Machira PB

Palannut kasvattajalleen! Uudet sivut


© HW Farm, thanks!

virallinen nimi (rekno): Machira PB (VH-43971) painotus: kouluratsastus
rotu, skp: trakehner, ori koulutustaso: ko grand prix, re 90cm, me 80cm
väri, säkäkorkeus: tummanruunikko, 172cm kasvattaja: Skurvash
syntynyt: 29.12.2007, ikä (3v. 29.06.2009) omistaja:

Meriitit:
- KTK III 64p. (30.10.2009)
    - 18 + 17 + 14 + 15
    - massiivinen kaula
    - piirteetön säkä
    - laskeva lautanen, hieman takakorkeutta
Näyttelytulokset:
- MVA-SERT (BIS4) 24.01.2009 Regendtropfen:ssa päätuomarina Maria A.

Make tuli minulle lokakuun keskivaiheilla. Ori oli aiemmin ollut Hamiltonissa Henna L:n omistuksessa, jossa sillä oli kisattu jo kiitettävästi. Fiktiossa herra tulee olemaan siis lähinnä jalostuskäytössä, jonka jälkeen koitetaan päästä laatuarvosteluun. Luonteeltaan ori on kiltti ja rauhallinen, vaikka ori onkin. Make on kuitenkin sen verran leikkisä, että usein tarhasta haettaessa on jotakin paikkailtavaa. Kuljetus sujuu ongelmitta, jos ei lasketa sitä, että matkan aikana ori on telonut itsensä ja taas pitää paikkailla pienet ruhjeet ja haavaumat. Kovin siisti otus Make ei ole, sillä oriilla on tapana sotkea karsinansa pahemman kerran ja juoma-automaatilla leikkiminen on yksi sen lempipuuhista.

Oriin käsittely maastakäsin on varsin helppoa, joskin tammojen läheisyydessä on pidettävä tiukempi ote ja oltava tarkkana. Muiden orien kanssa se tulee toimeen jos ne ovat sellaisia, jotka eivät haasta riitaa. Hoitaessa ori pysyy kiltisti paikoillaan, vaikka tammoja olisikin näköpiirissä, mutta "huudella ja flirttailla" täytyy vähän. Kavioiden puhdistus, sekä myös kengitys ja kavioiden vuoleminen sujuvat helposti. Make ei kavahda edes rokotuspiikkiä tai eläinlääkärin tarkastusta muutenkaan. Varusteidenkaan kanssa ei oikeastaan tule ongelmia, ainoastaan vatsaansa ori vähän pullistelee.

Ratsastettaessa ori on kuin herrasmies, ryhdikäs ja kuuntelee ratsastajan apuja. Ori on nopea oppimaan ja erittäin miellyttämishaluinen. Make lähtee yleensä jo alusta alkaen hakeutumaan oikeaan muotoon. Kilpailuissa ori esittää mitä mahtavimmat liikkeet, sillä se tuntuu haluavan näyttää kaikille, kuinka mahtava kouluori on. Hyppäämiseen oriilla on aika huonot jalat, joten sitä harrastetaan vain virkistykseksi silloin tällöin. Ori pitääkin niistä sen verran paljon, että ei enää kuuntele niin täydellisesti ratsastajaa ja vauhtikin voi kiihtyä välillä hyvinkin paljon. Joskus tulee muutama komea pukkisarjakin esteen jälkeen. Maastoilu saa myöskin oriin innostumaan, joten aina se ei oikein tahdo pysyä aisoissa. Tammojen kanssa ei kannata maastoon mennä, mutta ruunien ja toisten orien kanssa toimeen tulevien orien kanssa se onnistuu. Sillä tammat, maasto ja Make eivät sovi yhteen, ori innostuu nimittäin vähän liiankin kanssa.

Sukutaulu

      i. Draven GER
      KRJ I, YLA2, trak, trn, 169cm
   ii. Dopesick
   trak, m, 170cm
   iii. Geronimo
   iie. Amnesty
   ie. Serpentina
   trak, trt, 166cm
   iei. Pilgrimage
   iee. Sinctuary
      e. Vamps&Wolves
      trak, km, 165cm
   ei. Earth/Revolt
   trak, prt, 166cm
   eii. Ayreon
   eie. Scum&Dust
   ee. Crack The Riddle
   trak, km, 163cm
   eei. Mordercom
   eee. Skeleton Witch

Musta Dopesick ei ollut aivan kouluratsu ainesta tullessaan omistajalleen Eric Graylle. Kovan uurastuksen tuloksena hän kuitenkin sai oriista leivottua suht hyvän kouluhevosen, sillä myöhemmin ori on kilpaillut jopa intermediate I-tasolla. Mutta edelleenkään ori ei ole valloittanut parhaimpia sijoja joka kilpailuissa, vaan huonompiakin kausia on ollut. Geronimo ei pärjännyt kilpailuissa omistajansa toivomalla tavalla, mutta sai elää koko ikänsä synnyinkodissaan. Siellä ori toimi perheen ratsuna ja lemmikkinä. Joitakin tammojakin se astui. Amnesty kuoli tapaturmaisesti liikenneonnettomuuden seurauksena, eikä tamma ollut kovin vanhakaan. Ennen kuolemaansa tamma kilpaili suht menestyksekkäästi helppo A - vaativa B tasoisissa luokissa. Jälkeläisiä tammalle kertyi vain kaksi.

Tummanrautias Serpentina oli Dopesickin täydellinen vastakohta, mutta siitä huolimatta omistaja pitää enemmän oriista. Tammalla on takanaan keskinkertainen kisaura, mutta se astutettiin varsin upeilla saksalaisoreilla. Jälkeläiset ovatkin menestyneet emäänsä paremmin kouluradoilla. Pilgrimage on menestynyt niin este- kuin koulukentilläkin, jonka jälkeen se on toiminut jalostushevosena. Eläkkeelle kilpailuista ori siirtyi aikaisin jalkavaivojen takia. Oriin suvusta löytyy niin Saksan aatelishevosten parhaimmistoa, kuin tavallisia tuntiratsuja. Sinctuarya ei juurikaan näe trakehnerien suvuissa. Tammasta ei tiedetä paljoakaan, mutta se on toiminut ainakin eräässä ratsastuskeskuksessa tuntiratsuna, jossa ratsuihin on todellakin panostettu.

Jälkeläiset

trak-t. Skinwalker Rock emä Manhunter Rock trak-o. Echowelt SIN emä Amissa Minerva
trak-t. Nanda Fawk emä Sweetaholic rotu-skp. Hevosen Nimi emä Hevosen Nimi
trak-t. Illusions Mosh emä Cuteaholic rotu-skp. Hevosen Nimi emä Hevosen Nimi

