Raisu

Aihearkisto: Raisu

Mullan maistajaiset

Myydään 15 vuotias melkein ponikokoinen suomenhevosori kotiin jossa käytöstavoilla ei ole väliä.

Yllämainitulla lauseella meinasin aloittaa Raisun myynti-ilmoituksen kirjoittamisen kunnes hetken asiaa mietittyäni totesin ettei tällaista oria voi eteenpäinkään kenenkään riesaksi antaa. Hengittelin syvään ja tuijottelin toimiston ikkunasta ulos yrittäessäni miettiä kaikkia Raisun hyviä puolia. Nuorena ori oli varsinainen nallekarhu ja sitä sai lähestulkoon työntää eteenpäin jotta siihen saisi vauhtia, mutta nyt vanhoilla päivillä Raisusta on tullut varsinainen kiusankappale!

Kaikki alkoi siitä kun päätin aamulla lähteä hevosen selkään syömään aamupalan. Hain Raisun (toim. huom. luottoratsuni!) laitumelta jossa se nykyään viettää yöt ja päivät ja pikaisen harjauksen ja varustamisen jälkeen päästiinkin jo tallin pihasta pois. Eikä aikaakaan kun ensimmäisellä laukkapätkällä Raisu päätti pillastua lähitilan lehmistä. Niistä samoista lehmistä jotka se on nähnyt, kuullut ja haistanut jo monen kesän ajan. Minä joka olin valmistautunut lähinnä kannustamaan oria eteenpäin, en ollut yhtään valmistautuni siihen että jalkojeni välissä oleva koninketale pillastuisi ja tekisi pukkihyppyjä, piruetteja ja lopulta täyspysähdyksen, mätkähdin tottakai pää edellä lehmien laidunta reunustavaan ojaan. Taskussani ollut voileipä katosi elmukelmuineen Raisun ääntä kohti ja raivon, kivun ja ällistyneisyyden sekaisissa tunnelmissa päätin taluttaa Raisun takaisin kotiin. Onneksi Milja oli sopivasti pihalla vastassa ja otti Raisun hoidettavakseen jotta minä pääsisin tekemään orista myynti-ilmoitusta.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 11.6.2014 Aihe(et): Kati, Raisu | Jätä kommentti

Eläkkeelle

Nyt on Raisupapan kanssa kisattu viimeiset kilpailut niin esteiden kuin koulunkin parissa. Olen mahdottoman tyytyväinen ukon hienoon kisauraan alkuvaikeuksista huolimatta. Raisun kaksi Pikkiksessä asuvaa jälkeläistäkin alkavat ja miehistyä ja toivon kovasti niiden suorituvan kilpakentille yhtä hyvin kuin me Raisun kanssa suoriuduttiin.

Luultavasti Raisu pisti viimeisissä kilpailuissa tarkoituksella parastaan jotta pääsee aikaistetulle kesälomalle. Nyt onkin kiva nauttia laidun elämästä syksyyn asti ja katsellaan sitten josko keksitään jotain uusia kujeita ettei Raisulla käy aika pitkäksi.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 5.5.2014 Aihe(et): Kati, Raisu | Jätä kommentti

Maailmanmatkaaja

Raisu the maailmanmatkaaja on palannut viimeisimmältä maailmanvalloitus retkeltä kotiin! Vietimme 2 viikkoa ruotsissa ja norjassa kilpaillen niin esteiden kuin koulun parissa. Kenttäkisoja ei ikävä kyllä päästy kiertämään. Tulokset olivat ”ihan ok”. Pari sijoitusta tuli mutta ei mitään sen suurempaa. Hauskoja kokemuksia kyllä saatiin koko rahan edestä! Matkasimme menopaluut Helsingistä Tukholmaan vievällä risteilyaluksella, Raisu sai viettää yönsä autokannella ja me omistajat vedimme navat täyteen laivan buffetissa. Jos seuraavalla kerralla ihmettelet laivassa miksi buffetin hinnat on nousseet niin syypää löytyy nälkäisistä hevosenomistajista.

Raisu oli taas oma itsensä ja vaikka se toimikin satulan alla kuin unelma, ei meillä riittänyt paukut kuitenkaan voittoihin asti. Onhan se aika haastavaa pärjätä puoliverisiä ja poneja vastaan, varsinkin kun ruotsissa ja norjassa on todella hyvä taso niin ratsuissa kuin ratsastajissakin.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 21.4.2014 Aihe(et): Kati, Raisu | Jätä kommentti

Hattutemppuja

Taisin viimeksi kirjoitella Raisun ja minun hienoista kisatuloksista kun tulimme useampaan otteeseen luokan viimeiseksi. Sama meininki jatkui vielä muutaman kilpailun ajan kunnes yhtäkkiä herra Raisu palasi taas omaksi itsekseen ja siitä asti olemmekin oikeastaan liitäneet voitosta voittoon. 40 luokkavoiton jälkeen menin jo laskuissa sekaisin joten seuraamme herran kehitystä vain ominaisuuspisteiden kautta. Ja ominaisuuspisteistä puheenollen, Raisu on pärjännyt kentässä niin hyvin että herran kisauran kenttäratsastuksen saralla loppui jo! Jatkamme vielä kilpailemista kouluratsastuksessa ja rataesteillä, mutta niissäkin ollaan jo viimeisellä tasolla.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 1.3.2014 Aihe(et): Kati, Raisu | Jätä kommentti

Virhepisteiden keräilyä

Heh, palasimme vastikään kisamatkalta Raisun kanssa. Osallistuimme kahteen luokkaan St Zenissä 21.1 järjestetyissä rataesteratsastuskilpailuissa ja mitäpä muutakaan saimme kuin uudet ennätykset virheipisteidne määrässä. Hylkyä ei sentään tullut, mutta eipä tainnut kentälle jäädä ratojemme jälkeen montaakaan estettä jossa olisi kaikki puomit paikallaan. Nyt olisi hyvä miettiä mikä meni pieleen ja miten korjaamme asian mutten toistaiseksi pysty kuin hihittämään kisasuorituksillemme. Kaikkein koomisinta tilanteessa on ratojen koot. Osallistuimme 40cm ja 60cm luokkiin ja tulimme kummassakin luokassa viimeisiksi. No, tästä on matka vain ylöspäin.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 1.2.2014 Aihe(et): Kati, Raisu | Jätä kommentti

Kilpailuihin valmistautumista

Ilmoitin tänään aamulla erittäin kiireisellä aikataululla Raisua lähitulevaisuuden koulu-, este- ja kenttäratsastuskilpailuihin. Muutamassa oli tänään jo viimeinen osallistumispäivä, onnekseni mahduimme mukaan. Porrastetut kilpailut eivät ole vielä kiinnostaneet ihmisiä yhtä paljoa kuin niiden ”kulta aikoina”.

Raisun kanssa on valmentauduttu tiukkaa tahtia täällä kotitallilla, Miljakin on muutamaan kertaan käynyt Raisun selässä silloin kun olen itse ollut kisamatkalla Enzon & Kitin kanssa. Valmentautuminen tulikin tarpeeseen sillä olemme tallin remontoimisen ajan laiminlyöneet pienen suomipoikamme treenausta.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 18.1.2014 Aihe(et): Kati, Raisu | Jätä kommentti