
| ★ PÄÄSIVU | ESITTELY HEVOSET KASVATUS KILPAILUT Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. This site is only in Finnish. |
| ★ SÄHKÖPOSTI | |
| ★ VIERASKIRJA |
Pikantin Rymy on jo saavuttanut jos jonkinlaista meriittiä. Se on muotovalio ja kantakirjattu toiselle palkinnolle. Lisäksi se on palkittu sekä suomenhevoslaatuarvostelussa, että yleislaatuarvostelussa toisella palkinnolla. Ori on kilpaillut menestyksekkäästi koulussa, esteillä ja kenttäratsastuksessa. Jälkeläisiä oriilla on peräti yhdeksän, joista tammoja on viisi ja oreja loput neljä. Luonteeltaan ori on melko vaativa, mutta kuitenkin suomenhevoselle tyypillisesti rehellinen ja hieman jalat maassa-asentoitunut.
Myös Tammihaan Viljami on komea muotovalio-ori. Se on kilpaillut jopa neljässä eri lajissa: koulussa, esteillä, kentässä ja valjakkoajossa. Eniten kuitenkin koulussa ja esteillä. Ori on palkittu KRJ:ssä, SLA:ssa ja YLA:ssa toisella palkinnolla. Luonteeltaan ori on kiltti ja toisinaan sitä ei edes oriiksi uskoisi. Jälkeläisiä sille on kertynyt kuusi: kaksi tammaa ja neljä oria. Raudikko Mootsartti on myös kilpaillut monessa lajissa ja sijoituksia on joka lajista kertynyt. Sille on kertynyt kaksi tammajälkeläistä ja yksi ori. Ori on osallistunut myös näyttelyihin, joista se on napannut irtoSERTin. Ori on myös palkittu SLA II-palkinnolla. Luonteeltaan se on erittäin sosiaalinen. Tummarautias, liinaharjainen Beethooveni on valjakkopainotteinen ja on kilpaillutkin vaativissa luokissa mukavalla menestyksellä jopa kansallisella tasolla. Ori on jättänyt Monnin lisäksi reilut kymmenen jälkeläistä, jotka ovat tasoltaan tavallisesta navettahevosesta kansallisentason kilpahevosiin. Pirtsakka estetamma Kukkamaaria on kilpaillut esteitä aluetasolla jopa metrin luokissa, ihan mukavalla menestyksellä. Tammalla on myös hirmu mukavat liikkeet, mutta sen höyrypäisyyden vuoksi se soveltuu paremmin esteille. Monnin lisäksi sillä on kolme muuta jälkeläistä, joista kaksi kilpailee esteitä ja yksi on ratsastuskoululla tuntikäytössä. Neitoperhonen on pieni, musta neitonen. Se on taitava ajoponi ja sillä on kilpailtu vaativalla tasolla. Tamman vanhemmista, Lepakkomies-nimisestä herrasta ja Kissankello-tammasta minulla ei ole tietoja.
MC Tähtiin Kirjoitettu lukeutuu myös upeasti menestyneisiin suomenehevosiin. Sillä on ykköspalkinnot sekä koulu-, että estelaatiksista. Tamma on myös muotovalio ja kantakirjattu kolmannelle palkinnolle. Kaiken tämän lisäksi se on palkittu myös yleislaatuarvostelussa toisella palkinnolla. Tamma on aina menossa, mutta hoitaessa kuitenkin kiltti ja rauhallinen. Jälkeläisiä tammalle on kertynyt tähän mennessä viisi. MC Tuiske on kilpaillut jonkinverran koulussa, mutta tällä hetkellä ori näyttää olevan hiukan unohdettu. Luonteeltaan se on perus suomenhevonen. Sen isä on tuntematon, joten näinollen siitä ei mitään tietoja ole. Emä Saturomanttinen kiltti, rakasti ihmisiä, ja kaikki rakastivat sitä. Se oli täydellinen opetusmestari, mutta kokeneemmille se ei antanut mitään ilmaiseksi. Se menestyi myös hienosti kouluratsastuksessa, mutta kuoli tapaturmaisesti estekisoissa, ollessaan vain 11-vuotias. Tamma ehti jättää jälkeensä vain yhden orivarsan. MC Tähtisumu on myös muotovalio ja kantakirjattu toiselle palkinnolle. Lisäksi sillä on II-palkinnot KRJ:n laatiksesta ja YLA:sta. Luonteeltaan tamma on nöyrä ja mukava, toisinaan laiskahko. Jälkeläisiä sillä on kuusi, kaksi oria ja loput tammoja. Tähtityttö on raudikko pienhevostamma. Se toimii perhehevosena maalla, eikä kisaa, mutta kuuleman mukaan on lahjakas kouluhevonen. Näyttelyissä tammaa on jonkin verran käytetty ja esteitäkin tamma hyppää mielellään. Reissumies on rautias komea pienhevosori, joka kilpailee aktiivisesti koulussa ja esteillä, mutta on kuitenkin koulupainotteinen. Sillä on kahdeksan jälkeläistä lisäksi.
Fiktion Inari on fiktiolainen jo toisessa polvessa. Tamma on kilpaillut menestyksekkäästi kouluratsastuksessa ja näyttelyissäkin napannut irtoSERTin. Tavoitteena olisi saada tammalle ainakin champion-arvonimi näyttelyistä. Tamma on palkittu KRJ:n laatuarvostelussa ensimmäisellä palkinnolla, sekä yleislaatuarvostelussa toisella. Lisäksi tamma ilmoitetaan tulevaisuudessa suomenhevoslaatuarvosteluun. Jälkeläisiä Inarilla on tällä hetkellä neljä, joista kolme ovat tammoja ja yksi ori. Luonteeltaan tamma on kiltti ja rauhallinen.
Ellenin Roomeo on komea raudikko ori. Se on kilpaillut niin koulussa, esteillä, kenttäratsastuksessa, kuin valjakkoajossakin, sekä lännen- ja matkaratsastuskilpailuissa. Painotus oriilla on kuitenkin kouluratsastuksessa ja ori onkin palkittu I-palkinnolla. Jälkeläisiä oriilla on lisäksi neljä, kaksi oria ja tammaa. Luonteeltaan se on tyypillinen suomenhevonen; jalat pysyvät maassa, vaikka mitä tulisi, eikä ori stressaa turhasta. Ikiliikkuja on jo edesmennyt kiltti ori. Se kilpaili koulussa ja esteillä kivasti menestyen. Se palkittiin krj:n laatuarvostelussa IV-palkinnolla. Jälkeläisiä oriille kertyi seitsemän, joista vain kaksi ovat tammoja. Yksi orijälkeläisistä oli omistuksessani sen muutaman viimeisen vuoden ajan. Kiivas-Liikkuja:sta ja Tytön-Diivasta minulla ei ole tietoja. Aino-Kaisa painottuu kouluratsastukseen, mutta on kilpaillut myös esteillä ja kenttäratsastuksessa. Tämä pientamma on varsonut seitsemän kertaa. Varsoista neljä on oreja ja kolme tammoja. Aino pitää lapsista ja käyttäytyy rauhallisesti paitsi ollesaan kiimassa. Tamma on palkittu sekä krj:n laatiksessa, että yleislaatiksessa toisella palkinnolla. Pehtoori on myöskin pienhevosen kokoinen, 147 senttinen. Ori pitää yllä vaaleanpunarautiasta linjaa suvussaan. Se kouluratsastuspainotteinen ja on sijoittunut mukavasti ja voittanutkin pari kertaa. Ori on astunut seitsemän tammaa, mutta herra ruunattiin vuoden 2007, jonka jälkeen se ei ole enää niin paljon kilpaillut. Kaisa on väriltään voikko. Tamma on sijoittunut ja voittanut lukuisissa kilpailuissa ja on kierrellyt monia valmennuksia. Esteratsua tästä tammasta ei kuitenkaan olisi millään saanut, sillä se jyräsi esteen kuin esteen. Sisua tältä viiden varsan emältä löytyy vaikka muille jakaa!
