2. elokuuta 2014 - MUISTOSIVUT

koristekuva

Columba HRW


Kuvat © KK     Lisää kuvia alempana! Klikkaamalla näet kuvat suurempana.
Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen!

Elokuun 2009 lopulla huomasin HR Warmbloodsin myynti-ilmoituksen. Myynnissä oli toinen toistaan upeampaa puoliveristä, lähinnä trakehnereita ja suomalaisia puoliverisiä. Mahtui joukkuun yksi oldenburgkin. Katselin sitten lävitse kaikki hevoset ja erityisesti kiinnitin huomiota trakehnertammaan, jonka tietojen alla luki näin: "Upea raudikko trakehner jolla 50% täysiveriverta! Isänä näyttelyvoittajaori (3x BIS1, VIR MVA Ch) Godolphin xx jolla takanaan laukkaura, nykyisin toimii ratsuna ja saavuttanut muutamia sijoituksia esteradoilta. Emä on HR:n oma trakehnertamma Tanzeltein jonka kisaura on edelleen kesken, joskin se on saavuttanut jo muutamia sijoituksia. Columba on itsessään jo kilpaillut mukavan määrän tuloksia, joten kilpaileminen uudessa kodissa ei ole enää välttämättömyys. Jalostuskäyttöä sen sijaan toivotaan hartaasti, näyttelymenestys pelkkää plussaa sikäli mikäli isältään on rakennetta yhtään perinyt. Ehdottomasti jalostuskäyttöä lupaavaan kotiin!"

Mietin ehkä pari minuuttia ja otin sitten puhelimen käteen soittaakseni kasvattajalle. Kysyin voisinko tulla katsomaan tammaa ja sehän sopi. Seuraavana päivänä lähdin ajelemaan tallille ja päästyäni sinne Siiri K. oli vastassa. Kättelimme ja lähdimme oikopäätä katsastamaan tamman. Tammaa esiteltiin aluksi minulle maastakäsin, sekä hetken päästä myös selästä, mutta toki pääsin myös itse testaamaan tammaa. Ihastuin ikihyviksi sen askellajeihin ja tyyliin hypätä. Myös tamman kaunis pää ja älykäs katse sai sydämeni sulamaan. Niinpä heitin tarjouksen pöytään (en nyt ihan kirjaimellisesti) ja jäin odottamaan kasvattajan päätöstä. Tammaa oli käynyt aiemmin katsomassa toinenkin henkilö, mutta loppujen lopuksi tamma lähti kuin lähtikin minun matkaani. Kun olin saanut tiedon, kävin seuraavana päivänä tekemässä sopimukset ja lastasin tamman traileriini.

Tämä Columbaksi ristitty tammahan on aiemmin ollut Skurvashin omistuksessa ja kilpaillut siellä menestyksekkäästi esteillä. Sijoituksia tammalle oli kertynyt 42, mutta ajattelin siitä huolimatta jatkaa tammalla kilpailemista vielä jonkin aikaa. Sen jälkeen se siiryisi täysipainoisesti siitostammaksi. Lempinimensä tamma onkin saanut Skurvashin tallihenkilökunnalta, kun pikkuisena oli neitonen Disneystä tutun Bambin tavoin kömpelö. Nykyään ei ole köpelyydestä tietoakaan. Silmillään tamma on saanut kerjättyä monet herkkut ja rapsutukset. Siitä ei voi erehtyä etteikö Bambi olisi perinyt vanhemmiltaan rauhallista ja sosiaalista luonnetta. Tamma nauttii saadessaan olla huomion keskipisteenä ja usein sitä onkin suuri joukko ihastelemassa. Kukapa ei tästä tammasta pitäisi ja jos joku ei ensinäkemältä pidä, katseellaan Bambi kyllä viimeistään sulattaa viimeisenkin jäätyneen sydämen.

