Fiktion Aralia

rotu, sukupuoli	suomenhevonen, tamma
väri, säkäkorkeus	tummanpunarautias, 156 cm
syntynyt	27.04.2017, 12-vuotias
osaaminen	ko: Helppo A, re: 60 cm
rekisterinumero	VH17-018-1416
kasvattaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)
omistaja	Milja, Fiktio (VRL-00692)

Tämä on virtuaalihevonen. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © Fiktio

20.08.2017	SV-II (3v.)	38,7 p.
	rakenne 5,8 p., suku 10 p., käytöskoe 3 p. + 4,6 p., ratsastuskoe 8,3 p. + 7 p.
20.08.2017	KV-I (3v.)	44,5 p.
	rakenne: 10 p., käynti: 3 p., ravi: 4 p., laukka: 3 p., lisäpisteet: 4 p., suku: 20,5 p. 3-vuotiaiden Luokkavoittaja II & Paras suomenhevonen
15.10.2017	Champion
20.10.2017	KTK-II	70 p. (R-suunta)
	18 p. + 18 p. + 17 p. + 17 p.
19.10.2017	VIR MVA
20.10.2020	SLA-I	94 p.
	14 p. (4-4-3-3) + 18 p. + 25 p. + 20 p. + 17 p.

Kaunis, sopusuhtainen, hyvinliikkuva, rehellinen – näillä sanoin ihmiset usein kuvailevat Araliaa ja vain harvalta kuulee sen persoonasta sanottavan muuta kuin "ihan kiva". Varsinkin uudemman tuttavuuden on hyvin hankala sanoa, onko tamma lintu, kala vai kenties sammakko. Se antaa itsestään ulos hyvin vähän, sekin vähä usein hieman ristiriitaista, eikä tuo itseään juuri esiin tai hae huomiota. Jollei pääse todistamaan Aralian suoritusta kilpa- tai näyttelykentillä, on tammassa hyvin vähän tarttumapintaa mikä jäisi mieleen.

Aralia on hoidettaessa aika perusputte; pääsääntöisesti se ei juurikaan kiinnitä huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu, joskaan ei ole täysi lapatossukaan. Esimerkiksi satulavyötä kiristettäessä saattavat hampaat napsahtaa ja eläinlääkärin kanssa asiointi voi joskus aiheuttaa pientä kapinointia, mutta pääpiirteittäin askareet sujuvat Aralian kanssa mukavasti. Traileriin Aralia lastautuu äärettömän mielellään, jopa siinä määrin, että kannattaa hieman varoa varpaitaan, ja vaikka käyttäytyykin myös kodin ulkopuolella asiallisesti, on kisapaikoilla syytä pitää tamma hieman tiukemmassa hallinnassa.

Aralia on hyvin rehellinen suorittaja. Se tekee mitä pyydetään ja joskus saa vähän vaatiakin. Moottori käynnistyy hitaanlaisesti, mutta luontainen muoto löytyy melko hyvin ja tamma vastaa tuntumaan mukavasti. Kaikki keskiaskellajit ovat Aralialla puhtaat ja joustavat, ja pidennyksetkin sujuvat ihan siivosti, mutta kootumpaa muotoa saa saa usein hieman houkutella esiin. Erityisesti ravi ja käynti ovat tammalla vahvoja – laukka taas, noh, ei niin tasalaatuinen, mutta ihan hyvä. Esteradalla Araliasta onkin hankala saada irti sitä tasaista, teknisesti laadukasta suoritusta jota kilpaileminen sillä saralla vaatisi, minkä lisäksi ponnistuksetkin ovat vähän sinne päin.

