Joulu 2015: Uudenvuoden koulukarkelot

24.11.2015 | Kommentit pois päältä artikkelissa Joulu 2015: Uudenvuoden koulukarkelot

Tervetuloa mukaan Pikkiksen KRJ:n alaisiin tarinakilpailuihin!

Kilpailupäivä: 31.12.2015
Viimeinen ilmoittautumispäivä: 30.12.2015
Järjestyspaikka: Pikkulinnun talli (PIKK6753)
Vastuuhenkilö: Kati (VRL-00102)
Arvontatapa: tulokset ratkaistaan laittamalla tekstit paremmuusjärjestykseen

Luokat ja osallistumisrajoitukset

1. Helppo C, tuom. Kati
Kisasuorituksenne meni aivan pieleen, millaisen facebook tilapäivityksen teet päivästä? Kuka on ensimmäinen kommentoija ja miten hän kommentoi päivitystäsi? Kuinka vastaat kommenttiin?

2. Helppo B, tuom. Kati
Tallin lähistöllä aloitettiin ilotulitusrakettien ampuminen laittoman aikaisin! Miten sinä ja ratsusi selvisitte tapahtuneesta? Vähintään 100 sanaa.

3. KN Special, tuom. Kati
Verryttelyalueelta pääsi hevonen irti ja tietysti se juoksi suoraan sinun ja ratsusi luo kesken suorituksen. Kirjoita tarina suorituksestanne. Vähintään 100 sanaa.

4. Helppo A, tuom. Kati
Kirjoita vähintään 100 sanan tarina josta käy ilmi, että ratsusi kisahoitaja on nukkunut pommiin. Miten päiväsi sujuu? Saitko jokun muun avuksi vai hoiditko päivän yksin läpi?

5. Helppo A, tuom. Kati
Kirjoita kuvaus kilpasuorituksestanne, sisällytä tarinaan sanat villasukka, talitintti, notredamen kellonsoittaja, vihainen, aivovaurio. Sanoja saa taivuttaa.

6. Vaativa B, tuom. Kati
Unohdit hevosen satulan kotiin! Ehditkö hakea satulan kotoa, saitko jonkun muun tekemään sen puolestasi, lainasitko jonkun muun satulaa vai mitä ihmettä teit? Kirjoita vähintään 100 sanan tarina.

7. Vaativa A, tuom. Kati
Kirjoita tarina kilpailupaikalta josta käy ilmi ettei hevosesi meinaa pysyä hereillä. Mitä se on touhunnut viime yönä?

8. Prix St. Georges, tuom. Kati
Joulupukki toi hilpeyttä herättävän lahjan sinulle, ratsullesi tai teille yhteiseksi. Mikä se oli ja miksi se aiheutti hilpeyttä? Kirjoita alle 100 sanan kuvaus.

Kilpailut ovat avoinna kaikille!
Luokkiin mahtuu kolmekymmentä (30) osallistujaa
Ratsastaja saa tuoda kolme (3) hevosta yhteen luokkaan
Hevonen saa osallistua kahteen (2) eri luokkaan
Hevonen saa osallistua kerran yhteen luokkaan
Ratsastajan VRL-tunnus on pakollinen!

Osallistuminen

Osallistuminen sähköpostiin virtkati@gmail.com otsikolla Koulukarkelot:
Luokka nro
Ratsastaja (VRL-00000) ‐ Ratsu VH00-000-0000
Tarina

Luokat ja osallistumisrajoitukset

1. Helppo C
1. Anniina N. (VRL-09182) - Koidutko Kohtalokseni VH15-018-0265

Tilapäivitys: Ne jotka tietää vähänkin meidän Kintusta, ei varmaan ylläty jos kerron tamman hypänneen kouluaitojen ulkopuolelle kaiuttimista tulevan musiikin hieman nousseen volyymitasoltaan… Eihän sillä kotitallissa olekaan radiota karsinansa vieressä josta Mikko luukuttaa Europea 24/7.
Mikko (tallimestari): Kintulla alkoi selvästi Final Countdown.
Anniina N.: Mulla soi enemmänkin mielessä Beatlesien I’m a Loser –biisin kertosäe maatessani kisaradan kentällä :D

2. Minja.E (VRL-14226) - Trodaire VH15-046-0204
Facebook päivitykseni epäonnistuneen kilpailusuorituksen jälkeen:
"Ensimmäinen näyttäytyminen kouluratsastuskilpailuissa Timpan kanssa ja päin honkia meni koko homma! No, pohjalla on käyty ja tästä on suunta vain ylöspäin. Vielä me yllätetään, joten varokaas vaan!"