Hoitaessa Bambi pysyy luonnollisestikin rauhallisena paikallaan, saahanhan se rakastamaansa huomiota. Mikään paikka ei ole sellainen, etteikö sitä saisi harjata, tosin kiimassa ollessaan voi hiukan irvistellä vatsaa harjatessa. Kutitella ei tammaa harjatessa kanssa saa, vaan vetojen tulee olla napakoita. Jalat Bambilla nousee helposti, kun vain menee jalan viereen seisomaan ja koskettaa sitä. Eikä sillä ole tapana yrittää laskea jalkaa alas kesken kavion putsauksen. Varusteiden laittokaan ei tuota ongelmia, vaikka satulasta tamma ei juurikaan pidä. Korvat Bambi yleensä pistää hiukan luimuun, mutta ei tee mitään sen kummempaa. Vaikkei se olekaan suuri satulan ystävä, ei sillä ole mitään sitä vastaan, että sen selässä ollaan ja käsketään.

Nimi Columba, joka siis tarkoittaa kyyhkystä, sopii mainiosti tälle tammalle. Bambi nimittäin suorastaan lentää esteiden yli. Sillä on hyvä tekniikka, jolla ylitetään isommatkin esteet. Vaikka esteet ovatkin tamman intohimo, se pysyy hyvin käsissä, eikä lähde rynnimään, vaikka toisinaan kyllä naamasta näkee, että kovempaakin olisi kiva mennä. Bambi menee yleensä ratsastajan ehdoilla ja jos kyseessä on kokemattomampi kaveri, tamma osaa ottaa iisimmin. Kerran selkään pääsi istumaan pikkuinen viisivuotias tyttö ja Bambi näytti suorastaan huvittavalta, mutta suloiselta kävellessään oiiikei varovaisesti, ettei tyttöselle vain kävisi mitään.

Kouluratsastus ei ole Bambin juttu, vaan tamma protestoi milloin milläkin tavalla, vaikka enimmäkseen kuitenkin pyrkii miellyttämään ratsastajaansa. Maastoilusta tamma sen sijaan nauttii. Ylimääräiset höyryt on hyvä päästää pellolla tai suoralla laukkaillen. Toisinaan esteharjoitusten jälkeen menemme maastoon kävelemään loppukäynnit, sillä se voittaa yksi-nolla tylsän kentän kiertämisen.

Estekilpailuissa tamma ei juuri välitä ympärillä vallitsevasta tohinasta, vaan ottaa mielellään vastaan kaikkien ohitse kulkevienkin ihmisten rapsutukset. Satunnaisesti Bambi voi säpsähtää kovaäänistä, mutta ei hermostu kuin heikkohermoinen. Suorituksen aikana tamma keskittyy täydellisesti rataan ja ratsastajan apuihin. Oreille on aina hiukan keimailtava, oltiin sitten kisoissa tai kotona. Etenkin näyttelyissä, kun Bambi saa olla oikein nättinä. Tamman käsittely maastakäsin ei tuota ongelmia kisapaikalla, kuin kotonakaan.

Bambin voi hyvillä mielin tarhata muiden tammojen kanssa, sillä se tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa. Mutta toiset taitavat vähän kadehtia tamman suloisen kaunista ulkonäköä. Eläinlääkäriä tamma kammoaa, varsinkin neuloja. Sille täytyy puhella koko ajan rauhoittavasti, vaikka olisikin annettu rauhoittava piikki. Kengittäjän kanssa se kuitenkin tulee hyvin toimeen ja kengitys käy sutjakkaasti.


Sukutaulu ja -selvitys

i. VIR MVA Ch Godolphin xx
xx, rn, 173cm
ii. Herod xx
xx, evm
iii. Equipoise xx
iie. Mahubah xx
ie. Nadirat xx
xx, evm
iei. John Henry xx
iee. Once Double xx
e. Tanzeltein
trak, rn, 162cm
ei. Waltztänzer
trak, evm
eii. Barock
eie. Hymnia
ee. Schwalbe
trak, evm
eei. Ravel
eee. Rastenburg

Englantilainen täysiveriori Godolphin xx on kerrassan upea ilmestys! Tälle komealle ja lihaksikkaalle herralla ei ole turhaan myönnetty muotovalio champion-titteliä. Näyttelyissä ori oli ylivoimaisesti paras, sillä sen lisäksi, että se voitti oman luokkansa, se nimitettiin koko näyttelyn parhaaksi. Vieläpä peräti kolmessa eri näyttelyssä. Kilpauransa Mupeksi kutsuttu ori aloitti laukkaradoilta ja aika pian siinä ohella ori kilpaili myös koulu- ja esteratsastuksessa. Laukoissa ori voitti sekä maidenin, että allowancen ja starttasipa se lopussa pari kertaa myös grade III-tasolla. Laukkauran päätyttyä ori jatkoi vielä esteillä kilpailemista. Luonteeltaan Muppe on rauhallinen, mutta orimaisuuttakin löytyy, kun tilanne niin vaatii. Voitontahtoa siltä ainakin löytyy. Jälkeläisiä sille on kertynyt kuusi kappaletta. Ensimmäinen niistä on angloarabialaisori, toinen anglotrakehnertamma, seuraavat kaksi ovat englantilaisia täysiverisiä, ensimmäinen ori ja toinen tamma. Viides on rbsh-tamma ja viimeinen oma pikku Bambini.

Kuten arvata saattaa, Godolphin xx tulee laukkasuvusta. Herod xx oli erinomainen laukkahevonen, mutta valitettavasti se ei ollut kovin hyvä periyttäjä. Vain pieni osa sen jälkeläisistä menestyi isänsä tavoin laukoissa. Tosiaan, Herodin sijoitusprosentti oli yli 70 ja voittoprosentti 19 paikkeilla. Jälkeläisiä ori jätti 24 kappaleen verran. Ori menehtyi 24-vuotiaana. Equipoise xx oli myöskin hieno laukkuri ja oli varsin hyvä periyttäjäkin. Useat sen jälkeläisistä ovat juosseet palkintopalleille. Equipoisen elämä kuitenkin päättyi ikävästi jo 15-vuotiaana, mutta tätä ennen sen jälkeläismäärä hipoi viittäkymmentä. Mahubah xx oli sekin laukkaratsu, ei ehkä niin hyvä, kuin Equipoise tai Herod, mutta pärjäsi kyllä. Tamma siirtyi aika pian jalostuskäyttöön, olihan sillä varsin upea suku. Tamma kuoli 19-vuotiaana varsoessaan viimeistä varsaansa, joka valitettavasti menehtyi myös. Mahubah oli kuitenkin varsonut jo viidesti aikaisempina vuosina.

Nadirat xx:n laukkaura päättyi ikävästi, sillä se loukkaantui laukkakilpailuissa ollessaan vain kolmivuotias. Tamma oli aloittanut kaksivuotiaana upeasti juosten useaan otteeseen sijoituksille ja pari kertaa voittokin tuli kotiin. Kisoissa saatu vamma oli sen verran paha, ettei paluuta radoille enää ollut, joten tamma siirtyi siitostammaksi. Nadirat varsoi neljästi. Tamma jouduttiin lopettamaan 20-vuotiaana, kun jalkavaivat pahenivat. John Henry xx oli tunnettu laukkaratsu. Sillä oli korkea sijoitus- ja voittoprosentti. Oriin useat jälkeläiset ovat myöskin hyvin radoilla menestyneet, vaikkakin huonompiakin yksilöitä löytyy. Once Double xx ei ollut kummoinen laukkaradoilla, mutta se astutettiin kahdesti. Tosin vain yksi varsoista syntyi elävänä. Tamma loukkasi 10-vuotiaana pahasti jalkansa ja se lopetettiin.

Kaunis trakehnertamma Tanzelteinia ei ole näyttelyissä nähty, mutta esteradoilla kyllä. Tamma onkin menestynyt varsin mukavasti aina 150 senttiä korkeilla esteillä saakka. Mini-lempinimen saanutta tammaa voi edelleen tavata kilpakentillä. Kiltin ja sosiaalisen luonteen Bambi on kyllä emältään perinyt, mutta valittettavasti emänsä hienoa läsiä. Jälkeläisiä tammalla on tällä hetkellä vasta kolme, joista Bambi on keskimmäinen. Ensimmäinen on komea ruunikko ori ja viimeisin tummanrautias tamma.

Waltztänzer oli suosittu jalostusori Saksassa, sillä se oli kilpaillessaan lähes voittamaton 160cm esteradoilla. Eikä menestys rajoittunut pelkästään esteradoille, vaan ori kahmi palkintoja myös näyttelyissä. Ori jätti jälkeensä lähemmäs sata jälkeläistä, joista moni on menestynyt esteradoilla, muutama tosin on tavattu myös kouluratsastuskisoissa. Barock oli sekin hieno saksalainen ori. Sekin kilpaili aina 160cm radoilla, muttei kuitenkaan ollut niin voittamaton, kuin poikansa Waltztänzer. Jälkeläisiä herralle siunaantui parisenkymmentä. Hymnia omasi hienon estesuvun, mutta ei itse kisannut esteillä. Näyttelyissä sitä kyllä tavattiin ja kaunis tamma se olikin. Jälkeläisiä sille kertyi seitsemän kappaletta.

Schwalbe kilpaili esteillä 130 sentin ratoja ihan kohtuuhyvällä menestyksellä. Seitsenvuotiaana tamma varsoi ensimmäisen varsansa ja jatkoi vielä mammalomansa jälkeen muutaman kauden kilpailuissa. Sen jälkeen se siirtyi siitostammaksi ja kaikenkaikkiaan tamma varsoi viidesti. Ravel se vasta upea ori olikin. Se oli suosittu niin kotimaassaan Saksassa, kuin ympäri maailmankin. Tammoja sateli sen luokse joka puolelta ja kun ori lopulta 26-vuotiaana menehtyi, sen jälkeläismäärä oli kasvanut lähes kahteen sataan! Rastenburg oli erään vanhan miehen tamma. Tamma vain möllötti vanhan herran tiluksilla, mutta pariin otteeseen se sai rinnalleen varsankin.


Jälkeläiset

trak-o. Golden Toucan s. 22.01.2009 sijoituksia ratsastukilpailuista isä 8r Golden Skans
trak-t. Cockatoo s. 01.10.2009 2x irtoSERT, sijoituksia ratsastukilpailuista isä Caden
trak-o. Corncrake s. 01.11.2009 sijoituksia ratsastukilpailuista isä Charmander FLY
trak-t. Ornate Tinamou s. 04.12.2009 sijoituksia ratsastukilpailuista isä Orlando Nove

koristekuva

Näyttelytulokset


Kilpailutulokset

70 ERJ-sijoitusta
15.10.2009   ERJ   90cm   kutsu » 5/100
15.10.2009   ERJ   80cm   kutsu » 10/100
14.10.2009   ERJ   100cm   kutsu » 1/100
13.10.2009   ERJ   110cm   kutsu » 4/100
13.10.2009   ERJ   80cm   kutsu » 9/100
12.10.2009   ERJ   110cm   kutsu » 8/100
12.10.2009   ERJ   100cm (9)   kutsu » 6/100
12.10.2009   ERJ   100cm (8)   kutsu » 7/100
12.10.2009   ERJ   90cm   kutsu » 3/100
12.10.2009   ERJ   80cm   kutsu » 6/100
11.10.2009   ERJ   110cm (12)   kutsu » 2/100
11.10.2009   ERJ   110cm (11)   kutsu » 10/100
10.10.2009   ERJ   110cm   kutsu » 1/100
10.10.2009   ERJ   90cm   kutsu » 1/100
23.09.2009   ERJ   100cm   kutsu » 7/100
22.09.2009   ERJ   110cm   kutsu » 8/100
17.09.2009   ERJ   100cm   kutsu » 3/100
30.09.2009   ERJ   140cm   kutsu » 3/29
29.09.2009   ERJ   150cm   kutsu » 4/26
29.09.2009   ERJ   140cm   kutsu » 1/29
09.09.2009   ERJ   150cm   kutsu » 2/30
08.09.2009   ERJ   150cm (5)   kutsu » 3/30
08.09.2009   ERJ   150cm (2)   kutsu » 2/30
07.09.2009   ERJ   150cm   kutsu » 2/30