Fiktion Ilopilleri eli ensimmäiset vuotensa tamma eli Tanjan luona Aniossa, mutta hänen lopetettuaan Elliksi kutsuttu tamma palasi synnyintallilleen. Aniossa kilpailu-ura oli alkanut jo mainiosti ja niin jatkoimme sitä täällä Fiktiossakin. Omaahan tamma myös upean ulkomuodon ja ei ollutkaan mikään yllätys, että se sai VIR MVA Ch-arvonimen ja kantakirjattiin ensimmäiselle palkinnolle saaden tilaisuuden parhaat pisteet. Koska Elli menestyi hyvin myös kouluratsastuksessa, vein sen laatuarvosteluun, jossa tamma nappasi ensimmäisen palkinnon tilaisuuden toisiksi parhain pistein. Lisäksi tamma kävi suomenhevosten laatuarvostelussa, josta se sai parhaan mahdollisen palkinnon eli I*-palkinnon saaden taas tilaisuuden parhaat pisteet. Yleislaatuarvostelusta Elli nappasi hienosti toisen palkinnon. Ennen eläkkeelle pääsyä tamma oli varsonut kuusi varsaa, mutta vielä 22-vuotiaana se varsoi yhden varsan. Kolme varsoista olivat oreja ja loput neljä tammoja. Yhtä lukuunottamatta varsat saivat nimensä perään kirjaimet r ja i, eli ri, kuten Ilopillerissäkin on. Fandel on komea tummanpunarautias suomenhevonen. Säkäkorkeutta oriilta löytyy 156 sentin verran. Ori on kilpaillut kouluratsastuksessa ja sijoittunut monesti. Ori on KRJ-II, SLA-I ja YLA3 palkittu. Fandel viettelee tällä hetkellä eläkepäiviään ja on omistajansa ylpeyden aihe, kuten varmasti myös kasvattajansa. Upea Oreakas, menestyi hyvin kouluratsastuksessa. Sen koulutustaso ylsi vaativaan A:han.Kaunistakin kauniimpi Fandeliina, oli myös menestynyt kouluhevonen. Tamma kahmi voittoja. Neiti oli myös kantakirjattu ja suosittu siitoshevonen. Se saikin monta upeaa jälkeläistä, joista Fandel oli viimeinen. Tamma menehtyi 26-vuotiaana. Lilla My on kouluratsastuksessa kilpaillut tummanpunarautias suomenhevostamma. Säkäkorkeutta tammalla on 151 senttiä. Tamma on palkittu kouluratsastusjaoksen laatuarvostelutilaisuudessa neljännellä palkinnolla. Perusjuntti Muumin Trollet on hyvin tunnettu kansallisen tason kouluratsu, varsinkin kun nimi oli ruotsia. Ori on napannut monta voittoa niin kansallisen, kuin aluetasonkin kilpailuista. Lisäksi orii on upearakenteinen ja on näyttänyt kyntensä myös näyttelykehissä. Ori onkin kantakirjattu ensimmäiselle palkinnolle. Trolli menehtyi 18-vuotiaana. Kaunis koulutamma Pikku-Maija. Tamma on kahlannut läpi monet koulukisat ja on tuonut paljon voittoja kotiin. Kilpailemisen lisäksi tamma on varsonut kuudesti, joista viimeiseen tamma sitten kuoli.
Kaiken © Milja, ellei toisin mainita! | Palaa edelliselle sivulle | Sivun alkuun
Ulkoasun toimivuus testattu: Safari, Mozilla Firefox, Opera, Google Chrome (resoluutio 1680 x 1050)
Valid XHTML 1.0 Strict | Valid CSS