Sellainen perusputte, sanoisi joku joka ei ole koskaan nähnyt tamman oikeasti esiintyvän – sillä Araliahan nimittäin esiintyy! Kisapaikalla Araliasta löytyy ihan uusi puoli ja se suorastaan haluaa radalle näyttämään minkälaisesta puusta se on veistetty. Silmissä on pilke, olemus ryhdikkään malttamaton ja askellus reipasta, eteenpäinpyrkivää, yritystä löytyy heti 110%. Siinä missä kapasiteetti tulee vastaan, jatkaa Aralia vielä puhtaalla lavakarismalla! © serena

Sukuselvitys

isälinja - Virvatulen Harmiton     emälinja - Annina

KRJ-palkittuja sukulaisia

ieeii. Palkkasoturi D, KRJ-IV
ieeei. Karmiinin Kuraverinen, KRJ-II
ieeeiii. LNA Eemeli, KRJ-I
ieeeiiei. Nerian Eemil, KRJ-I
ieeeie. Kultakutri OMG, KRJ-II
ieeeieiei. FNS Eepos, KRJ-I
ieeeiee. Värttinä VOE, KRJ-IV
ieeeieei. Hämypuron Tuulipoika, KRJ-III
ieeee. Tuikin Tiuhti, KRJ-II
ieeeee. Wadelman Kreivitär, KRJ-II
ieeeeei. Nerian Komu, KRJ-III
ieeeeee. EL Valottaren Ainoa, KRJ-IV
eiiei. FNS Huijaus, KRJ-I

Näyttelytulokset

21.10.2017 Mandelbacke, MVA-SERT (BIS4), päätuom. Zafiro
11.10.2017 Hupilan Suomenhevoset, MVA-SERT (BIS4), päätuom. Zafiro
03.09.2017 Susiraja, irtoSERT, päätuom. Sorel
22.08.2017 Adina, irtoSERT, päätuom. Jannica

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

02.08.2020 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut miivi

Muutamaa päivää aiemmin olin menomatkalla ystäväni luo piipahtanut Fiktiossa lenkkeilemässä Aralian kanssa maasta käsin. Nyt koitti päivä palata kohti kotikontuja ystäväni luota, mutta tätä ennen tieni veisi taas Fiktioon.

Tällä kertaa en päässyt yksin lenkkeilemään, vaan Milja oli pyytänyt minut mukaan maastolenkille. Nainen odottelikin minua jo tallinpihassa kaksi raudikkoa tammaa käsissään. Toinen tammoista oli erehdyttävän tutun näköinen, ja nopeasti sainkin Aralian riimunnarun pään käsiini. Nopeasti Miljan kanssa varustimme ratsumme, ja suuntasimme lähistön pienille metsäpoluille.
"Näille mä en ihan uskaltanut silloin Aralian kanssa maasta käsin lähteä, mun suuntavaistolla jo hiekkateillä on tarpeeksi helppo eksyä", selitin Miljalle ihaillessani maisemia. "Mutta on teillä täällä kyllä upeaa metsää, meillä kotona on vaan tylsää teollisuusmäntymetsää."
Sain vastaukseksi naurahduksen ja tarinan Miljan muutaman viikon takaisesta maastoretkestä. Vaikka Milja oli pitänyt tallia pitkään samalla paikalla, ei siitä ollut pitkään, kun hänkin oli maastossa ihmetellyt, että mihin olikaan päätynyt.

Samoilimme pieniä polkuja pitkin parikymmentä minuuttia nautiskellen aurinkoisesta kesäsäästä metsän tuoman varjon siimeksessä. Aralia eteni reippaasti, tamma ei halunnut jäädä edellä kulkevan Miljan ratsusta jälkeen. Yhtäkkiä tupsahdimme houkuttelevan pehmeäpohjaisen näköiselle hiekkatielle. Milja kääntyi virnistäen katsomaan minuun.
"Otetaan tässä ravi, tässä tulee varmaan kilometri hölköttelyä ennen laukkasuoraa. Sä huomaat sen kyllä, siinä on useamman kilometrin ihan piikkisuoraa vanhaa tukkitietä. Siinä voidaan painattaa reippaasti. Pidä kuitenkin Aralia meidän takana, mä en tiedä, mitä tää neiti vauhtiveikko sanoisi, jos siitä mentäisiin ohi", sanoi Milja taputtaen omaa ratsuaan kaulalle.
"No, mä en usko, että me teistä ihan ensimmäisenä ohi tullaan", hymyilin Miljalle.