07.09.2009   ERJ   120cm   kutsu » 2/30
07.09.2009   ERJ   110cm   kutsu » 5/30
07.09.2009   ERJ   100cm   kutsu » 6/50
02.09.2009   ERJ   90cm   kutsu » 4/50
20.08.2008   ERJ   110-120cm   kutsu » 5/35
20.08.2008   ERJ   110-120cm   kutsu » 3/35
19.08.2008   ERJ   150cm   kutsu » 4/43
16.08.2008   ERJ   140cm   kutsu » 4/89
14.08.2008   ERJ   90cm   kutsu » 7/81
13.08.2008   ERJ   150cm   kutsu » 2/15
13.08.2008   ERJ   120cm   kutsu » 6/81
13.08.2008   ERJ   110cm   kutsu » 6/51
11.08.2008   ERJ   140cm   kutsu » 6/35
10.08.2008   ERJ   100cm   kutsu » 6/50
05.08.2008   ERJ   150cm   kutsu » 4/32
04.08.2008   ERJ   140cm   kutsu » 4/40
31.07.2008   ERJ   120cm   kutsu » 5/25
29.07.2008   ERJ   120cm   kutsu » 5/51
28.07.2008   ERJ   90-100cm   kutsu » 6/45
20.07.2008   ERJ   60cm   kutsu » 1/56
17.07.2008   ERJ   130cm   kutsu » 3/25
17.07.2008   ERJ   130cm   kutsu » 1/22
15.07.2008   ERJ   100cm   kutsu » 5/50

15.07.2008   ERJ   80cm   kutsu » 1/40
10.07.2008   ERJ   100cm   kutsu » 5/70
09.07.2008   ERJ   90cm   kutsu » 2/38
08.07.2008   ERJ   120cm   kutsu » 3/18
29.06.2008   ERJ   70-80cm   kutsu » 3/50
25.06.2008   ERJ   80-100cm   kutsu » 1/35
21.06.2008   ERJ   110cm   kutsu » 8/100
20.06.2008   ERJ   140cm   kutsu » 4/50
19.06.2008   ERJ   100cm   kutsu » 5/25
14.06.2008   ERJ   90cm   kutsu » 3/40
14.06.2008   ERJ   130cm   kutsu » 3/35
13.06.2008   ERJ   140cm   kutsu » 6/40
10.06.2008   ERJ   120cm   kutsu » 10/134
07.06.2008   ERJ   90cm   kutsu » 1/32
07.06.2008   ERJ   80cm   kutsu » 1/30
06.06.2008   ERJ   120cm   kutsu » 2/30
05.06.2008   ERJ   150cm   kutsu » 5/26
05.06.2008   ERJ   150cm   kutsu » 4/26
05.06.2008   ERJ   70-80cm   kutsu » 3/11
01.06.2008   ERJ   130cm   kutsu » 5/43
21.05.2008   ERJ   80-90cm   kutsu » 1/36
19.05.2008   ERJ   100cm   kutsu » 3/40
15.05.2008   ERJ   120cm   kutsu » 7/101

