Kisahumua

23.11.2014 | ei kommentteja

Pulmu järjesti meillä tänään esteratsastuskisat, mutta tällä kertaapa ei saanut olla satulaa mukana! Itse osallistuin Kassulla 80 cm luokkaan ja meno oli kyllä aika mielenkiintoista, sillä väsymys painoi päälle. Edellispäivänä olimme nimittäin juhlimassa Elysessä pikkujouluja ja ilta venyi pitkäksi itse kullakin. Sijoituimme kuitenkin kuuden lähtijän luokassa kolmanneksi. Mukana oli taas monenlaista ratsukkoa, mutta oma suosikkini oli ehdottomasti pienimpään, 40 cm luokkaan osallistunut kirjava shetlanninponitamma Glowmoor Quitita, ratsastajanaan omistaja taffel. Heidän suorituksensa oli kyllä niin hulvaton, että sai nauraa vatsa kippurassa!

Avatakseni vielä eilisiä pikkujouluja, kerrottakoon, että osallistuimme Pulmun kanssa kumpikin pulkkamäkikisaan ja minä vielä Sisun kanssa lumiukkomestaruuteen. Pulmuhan meni ja nappasi pulkkamäkikisassa Chinon kanssa voiton kotiin ja me Sisun kanssa sijoituimme lumiukkoinemme kolmanneksi, vaikka niinkin epäonnisesti kävi, että raukkaparka kaatui kesken kaiken. Elysen pikkujoulut olivat oikein onnistuneet ja innolla odotamme seuraavia, joita vietetään Granstadissa kouluratsastuskisojen ohessa.

Milja

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Milja, Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *