Muistoissamme
virtuaalinen suomenhevostalli

Berryqueen Dei

† 18. lokakuuta 2016

img
rotu, sukupuolishetlanninponi, tamma
väri, säkäkorkeusmustanpäistärikkö, 101 cm
syntynyt15.05.2014, 29-vuotias (4v. 13.09.2014)
osaaminenVaikea valjakkoajo
rekisterinumeroVH14-017-0395
kasvattajaVirtuaalitalli Dei
omistajaMilja, Fiktio (VRL-00692)
  
saavutuksetKTK-II, VIR MVA Ch, VVJ-I, SHLA-I, YLA2

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © Fiktio

Virtuaalitalli Dei sattui juuri sopivaan aikaan laittamaan ponivarsoja myyntiin. Olin nimittäin jo jonkin aikaa miettinyt, että pian pitäisi saada uusi Dei-shetlanninponi, sillä Piquiralla alkoi olla jo reilusti ikää. Mitä olisikaan ollut Fiktio ilman deiläistä pikkuponia? Eikä hyvä tuurini loppunut vielä tähän, sillä listassa aivan ensimmäisenä oli I-palkinnon kantakirjatamma Blueberry Hopin tammavarsa! Varsa, jollaista olin odotellut jo useamman vuoden. Mustikaksikin kutsutun tamman kaksi viimeisintä varsaa olivat olleet oreja ja niitäkin olin pitkään ihastellut, mutta jo silloin haaveilin tammavarsasta. Ja kun kasvattaja Leandra onnekseni hyväksyi tammavarsasta jättämäni tarjouksen, pitkäaikainen haaveeni oli toteutunut! Leandra totesi vielä minun sattuneen sopivasti paikalle, sillä kyseessä oli Mustikan viimeinen myyntiin tuleva varsa ja kaikenkaikkiaan toisiksi viimeinen, sillä viimeinen varsa tulisi jäämään hänelle itselleen. Berryqueen onkin nyt järjestyksessään neljäs Dein kasvattama shetlanninponini, mutta kaikista omistuksessani olleista deiläisistä se on jo seitsemäs, sillä Fiktiossa on ollut myös kolme suomenhevoskasvattia.

Queenie, tuo monen pikkutytön unelmaponi. Pikkutyttöjen harmiksi olen kuitenkin ominut ponin itselleni. Luonteeltaan Qeenie on erittäin kiltti, mutta silloin tällöin tamma heittäytyy shetlanninponimaiseen tapaan hyvinkin itsepäiseksi. Lisäksi Queenie on tavattoman utelias. Se tunkee turpansa joka paikkaan ja onkin muutaman kerran jäänyt tarhassa aitojen väliin jumiin. Onneksi tamma huomattiin pian, eikä mitään kummempaa sattunut. Taluttaessa sillä on tapana painaa pää alas ja useimmiten kesäisin se yrittää kaiken lisäksi päästä tienpientareelle syöpöttelemään, kun tarjolla on tuoretta ihanaa ruonoa. Hyvä siinä sitten on yrittää estää ponia pääsemästä ruohoapajalle, kun pää on ja pysyy alhaalla.

Mikään, ei niin mikään ole Queenien mielestä ihanampaa, kuin harjattavana ja hellittävänä oleminen. Tamma tahtoisi olla siinä hetkessä vaikka loppuikänsä ja joskus jos tämä hetki on liian lyhyt, saattaa neiti alkaa mököttää. Sitten, kun neiti on aloittanut mököttämisen, mikään sen kanssa ei tahdo onnistuvan. Ensinnäkin tamma ei tahdo liikkua, ei sitten millään. Joskus tammaa on lepyteltävä vaikka kuinka kauan, mutta yleensä mökötys loppuu sellaisen puolen tunnin hellittelyn ja harjaamisen jälkeen. Kaviot Queenie osaa nostaa hienosti. Valjastamisessa ei ole muuta ongelmaa kuin kuolainten laittaminen suuhun. Kuolaimet, etenkään aivan liian kylmät, eivät ole ollenkaan tervetulleet, mutta leipäpalan houkutellessa ne voidaan sujauttaa suuhun.

