Kuinka Kuiskun toinen varsa sai alkunsa

3.12.2015 | ei kommentteja

Jo joku tovi sitten löysin vihdoin sen, mitä olin jo pitkään etsinyt. Selaillessani eräänä päivänä Mörkövaaran orivalikoimaa suuni loksahti auki. Voikko pienhevosori ja vieläpä kenttää kilpaillut! Tällaisen orin löytäminen on ollut työn ja tuskan takana, mutta Mörkövaaran Sumussa on aikalailla juuri sellainen, mitä olen hakenut. Ainoa asia, mikä tässä orissa mietityttää, on se, että se on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin Kuisku. Energiaa riittäisi vaikka muille jakaa ja sitä rataa. Siksi päädyinkin aluksi vielä pohtimaan asiaa, mutta kun tvisha tuli vielä itse tarjoamaan oria, päätin lopulta, että tämä se nyt on. Saa nähdä millainen elohiiri varsasta sitten aikanaan tulee. Ai mutta eikös kahden negatiivisen luvun tulo olekin positiivinen?

Joka tapauksessa, on orissa hyvääkin. Muun muassa se, että Sumu on pärjännyt niin kenttäkisoissa, kuin koulussa ja rataesteilläkin. Ja luulenpa, että siitä tulee vielä laatuarvostelumenestyjä. Yksi jälkeläinenkin Sumulla on jo, mutta sen verran nuori, että esim. periyttämisestä ei voi sanoa juuta eikä jaata. Suku orilla on vahvasti koulu-este-painotteista, ainoastaan emä on kilpaillut lisäksi kenttää.

Tarkoitus olisi, että tämä varsa jäisi meille Pikkikseen. Ensisijaisesti toivomme tietenkin, että kaikki menee hyvin ja Kuisku varsoo onnistuneesti terveen varsan. Mutta salainen, joka ei tämän paljastuksen jälkeen ole enää salainen, toiveemme on saada tällä kertaa voikko orivarsa.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Kuiskuri, Milja, Pamahtava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *