Vyötärön metsästystä

14.7.2014 | ei kommentteja

Pitkä sairasloma ja sen jälkeen vietetty mammaloma on aiheuttanut meille päänvaivaa. Kitistä on paisunut pullukka eikä mikään pieni semmoinen. Onneksi Kitin varsa, Chip, vieroitettiin juuri ja pääsemmekin jatkamaan kunnolla työntekoa. Kitille on tiedossa hieman rehumäärän pienennystä ja huisin paljon liikunnan lisäystä. Tavoitteena olisi päästä kisakentille heti vaan kun Kiti on hyvässä kunnossa. Ja sitten kun sille saa taas sen oman satulavyön kiristettyä… Jouduin hakemaan kaupasta uuden pullerokokoisen satulavyön ennenkuin pääsin kunnolla ratsastamaan Kitillä. Satulakaan ei oikein istu kunnolla Kitin selkään, mutta näillä mennään nyt.

Ensimmäinen kunnon hikitreeni sujui hyvin, Kiti oli yllättynyt äkillisestä rutiinien muutoksesta ja alkuun hieman kiukuttelikin apujani vastaan. Määrätietoisella ratsastuksella Kiti selvästi uskoi, että nyt täytyy vaan totella ja tehdä töitä ja ratsastus alkoi sujumaan. Kiti hikoili hyvin pian ja rupesi jo lopussa väsymäänkin jonka myötä siirryin tekemään loppukävelyt rauhallisessa tahdissa maastoon. Milja lähti mukaamme Sisun kanssa ja tiemme erkanivat kun heillä oli alkukäynnit kävelty. Me jatkoimme Kitin kanssa takaisin tallille ja Milja & Sisu jatkoivat vauhdikkaalle maastolenkille.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Kati, Kit Kat

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *