä ponnistuspaikassa. Tarrasin Villen harjaan kiinni ponin hypätessä. Hyppy ei ollut iso, mutta silti tasapainoni oli koetuksella. Onnekseni pysyin kuitenkin Villen selässä. Olisihan se ollut noloa pudota jo ensimmäisellä esteellä.

Toinen este olikin okseri. Se ei varsinaisesti ollut iso, mutta ainakin edellistä pystyä isompi ja massiivisempi. Ville taisi aistia jännittymiseni, sillä sekin muuttui epäluuloiseksi. Piilikö puomikasan alla pienivihreämies? Kieltäytyminen oli lähellä, mutta tajusin juuri ennen estettä käyttää pohjetta - Ville hyppäsi, mutta veti takapuomin mukaansa. Oma tasapainoni oli kuitenkin tiessään ja melkeinpä roikuin ponin kyljessä harjasta kiinni pitäen. Kolmas este - harva puominen pysty - lähestyi nopeasti. En löytänyt tasapainoani takaisin, joten en pystynyt valmistelemaan Villeä lainkan tulevaan esteeseen, joten tuloksena oli kielto sekä ratsastajan mätkähtäminen kipeästi yläselälleen esteen eteen.

Onneksi Ville oli jäänyt paikoilleen ihmettelemään paikoilleen yhtäkillistä matkan tyssäystä minun kompuroidessa takaisin jaloilleni. Kyllä nolotti. Ratahenkilökuntaa tuli paikalle kyselemään vointiani, joihin vastasin nolosti toteamalla, ettei sattunut. Se oli kuitenkin valhe. Yläselkääni jomotti hirveästi. Naama tulipunaisena häpeästä lähdin kiikuttamaan Villeä pois radalta ajatellen, että ehkä olisi pitänyt aloittaa kilpaileminen vähän helpommista luokista. Enkä varmasti kertoisi kavereilleni, miten kilpailut menivät.

Mahtavaa yhteistyötä ja tekstistä käy selväksi kuinka tärkeä hevonen on omistajalleen. Aidontuntuinen tarina!

3. Milja - Kasinolla
Edellispäivänä oli vietetty yömyöhään Elysessä pikkujouluja, joissa juhlittiin mm. Chinookin ja Pulmun voittoa pulkkamäkikisassa ja Sisun ja minun kolmatta sijaa lumiukkomestaruudessa. Ajatukset pyörivät vieläkin eilisessä ja vähän muuallakin, kun valmistelin Kassua oman tallin tämänpäiväisiin rientoihin. Pulmu oli nimittäin ottanut vastuulleen järjestää estekisat, jossa ratsastettaisiin ilman satulaa.

Suorituksesta oli tulossa vähintäänkin mielenkiintoinen. Väsynyt ratsastaja ei ehkä ole paras lähtökohta siihen, että pitäisi hypätä esteitä ilman satulaa, varsinkin kun kyseessä oli ensimmäinen kerta tällä ratsulla. Tai kun kyseessä on kilpailut, jolloin mahdollisia toilailuja on seuraamassa muutama muukin ihminen Pulmun lisäksi. Ja tietysti kun väsynyt olin, heräsin jossain vaiheessa siihen todellisuuteen, että olin juuri asettamassa satulaa Kassun selkään. No, ei muuta kuin satula mäkeen ja verkkaamaan.

Kaiken kukkuraksi aivonikin taisivat jäätyä, vaikka pakkasta oli vaivaiset kahdeksan astetta. En nimittäin muista itse suorituksesta yhtään mitään. Tai no, ainakin sen, että kaikki seitsemän estettä ylitettiin ja päästiin kunnialla maaliin. Kuuluttajan puheista en saanut selvää hölkäsen pöläystä, eikä tuloksemme takoutunut aivoihini edes paperilta luettaessa.

Seuraavan kerran havahduin siihen, kun Pulmu tuli minua herättelemään oleskelutilojen sohvalta. "Olis aika lähteä kotiin nukkumaan." Kello oli siinä vaiheessa jo sen verran, että Pulmu oli saanut iltahommat tehtyä ja oli sulkemassa tallia. Ensimmäiset ajatukseni olivat, että kuinka kauan olin nukkunut ja missä Kassu on. Pulmu onneksi tiesi kertoa, että olin omin avuin saanut Kassun takaisin tarhaan pian suorituksen jälkeen. Ja meitä oli kuulemma kaivattu palkintojenjaossa...

4. taffel - Riiviöiden Ranttalityttö
Rausku oli tänään aika... ranttali. Heti aamusta alkaen se koitti juoksennella ihan päättömästi ympäriinsä, kuka ikinä narun päässä sattui olemaankaan sai tehdä kaikkensa ettei taluttelu muuttunut hiihtotalutteluksi. Aina yhtä kiltti ja kuuliainen tamma oli tänään kuin ad/hd:n kourissa ensilumesta iloitseva eskarilainen, sen kaiken ympäriinsä juoksentelun ohella kaikelle elävälle piti höristä ja pöristä kuin heikkopäinen.