Ensimmäinen kommentoija oli yllättäen siskoni, jolla on aina sarkastisia kommentteja kaikkeen:
"On ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että nuoren ja osaamattoman hevosen ensimmäinen näyttäytyminen kisaradoilla ei mene nappiin. Etenkään kuin kouluttaja ja ratsastaja muistuttaa apinaa, joka hukkasi aivonsa"

Kommentin luettuani olin katketa naurusta. En koskaan keksi mitään yhtä purevaa takaisin, mutta samapa se:
"Kiitos Mari. Mä arvostan sun tukea!"

3. Joe (VRL-02528) - Fiktion Helinä
Joe päivitti tilansa: Ei taas ollut miun ja Helinän päivä ollenkaan. Kisoissa kaikki meni pieleen heti alusta saakka ja jouduttiin jopa lopettamaan kesken. Kylläpä hävettääkin taas! Ikinä ennen ei ole Helinän kanssa mikään mennyt näin pahasti pieleen, mutta kertakos se on ensimmäinenkin - ja toivottavasti viimeinen.
Elisa kommentoi: Valmentajanasi lohdutan, että näitä sattuu! Ja näitä muuten sattuu myös huippuratsastajille aina silloin tällöin.
Joe kommentoi: Kiitos! Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Eiköhän tää tästä.

2. Helppo B
1. Joe (VRL-02528) - Satulinnan Sunsweet Berries
Olen hieman ihmeissäni. Tai sanotaanko, että todella ihmeissäni. Joku huligaani päätti aloittaa rakettien ampumisen meidän tallin vieressä olevassa metsässä. Olin juuri Berrin kanssa menossa kentällepäin, kun räjähti. Ja kunnolla muuten räjähtikin ja moneen kertaankin vielä! Minä säikähdin ihan hurjasti ja taisin jopa vahingossa hieman siinä älähtää ja kirotakin päälle. Berri kuitenkin pysyi täysin rauhallisena. Tätä tosiaan ihmettelen, koska raketit räjähtivät melkein vieressä. Kylmän viileästi Berri kuitenkin osoitti minulle, että se haluaisi jo jatkaa matkaa. Mikäs siinä sitten, lähdetään hommiin vaan! Kunhan ei kukaan paukuta enää uudestaan samalla tavalla. Muuten saattaa päästä tallikoira "vahingosa" irti! Hetkisen normaalia pidempään jouduin Berrin kanssa tekemään alkuverkkaa, jotta sain itseni rauhoittumaan. Berri ei edelleenkään osoittanut mitään merkkejä siitä, että se olisi säikähtänyt. Rohkea tamma!

2. Joe (VRL-02528) - Fiktion Helinä
"Jestas sentään!", minä huudahdin kun raketti pamahti lähestulkoon korvan juuressa. Kuka kumma niitä edes ampuu jo aamupäivällä kello 11? No, tietenkin myös Helinä huomasi saman asian, tietenkin. Minulla pamppaili sydän kurkussa, vaikka olin jo tajunnut mikä tuo pamahdus oli. Helinä taas lähti lapasesta kuin ohjus konsanaan, vaikka se on yleensä laiska ja rauhallinen. Olin itse niin hämmentynyt tilanteesta, etten edes tajunnut heti mitä tehdä. Kummasti sitä kuitenkin tokenee säikähdyksestä yllättävän nopeasti kun on pakko. Yritin saada Helinää hidastamaan, mutta sepä ei tahtonutkaan kuunnella, koska sen piti päästä pakoon ja nopeasti. Hetken päästä se heitti pari pukkia, joita en osannut odottaa ja lensin suoraan pää edeltä lumihankeen. Loistava päätös muuten hyvin alkaneelle maastoretkelle! Kun pääsin ylös hangesta, huomasin, että Helinäkin oli pysähtynyt ja näytti hyvin pöllämystyneeltä. Ihan kuin se olisi kysynyt, että mitä minä maassa teen. Niinpä, mitä minä nyt täällä teen?

3. Joe (VRL-02528) - Teerivaaran John Lennon
Voi Jonttu raukkaa! Se, jos joku säikähti tänään kunnolla. Joku ääliö oli taas aloittanut aivan järjettömän aikaisin uudenvuoden vieton ja ampui raketteja aivan liian lähellä tallia. Jonttu parka vaan sattui hieman raketin tielle tarhaillessaan kaikessa rauhassa. Ei se raketti onneksi Jonttuun osunut, mutta meni aivan vierestä ohi ja pamahti lähellä olevan puun juuressa. Siitähän sitten vasta show syntyi kun Jonttu säikähti ja alkoi riehumaan aivan hulluna. Yritä siinä sitten sitä rauhoitella kun et pääse edes lähelle. Suht vaativalla, mutta kuitenkin rauhallisella äänellä, pikku hiljaa oria samalla lähestyen, sain sen kuitenkin rauhoittumaan ennen kuin se loukkaisi itsensä. Muut lähistöllä olevat hevoset olivat kanssa hieman hölmistyneitä, mutta Jonttu oli aivan säikkynä vielä tunninkin jälkeen pamauksesta. Loppupäivän se saikin viettää rauhassa sisällä. Säälistä annoin sille myös muutaman ylimääräisen porkkanan. Voi minun pientä ressukkaani!

3. KN Special
1. Anniina N. (VRL-09182) - Koidutko Kohtalokseni VH15-018-0265
Vaikka olen kisannut Kintun kanssa helppo B –tason kilpailuissa kymmenien sijoitusten verran, emme ole koskaan ottaneet osaa KN Special –luokkaan – nyt tamman oltua kisaeläkkeellä jo hyvän aikaa ajattelin ottaa sen poikkeuksellisesti mukaan Pikkulinnun tallin uudenvuoden koulukisoihin ja debytoida yhteisen KN –luokkamme. Aktiivisen valmentautumisen puuttuminen näkyi selvästi alkuradassamme, sillä Kinttu kyseenalaisti jokaisen antamani avun, oli se sitten kotoisin ohjasta tai pohkeesta. Viimein laukkaohjelman alkaessa aloin saada tuntumaa tammaan, ja harmittelin kovasti alkuradan luultavasti – ja oikeutetusti –matalaa pistesaldoa. Laukkalävistäjää suorittaessamme saimme yllättäen lisä-actionia rataamme, kun suuri musta puoliverinen ilmestyi lähellä olevan verryttelyradan suunnalta näyttävässä ravissa suoraan Kintun turvan eteen: suomineitoni päätti näyttää lännenratsun taitonsa ja suoritti lähes yhtä näyttävän sliding stopin välttääkseen yhteentörmäyksen. Hetken kaikki kentän lähellä olevat ihmiset ja jopa hevoset pysyttelivät aivan hiljaa, kuin miettien a) mitä kentällä oikein tapahtuu ja b) mitä ihmettä pitäisi tehdä seuraavaksi. Nopein reagoimaan oli tuo musta ruuna joka yritti tehdä Kintun kanssa lähempää tuttavuutta, saaden yllätyksekseni tammalta vastaukseksi luimimisen sijasta kevyen hörähdyksen. Ruunan tultua tarpeeksi lähelle sain napattua sen suitsista kiinni, jotka kisasteward tulikin pian ottamaan haltuunsa. Samalla hän kysyi haluanko aloittaa koko radan alusta vai jatkaisinko vain laukkaohjelmasta eteenpäin, johon minä innoissani vastasin aloittavani radan alusta. Steward kävi ilmoittamassa asiasta tuomarille, joka antoi hyväksyntänsä radan uusinnalle. Toisella yrittämällä Kinttu oli alkuradasta asti kuulolla ja huomattavasti iloisemman tuntuinen ratsastettava, joten tuon mustan karkurin ansiosta saimme vuoden viimeisestä kouluradasta molemmille hyvän mielen ja toivoa tulevalle yhteiselle vuodelle.

4. Helppo A
1. Mikaela (VRL-08085) - Pimennysmuuttuja
Mikaelalla ei ollut silloin hyvä päivä. Tosin joinain päivinä Mikaela mietti, oliko sillä koskaan hyvä päivä VARSINKAAN kun Mikaela olisi kaivannut hyvää päivää. Toisaalta Mikaela oli myös kauan sitten todennut olevansa jonkinlainen suuremman voiman keino huvittaa itseään. Mikaela tunsi itsensä hovinarriksi sinäkin päivänä, kun seisoi valkoisissa kisapöksyissään lähes nukkuvan Lusmun kanssa muiden ratsukoiden sinkoillessa ympärillä ja mietti, missä ihmeessä Cella oli.

Mikaela jopa soitti Cellalle ja sai vastaukseksi pelkkää puhelimen masentavaa tuuttausta. Tuut tuut tuut, puhelin sanoi ja lopulta Mikaela painoi punaista luuria tiputtaen puhelimensa vahingossa kuralätäkköön. Se ei suoranaisesti auttanut luomaan hyvää fiilistä siinä tilanteessa, kun kisahoitaja oli jo puoli tuntia myöhässä. Mikaela oli selvinnyt useimmista kisoista yksin ja tulisi vastaisuudessakin selviämään, mutta ei sillä kerralla ollut varautunut siihen. Myönnettävästi tätskät kansliassa katsoivat vähän pitkään, kun Mikaela ryntäsi maksamaan itseään hevosta perässä raahaten. Tietenkään hattarapäälle ei tullut mieleen pistää jytkyään siksi aikaa takaisin koppiin.

Jotenkin Mikaela onnistui välttämään myös buffetin perikadon, vaikka Lusmu olisikin halunnut mokkapaloja. Käyttäydy nätisti, niin voin ehkä hakea sulle yhden, Mikaela ajatteli kelloa vilkuillessaan. Myös ajankäyttöön oli laskettu yksi lisäkäsipari. Onneksi Lusmu käyttäytyi aina nätisti. Lisäksi kansliassa oltiin neuvottu käyttämään tallissa olevaa tilaa varustamiselle, mikä sai Mikaelan tyytyväiseksi.

Verryttelystä lähtiessään meinasi Mikaela unohtaa pintelit hevosensa jalkoihin. Mitä pystyi päättelemään verkan portinavaajan ilmeestä, kisojen henkilökunnan kuumin puheenaihe saattaisi olla vaalea suomenhevosori ja se sekopäinen nainen, jolla oli sinivioletit hiukset. Mikaela jätti portinavaajan syli täynnä pinteleitä ja karkasi radalle. Toivottavasti tuomari ei katsoisi ratsukkoa yhtä järkyttyneesti.

Radan jälkeen Mikaelaa vähän harmitti, ettei voinut päivitellä rataa kenenkään kanssa. Oli ironista, että vasta todellisen kiireen kaikottua Mikaela olisi eniten kaivannut kisahoitajaansa. Lusmu jäi mokkapalaa mussuttaen traileriin sidottuna Mikaelan rynnätessä autoon lukkojen taakse jätetyn puhelimen kimppuun. Cella oli soittanut viimeisen kymmenen minuutin aikana viisitoista kertaa. ”Ei hätää”, Mikaela vastasi ja vakuutti Cellan pysymään nyt kotonaan.

Lusmun lastaus oli helppoa yksinkin ja pian Miksu jo ohjasikin autonsa pois tallin pihasta. Hän oli päässyt jo hiekkatien päähän, kun tajusi sen:

Pintelit olivat yhä verkan portinavaajalla.

2. Disa (VRL-03335) - Call Letter Blues HRW VH04-031-3867
Kisa-aamun hektinen aikataulu ei helpottunut yhtään, kun avukseni lupautunutta Chrisseä ei näkynyt eikä kuulunut, vaikka kello alkoi olla jo sen verran, että kohta olisi hyvä lähteä tien päälle. Pommitin häntä viestein ja soittoyrityksin, mutta neiti ei antanut kuulla itsestään. Juuri ennen lähtöä kuulin puhelimeni soivan taskussa ”Chrisse – vihdoinkin!”

”Missä sä oot? Kello on jo aika paljon!” huudahdin puhelimeen, mutta sain vastaukseksi vain hämmästynyttä muminaa siitä, kuinka oli vuosisadan huonoin pila herättää tällä tavalla aamukahdeksalta.
Hetken asiasta vääntäessämme sain puristettua Chrissestä ulos, että hän oli muistanut kisojen olevan vasta ensiviikolla. Oli kuulemma lähtenyt eilen illalla vähän kylille. Vedin syvään henkeä ja taisin unohtaa Lunankin käytävälle seisomaan lähtiessäni juoksemaan pää kolmantena jalkana kohti päätaloa herättämään toista unikekoa apuun.

Thomas ei ollut kovin hyvillään kiskoessani miehen niiltä sijoilta hevosauton kyytiin ja lähtiessämme huristelemaan kohti Pikkulinnun tallia. En tiedä oliko unenpöppöröisestä miehestä loppujen lopuksi enemmän hyötyä vai haittaa. Lunaa satuloidessaan Thomas onnistui sotkemaan valkoiseen kisahuopaan pari kahvitahraa ja tamman (toivottavasti) kuolaa. Juuri ennen radalle menoa huomasin, että numerolappummekin keikkui iloisesti ylösalaisin. Epsiloniksi muuttunut kolmonen ei paljoa sillä hetkellä naurattanut, vaikka Thomas olikin vetää kolmannen kahvikuppinsa väärään kurkkuun ja toimitsijoita hymyilytti. Radalta päästyämme osasin jo vähän itsekin hymyillä tilanteelle ja ehkä huomenna Chrissen päänmenoksi pohtimaani kostoa seuratessa se naurukin tulee.

