KRJ Champions 2018

Kouluratsastusjaoksen ratsastustapahtuma

"

KRJ Champions on tapahtuma,
joka järjestettiin ensimmäisiä
kertoja vuosina 2006-2008.
Nyt tapahtuma järjestetään
tauon jälkeen neljättä kertaa."

KRJ Champions on suuri ratsastustapahtuma, jossa ratkotaan kustakin ikäluokasta menestynein ratsukko. Kilpailu ratsastetaan neljänä osakilpailuna, jolloin arpaonnea tarvitaan useamminkin kuin kerran. Myös osallistumisvaatimuksissa kysytään omistajien panostusta, sillä hevosella on oltava tietty määrä sijoituksia alla osallistuakseen Championsiin. Kilpailu järjestetään tänä vuonna kuudetta kertaa. Tutustuthan alla oleviin tietoihin huolella!

Kilpailussa on mukana neljä sarjaa: nuoret, aikuiset, veteraanit ja ponit. Näistä on tarkemmat tiedot alempana. Aikuisten ja ponien sarjat ovat varsinaiset Champions-kilpailut, ja palkinnot ovat sen mukaiset. Myös nuorten ja veteraanien voittaja palkitaan arvonimellä ja huomattavilla palkinnoilla. Ensimmäiseen kilpailuun otetaan rajattomasti osallistujia, jonka jälkeen määrä karsiutuu joka päivä - jatkoon pääsee vain parhaat ratsukot. Torstain, perjantain ja lauantain kilpailuissa jaetaan normaalisti sijoituksia, ja varsinaiset palkinnot jaetaan vasta sunnuntain voittajille. Osallistuessasi muistathan huomioida, että hevosesi koulutustason on riitettävä aina finaaliin saakka.

Jatkoon pääsee seuraavan kaavan mukaisesti (kaikki sarjat)
1. päivä - rajattomasti osallistujia
2. päivä - yli 50% tuloksen saaneet, kuitenkin max. 75 parasta ratsukkoa
3. päivä - yli 50% tuloksen saaneet, kuitenkin max. 50 parasta ratsukkoa
4. päivä - yli 50% tuloksen saaneet, kuitenkin max. 25 parasta ratsukkoa

Sarjat

KRJ Young Champion (hevoset ja ponit)
5-8-vuotiaat, joilla vähintään 8 starttia
1. päivä K.N. Special 2009
2. päivä Helppo B:2 2009
3. päivä Helppo A:2 2009
4. päivä Kür: Helppo A:4 2009

KRJ Champion (vain hevoset!)
9-15-vuotiaat, joilla vähintään 15 sijoitusta tai
1801 ominaisuuspistettä kouluratsastuksessa
1. päivä Helppo B:3 2009
2. päivä Helppo A:4 2009
3. päivä Vaativa B:0 2009
4. päivä Vaativa A:3 2009

KRJ Senior Champion (hevoset ja ponit)
16-vuotiaat ja vanhemmat, joilla vähintään 15 sijoitusta tai
1401 ominaisuuspistettä kouluratsastuksessa
1. päivä KN Special 2009
2. päivä Helppo B:3 2009
3. päivä Helppo A Breeder's Prize 2002
4. päivä Vaativa B:1 2009

KRJ Pony Champion (vain ponit!)
9-15-vuotiaat ponit, joilla on vähintään 15 sijoitusta tai
1401 ominaisuuspistettä kouluratsastuksessa
1. päivä Helppo C:1 2000
2. päivä Helppo B:3 2003
3. päivä Helppo A FEI:n joukkueohjelma poneille 2012
4. päivä Vaativa B:1 2009

Rajoitukset

  • Yksi ratsastaja saa osallistua jokaiseen sarjaan enintään viidellä eri hevosella.
  • Yksi hevonen saa osallistua vain yhteen sarjaan.
  • Yksi hevonen saa osallistua vain yhden kerran.

Osallistuminen

Osallistuminen tapahtuu sähköpostitse osoitteeseen kkilpailut@gmail.com otsikolla KRJ Champions 2018
17.10.2018 mennessä.

Sarja (esim. Pony Champion)
Ratsastaja (VRL-tunnus) - Hevonen VH-tunnus
http://-alkuinen osoite

Samaan sarjaan osallistuvat saman otsikon alle. Missään muussa muodossa tulleet osallistumiset hylätään huomautuksetta. VRL-tunnus on pakollinen, seura (ei ilmoiteta osallistumisessa) ja VH-tunnus vapaaehtoinen. Muistathan, että osallistut vain 1. päivän luokkiin. Hevosen sijoitukset voidaan tarkistaa myös VH-profiilista, joka tulee olla linkitettynä hevosen sivuilla!

Muu info

Tapahtuma järjestetään Harmaatuulen oriaseman tiloissa ja siitä on vastuussa KRJ:n ylläpitäjä Milja (VRL-00692), johon voi olla yhteydessä mieltä askarruttavissa kysymyksissä. Tulokset arvotaan puolueettomasti lyhyellä arvonnalla.

3. päivä 27.10.2018

Onnittelut voittajille ja sijoittuneille!
1. sija 2. sija 3. sija 4. sija 5. sija muut
sijoittuneet
Klikkaamalla kuvaa saat ruusukkeen suuremmassa koossa!

Luokka 1: Helppo A:2 2009 (KRJ Young Champion)

1. Jannica (VRL-04799) - Google My Name VH15-031-0537 (82,727 %) 
2. Viveka (VRL-14534) - VB Eldfågel VH18-043-0010 (81,591 %) 
3. Anarchy (VRL-14465) - Schwarzdrossel AWB VH18-202-0001 (80,682 %) 
4. Crimis (VRL-10480) - Vuornan Hukansydän VH18-018-0477 (80,000 %) 
5. mori-mori (VRL-11325) - Elohiljan Pujoparta VH18-018-1189 (74,545 %) 
6. Shannon. (VRL-05645) - Shabh Alssuhuria VH16-003-0106 (74,091 %) 
7. Elva (VRL-14586) - Loitsulan Myrick VH18-024-0064 (72,727 %) 
8. JP (VRL-01948) - Rosie Cotton VH18-031-0259 (72,500 %)
9. Anarchy (VRL-14465) - Wicca AWB VH18-021-0108 (71,591 %)
10. Kida (VRL-08368) - Runon Nalle Puh VH18-018-1831 (70,682 %)
11. Kida (VRL-08368) - Liljan Pikku Sievä VH18-018-1814 (70,455 %)
12. sarqquu (VRL-04374) - Priton Spicy VH18-039-0017 (70,000 %)
13. Milja (VRL-00692) - Ethrica Sy VH17-031-0312 (69,773 %)
14. sarqquu (VRL-04374) - Priton Tšarovnitsa VH15-039-0109 (69,318 %)
15. Tinsu (VRL-12410) - Runon Helmikielo VH15-018-2489 (69,091 %)
16. Shannon. (VRL-05645) - Faraj Amir al Rayydan VH18-003-0048 (68,864 %)
17. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Illumination VH18-013-0086 (68,636 %)
18. Crimis (VRL-10480) - Nupun Halina VH18-018-0979 (68,182 %)
19. Molly (VRL-14516) - Athena du Boux VH18-121-0075 (67,045 %)
20. Ireth (VRL-03777) - Turmeltajan Vinhakas VH17-018-1349 (66,818 %)
21. Dimma (VRL-08204) - Pusuhippa VH16-018-2558 (66,136 %)
22. Pierre (VRL-10531) - Midway Prime VH18-066-0004 (65,909 %)
23. Jannica (VRL-04799) - Oldfinion Easton VH16-013-0115 (65,909 %)
24. Dimma (VRL-08204) - Reinhard GR VH18-029-0105 (65,682 %)
25. Sylvi (VRL-08179) - Vappulan Korvenkuiske VH18-018-1524 (65,682 %)
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --- -- -- -- --
26. Melina (VRL-11408) - Liljan Lumikki VH18-018-1409 (65,455 %)
27. Tinsu (VRL-12410) - Haavelaakson Vilperi VH18-018-1710 (64,545 %)
28. Melina (VRL-11408) - Villahaan Venla VH18-018-0154 (64,545 %)
29. Molly (VRL-14516) - Saphyr du Boux (64,545 %)
30. PJ (VRL-14469) - Kievarinkujan Meripihka (64,545 %)
31. Anarchy (VRL-14465) - 8th Circle of Hell AWB VH17-013-0062 (64,318 %)
32. birdie (VRL-14733) - Cornello VH18-087-0008 (64,318 %)
33. Crimis (VRL-10480) - Hupilan Sielunsyöjä VH18-018-0103 (63,864 %)
34. Jannica (VRL-04799) - Pikachu Chu Chu VH16-012-0277 (63,864 %)
35. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Athamas VH18-021-0112 (63,864 %)
36. Ada (VRL-03880) - Cyanogenic VH18-023-0031 (63,182 %)
37. JP (VRL-01948) - Alathea VH18-031-0313 (62,727 %)
38. sarqquu (VRL-04374) - Priton Narcissa VH18-039-0016 (62,727 %)
39. Jannica (VRL-04799) - High Society VH17-031-0587 (62,273 %)
40. Viveka (VRL-14534) - Liljan Lakritsisuukko (61,818 %)
41. Kioja (VRL-13006) - Rosegarden's Marigold VH18-029-0068 (61,591 %)
42. Milja (VRL-00692) - M.B. Engina VH17-031-0442 (61,591 %)
43. Melina (VRL-11408) - Runon Tiuhtiainen VH17-018-1594 (61,364 %)
44. Ireth (VRL-03777) - Viisikon Tuulenraivo VH16-018-1118 (61,136 %)
45. Viveka (VRL-14534) - Pikku Nätti (61,136 %)
46. mori-mori (VRL-11325) - Elohiljan Sudenhetki VH18-018-1254 (59,773 %)
47. birdie (VRL-14733) - Adriana B. VH18-040-0054 (59,318 %)
48. Dimma (VRL-08204) - Claridgen Sairaanhurma VH17-018-0927 (59,091 %)
49. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Bartel Atte VH18-013-0073 (56,136 %)
50. Liia (VRL-11284) - Chibi des Îles VH18-031-0316 (51,818 %)

Luokka 2: Vaativa B:0 2009 (KRJ Champion)

1. Molly (VRL-14516) - Damien du Boux VH18-121-0076 (85,714 %) 
2. sonya (VRL-09386) - Yardbird Lee VH17-011-0290 (83,214 %) 
3. Ingrid (VRL-13872) - Toronto VH17-233-0009 (82,500 %) 
4. Ingrid (VRL-13872) - Waterford VH17-233-0010 (82,143 %) 
5. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Upperside VH18-013-0004 (80,714 %) 
6. Ingrid (VRL-13872) - Saranella VH17-233-0005 (79,643 %) 
7. Melina (VRL-11408) - Nefernefernefer VH17-031-0412 (79,286 %) 
8. Kioja (VRL-13006) - Chelmsford Tilby VH17-021-0305 (77,500 %)
9. sarqquu (VRL-04374) - Krovožadnost VH15-039-0091 (76,786 %)
10. ScrewDriver (VRL-14365) - Supernatural Timelady VH18-043-0009 (76,429 %)
11. sarqquu (VRL-04374) - Fedina VH18-039-0007 (76,071 %)
12. sonya (VRL-09386) - Chelmsford Damien VH18-021-0053 (74,286 %)
13. Crimis (VRL-10480) - Gingersoul Wolf VH16-031-0508 (73,571 %)
14. Ada (VRL-03880) - Vagabond HA VH17-011-0017 (72,500 %)
15. Pierre (VRL-10531) - Harleyquinn Prime VH18-121-0028 (72,143 %)
16. Anniina N. (VRL-09182) - Vaniman Nokturno VH16-018-0881 (72,143 %)
17. Dimma (VRL-08204) - CLAr Aftershock Delight VH15-021-0053 (72,143 %)
18. Jannica (VRL-04799) - Chinook's Whyalla VH12-115-0001 (71,786 %)
19. Arnika (VRL-01371) - Gizelle VH12-011-0209 (71,429 %)
20. ScrewDriver (VRL-14365) - Supernatural Duet VH17-066-0048 (68,929 %)
21. Ada (VRL-03880) - Ramant Sandrio VH15-011-0227 (67,857 %)
22. Pierre (VRL-10531) - Rajattoman Topias VH13-018-0173 (67,857 %)
23. Ingrid (VRL-13872) - Braveheart VH17-233-0002 (67,857 %)
24. Ireth (VRL-03777) - Mistoffeeles Wolf VH15-031-0294 (66,429 %)
25. Anarchy (VRL-14465) - Tiberio Z VH16-012-0115 (66,429 %)
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --- -- -- -- --
26. Ada (VRL-03880) - Laurent VH12-031-0266 (66,071 %)
27. Anniina N. (VRL-09182) - Vaniman Henkitonttu VH16-018-0230 (66,071 %)
28. Liia (VRL-11284) - Nasrullah VH17-011-0296 (66,071 %)
29. Molly (VRL-14516) - L'Angley du Boux VH18-121-0073 (66,071 %)
30. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Emperio VH17-013-0105 (65,000 %)
31. Melina (VRL-11408) - Stark Dionysos VH17-031-0385 (64,643 %)
32. Jannica (VRL-04799) - RB First Love VH14-012-0337 (64,643 %)
33. Ireth (VRL-03777) - Buck The Facts! VH17-031-0237 (64,286 %)
34. Pierre (VRL-10531) - Iago d'Alvino (63,929 %)
35. Anarchy (VRL-14465) - Schwarze Kunst AWB VH17-013-0048 (63,929 %)
36. Tierra (VRL-02841) - Marlon F VH17-031-0292 (62,500 %)
37. Ireth (VRL-03777) - Buck The System! VH15-031-0552 (62,500 %)
38. Arnika (VRL-01371) - Eschehofs Phoenix VH16-021-0391 (62,143 %)
39. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Bapathia VH17-013-0042 (61,786 %)
40. Tierra (VRL-02841) - Juliet Mic VH16-031-0797 (61,429 %)
41. Crimis (VRL-10480) - Skybreaker WH VH16-031-0744 (61,429 %)
42. Ireth (VRL-03777) - Red for Filth 5318 VH17-031-0043 (60,000 %)
43. Arnika (VRL-01371) - Narkoozy VH14-044-0046 (59,643 %)
44. sonya (VRL-09386) - Wanderlust VH13-021-0432 (58,214 %)
45. Pierre (VRL-10531) - Bright 'n Riot Prime VH16-044-0178 (57,143 %)
46. Pierre (VRL-10531) - Supremity Prime VH16-011-0458 (56,786 %)
47. Crimis (VRL-10480) - Gucci v.d. Romilly VH18-012-0066 (55,357 %)
48. jabberjinx (VRL-13570) - Jinxing CENS VH16-031-0717 (53,571 %)
49. Anarchy (VRL-14465) - Oldfinion D. Swunsch VH16-013-0026 (52,286 %)
50. ScrewDriver (VRL-14365) - Jungle Beat Wolf VH16-013-0009 (51,500 %)

Luokka 3: Helppo A Breeder's Prize 2002 (KRJ Senior Champion)

1. Viveka (VRL-14534) - Liljan Yöntaika (82,500 %) 
2. PJ (VRL-14469) - Iltasatu (82,500 %) 
3. Anniina N. (VRL-09182) - Vaniman Almere VH16-018-1058 (80,357 %) 
4. Shannon. (VRL-05645) - Alatra VH18-003-0004 (80,000 %) 
5. jabberjinx (VRL-13570) - Moon Surukehrääjä VH16-018-2005 (80,000 %) 
6. Elva (VRL-14586) - Rosalie Liisi VH15-093-0039 (77,857 %) 
7. Anniina N. (VRL-09182) - Vaniman Heroiitti VH15-018-1475 (76,071 %) 
8. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Wundervoll VH18-013-0008 (75,000 %)
9. Tierra (VRL-02841) - Mic Tivadar VH16-031-0796 (75,000 %)
10. Liia (VRL-11284) - Nemo v. Helmwald VH17-021-0227 (73,929 %)
11. Anniina N. (VRL-09182) - Leonidas VH14-087-0012 (73,571 %)
12. Ireth (VRL-03777) - Koston Ulappa VH13-018-1226 (72,857 %)
13. Pierre (VRL-10531) - Clatsop Prime VH15-066-0084 (72,500 %)
14. Jannica (VRL-04799) - Zazico VH12-012-0163 (71,786 %)
15. Milja (VRL-00692) - Suprant Slush VH14-031-0167 (71,429 %)
16. Tierra (VRL-02841) - Juliet Mic VH15-031-0128 (71,071 %)
17. Tierra (VRL-02841) - Julisha F VH14-031-0407 (70,714 %)
18. Milja (VRL-00692) - Rosé Touch RS VH16-048-0025 (70,000 %)
19. Crimis (VRL-10480) - Thirteen Corelli VH16-229-0009 (69,643 %)
20. Melina (VRL-11408) - Runon Rosalina VH15-018-2296 (69,643 %)
21. Crimis (VRL-10480) - Kaunon Mielivalta VH16-018-0511 (68,929 %)
22. Liia (VRL-11284) - Prezelle RGE VH16-011-0463 (68,571 %)
23. Milja (VRL-00692) - Ixtaro Wv VH16-044-0070 (68,214 %)
24. Viveka (VRL-14534) - Liljan Pikku-Prinssi (67,857 %)
25. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Golden Winner VH16-013-0151 (67,857 %)
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --- -- -- -- --
26. Milja (VRL-00692) - Zirilla SAND VH16-043-0016 (67,857 %)
27. Hanne (VRL-03518) - Viehättävän Ritari VH14-018-0343 (67,143 %)
28. Shannon. (VRL-05645) - Aziz jaleel al Najya VH14-003-0503 (67,143 %)
29. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Tabasco VH17-013-0031 (66,429 %)
30. Pierre (VRL-10531) - Elburn Cinnamon Rage VH16-139-0008 (66,429 %)
31. Hanne (VRL-03518) - Moon Pyörre VH14-018-1200 (65,357 %)
32. Shannon. (VRL-05645) - Malak Jafar VH11-003-0363 (65,357 %)
33. Mirka (VRL-03518) - Crystalline Lyne VH14-031-0151 (65,357 %)
34. PJ (VRL-14469) - Muistiharha (65,000 %)
35. Anniina N. (VRL-09182) - Viehättävän Havanna VH15-018-2045 (64,286 %)
36. Pierre (VRL-10531) - Kadotettu Hapanteri VH18-018-0505 (62,500 %)
37. Jannica (VRL-04799) - Ponipalleron Pikku-Lissu VH13-018-0945 (62,143 %)
38. Melina (VRL-11408) - Runon Hilmeri VH16-018-1442 (61,786 %)
39. Jannica (VRL-04799) - Hopearinteen Tico ox VH12-003-0716 (61,071 %)
40. PJ (VRL-14469) - Kievarinkujan Taavi (60,357 %)
41. Molly (VRL-14516) - Chérie du Boux VH18-121-0074 (59,643 %)
42. yersinio (VRL-06303) - Oldfinion Premium VH16-013-0171 (59,286 %)
43. Molly (VRL-14516) - Martha du Buhot VH18-121-0059 (58,571 %)
44. Pierre (VRL-10531) - Viisikon Paljetti VH17-018-0787 (58,214 %)
45. PJ (VRL-14469) - Huvitutin Kukkurukuu (57,500 %)
46. Crimis (VRL-10480) - Tiilikan Väineri VH16-018-2293 (56,429 %)
47. Tinsu (VRL-12410) - A. D. Milky WayVH16-031-0435 (56,429 %)
48. Tinsu (VRL-12410) - Kaarnan Sikuri VH18-018-0928 (55,357 %)
49. Ireth (VRL-03777) - Susikallion Helmi VH15-018-0283 (52,143 %)
50. Ireth (VRL-03777) - Moon Lumikuningatar VH13-018-0315 (50,000 %)