Kilpailutulokset

60 KRJ-sijoitusta + 0 CUP-sijoitusta

18.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 1/50
17.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 5/50
16.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 1/50
15.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 4/50
14.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 3/50
14.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 6/50
14.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 4/50
13.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 7/50
12.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 3/50
12.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 3/50
09.11.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 1/30
25.10.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 7/100
24.01.2009   KRJ   Vaativa B   kutsu » 2/52
23.01.2009   KRJ   Vaativa A   kutsu » 1/40
23.01.2009   KRJ   Vaativa B   kutsu » 4/52
21.01.2009   KRJ   Vaativa A   kutsu » 3/52
21.01.2009   KRJ   Vaativa B   kutsu » 7/60
19.01.2009   KRJ   Intermediate I   kutsu » 1/60
19.01.2009   KRJ   Vaativa A   kutsu » 3/52
18.01.2009   KRJ   Intermediate I   kutsu » 3/64
18.01.2009   KRJ   Intermediate II   kutsu » 4/50
17.01.2009   KRJ   Intermediate I   kutsu » 3/40
17.01.2009   KRJ   Grand Prix   kutsu » 6/40
17.01.2009   KRJ   Intermediate I   kutsu » 5/40
16.01.2009   KRJ   Intermediate I   kutsu » 6/40
16.01.2009   KRJ   Intermediate II   kutsu » 3/40
16.01.2009   KRJ   Intermediate II   kutsu » 4/50
15.01.2009   KRJ   Intermediate II   kutsu » 7/50
15.01.2009   KRJ   Prix St. Georges   kutsu » 6/49
15.01.2009   KRJ   Intermediate I   kutsu » 1/40
09.01.2009   KRJ   Vaativa A   kutsu » 6/80
07.01.2009   KRJ   Intermediate I   kutsu » 5/62
06.01.2009   KRJ   Vaativa A   kutsu » 7/64
05.01.2009   KRJ   Vaativa A   kutsu » 7/63
03.01.2009   KRJ   Intermediate I   kutsu » 1/59
03.01.2009   KRJ   Vaativa A   kutsu » 7/53
29.12.2008   KRJ   Grand Prix   kutsu » 2/41
07.11.2008   KRJ   Helppo B   kutsu » 7/100
22.04.2008   KRJ   Vaativa B   kutsu » 3/103
15.01.2008   KRJ   Intermediate I   kutsu » 2/18
14.01.2008   KRJ   Intermediate II   kutsu » 9/116
13.01.2008   KRJ   Intermediate I   kutsu » 2/54
13.01.2008   KRJ   Intermediate I   kutsu » 7/54
12.04.2008   KRJ   Prix St. Georges   kutsu » 1/46
03.04.2008   KRJ   Vaativa B   kutsu » 10/126
02.04.2008   KRJ   Intermediate I   kutsu » 1/26
29.03.2008   KRJ   Intermediate I   kutsu » 1/62
29.03.2008   KRJ   Grand Prix   kutsu » 4/45
28.03.2008   KRJ   Intermediate I   kutsu » 8/74
29.01.2008   KRJ   Vaativa B   kutsu » 3/41
29.01.2008   KRJ   Helppo C   kutsu » 5/39
29.01.2008   KRJ   Helppo B   kutsu » 5/39
28.01.2008   KRJ   Vaativa A   kutsu » 1/30
06.01.2008   KRJ   Prix St. Georges   kutsu » 6/108
06.01.2008   KRJ   Vaativa B   kutsu » 6/123
06.01.2008   KRJ   Vaativa A   kutsu » 9/107
06.01.2008   KRJ   Helppo C   kutsu » 4/46
06.01.2008   KRJ   Helppo C   kutsu » 3/46
06.01.2008   KRJ   Helppo B   kutsu » 6/49
06.01.2008   KRJ   Vaativa B   kutsu » 4/50

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

17.01.2009 - Valmentajana Jayness
valmentajan kommentti: "Komean trakehnerorin lipuessa laivan lailla sisään, huomasin siitä sen potentiaalin samantien. Ratsastajana toiminut Juel käsitteli oria silkkihansikkain ja jo lämmittelyt hoitanut ori lähti pienestä pohjeavusta liitävään lisättyyn raviin. Ravi oli komean näköistä, kuten hevonenkin. Ratsukko meni myös upeaa ravipohkeenväistöä, josta en voi kuin positiivisia asioita kertoa. Laukkapiruetitkin ori osasi, kun kysyin mitä kaikkea Make oikein osaa. Peruutuksissa ei ollut ongelmaa, mutta miksi olisikaan. Ratsukon suoritus oli kaikinpuolin kiitettävän numeron arvoinen. Joitain plussapuolia mainitakseni Make on rauhallinen, luonnetta omaava ja kokenut kouluratsu. Se osaa ottaa tilanteen haltuun ja keskittyy menoon. Liikkeet ovat tasaiset ja laukka pyörivän kaunista. Ainoana miinuksena voisin sanoa laukanvaihdot, joissa jalat meinasivat ajoittain mennä solmuun. Hyvin tehty."

17.01.2009 - Valmentajana hejdi
valmentajan kommentti: "Maken ja sinun yhteistyötä pystyi hyvällä omallatunnolla kutsumaan saumattomaksi, eikä kyseinen klisee olisi voinut paremmin paikkaansa pitää. Alusta alkaen ori toteutti jokaisen pyyntönsä ja siitä virneestä naamallasi päätellen, tänään oli todellakin orin hyvä päivä. Se suoriutui siksak - väistöistä erinomaisesti, eivätkä sulkutaivutukset tuottaneet teille siksakissa ollenkaan vaikeuksia. Istut nätisti, mutta voit siirtää ratsastustasi yhä enemmän istuntaan, sillä Make tuskin tarvitsee yhtä näkyviä apuja, eivätkä koulutuomarit pidä niistä. Kaikenkaikkiaan erinomainen suoritus, jatkakaa samalla linjalla!"