3. Joe (VRL-02528) - Haavelaakson Liekki
Hienoa! Kerrassaan mahtavaa! Minulla oli kisahoitajani kanssa treffit sovittuna kello 8.00 kisapaikalla, mutta häntä ei näy eikä kuulu ja kello on jo 8.50. Olen soittanut ainakin miljoona kertaa ja ainakin joka toisella kerralla jätin vielä viestinkin. Loppua kohden viestit alkoivat olla jo melko vihaisia. En enää edes viitsi soitella, taitaa olla vielä nukkumassa ja tuskin vastaakaan pariin tuntiin. No, kerkesinhän minä tässä ajassa jo ilmoittautua ja Liekkikin pääsi vähän jo jaloittelemaan. Jaloittelua ennen soittelin muutamia tuttujani läpi, josko joku olisi päässyt auttamaan, mutta eivät he päässeet. Joudun nyt sitten ilmeisesti hoitamaan kaiken muunkin itse. Onneksi Liekki oli aamulla jo harjattu joten pikasutaisu riitti siihen. Sitten vaan äkkiä kamppeet niskaan ja verryttelyalueelle ja sen jälkeen hoitamaan se tärkein osuus. Joka paikassa olin ajoissa ja sain hoidettua kaiken hyvin, vaikka helpompaa toki olisi ollut, jos olisi ollut joku joka olisi voinut avustaa.

4. Joe (VRL-02528) - Merituuli HUI
"Voi hemmetti!", kiljuin ja juoksin paniikissa mieheni luokse. "Saara on nukkunu pommiin, enkä saa sitä kiinni! Lähtö ois niin kuin NYT! Nytnytnytnyt NYT!", kailotin paniikissa miehelleni. Kerrankin minulla oli onnea matkassa ja sain mieheni ilman suostuttelua ja lahjomista lähtemään mukaan ja jopa auttamaan hevosen valmistelussa kisaa varten. Jestas sentään, kun säikähdin, että joudun hoitamaan kaiken itse ja sekös olisikin ollut homma jos mikä. Nyt en sentään joudu jättämään Meriä yksinään hetkeksikään vaan sillä on koko ajan seuraa. Päivä sujui kaikkien onneksi kuitenkin oikein hyvin, vaikka jouduinkin hieman opastamaan miestäni. Pääsin kuitenkin itse tekemään kaiken tarpeellisen ilmoittautumisesta lähtien ilman kiirettä. Vaikka päivä olikin suorastaan mahtava, en aio päästää Saaraa ihan vähällä. Hän saa kyllä vielä kuulla kunniansa!

5. Helppo A
1. Mikaela (VRL-08085) - Pimennysmuuttuja
Ennen kisaradan aloittaessaan Mikaela koetti rohkaista itseään kolmella eri syyllä. Ne kaikki koettivat jollain tapaa selittää tuomarin pistävän vihaisen ilmeen. Mikaela ei ollut varma, oliko se tuomarin normaali ilme, mutta jos ei ollut, Mikaelan rohkaisevat syyt olivat:

1) Oli kylmä. Ehkä tuomari unohti villasukat kotiin.
2) Ehkä paikan kahvi oli pahaa. Mikaela ei ollut kerennyt maistamaan.
3) Ehkä edellinen ratsukko oli kakannut aivan tuomarin nenän alle ja siinä haisi yhä.

Mitä tahansa, mikä sai Mikaelan ajattelemaan, ettei syy ollut hänessä ja Lusmussa. Toisaalta Mikaela taas oli ihan varma, että ilmeen taustalla saattoi olla myös hänen vähintäänkin Notredamen kellonsoittajan selkänsä. Tai siltä se sinä päivänä tuntui, vaikka Mikaela mietti ryhtiään ja pyöritteli hartioitaan taaksepäin. Voi unohtuneet villasukat (ja mahdollisesti villapöksyt) sentään.

Se kaikki johti Mikaelan päässä jonkinlaiseen aivovaurioon ja puolivälissä rataa nainen vain toivoi, että oli suorittanut kaikki siihen mennessä tarvitut liikkeet. Joskus Mikaela hermoili liikaa. Hän oli jopa käynyt aikoinaan sellaisen fancyn kurssin kisajännityksen hallitsemisesta. Yleensä Mikaela hallitsi jo sen puolen, mutta jokin tuomarin vihaisessa ilmeessä sai naisen pois tolaltaan.

Ohi ratsastaessaan Mikaela kuitenkin vilkaisi suoraan leijonan kitaan – tai oikeastaan olkapäälle. Siinä oli valkea läntti, sellainen, joka ei tosiaan kuulunut siistiin Kingslandin untuvatakkiin. Samalla Mikaela kuuli jonkun talitintin laulua katosta.

Ei se ollutkaan hevonen, joka on kakannut, Mikaela ajatteli iloisesti ymmärtäessään, ettei nyrpeä ilme liittynyt mitenkään heidän suoritukseensa. Eikä toivottavasti vaikuttaisikaan.

2. Saana (VRL-05810) ‐ Muminan Naispaholainen VH06-018-4810
"En ole eläessäni nähnyt yhtä surkeaa kouluratsastussuoritusta!" tiukkuudestaan tunnettu opettajani, rouva Jyrä, huudahti naama punaisena. Hänen kasvoillaan oli myrskyn merkit enkä voinut kuin tiukentaa otettani ratsuni, Muminan Naispaholaisen, ohjista kyyristyessäni kasaan tamman satulassa ikään kuin se olisi suojannut minua Jyrän raivolta. "Muistutit enemmän notredamen kellonsoittajaa kuin kilparatsastajaa Liekin selässä! Ryhti, Saana, RYHTI! Kuinka monta kertaa sinua siitä on muistutettava? Ja entäs tuo kilparatsusi sitten? Mikä aivovaurio sillä on, mikä kaakki säikähtää kesken kilpailun aidan kulmalla istuvaa talitinttia ja pilaa lupaavasti alkaneen lisätyn käynnin? Mitä? Ja rautakankikin taipuisi helpommin kuin te kaksi avo- ja sulkutaivutuksissa! Minua ei ole koskaan aikaisemmin häväisty tällä tavalla, suorituksenne oli surkein koskaan ja jos minä saisin päättää niin, teitä kahta ei enää kosk …. AAAAAARRRRRRRRRRRRGGH!" korvia kuumottava vuodatus katkesi vertahyytävään kirkunaan, kun Liekki sai tarpeekseen läksytyksestä ja upotti hampaansa rouva Jyrän langanohueen käsivarteen. "Liekki!" sihahdin mutta en voinut olla tuntematta myöskään hienoista helpotusta siitä, että moitetulva oli keskeytynyt. Silitinkin salaa korvat luimussa opettajaani mulkoilevaa ratsuani, mutta kasvoni kalpenivat kun rouva Jyrän katse kääntyi meihin ja hän alkoi pullistua kuin vihainen sammakko. Huutotulvan sijaan hän jatkui vain paisumistaan kunnes …

Juuri kun rouva Jyrä oli vyörymäisillään meidän päällemme, ponnahdin kiljaisten hereille kesken päiväunieni. "Saana! Kamala kun säikäytit minut, onko jokin hätänä?" yarenin huolestunut ääni tunkeutui tajuntaani ja vilkaistessani ympärilleni tajusinkin istuvani tutun auton takapenkillä, matkalla kotiin Pikkulinnun tallin kouluratsastuskilpailuista. Se olikin ollut vain unta … Lösähdin helpotuksesta kasaan ja valuin penkillä alaspäin kuin vetelä makaroni. Luojan kiitos! Virne ilmestyikin kasvoilleni kun muistin mitä oikeasti oli tapahtunut, minä ja Liekki olimme pärjänneet odotettua paremmin ja kilpasuoritustamme oli kehuttu useampaan kertaan. Käännyinkin yarenin puoleen helpottunut hymy huulillani ja tartuin samalla toisella kädelläni villasukan peittämään nilkkaani siirtyessäni risti-istuntaan. Kaikkihan oli kerrassaan mahtavasti!

3. Melina (VRL-11408) - Pismanteri VH15-018-0198
Oli luminen uudenvuodenaatto ja olin saanut ihan älyttömän päähänpiston ilmoittaessani itseni ja kolme hevostani vielä vuoden viimeisenä päivänä kisoihin. Ei siinä sitten muukaan auttanut kun lastata hevoset aamulla kuljetusautoon ja karauttaa Pikkulinnun tallille koulukisoihin, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Kaiken lisäksi oli vielä tosi kylmä ja kisakenkäni puristivat, sillä olin tunkenut villasukat niihin puoliväkisin. Mieheni oli kisoista kaikesta päätellen vielä vähemmän innoissaan, mutta olin osittain kiristänyt, osittain lahjonut hänet mukaan kisahoitajaksi. Hän oli päässyt aloittelemaan uuden vuoden juhlistamista jo eilen etukäteen ja istuikin matkan ajan kartanlukijan paikalla pienessä kohmelossa, Dingon pauhatessa radiosta. Kisapaikalla kävin ilmoittautumassa ja mieheni jäi varustamaan ensimmäisenä vuorossa olevaa hevosta minulle valmiiksi.

