Stall Katina
talli ruotsin sydämessä

Siitostammat

img

Siitostamman hyvinvointi on erityisen tärkeää, sillä sen täytyy voida kantaa varsanalkua yhdentoista kuukauden ajan ja sen jälkeen vielä huolehtia syntyneestä pienokaisesta noin kuusi kuukautta.

Tammat viettävät paljon aikaa ulkona, mutta ovat kuitenkin jatkuvan valvonnan alla. Tarpeen vaatiessa tallille saadaan hälytettyä nopeasti ammattitaitoinen eläinlääkäri Anton Pettersson,
joka vastaa myös tammojen kiimakontrolleista, tiineystarkastuksista, siemennyksistä ja ultraäänitutkimuksista.

Siitokseen valitaan vain parhaimmat yksilöt. Täten myös orivalintoihin kiinnitetään paljon huomiota.

Tavoitteena on löytää ori, jossa on paljon samoja hyviä piirteitä kuin tammassa, mutta joka lisäksi parantaa tamman heikkoja kohtia. Tällä taataan se, että varsalle saadaan todennäköisemmin periytettyä mahdollisimman hyvät ominaisuudet.

Aina on silti pidettävä mielessä, että kaikesta suunnittelusta huolimatta kasvatus on kuitenkin osittain arpapeliä.

Yhteydenotto
Inga Lillbacka / Milja / VRL-00692
virtuaali@poista.lasileija.net
Vieraskirja / Kerro mielipiteesi

Stall Katina suosittelee
Rosenhof
Oldfinion Dressage
Stall Liljedahl

Stall Katina on virtuaalitalli. (?)
Taustakuvat © The Inspiration Gallery. Otsikon kuvan ottaja ei halua nimeään mainittavan. Muu materiaali © Stall Katina, ellei toisin mainita.