Ikääntyminen

02.05.2008 - Syntyi
04.05.2008 - 1 vuotta
06.05.2008 - 2 vuotta
08.05.2008 - 3 vuotta
10.05.2008 - 4 vuotta
12.05.2008 - 5 vuotta
02.06.2008 - 6 vuotta
02.07.2008 - 7 vuotta
02.08.2008 - 8 vuotta
02.10.2008 - 9 vuotta
02.12.2008 - 10 vuotta
02.02.2009 - 11 vuotta
02.04.2009 - 12 vuotta
02.06.2009 - 13 vuotta
02.08.2009 - 14 vuotta
02.10.2009 - 15 vuotta
02.12.2009 - 16 vuotta
02.03.2010 - 17 vuotta
02.06.2010 - 18 vuotta
02.09.2010 - 19 vuotta
02.12.2010 - 20 vuotta
02.03.2011 - 21 vuotta
02.06.2011 - 22 vuotta
02.09.2011 - 23 vuotta
02.12.2011 - 24 vuotta
02.03.2012 - 25 vuotta
02.06.2012 - 26 vuotta
02.09.2012 - 27 vuotta

Päiväkirjamerkinnät

24.10.2009 - Uusin vauva muuttaakin vieroituksen jälkeen Dark Side Trakehnersiin, vaikka aluksi sen pitikin jäädä kotiin. Kyseisellä tallilla on kuitenkin luvassa erittäin hyvä koti vauvalle, että toki sen myyn mielelläni sinne. Etten ihan kaikkia Bambin varsoja itselleni hamstraa.

15.10.2009 - Kantakirjaustilaisuuden pisteet ja lausunnot:

13.10.2009 - Bambilla on vielä edellinen varsa vierellä (ainakin jonkun aikaa), mutta päätin taas astuttaa sen. Tällä kertaa kyseessä oli tamman kasvattajan omistama ori Charmander FLY. Sen verran hieno ori tämäkin, että varsa saa ainakin aluksi jäädä Fiktioon, katsoo sitten mitä sen kanssa tehdään. Kiinnynkö niin, että pakko jättää loppu elämäksi kotiin?

07.10.2009 - Ilmoitin Bambin tänään esteratsastusjaoksen laatuarvosteluun. Omien laskelmien mukaan tulossa olisi ainakin kakkospalkinto, mutta sen näkee sitten tulosten tultua. Hienoahan tietysti olisi saada se ensimmäinen palkinto. Tuukka on jo onneksi menestynyt varsin kivasti esteillä, joten jälkeläispisteitäkin on luvassa. Emällä näkyi myös olevan sen verran sijoituksia, että luulisi vanhempien kilpailupisteistä tulevan täydet. Laatiksen jälkeen suunnitelmissa vielä astuttaa Bambi muutaman kerran ennen yleislaatuarvostelua.

06.10.2009 - Toinen vauva tulossa! Bambi astutettiin tänään Katin toisella trakehneroriilla, tällä kertaa estepainotteisella Cadenilla. Varsan olen aikeissa jättää ainakin aluksi kasvamaan ja myöhemmin kilpailemaan omistuksessani, mutta sen kohtalona saattaa kuitenkin olla muuttaminen toiseen kotiin joskus tulevaisuudessa. En oikein osaa vielä päättää kumpi varsa olisi kivempi, ori vai tamma, mutta se on sitten se, mikä sieltä on tullakseen. Hienosukuinen varsa siitä on joka tapauksessa tulossa!

05.10.2009 - Tamma ontui eilen hiukan, mutta oli tänään jo paremmassa kunnossa. Tarkkaa syytä ontumiseen ei tiedetä, tamma on varmaankin tarhassa telonut itsensä. Pääasia, ettei mitään pahempaa siinä jalassa ollut.

