Vaikeasta varsomisesta selviytymistä

11.1.2016 | ei kommentteja

Kuiskusta ja sen tuoreesta varsasta on ollut melkoinen huoli viime aikoina, mutta nyt näyttää jo paremmalta. Varsa oli nimittäin virheasennossa, joten sen saaminen maailmaan vaati melkoisia ponnisteluja kaikilta paikalla olleilta. Ottaen tilanteen huomioon, selvittiin siitä yllättävän hyvin. Varsalla ei esimerkiksi ole minkäänlaisia virheasentoja jaloissa, eikä muutenkaan terveydellisiä ongelmia. Alkuun se oli tietysti heikko, mutta seisoi omilla jaloillaan nopeammin kuin olimme osanneet aavistaa. Lisää voi lukea Kuiskun tai Pamahtavaksi ristimämme orivarsan päiväkirjasta. Käykäähän ihmeessä tutustumassa tähän pikkuherraan!

Viikonloppuna tuli nollattua päätä kaksissa mätsäreissä. Ensin kävimme Donnan kanssa hakemassa sinisen ruusukkeen SIN4-sijan kera ja seuraavana päivänä Sisu nappasi punaisen ruusukkeen ja sijoittui punaisten kehässä kolmanneksi. Tuomariltakin saatiin oikein kivoja kommentteja.

Milja

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Milja, Yleinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *