Muistoissamme
virtuaalinen suomenhevostalli

ILO Wellamo

† 29. syyskuuta 2015

img
rotu, sukupuolisuomenhevonen, tamma
väri, säkäkorkeuspunaruunikko, 155 cm
syntynyt03.10.2008, 31-vuotias (4v. 01.02.2009)
osaaminenko: Helppo A, re: 100 cm
rekisterinumeroVH05-018-0089
kasvattajaIlomantsi
omistajaMilja, Fiktio (VRL-00692)
  
saavutuksetKTK-III, ERJ-II

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © Fiktio

Wellamo on pirtsakka ja iloinen tamma. Kotipuolessa se tuntuu olevan läheisriippuvaa sorttia, mutta esimerkiksi kisapaikoilla tästä ei ole tietoakaan. Matkustaminenkin sujuu paljon paremmin kaverin kanssa kuin yksin, kunhan kyseessä on rauhallinen hevonen. Kotona sitä ei voi ajatellakaan tarhaavansa yksin. Laumassa se on alempiarvoisin ja tyytyy mielellään siihen osaan, sillä sille riittää, että on reilusti tukea ja turvaa. Wellamo kiintyy myös helposti ihmisiin ja sen kanssa on helppo tehdä tuttavuutta.

Tammaa on miellyttävä hoitaa, sillä se tekee kaiken niin helpoksi. Se pysyy nätisti aloillaan koko ajan, eikä varusteita laittaessakaan ole hankala. Päinvastoin, suitsia laittaessa se avaa ihan itse suunsa kuolaimia varten. Taluttaessa Wellamo kävelee siivosti oli sillä päässä suitset tai riimu. Poikkeuksen helppoudessa tekee kuitenkin kengitys ja eläinlääkärin toimenpiteet. Kengittäjän työtä se yrittää vaikeuttaa kaikin tavoin esimerkiksi kiskomalla jalkaa kengittäjän otteesta. Eläinlääkärin vieraillessa Wellamon luona on selvää, että tamma rauhoitetaan joka kerta.

Hyppääjänä Wellamo on ketterä, mutta jalkojaan se varoo aika paljon. Loikat voivat siis toisinaan olla isoja ja siksi ratsastajan onkin tärkeää olla hereillä koko ajan. Lisäksi tamma tarvitsee paljon tukea ratsastajaltaan, esimerkiksi uudet asiat saavat sen aluksi pelkäämään. Mutta rohkaisuilla siitäkin lopulta selvitään. On kuitenkin hyvä suunnitella etukäteen mitä tamman kanssa tekee ja tehdä se, eikä hyppiä tehtävästä toiseen, sillä tamman pää menee herkästi sekaisin. Wellamon kanssa on kaikesta huolimatta mukava tehdä töitä, sillä se on eteenpäinpyrkivä ja iloinen ja se pitää kovasti työnteosta. Maastossa tamma menee parhaiten porukassa, mutta parhaimmat retket tamman kanssa on koettu illan hämärässä tai yömyöhään rauhallisilla käyntimaastoilla, kun hevosen ja ratsastajan välille on syntynyt aivan erityinen yhteys.



Sukuselvitys

i. Huvikumpulan Viljami   KTK-II
rn, 156 cm
ii. Nopsan Potku tprt, 157 cm iii. Potkun Poika prt, 160 cm
iie. Nopsan Kuu rn, 148 cm
ie. Vinyyli rt, 157 cm iei. Kasantri rt
iee. Airiina rt
e. ILO Orvokki
klm, 154 cm
ei. Siniverhon Unelias trn, 163 cm eii. Siniverhon Pikkumies rt
eie. Katajamäen Hilma rt
ee. Susamuru   KTK-II rt, 149 cm eei. Ohikiitävän Surusaattue 152 cm
eee. Jukolan Jemina 163 cm

Katso myös kattavampi sukutaulu!     isälinja - Nopsan Potku     emälinja - Susamuru


Jälkeläiset

5 kpl: 2 oria, 4 tammaa

ori ILO Wäinämöinen s. 02.02.2013 isä ILO Hermanni
tamma Fiktion Vaapukka s. 20.10.2013 ERJ-II isä Fiktion Voitonriemu
ori Fiktion Velmeri s. 04.02.2014 KTK-II, SV-III, sijoituksia ratsastuskilpailuista isä Koistilan Verni
tamma Fiktion Ajattara s. 04.05.2014 sijoituksia ratsastuskilpailuista isä Fiktion Husaari
tamma Fiktion Willa s. 09.09.2014 kilpaillut porrastetuissa isä Fiktion Velikulta
tamma Fiktion Verena s. 06.03.2015 KTK-III, sijoituksia ratsastuskilpailuista isä Moon Ryöväri