03.10.2009 - Bambin kisaura on saatu nyt aikalailla päätökseen, muutamaan lähtöön tamma osallistuu vielä lokakuun puolella. Sen jälkeen neiti siirtyy kokonaan siitospuuhiin. Tamman jälkeläinen Tuukka onkin jo näyttänyt kavionsa koulukentillä ja seuraavaksi valloitetaan esteradat. Olen jo suunnitellut astuttavani Bambin Katin trakehneroriilla, jolla on Bambin tavoin 50 prosenttia täysiveriverta suvussaan. Jos astutus Katille sopii on varsa jäämässä ainakin aluksi meille kasvamaan ja mahdollisesti myös kisailemaankin. Katsellaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

02.10.2009 - Tänään vietettiin Bambin 15-vuotis syntymäpäiviä. Vaikka monta vuotta on jo takana, monta on myös edessä. Tamma sai perus aamisaisensa lisäksi pari porkkanaa, sekä omenan ja tietenkin suuren suuren halauksen minulta! Synttäreidensä kunniaksi vanha rouva sai pitää vapaapäivän ja olla koko päivän ulkona. Onneksi päivästä tuli kaunis ja aurinkoinen, ettei sentään sateessa tarvinnut kököttää. Vaikka toki Bambi olisi silloin suojaan päässyt.

01.10.2009 - Näyttelykalenteriin tuli taas muutama uusi näyttely ja pitihän Bambia taas ilmoitella niihin. Kahdessa näyttelyssä oli luokkia trakehnereille ja toiseen sitten tamman ilmoitin. Kysessä ovat Indis Villains:ssa 19.10. järjestettävät holstein- ja trakehnernäyttelyt. Mukana meiltä myös Tuukka ja Elma.

29.09.2009 - Ensimmäinen yhteinen voitto estekisoista! Esteet olivat 140 sentin korkuisia ja osallistujia oli 29.

28.09.2009 - Koska neitimme sai näyttelyistä sertin, on tamma näinollen kantakirjauskelpoinen. Niinpä päätinkin samantien ilmoittaa Bambin kantakirjaustilaisuuteen, kun vuoden 2010 alusta kantakirjattavaksi pääsee vain VNT-näyttelyiden palkinnoilla. Toiveena olisi saada tammalle ainakin se III-palkinto. I-palkinnosta voidaan varmaankin vain haaveilla.

26.09.2009 - Olimme toisissa näyttelyissä, mutta palkintopallille emme ylettäneet. Tamma oli luokkansa kuudes (12 osallistujaa) ja sai kunniamaininnan, sekä jalostukseen suositellaan-palkinnon.

17.09.2009 - Bambi nappasi ensimmäisistä näyttelyistään muotovaliosertin! Paikalla oli upeita tammoja ja olin todella yllättynyt, kun tamma voitti luokkansa. BIS-kehässä tamma oli kolmas. Bambi esiintyi hyvin edukseen, eikä temppuillut lainkaan. Mukana oli myös shettistammani Caelan VIL, joka oli luokkansa toinen. Olipa paikalla myös kaksi trakehnerkasvattitammaanikin.

02.09.2009 - Bambi sijoittui ensimmäistä kertaa nyt ollessaan minun omistuksessani! Esteet olivat 90 sentin korkuisia ja sijoituimme neljänneksi luokassa, jossa oli 50 osallistujaa. Ennen minulle tuloa tamma oli sijoittunut jo hiukan yli neljäkymmentä kertaa, mutta päätin silti vielä itsekin kisailla neidillä jonkin aikaa.

22.01.2009 - Suunnilleen yksitoista kuukautta sitten Bambi astutettiin Katin trakehnerioriilla, 8r Golden Skans:lla. Tänään maailmaan tupsahti tuolloin luotu varsa. Komea punaruunikko ori oli pian jalkeilla tutkimassa suurta maailmaa. Bambi oli innoissaan pienokaisesta ja otti hyvin omakseen roolin äitinä. Synnytyskin sujui ilman mitään ongelmia. Varsa nimettiin Golden Toucaniksi. Ensimmäinen osa tulee isältä ja toinen emältä. Oripoika tullaan näkemään koulu- ja esteradoilla, kunhan ensin kasvaa isoksi pojaksi.