Hetken tätä showta katseltuani harkitsin jo lähdön peruuttamista mutta noh, on sitä hullummillakin hevosilla päästy maaliin asti! Siispä ratsastaja selkään, tiukka ote harjasta ja kaikki apinataidot käyttöön jotta siellä selässä myös pysyttäisiin. Mitään kovin hallittua ja smoothia meidän esiintyminen ei ollut mutta pienellä yrityksellä sain kyllä ohjailtua Rauskua oikeisiin suuntiin suht oikeiden reittien kautta. Verryttelyssä lentelin ja meinasin lennellä selästä jatkuvalla syötöllä, käynti ei tullut puheeksikaan vaan tamma eteni joko banaanin muotoisena kylkimyyryravia tai hervotonta koikkaloikkalaukkaa. Verkkahypyt olivat lähinnä jättiläismäisiä megaloikkia joiden ainoa tarkoitus oli päästä yli esteestä, piutpaut millekään suorille lähestymisille tai tarkkaan katsotuille ponnistuspaikoille.

Näissä tunnelmissa olikin hyvä jatkaa radalle. Ennen lähtöä esitin vienon pyynnön toimihenkilöille pysyä pois alta, lähtölinjan ylityksen jälkeen keskityin ainoastaan roikkumaan kyydissä ja ohjailemaan raivopäisesti kaahailevaa Rauskua oikeille esteille. Meno näytti vähintäänkin karsealta, ihan kuin tamma olisi joku äsken raviradalta repäisty kaksivuotias sekopää joka on ensimmäistä kertaa ikinä oman kotipihan ulkopuolella. Kaikkien odotusten vastaisesti maalilinjan yli päästiin kuitenkin suht yhtenä kappaleena ja hevonenkin saatiin lopulta pysähtymään päin kentän aitaa, josta siitäkin Rausku selvästi ensin harkitsi yli loikkaamista.

Ketään ei tapettu ja ihan hirveästi ei vieraiden omaisuutta rikottu, eiköhän tämänkin päivän voi siis ruksia hyväksytyksi!

5. misery. (VRL-01080) - Moon Vetteinen
Kaikkeen minäkin yllytyshulluna osallistun. Tänään oli luvassa estekilpailut - ilman satulaa nimittäin. Yöllä oli satanut lunta ja oli pitkästä aikaa kirpeä pakkaspäivä. Sen huomasi heti hevosista. Jopa yltiörauhallinen Tiina innostui verryttelyssä heittämään muutaman pukin esteiden seassa. Lähdin suoritukseen hieman epäröiden, mutta hauskaahan tänne tultiin pitämään, eikä vääntämään naama irvessä. "Tulehtan moikkaamaan sairaalaan, jos emme selviä tästä radasta?" huikkasin hoitajalle ennen radalle menoa. Hän lupasi tuoda kukkasia mukanaan - voi miten lohduttavaa.

Tiina kuuli lähtömerkin ja ampaisi samassa matkaan. Yritin rauhoitella sitä parhaani mukaan äänellä ja pidätteillä, jotka menivät kuuroille korville. Ohjasin sitä esteeltä toiselle ja yritin pysyä menossa mukana. Onneksi Tiinalla on pehmeät askeleet ja mukava selkä istua (ts. se on päässyt hieman pyöristymään). Ilmeeni olivat varmasti näkemisen arvoisia ja suurimman osan radasta nauroin kyyneleet silmissä. Meidän meno ei taatusti ollut kuin oppikirjan sivulta vaan näytti enemmän siltä, kuin vasta-alkaja olisi osallistunut liian suureen luokkaan. Selvisimme kuitenkin yhdessä maalilinjan ylitse, mutta siihen se meidän yhteinen taival päättyikin. Tiina lähti oikealle ja minä vasemmalle, jolloin jalkauduin aika mallikkaasti selästä. Putosin onneksi kirjaimellisesti jaloilleni ja Tiinakin juoksi hoitajatytön luokse, joten sairaalavuode ei ainakaan vielä kutsunut. Empä ole hetkeen pitänyt kilpailuissa näin hauskaa!

6. mibula - Kesärinteen Kaistapää
Mä en tiedä olinko ihan tervejärkinen kun ilmoittauduin into piukassa tämänpäiväisiin estekisoihin. Mene nyt hyppimään kahdeksankymmenen senttimetrin esteitä ponilla, joka rakastaa niin esteitä kuin lunta ja pakkastakin. Ja vielä ilman satulaa - ei hyvää päivää. Poni oli aamusta asti ollut hulluna lumeen ja pakkaseen ja hyppinyt ja pomppinut minne sattuu, eikä verryttelykään mennyt sen paremmin. Yritin viimeiseen asti pysyä hötkyilevän ja edestakaisin steppaavan ponin kyydissä ja kiitin omaa järkeäni, että olin laittanut ponin kaulaan remmin, josta voisi hätätilanteen tullen tarrata kiinni. Saimme muilta ratsukoilta oudoksuvia ja huvittuneita katseita enkä voinut kuin laittaa sormet ristiin ja toivoa, että rata sujuisi ongelmitta. Pian tuomari vihelsikin meidän vuoron alkaneen ja ampaistiin Kahjon kanssa maaliviivan ylitse melkoisella loikalla. Esteet ylittyivät nopeammin ja hätäisemmin kuin olisi ollut tarve ja pidin henkihieverissä kiinni kaularemmistä, että pysyisin kyydissä. Poni kaahotti eteenpäin eikä meikäläisellä ollut siihen suoraan sanottuna minkäänlaista kontrollia - yllätys. Luulin jo selvinneeni hengissä, kun viimeisen esteen jälkeen Kahjo päättikin heittää kunnon pukkilaukat niin, ettei mulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia pysyä selässä. Sieltä siis lennettiin alas kuin leppäkeihäs yleisön hieman nauraessa. Voihan v****. Syljeskelin lunta pois suustani ja katselin kun rakas ponini viiletti pukkilaukalla ympäri kenttää. No, ainakin ylitin maaliviivan!

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Kilpailut