Kilpailutulokset

  51 ERJ-sijoitusta, 40 KRJ-sijoitusta, 4 Cup-sijoitusta

07.11.2013 - ERJ - Fifth Bridge Ponies - 100 cm - 5/40 06.11.2013 - ERJ - Fifth Bridge Ponies - 100 cm - 5/40 01.11.2013 - ERJ - Pirunkorpi - 90 cm - 1/50 30.10.2013 - ERJ - Nuovan talli - 90 cm - 3/50 30.10.2013 - ERJ - Pirunkorpi - 100 cm - 1/50 29.10.2013 - ERJ - Nuovan talli - 100 cm - 6/50 29.10.2013 - ERJ - Privas Park - 100 cm - 3/50 29.10.2013 - ERJ - Moana part breds - 90 cm - 6/40 28.10.2013 - ERJ - Moana part breds - 100 cm - 5/40 28.10.2013 - ERJ - Pirunkorpi - 100 cm - 5/50 28.10.2013 - ERJ - Pirunkorpi - 90 cm - 6/50 27.10.2013 - ERJ - Privas Park - 100 cm - 6/50 26.10.2013 - ERJ - Nuovan talli - 90 cm - 5/50 26.10.2013 - ERJ - Solo - 100 cm - 3/30 25.10.2013 - ERJ - Solo - 100 cm - 4/30 25.10.2013 - ERJ - Pirunkorpi - 90 cm - 6/50 24.10.2013 - ERJ - Pirunkorpi - 100 cm - 4/50 24.10.2013 - ERJ - Pirunkorpi - 90 cm - 5/50 23.10.2013 - ERJ - Privas Park - 100 cm - 7/50 22.10.2013 - ERJ - Silence Ponies - 100 cm - 3/50 21.10.2013 - ERJ - Privas Park - 100 cm - 5/50 21.10.2013 - ERJ - Privas Park - 90 cm - 2/50 21.10.2013 - ERJ - Nuovan talli - 100 cm - 3/50 20.10.2013 - ERJ - Demo Yozora - 90 cm - 6/37 18.10.2013 - ERJ - Nuovan talli - 100 cm - 2/50 18.10.2013 - ERJ - Nuovan talli - 90 cm - 1/50 16.10.2013 - ERJ - Silece Ponies - 90 cm - 5/50 15.10.2013 - ERJ - Nuovan talli - 90 cm - 4/50 14.10.2013 - ERJ - Privas Park - 100 cm - 4/50 14.10.2013 - ERJ - Nuovan talli - 100 cm - 6/50 17.10.2013 - ERJ - Fifth Bridge Ponies - 100 cm - 3/40 05.10.2013 - ERJ - Huvitutti - 100 cm - 4/40 03.10.2013 - ERJ - Huvitutti - 100 cm - 1/40 02.10.2013 - ERJ - Huvitutti - 100 cm - 6/40 09.02.2013 - ERJ - Taavilan Suomenhevoset - 100 cm - 5/50 09.03.2013 - ERJ - Ilomantsi - 90 cm - 7/50 07.03.2013 - ERJ - Ilomantsi - 100 cm - 3/50 06.03.2013 - ERJ - Ilomantsi - 100 cm - 3/50 04.03.2013 - ERJ - Kilpailukeskus Stewart - 100 cm - 3/40 04.03.2013 - ERJ - Ilomantsi - 100 cm - 1/50 06.02.2013 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 6/40 03.02.2013 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 5/40 09.02.2013 - ERJ - Moondance - 100 cm - 5/40 04.02.2013 - ERJ - Moondance - 100 cm - 4/40 31.01.2013 - ERJ - Ilomantsi - 100 cm - 5/35 08.11.2008 - ERJ - Jewel Pony Riders - 80 cm - 1/81 07.11.2008 - ERJ - Jewel Pony Riders - 80 cm - 1/69 07.11.2008 - ERJ - Jewel Pony Riders - 60 cm - 1/51 06.11.2008 - ERJ - Jewel Pony Riders - 80 cm - 2/69 04.11.2008 - ERJ - Jewel Pony Riders - 90 cm - 1/72 04.11.2008 - ERJ - Jewel Pony Riders - 60 cm - 6/51