Kun vuoromme Pismanterin kanssa koitti, en ollut ehtinyt lämmitellä sitä kunnolla. Teimme heti alkuun pari pientä, typerää virhettä ja olin vihainen itselleni siitä, etten ollut varannut enempää aikaa alkulämmittelyyn. Tilannetta pahensi entisestään se, että matkalla soinut Dingon biisi oli jäänyt päähäni sinnikkääksi korvamadoksi: ”Ja tämä hetki saa minut pian aivovaurioon kun talon aution kanssasi jaan…” Sekään ei helpottanut oloani, että mieheni notkui kentän laidalla huonovointisen oloisena ja näytti kuin pahaiselta Notredamen kellonsoittajalta. Kun vuoromme oli ohi, tiesin heti, ettei tällaisella suorituksella heruisi sijoituksia. Olin entistä huonotuulisempi ja olisin mielelläni tiuskinut miehelleni, joka muuten näytti ihan talitintiltä hytkyessään viluisena paksussa untuvatakissaan, mutta purin huulta ja lähdimme yhdessä takaisin kuljetusautolle hakemaan seuraavaa hevosta lämmiteltäväksi.

4. Melina (VRL-11408) - Rallijantteri VH15-018-0527
Pullea, valkoinen hevoseni näytti täydessä talvikarvassaan ihan talitintiltä. Jopa satulavyön kiinnisaaminen oli silkkaa tuskaa, sillä karvaa oli oikeasti niin paljon, että hevosen ympärysmitta tuntui kaksinkertaistuneen. Toisaalta pystyin samaistumaan, sillä tunsin itsenikin melko hyvin topatuksi villasukissani ja untuvatakissani. Ulkona oli ihan älyttömän kylmä, ja kyyristelinkin hölmön näköisenä muistuttaen ulkopuolisen silmiin varmasti Notredamen kellonsoittajaa. Tai talitinttiä. Mahdoimme olla melkoisen näyttävä kaksikko.

Kun meidät kuulutettiin radalle, liikkuminen alkoi olla kylmyyden ja paksun toppauksen ansiosta melko haastavaa. Näin ollen suorituskin meni kaikkea muuta kuin nappiin, mutta en osannut olla vihainen itselleni tai hevoselle, sillä kuka nyt muutenkaan keksii lähteä koulukisoihin uudenvuodenaattona. Ratsastimme loppuverryttelyjen jälkeen rauhassa takaisin kuljetusautolle, mutta hevosen selästä laskeutuminen ei käynyt ihan niin sulavasti kuin olin toivonut. Menetin tasapainoni ja kellahdin alas väärältä puolelta, mutta onneksi en lyönyt päätäni ja saanut vielä aivovauriota. Sehän tästä olisikin nimittäin puuttunut.

5. Minja.E (VRL-14226) ‐ Hwczlight VH15-024-0198
Viimein oli minun ja Lisan vuoro ratsastaa radalle. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut järin luottavaisin mielin, kuten tamman kanssa yleensä. Jo verryttelyssä Lisaa oli helpompi verrata villasukkaan kuin poniin - se liikkui tahmeasti ja oli löysä kuin ylikypsä spagetti. Ei kuitenkaan auttanut enää peruakkaan kun tänne oltiin tultu. Kun sitten viimein tajusin meidän näyttävän tuomareita tervehtiessä hommasta pihalla olevilta talitinteilta, uskoni loppui siihen. Ja kuten arvata saattaa, koko rata meni aivan päin honkia! Istuntani heilui edestakaisin, ryhtini oli kuin notredamen kellonsoittajalla ja Lisakin liikkui kuin aivovaurion saanut kana. Kun ratsastimme pois radalta, olin suunnattoman vihainen sekä itselleni, että Lisalle. Olimme näyttäneet idiooteilta! Vedin kuitenkin henkeä ja ajattelin ensikerralla sujuvan paljon paremmin. Ainakin elättelin kovasti toivoa, että niin kävisi.

6. Vaativa B
1. Joe (VRL-02528) - Runon Omenavaras
Olimme Osmon ja kisahoitajani kanssa tulleet kisapaikalle jo aikaisin aamusta. Olin juuri käynyt ilmoittautumassa ja kävelin takaisin meidän hevoskuljetusautomme luo. Kisahoitajani ilme oli kerrassaan pelästynyt kun hän tuli ulos autosta. Satula oli unohtunut kotiin! Mitäs ihmettä nyt tehdään? Ensimmäisenä suustani pääsi pitkä kirosanalitania ja sen jälkeen aivoni alkoivat raksuttaa. Oliko kotona ketään? Pääseekö kukaan tuomaan satulaa? Joudunko hakemaan sen itse vai lainaanko joltakin? Ei, Osmolle ei voi lainata satulaa, sille kelpaa vain sen oma. Ei auttanut muuta kuin soitella ihmisiä läpi. Tallipuhelimeen ei vastannut kukaan, eikä kotonakaan ollut ketään langanpäässä. Sitten sain idean soittaa naapuriin. Naapurissapa vastattiinkin ja selitin rouvalle tapahtuneen. Hän lupasi lähteä käymään tallillamme ja pyytää jota kuta tuomaan satulan. Lopulta hän joutui sitten tuomaan The Satulan itse, koska tallilla ei ollut ollut ketään paikalla, jolla olisi ollut ajokortti, jotta olisi voinut lähteä tuomaan satulaa. Ylistin ja kiitin naapurin rouvaa sydämeni kyllyydestä, olihan hän pelastanut kisapäiväni!

