Muistoissamme
virtuaalinen suomenhevostalli

ADE Piparminttu

† 15. heinäkuuta 2015

img
rotu, sukupuolisuomenhevonen, tamma
väri, säkäkorkeuspunarautias, 154 cm
syntynyt11.08.2006, 29-vuotias (4v. 10.12.2006)
osaaminenko: Helppo B, re: 110 cm
rekisterinumeroVH01-018-5627
kasvattajaAderla
omistajaMilja, Fiktio (VRL-00692)
  
saavutuksetKTK-III, ERJ-III

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © ei halua nimeään mainittavan

Minttu on tyyni ja rauhallinen tamma, jonka kanssa harvemmin ongelmatilanteita hoitotoimien aikaan tulee esiin. Minttu kuuluu siihen hevoskategoriaan jolle käy kaikki, aina korvat hörössä tulossa ihmisen perässä ihan minne tahansa. Minttu sopisikin johonkin teoriakurssille esimerkkihevoseksi. Toisaalta ihan hyväkin, että Minttu on niin helppo hoitotoimenpiteissä kuin onkaan. Se on meinaan pahemman laatuinen sottapytty, joka kyllä varmasti keksii keinot itsensä sotkemiseen. Minttua pestäänkin ehdottomasti eniten tallimme hevosista, pahimmilla mutakeleillä tamman pesu on oikeastaan jokapäiväistä. Mintun muuttaessa meille huolestuimme kovasti siitä kun tamma jätti ruokaansa, mutta pikkuhiljaa kävi selväksi sen olevan vaan suorastaan sairaanloisen nirso. Tammalle kelpaa vain muutama rehu, joten sen kohdalla ei pahemmin kannata huolestua jos ruuat jää kippoon. Heinää se imuroi kyllä vaikka koko tallin hevoskunnan edestä, joten jos heinä maittaa, ei ole mitään hätää.

Ratsastaessa tamman tyyneys tuppaa katoamaan kuin siliän tien. Se on ihan kiva kouluratsu, hieman herkästi kädelle painava ja täten etupainoinen, mutta suorittaa annetut tehtävät mukisematta osaamisensa rajoissa. Kun lähdetään työstämään vaikeampia asioita vetää Minttu herkästi herneen nenään jolloin sen suurin tarkoitus on saada ratsastaja tantereeseen, joten voitte vain kuvitella minkälaista namia sille oli opettaa esimerkiksi laukanvaihdot joita esteradalla tuppaa tarvitsemaan. Tai ainakin niistä on suurta hyötyä sillä tasolla millä Minttu kilpailee. Esteillä tamma innostuu, se tosiaan esittelee rodeosarjojaan esteidenkin seassa, joten aikamoista pillastunutta karusellihevoskyytiä sen kanssa saa kokea. Tämän vuoksi selkään ei kovin taitamatonta ratsastajaa voi laittaa, tasapainon pitää ainakin olla kohdillaan. Kapasiteetti tammalla on hyvä niinkuin tekniikkakin, joku on joskus kehunut tamman tekniikkaa jopa joitain puoliverisiä paremmaksi. Kun Mintun suinkin saa pidettyä aisoissa se on oikeasti uskomattoman mukava ratsu, jonka kanssa saa kokea uskomattomia estesuorituksia, tamma kun pudottelee harvoin, ei pelkää erikoisesteitä ja on uskomattoman rohkea, se hyppää vaikka lähestyminen olisi ihan metsikössä. Mintun kanssa käydään toki muun treenin ohella myös maastoilemassa, tamma on siinä lajissa hyvä ja toimi järkevästi, joskin vauhdikkaasti.

Niin kauan kuin selässä ei tammalla ole ketään se tosissaan toimii kuin ihmisen mieli, joten ei ole varmasti vaikea arvata, että erikoistilanteet eivät ole sille ongelma. Kengitykset, eläinlääkärin toimenpiteet ja klippaukset sujuvat kuin vettä vaan. Myös kuljettaminen ja uusissa paikoissa oleskelu ei tuota tammalle hankaluutta. Kisoissa Minttu on ratsatin aika jännittynyt ja verryttelyyn tarvitsee varata hieman tavallista kauemmin, muuten se ei hirmuisesti poikkea ratsastettavuudeltaan.



Sukuselvitys

i. Huiman Tiptop ii. Humun Eeros rt, 156 cm iii. Hopean Liekki prt, 162 cm
iie. Metsätähden Airikka 152 cm
ie. Sydänyön Salarakas vrt, 148 cm iei. EL Valon-Varjo rn, 155 cm
iee. Sydänyön Suukkosuu vprt, 156 cm
e. Valkoisenjoen Neitoperhonen
rt, 154 cm
ei. S.S. Punainen Aurinko rt eii. Vedenhengen Voimanperäinen vprt, 156 cm
eie. Enkelin Tähtikirkas Yö trt, 160 cm
ee. Auroran Kiana rt eei. Pihkalan Pikku-Vauhti 151 cm
eee. Onnelan Tiukumieli vprt, 157 cm

Katso myös kattavampi sukutaulu!     isälinja - Hopean Liekki     emälinja - Tytteli


Jälkeläiset

5 kpl: 2 oria, 3 tammaa

tamma ADE Salarakas s. 11.12.2006 startannut ratsastuskilpailuissa isä Bellin Herttua
ori Fiktion Samuel s. 01.11.2012 KTK-II, SV-II, ERJ-I, jälkeläisluokka C isä Usvajärven Samuli
tamma Fiktion Polkka s. 17.02.2013 isä Västerbyn Sakarias
tamma Fiktion Sikuriina s. 06.10.2013 KTK-III, sijoituksia ratsastuskilpailuista isä Västerbyn Sakarias
ori Fiktion Virkku s. 11.11.2013 isä Riiviöiden Kirppu

Kilpailutulokset

  55 ERJ-sijoitusta, 41 KRJ-sijoitusta, 4 VSR-sijoitusta, 1 CUP-sijoitus

14.11.2012 - ERJ - Cabin 21 - 110 cm - 1/40 27.10.2012 - ERJ - Cabin 21 - 110 cm - 3/40 20.10.2012 - ERJ - Yeneva - 110 cm - 4/40 16.10.2012 - ERJ - Koston Suomenhevoset - 110 cm - 5/60 15.10.2012 - ERJ - Koston Suomenhevoset - 110 cm - 4/60 14.10.2012 - ERJ - KK Bailador - 100 cm - 4/70 11.10.2012 - ERJ - Yeneva - 110 cm - 2/40 11.10.2012 - ERJ - Clueless - 100 cm - 2/50 11.10.2012 - ERJ - Raden Stal - 110 cm - 5/40 07.10.2012 - ERJ - Painswick Ponies - 100 cm - 5/50 06.10.2012 - ERJ - Painswick Ponies - 100 cm - 7/50 05.10.2012 - ERJ - Painswick Ponies - 100 cm - 1/50 05.10.2012 - ERJ - Koston Suomenhevoset - 110 cm - 7/60 04.10.2012 - ERJ - Koston Suomenhevoset - 110 cm - 3/60 01.10.2012 - ERJ - Koston Suomenhevoset - 110 cm - 4/60 01.10.2012 - ERJ - Cabin 21 - 110 cm - 1/40 01.10.2012 - ERJ - Bairdon - 110 cm - 2/40 01.10.2012 - ERJ - Bairdon - 110 cm - 3/40 01.10.2012 - ERJ - Painswick Ponies - 110 cm - 2/50 30.09.2012 - ERJ - Bairdon - 110 cm - 2/40 11.09.2012 - ERJ - Escorant Trakehners - 110 cm - 5/30 10.09.2012 - ERJ - Satulinna - 100 cm - 6/90 06.09.2012 - ERJ - Heijastus - 110 cm - 7/50 05.09.2012 - ERJ - Heijastus - 110 cm - 5/50 04.09.2012 - ERJ - Oldsfellin Kartano - 100 cm - 2/30 02.09.2012 - ERJ - Hayes Stables - 110 cm - 1/30 25.08.2012 - ERJ - Bridgeroad - 100 cm - 6/50 24.08.2012 - ERJ - Bridgeroad - 90 cm - 6/50 21.08.2012 - ERJ - Bridgeroad - 90 cm - 1/50 26.08.2009 - ERJ - Nepolan ponitalli - 100 cm - 1/50 24.08.2009 - ERJ - Retroradio - 100 cm - 6/100 22.08.2009 - ERJ - Retroradio - 110 cm - 3/100 22.08.2009 - ERJ - Retroradio - 100 cm - 10/100 01.08.2009 - ERJ - White Honey - 80 cm - 4/50 28.06.2009 - ERJ - Kisatalli Safir - 80 cm - 5/100 23.05.2009 - ERJ - Valkeneva - 80 cm - 3/28 22.05.2009 - ERJ - Piruntaival - 90-100 cm - 1/47 22.05.2009 - ERJ - Piruntaival - 80 cm - 6/42 21.05.2009 - ERJ - Hafrena - 60 cm - 3/50 20.05.2009 - ERJ - Piruntaival - 90-100 cm - 4/49 18.05.2009 - ERJ - Puksula - 60-70 cm - 3/17 14.04.2009 - ERJ - Naturael - 60 cm - 4/50 12.04.2009 - ERJ - Vihermetsän Ratsastajat - Luokka 6 - 2/25 11.04.2009 - ERJ - Naturael - 60 cm - 4/50 01.04.2009 - ERJ - Mymmelin Mökötys - 70-80 cm - 4/20 01.04.2009 - ERJ - Mymmelin Mökötys - 70-80 cm - 3/11 08.03.2009 - ERJ - Krofnock Ranch - 60 cm - 7/50 01.03.2009 - ERJ - Hunajapuro - 70 cm - 7/63 28.02.2009 - ERJ - Monitoimitalli Golden Rose - 80 cm - 6/38 27.02.2009 - ERJ - Hunajapuro - 80 cm - 6/67 25.10.2008 - ERJ - Shyalia Farm - 60-80 cm - 4/76 23.10.2008 - ERJ - Cheval Delamer - 70 cm - 2/55 19.10.2008 - ERJ - Championtalli - 80 cm - 2/54 19.10.2008 - ERJ - Cheval Delamer - 70 cm - 5/55 16.10.2008 - ERJ - Rowea - Luokka 5 - 3/28
05.11.2012 - KRJ - Sinnesro - Helppo B - 1/30 05.11.2012 - KRJ - Sinnesro - Helppo B - 4/30 01.11.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 4/60 31.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 5/60 31.10.2012 - KRJ - Sinnesro - Helppo B - 5/30 29.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 4/60 29.10.2012 - KRJ - Rumour Ponies - Helppo B - 1/40 27.10.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo B - 4/40 26.10.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 5/40 23.10.2012 - KRJ - Oldfinion Dressage - Helppo B - 1/40 22.10.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo B - 2/40 22.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 4/60 21.10.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo B - 1/40 20.10.2012 - KRJ - Bairdon - Helppo B - 5/40 20.10.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo B - 3/40 16.10.2012 - KRJ - Tahti - Helppo B - 2/30 15.10.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo B - 5/40 12.10.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo B - 2/40 10.10.2012 - KRJ - Clueless - Helppo B - 5/50 10.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 5/60 07.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 5/60 06.10.2012 - KRJ - Painswick Ponies - Helppo B - 1/50 05.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 1/60 04.10.2012 - KRJ - Painswick Ponies - Helppo B - 6/50 30.09.2012 - KRJ - Venice - Helppo B - 4/40 27.09.2012 - KRJ - Marike - Helppo B - 3/60 18.09.2012 - KRJ - Karman Suomenhevoset - Helppo B - 3/40 17.09.2012 - KRJ - Karman Suomenhevoset - Helppo B - 3/40 10.09.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 6/60 08.09.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 7/60 06.09.2012 - KRJ - Taavilan Suomenhevoset - Helppo B - 6/48 04.09.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 4/50 03.09.2012 - KRJ - Tahti - Helppo B - 2/30 01.09.2012 - KRJ - Tahti - Helppo B - 4/30 29.08.2012 - KRJ-Cup - Bairdon - Helppo B - 29/390 29.08.2012 - KRJ - Järviluoto - Helppo B - 4/30 03.09.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo B - 5/40 28.08.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo B - 6/40 26.08.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo B - 3/40 25.08.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo B - 6/40 15.08.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo B - 1/40 19.10.2008 - KRJ - SunStep - Helppo C - 4/37 12.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 110 cm - 9/12 12.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 100 cm - 15/19 11.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 110 cm - 2/12 11.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 100 cm - 17/19 10.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 110 cm - 7/12 10.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 100 cm - 3/19 05.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 110 cm - 7/10 05.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 100 cm - 2/16 04.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 110 cm - 3/10 04.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 100 cm - 10/16 03.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 110 cm - 5/10 03.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - 100 cm - 10/16

Näyttelytulokset

31.10.2013 Moondance, SW4 (4½-5-5-4-4-3½-4-3½-3-3 = 39,5 p.), tuom. Christa W.
13.10.2008 Match show, SIN3


Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

18.01.2013 - Estevalmennus, valmentajana Nora

Valmennettavakseni saapui Milja ja hänen punarautias suomenhevostammansa Minttu. Kuulemani mukaan tamma ei ole ratsuna kaikkein helpoimmasta päästä, mutta ratsukosta näkyi kuinka yhteistyö sujui hyvin. Alkuverryttelyssä keskityimme kuuliaisuuten. Pyysin taivuttelemaan tammaa kunnolla sekä ravissa että laukassa. Kun Minttu keskittyi hyvin tehtäviin aloitimme esteiden parissa. Verryttelyesteenä oli pienehkö pysty, jonka nähdessään Minttu innostui ja ensimmäinen lähestyminen ei onnistunut. Tamman hyppy oli kuitenkin onnistunut ja Mintulla onkin hyvä tekniikka suomenhevoseksi. Otimme pystylle muutaman hypyn lisää ja tällä kertaa Milja sai pidettyä Mintun aisoissa. Seuraavaksi harjoittelimme laukanvaihtoa lävistäjällä sijaitsevan okserin avulla. Tarkoitus oli siis vaihtaa laukka esteellä. Minttu ei oikein aluksi tajunnut tehtävän tarkoitusta ja jatkoi esteen jälkeen iloisesti väärässä laukassa. Pyysin Miljaa käyttämään voimakkaammin apuja ja johtamaan oikealla kädellä hieman sivulle. Nyt tamma ymmärsi mitä tuli tehdä ja tehtävä sujui molemmista suunnista erinomaisesti. Lopuksi tuli hypätä viiden esteen rata. Kolme ensimmäistä estettä ylittyivät varmasti ja hyvässä tempossa, mutta sitten tamma päätti esittää rodeohevosta ja heitti muutaman korkean pukin. Aika ketterä suomenhevoseksi. Saitte tulla kaksi viimeistä estettä uudelleen, jolloin Minttu pysyi hallinnassa. Muuten suoritus oli oikein tasapainoinen. Loppuverryttelyssä pyysin ratsastamaan eteenalas ja Minttu venyttikin kaulaansa komeasti. Ratsukko näytti tyytyväiseltä ja se olikin tämän valmennuksen tavoite. Jatkossa kannattaa harjoitella vielä laukanvaihtoa, vaikka tamma taitaakin sen jo melko hyvin. Esteradasta tulee näin ollen paljon sujuvampi.

18.03.2009 - Estevalmennus, valmentajana Kristian Laine

Minttu näytti olevan varsinaisella menopäällä ja sait pariin otteeseen etsiä käsijarrua varsin antaumuksella. Tamma painoi paikoin rankasti ohjalle ja meinasi pariin otteeseen jyrätä suoraan esteen läpi. Selkeillä avuilla ja varmalla istunnalla sait sen kuitenkin loppua kohti paremmin haltuun ja löysitte yhteistä säveltännekin ainakin parin soinnun verran. Lähestymiset sujuivat hyvin, kun sait pidettyä Mintun intoa kurissa sen verran, ettei vauhti kiihtynyt ylinopeuslukemiin. Tamma ei aina malttanut keskittyä apuihisi ja sinun piti muistuttaa sitä siitä, kuka määrää. Kun tamma oli hallinnassasi ja keskittyi, hyppynne olivat kauniita ja hallittuja ja ansaitsitte kyllä tyylipisteitä. Kannattaa siis ottaa alkuun vaikka kontrollivoltteja, jotta Minttu pysyy lapasessa.

23.02.2009 - Estevalmennus, valmentajana Snniif

Minttu oli hyvin rauhallinen, vaikka ympärillä muut hevoset järjestivätkin kunnon showt. Pokeri vain keskittyi omaan hevoseensa, jolloin Minttu kulki nätisti, eikä yhtynyt leikkiin. Esteet mentiin rauhallisesti ja hypättiin liidokkaasti. Oikein hienosti, siis! Kieltoja ei tullut ja Minttu kuunteli hienosti. Oikein mallisuoritus molemmilta ja olinkin varsin tyytyväinen tähän pariin.

23.02.2009 - Estevalmennus, valmentajana Heid.

Minttu oli jo heti alkuun innokkaalla päällä ja menossa kovaa eteenpäin. Pidäteltäväähän siinä oli, mutta sait alkulämmittelyllä enemmän tuntumaa hevoseen ja täten myös sitä kuuliaisemmaksi. Ihan verryttelynä oli tarkoitus ratsastaa helpohko jumppasarja, jonka Minttu olisi halunnut vain juosta läpi. Teit aivan oikein pidätellessäsi hevosta voltilla niin kauan, kunnes se suostui yhteistyöhön ja lähtemään sarjalle rauhallisemmin. Varsinaisella radalla Minttu oli samanlainen jyrä kuin alussakin, eikä vaivautunut panostamaan hypätessä tekniikkaan. Hypyissä näytti olevan vaikeaa pysyä mukana, mutta volttien tekeminen esteiden väliin auttoi hillitsemään hevosta, jolloin pääsit hyppyihin paremmin mukaan. Näin meno näytti hallitummalta, ja Minttu kuunteli sinua hetki hetkeltä paremmin. Oli erityisen tärkeää, että muistit jokaisen esteen ja vielä koko radankin jälkeen säilyttämään istunnan ja ohjastuntuman, sillä sen lipsuessa Minttu pyrki helposti lähtemään omille teilleen. Loppukommentteina voisin sanoa, ratsastuksesi oli oikein mukavaa katseltavaa, ja yhteistyö hevosen kanssa pelasi osittain. Mintun kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea varmuutta ja napakkuutta, jotta sen saa menemään halutulla tavalla, eikä vain jyräämään esteiden yli.

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.