Edelliskerran varsomisongelmat olivat vielä kirkkaasti mielessä, joten vahdin Kuiskua lähes koko tiineysajan kuin haukka. Yritin tehdä sen kyllä mahdollisimman huomaamattomasti, mutta jostain kumman syystä tamma alkoi loppuvaiheessa olla minua kohtaan jokseenkin närkästynyt. Se ei silti edes kiusallaan yrittänyt viivästyttää varsomista, vaan varsoi täsmällisesti laskettuna päivänä.
Tällä kertaa kaikki meni kuitenkin oppikirjojen mukaan. Olin kyllä varmuudeksi soittanut eläinlääkärille heti, kun varsomisen ensimmäiset merkit näkyivät, jotta hän osasi olla varuillaan ja kiitää tarvittaessa paikalle. Lopulta pyysin häntä vain tulemaan lopuksi vilkaisemaan, että molemmilla on kaikki varmasti hyvin.
Kaunis raudikko tammavarsa peri isältään ulkomuodon lähes kokonaan. Vaaleat jouhet, turpaan asti ulottuva läsi… Vain sukat puuttuivat. Toivotaan, että neiti on perinyt isältään myös parempaa luonnetta kuin emältään. Kati ehdotti sille ensin nimeksi Kurakas, mutta ei kai näin nättiä tammaa kuraksi viitsi nimetä. Niinpä ehdotin, että lisäittäisiin väliin yksi u-kirjain, joten tammasta tuli sitten Kuurakas. Meidän porukan kesken se tosin tunnetaan paremmin Kurrena.