2. Joe (VRL-02528) - Pirunkorven Retkahdus
Minulla oli kotoa asti ollut se omituinen tunne, että jotakin unohtui tehdä. Se kalvoi minua koko matkan kisapaikalle asti. Enkä millään keksinyt mikä se oli, mikä oli jäänyt tekemättä. Heti kun kisapaikalla astuin ulos autosta, se juolahti mieleeni. Olin unohtanut Retkun satulan sen karsinan eteen! Voi hemmetin hemmetti! En tiedä, että miten se edes on mahdollista, mutta niin nyt vain kävi. Eihän siinä sitten auttaisi muu kuin lähteä takaisin. Ei kun hetkinen! Viereisen auton luona laitettiin juuri kuntoon aivan samaa kokoluokkaa olevaa hevosta kuin Retku on. Reippaasti marssin heidän luokseen ja kysyin missä luokassa he kisaavat. Kun kuulin, että helpossa b:ssä, päätin esittää heille satulaongelmani. He totesivat vain, että ilman muuta saisin lainata heiltä satulaa, jottei tarvitse lähteä ajamaan takaisin kotiin! Ja voi miten minä heitä kiittelinkään. Lupasin tarjota vielä pullakahvitkin kiitokseksi heti kisan jälkeen.

7. Vaativa A
1. Melina (VRL-11408) - Kuukarin Nuu-Nuu VH15-018-1079
Olin ilmoittanut itseni ja kolme hevostani vuoden viimeisenä päivänä mukaan Pikkulinnun tallin koulukisoihin. Tunnelma oli ollut omalta osaltani koko päivän ihan yliväsynyt, eikä tilannetta helpottanut myöskään se, että Nuunuu vaikutti tänään ihan puolikuolleelta. En ollut uskoa, että tavallisesti niin osaava ja näyttävä hevoseni mateli tänään eteenpäin kuin laiskiainen, eivätkä sen silmätkään meinanneet pysyä kunnolla auki! Kun vaativa A -luokka kuulutettiin alkavaksi, mietin tosissani uskallanko lähteä Nuunuun kanssa edes radalle. Se otti hoipertelevia askeleita eikä tuntunut olevan ollenkaan oma itsensä. Päivä ei ollut mennyt osaltani muutenkaan putkeen, ja niinpä pyysin mukana ollutta miestäni viemään viestin kisajärjestäjille, että jättäisimme viimeisen luokan väliin.

Kotimatkalla juttelin mieheni kanssa hevosen oudosta voinnista huolestuneeseen sävyyn ja olin jo soittamassa eläinlääkäriä meitä vastaan kotitallille. Mieheni kertoi kuitenkin kuulleensa yöllä tallista outoa ääntä ja käyneensä katsomassa, mitä kummaa oritallissa oikein tapahtui. Hän kertoi huvittuneena Nuunuun varmaan jännittäneen koulukisoja, sillä ori oli suorittanut hyvän tovin toinen toistaan kummallisempia sirkusliikkeitä omassa karsinassaan. Se oli kuulemma yrittänyt jotain piaffeen viittaavaa liikettä, ja tarinan lopuksi mieheni virnistikin ilkikurisesti, että Nuunuu kuvittelee varmaan olevansa suuremman luokan hevostähti kaiken sen jälkeen, miten olen paaponut ja ylistänyt sitä tallin osaavimmaksi hevoseksi. Istuskelin vaitonaisena etupenkillä ja kuuntelin vähän ärsyyntyneenä mieheni vahingoniloa. Tottahan se kuitenkin on että Nuunuu on yksi tallini osaavimmista hevosista, mutta tämän jälkeen ymmärrän ehkä pitää asian kanssa vähän pienempää profiilia.. Pääasia on, että hevosella on väsymyksestä huolimatta kaikki kunnossa. Nuunuu on ehkä ansainnut nyt pienen talviloman.

8. Prix St. Georges
- peruttu, ei osallistujia

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Joulu 2015, Kilpailut, Koulukisat