Luokka 4: Helppo A FEI:n joukkueohjelma poneille 2012 (KRJ Pony Champion)

1. Liia (VRL-11284) - Callanleigh Benjamin VH16-035-0115 (77,857 %) 
2. Anarchy (VRL-14465) - Chequered Montreal VH05-061-9898 (76,429 %) 
3. Ireth (VRL-03777) - Aidan Syrup Temple VH15-035-0146 (73,929 %) 
4. Liia (VRL-11284) - Brockmans Plymouth VH18-026-0008 (73,214 %) 
5. Hanne (VRL-03518) - Roscoff Pianoman VH16-027-0013 (72,500 %)
6. Ada (VRL-03880) - Blackwoods Erelas VH14-023-0117 (72,500 %)
7. Jannica (VRL-04799) - Gooseberry Bellini VH17-035-0023 (70,357 %)
8. Jannica (VRL-04799) - Aidan Gingerfun VH14-035-0075 (68,929 %)
9. Ireth (VRL-03777) - Aidan High Elghe VH15-035-0161 (68,571 %)
10. Ireth (VRL-03777) - Banjab Yemn VH16-023-0003 (67,857 %)
11. Liia (VRL-11284) - Arnhill Hazy Knight VH16-035-0114 (67,500 %)
12. Ada (VRL-03880) - Skye VH14-023-0162 (66,786 %)
13. Liia (VRL-11284) - Brunnby Doublemint Crumbs VH17-023-0096 (65,357 %)
14. Ada (VRL-03880) - Fall Blau VH16-023-0081 (65,357 %)
15. Liia (VRL-11284) - Whitespur Penarthur VH17-027-0058 (61,429 %)
16. ScrewDriver (VRL-14365) - Fifth Prince Blueblood VH14-029-0251 (57,500 %)
17. Jannica (VRL-04799) - Mocking Toothless VH15-029-0234 (56,643 %)
18. Viveka (VRL-14534) - Golddust's Melody (54,714 %)

Viimeisin päivitys 26.12.2018

Jaoksen ja laatuarvostelun uusi ylläpitäjä on Sonja.P (VRL-06588). Milja hoitaa vielä joulukuun laatuarvostelutilaisuuden tulokset loppuun.

Yhteystiedot

Ylläpitäjä: Sonja.P VRL-06588
Sähköposti: kouluratsastusjaos@gmail.com

© Kouluratsastusjaos   |   Ulkoasu © Milja   |   Taustakuva © The Inspiration Gallery