Maastossa laukkaaminen niin kovaa kuin hevosista lähti oli ihanaa. Aralia nelisti menemään, en tiedä, olinko koskaan istunut suomenhevosen selässä niin kovassa vauhdissa. Lähestyessämme suoran päätä tamma kuitenkin hidasti heti laskiessani painopistettäni lähemmäs satulaa, hyvin pehmeät avut riittivät rauhoittamaan tamman ja siirtämään sen hölkälle. Hölkkäilimme vielä hetken, ennen kuin siirryimme käyntiin. Hetken hiekkatietä käveltyämme sukelsimme taas metsään.
"Tästä on varmaan vielä nelisen kilometriä takaisin tallille, ehtii hevoset kunnolla kävellä", Milja puheli. Vastasin, että voisimme kävellä vaikka vielä enemmän, metsässä samoileminen oli itsellekin niin rauhoittavaa.

Neljän tunnin kotimatka illemmalla meni hymyillessä kuin Hangon Keksi, päivä oli ollut mahtava. Harvoin pääsi yhtä mahtaville maastolaukoille, kiitos Milja!

30.07.2020 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut miivi

Tieni vei kohti Fiktiota, matkaa ei ollut enää paljoa jäljellä. Kruisailin rauhassa viimeisiä kilometrejä keskellä idyllistä maalaismaisemaa, tänne täytyisi tulle hevosenkin kanssa nautiskelemaan Suomen kesästä ja luonnosta. Fiktiossa minua oli odottamassa Aralia, Miljan sanoin kaunis ja rehellinen suomenhevostamma.

Tamma oli ollut eilen rankemman puoleisessa kouluvalmennuksessa, ja minä olin lupautunut käymään tamman kanssa palauttelevalla maastolenkillä. Milja oli puhelimessa puhuessamme ruvennut heti selittämään Fiktion maastoreiteistä, metsäteitä pitkin pääsi kuulemma todella kauas, mutta olin hetken selityksiä kuunneltuani todennut, että ehkä lähtisin lenkille ihan maasta käsin ja luottaisin puhelimen GPS:n ja apuun eksymistilanteessa.

Kävin hakemassa Aralian lenkille suoraan tarhasta. Hetken vertailin netistä löytyvien kuvien yhdennäköisyyttä portille vastaan tulleen raudikon kanssa, ennen kuin uskalsin luottaa siihen, että mukaani lähti oikea hevonen. Suuntasimme kulkumme tallilta lähtevälle metsäautotielle, en ihan umpimetsään halunnut kuitenkaan vieraissa maastoissa suunnata. Aralia seurasi löysässä narussa perässä, sitä ei liiemmin kiinnostanut ympäristön tutkailu tai ihmisessä kiinni roikkuminen. Tamma tuntui vähän etäiseltä, edes porkkananpaloilla lahjominen ei saanut sen silmiä tuikkimaan ja korvia nousemaan höröön. Pyytäessäni tammalta reipasta käyntiä se vastasi maiskutukseeni, ja ehdimmekin tehdä tuntiin kuuden kilometrin reipastahtisen kävelylenkin. Oli ihanaa taluttaa hevosta, joka ei jokaisella sekuntilla hamunnut pusikkoon syömään.

Lenkillä ei tapahtunut sen kummempia erikoisuuksia; Aralia ei reagoinut liiemmin mihinkään, enkä minäkään saanut meitä eksytettyä. Hyväntuulisena palautin tamman tarhaan tallille palattuamme, lenkki oli tehnyt hyvää pitkähkön ajomatkan jälkeen. Aralia pääsi päiväheinille ja minä jatkoin matkaani lähistöllä asuvan ystäväni luo, hänen takiaan minä olin Fiktion seudulle alun perin eksynytkin.