Fiktio on lopettanut toimintansa 4. toukokuuta 2018

Suuri kiitos kaikille kuluneista vuosista! Jäljelle jääneet hevoset muuttavat uusiin osoitteisiin pikkuhiljaa.


Lämpimästi tervetuloa Fiktioon!

Aloitin ratsu- ja pienhevoslinjaisten suomenhevosten kasvatuksen vuonna 2006 ja sillä tiellä olen edelleen. Varsoja on syntynyt vuosien varrella reilu kuusisataa. Kahdeksaa ensimmäistä lukuunottamatta kasvatit kantavat liitettä Fiktion. Tallin ylpeydenaihe on Lilla My:stä lähtevä emälinja, johon kuuluu mm. Ilopilleri, joka saavutti ensimmäisenä fiktiolaisena Suomenhevosten Laatuarvostelussa I*-palkinnon vuonna 2008. Myöhempiin sukupolviin lukeutuu Kerttu, joka on paitsi SLA-I*-palkittujen hevosten jälkeläinen, myös itse ansainnut saman meriitin.

Fiktiossa riittää aina vilinää ja vilskettä muutenkin kuin oman porukan ansiosta, sillä kouluratsastuskilpailujen järjestäminen kuuluu tallin päätoimiin kasvatustoiminnan rinnalla. Näyttelyitä ja valjakkoajokilpailuja on lisäksi satunnaisesti. Tapahtumarikkain vuosi on tähän mennessä ollut 2013, jolloin järjestettiin huimat 877 tapahtumaa.

Toivottavasti viihdyt ja tulet myöhemmin uudelleen!
ystävällisin terveisin, Milja
VRL-00692, Kouluratsastajat

Tuoreimmat kuulumiset

20.01.2018 Myynnissä suomenhevosia, aikuisia ja nuoria! Lisätietoja myynti-ilmoituksesta.