31.12.2013 - KRJ-Cup - Kilpailukeskus Ginger - Helppo A - 10/514 13.11.2013 - KRJ - Rhonwen - Helppo B - 3/40 07.11.2013 - KRJ - Rhonwen - Helppo B - 3/40 06.11.2013 - KRJ - Rhonwen - Helppo B - 5/40 06.11.2013 - KRJ - Rhonwen - Helppo B - 5/40 31.10.2013 - KRJ-Cup - Duren - Helppo A - 18/343 31.10.2013 - KRJ - Rhonwen - Helppo B - 2/40 30.10.2013 - KRJ - Fiktio - Helppo A - 2/40 28.10.2013 - KRJ - Huvitus - Helppo A - 2/40 28.10.2013 - KRJ - Fiktio - Helppo A - 3/40 28.10.2013 - KRJ - Susiraja - Helppo A - 6/50 27.10.2013 - KRJ - Susiraja - Helppo A - 7/50 26.10.2013 - KRJ - Fiktio - Helppo A - 6/40 26.10.2013 - KRJ - Susiraja - Helppo A - 2/40 25.10.2013 - KRJ - Moondance - Helppo B - 3/40 23.10.2013 - KRJ - Susiraja - Helppo A - 4/40 23.10.2013 - KRJ - Susiraja - Helppo A - 4/30 22.10.2013 - KRJ - Susiraja - Helppo A - 3/30 21.10.2013 - KRJ - Moondance - Helppo A - 4/40 20.10.2013 - KRJ - Susiraja - Helppo A - 4/30 16.10.2013 - KRJ - Huvitutti - Helppo A - 1/50 12.10.2013 - KRJ - Huvitutti - Helppo A - 7/50 11.10.2013 - KRJ - Sakasti - Helppo A - 2/60 11.10.2013 - KRJ - Fifth Bridge Ponies - Helppo A - 1/40 09.10.2013 - KRJ - Huvitutti - Helppo A - 6/50 09.10.2013 - KRJ - Fifth Bridge Ponies - Helppo A - 2/40 08.10.2013 - KRJ - Mewian Welsh - Helppo A - 7/50 07.10.2013 - KRJ - Konkkaronkka - Helppo A - 6/40 06.10.2013 - KRJ - Mewian Welsh - Helppo A - 3/50 04.10.2013 - KRJ - Konkkaronkka - Helppo A - 1/40 02.10.2013 - KRJ - Mewian Welsh - Helppo A - 3/50 10.12.2008 - KRJ - Jewel Pony Riders - Helppo B - 8/74 09.12.2008 - KRJ - Jewel Pony Riders - Helppo A - 5/55 06.12.2008 - KRJ - Väkivahva - Helppo B - 4/79 02.12.2008 - KRJ - Väkivahva - Helppo B - 1/79 15.11.2008 - KRJ-Cup - Romulus - Helppo C- 21/245 08.11.2008 - KRJ - Väkivahva - Helppo C - 4/72 01.11.2008 - KRJ - Jewel Pony Riders - Helppo C - 5/69 31.10.2008 - KRJ-Cup - Evergrey - Helppo B - 42/656 30.10.2008 - KRJ - Jewel Pony Riders - Helppo B - 5/78 29.10.2008 - KRJ - Jewel Pony Riders - Helppo B - 1/72 29.10.2008 - KRJ - Jewel Pony Riders - Helppo C - 4/69 27.10.2008 - KRJ - Jewel Pony Riders - KN Special - 2/50 19.10.2008 - KRJ - Roganah - Helppo B - 4/22

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

11.05.2014 - Päiväkirjamerkintä

Tänään oli taas yksi niistä poikkeuksellisista päivistä, jolloin Wellamo ei ollut pirsakka, iloinen ja helppo hoitaa ja käsitellä. Fiktiossa vieraili nimittäin kengittäjä. Tai eipä sitä vierailuksi voi kutsua, kun juuri esimerkiksi Wellamon kohdalla hän sai toden teolla tehdä töitä, että tammalle saatiin popot taas kuntoon. Onneksi kengittäjämme ei ole kovin helposti periksiantavaa sorttia, vaan hän jaksoi hikikarpalot otsallaan saattaa työnsä loppuun. Tietysti yritin parhaani mukaan auttaa, mutta ihminen jää helposti kakkoseksi monen sadan kilon hevoselle. Loppuvaiheessa Wellamo tosin alkoi jo itsekin väsyä taistelemiseen, joten viimeinen kenkä saatiinkiin paikalleen yllättävän kivuttomasti. Täytyy pitää peukut pystyssä, ettei käy niin kuin viime kerralla. Tammalta nimittäin putosi yksi kenkä heti kengitystä seuraavana päivänä...

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.