VSR:n ylläpito ja osoite on vaihtunut: https://kuippana.net/vsr/ (Ilmoitus jätetty 2.8.2023)
narrowbanner

Kasvattajahaastattelu 1.7.2018 - Hengenvaara

Kasvattajan nimimerkki, tallin nimi, kasvattajanimi (kertomusta mistä nämä tulee, etenkin tallin nimi)
Hapero, Hengenvaara, ensin HV, myöhemmin myös Hengenvaaran
En edes muista mistä tallin nimi mieleen pälkähti. Kasvattajanimi oli alun perin HV, kun kasvatteja nimettiin kaikilla kielillä. Myöhemmin kun talli siirtyi lähes kokonaan suomenhevosiin, mukaan tuli Hengenvaaran-liite.

Koska aloitit suomenhevosten kasvattamisen, jos eri tallilla/kasvattajanimellä, niin milloin tällä tallilla/kasvattajanimellä?
Suomenhevoskasvatus sai alkunsa jo edellisen tallin aikoina, suurinpiirtein vuosina 2008-2010, jolloin syntyi muutama kasvatti AW-liitteellä, muutama kasvatti syntyi 2010-luvun alkupuolella HV-liitteellä, mutta aktiivisesti kasvatus alkoi vasta vuonna 2015.

Ensimmäinen ihailemani suomenhevostalli ja miksi juuri tämä talli?
Mörkövaara, josta kipinä yleispainotteisiin palkintohirmuihin syntyi.

Tämänhetkinen lempitalli, perustele
Jos vain yksi pitää valita: Susiraja. Persoonallisia hevosia, pitkää ikää ja aktiivisesti suomenhevospiireissä vaikuttavia tyyppejä.

Kenen kanssa teet eniten yhteistyötä/haluaisit tehdä? Kerro millaista yhteistyönne on
En tee virallisesti yhteistyötä kenenkään kanssa, mutta koko suokkiporukan hevosia tulee hyödynnettyä kasvatuksessa mahdollisuuksien mukaan.

Lempi suomenhevoseni kautta-aikain (näitä voi olla useampikin - omia tai muiden)
Montako voi mainita? Omista ehdottomasti suunnan suomenhevoskasvatukselle antanut Peilikuva HV. Pidän monesta Susirajalaisesta linjasta: esimerkiksi Yönaaraajasta alun saanut -naaraaja-linja, Hiisirikosta alun saanut -rikko-linja. Esimerkiksi Fridan Maitokahvia, Helmililjaa, Spontaania Vintiötä, Samoilijaa ja Ralli-Ramia näen mielelläni suvuissa. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. Ja totta kai Nerian Eemil, kukapa siitä ei pitäisi.

Merkittävin kasvattini (kerro tästä ja perustele miksi)
Jo edellä mainittu Peilikuva HV, mutta pakkohan tässä on mainita myös linja: hengenvaaralaiset kuva-hevoset, joista ensimmäinen edellä mainittu, ja tällä hetkellä mennään kuudennessa polvessa Kauhukuva HV:n kanssa. Näistä lähtivät palkintorivien metsästäjät, lisäksi iiiiee. yksi ensimmäisistä omista virtuaalihevosistani, Kauneuden Koettelemus.

Mitkä ovat kiinnostavimmat linjat? Entä inhokki? Perustelut
En itse kasvata kovinkaan linjapainotteisesti (pl. muutama linja), kasvatan kivoja yksilöitä. En siksi keskity kovinkaan paljoa muiden linjoihin, elleivät ne ole jollain tavalla erityisen spesiaaleja. Arvostan toki pitkäjänteistä työtä.

Lyhyt vai pitkäsukuiset, vai sekä että?
Sekä että. Pakkohan se on. Lyhytsukuisista tulee pitkäsukuisia ajan kanssa. Lyhytsukuisissa viehättää uutuus, pitkäsukuisissa mm. pitkäjänteinen kasvatustyö ja sukuihin suosikkihevosten kerääminen. Tällä hetkellä Hengenvaaran kasvatus on siirtymässä pitkäsukuisiin eikä lyhytsukuisia talliin varmaan vähään aikaan hankita.

Millainen on mielestäsi hyvän tyyppinen suomenhevonen?
Monipuolinen ja persoonallinen. Mieluummin hyvä kaikessa kuin erinomainen yhdessä asiassa.

Mitkä ovat olleet kasvatusurasi tähtihetkiä?
Ensimmäiset ykköspalkinnot niin lajilaatuarvosteluissa kuin slassa ja ylassakin. Ensimmäiset VIR MVA Ch- ja KTK-I -arvonimet. Nähdä muiden harrastajien panostavan hengenvaaralaisiin ja kun omia hevosia halutaan käyttää jalostukseen ja kasvatteja ostaa.

Mitä vielä tavoittelet?
Isommin, paremmin, enemmän. Kunnianhimoiset ovat suunnitelmat.

"Vapaaehtoista" tarinaa omasta kasvatustyöstä, mistä olet kiitollinen, mitkä hevoset ovat niitä parhaiten mieleen jääneitä, mitä tekisit toisin jne.
Tärkeintä on löytää se oma juttu. Unohtaa se mitä muut haluavat ja mikä on tällä hetkellä pinnalla. Pitkäjänteisyys palkitaan aina ja omaa juttua on mielekkäintä tehdä. Ehdin puuhastella Hengenvaaran parissa yli viisi vuotta ennen kuin muutama vuosi sitten vihdoin uskalsin tehdä juuri niin kuin haluan.

Ota yhteyttä

Erilaiset kysymykset, kehitysehdotukset, ideat, risut, ruusut, aivan kaiken,
voi lähettää joko sähköpostitse tai yhdistyksen Keskusta-profiilin chattiin.

vsr.kisat@gmail.com Chat