Ratsastaessa Queenie on patalaiska, mutta eipä sillä juuri ratsastella. Silloin tällöin saatan istuttaa kyytiin jonkun onnekkaan lapsen, tosin siinä mielessä en kovin onnekkaaksi sanoisi, kun poni hädin tuskin liikkuu mihinkään. Sillä on myös todella epämukava ja pompottava ravi istua, harvat pienet lapset kun vielä osaavat keventää. Laukka sen sijaan on erittäin miellyttävää. Ajaessa sen sijaan Queenie on aivan innoissaan ja etenee kuin mikäkin höyryjuna. Poni on taitava kaikissa valjakkoajon osakokeissa, kunhan sen saa kunnolla kuulolle ja siten myös vauhtia hillittyä tarpeen vaatiessa. Kilpailuissa tamma on hyvin pitkälti samanlainen kuin kotona, joten mitään erityistoimia siellä ei tarvita. Ainut mikä saattaa kilpaillessa tuottaa ongelmaa on lastaaminen, mutta ruoka auttaa tässäkin asiassa.



Sukuselvitys

i. Bootleg Pirate   KTK-II
rtpäis, 103 cm
ii. Radwan Brave iii. Roger Mac
iie. Birdie of Windyhill
ie. Clover's Jinni iei. Macleod
iee. Mooneymark's Marble May
e. VIR MVA Ch Blueberry Hop   KTK-I, YLA2
m, 100 cm
ei. Tedwin of Oasis eii. Jack O'Double
eie. Bridgewood's Melly
ee. Hollow's Ginger eei. Alexander G
eee. Pennylane's Pearl

i. Bootleg Pirate oli minulle aikanaan aivan uusi tuttavuus. Törmäsin siihen ensimmäistä kertaa silloin, kun Berryqueen tuli myyntiin. Mutta ori herätti heti mielenkiintoni. Ensinnäkin se on erittäin komea rautiaanpäistärikkö. Toivottavasti sitä tullaan aikanaan näkemään esimerkiksi näyttelyissä. Leeviksikin kutsutulla ponilla on sen sijaan jo takanaan menestyksekäs kisaura valjakkoajon parissa. Se on kilpaillut vaikeissa luokissa ja sijoittunut useita kymmeniä kertoja. Jälkeläisiä orilla on Queenien lisäksi yksi.

e. Olin ihaillut jo kauan ennen Berryqueenin syntymää sen emää Blueberry Hopia. Tamma, jota suomalaisittain kutsutaan Mustikaksi, syntyi Iso-Britanniassa vuonna 2009. Se on ilmeisesti muuttanut suoraan kasvattajaltaan Deihin. Tämä musta metrin korkuinen tamma on todella kaunis, ei siis ihme, että se muotovalioitunut helmikuussa 2010 ja kantakirjattu I-palkinnolla kesäkuussa 2011. Näiden välissä, huhtikuussa 2011, se on myös palkittu yleislaatuarvostelussa toisella palkinnolla. Mustikka on kilpaillut valjakkoajossa vaikeissa luokissa hyvällä menestyksellä. Luonteeltaan tamma oli aivan toista luokkaa kuin shetlanninponien yleensä oletetaan olevan. Se oli nimittäin ystävällinen, hyväkäytöksinen, nöyrä ja todella ihmisrakas. En tiedä kuinka hyvin se on luonnettaan periyttänyt muille jälkeläisilleen, mutta ainakin Queenie on tullut hyvin paljon äitiinsä. Mustikalla on Queenien lisäksi kahdeksan jälkeläistä (puolet tammoja ja puolet oreja). Tamma menehtyi 19-vuotiaana 26. kesäkuuta 2014.


Jälkeläiset

5 kpl: 2 oria, 3 tammaa

tamma Honeyberry s. 03.01.2015 VIR MVA Ch, KTK-II, VVJ-I, SHLA-I, YLA2 isä Iairos
ori Bruni s. 12.07.2015 KTK-II, VVJ-I, KRJ-III, SHLA-I, YLA2 isä Bragi
tamma Gingerqueen s. 28.02.2016 KTK-II, kilpaillut porrastetuissa isä Gingerbread Man
tamma Cherryberry s. 31.03.2016 kilpaillut porrastetuissa isä Jokikosken Larry
ori Hidden Black Magic s. 19.05.2016 KTK-kelpoinen isä Mangon Hidden Treasure

img


Kilpailutulokset

  43 VVJ-sijoitusta, 1 Cup-sijoitus

30.04.2015 - VVJ-Cup - Wyat Shetlands - Vaativa yhdistetty - 4/95 23.02.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Vaikea yhdistetty - 2/40 22.02.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Vaikea yhdistetty - 3/40 10.02.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Vaikea yhdistetty - 5/40 09.02.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Vaikea yhdistetty - 3/40 07.02.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Vaikea yhdistetty - 5/40 30.01.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Vaikea yhdistetty - 5/40 29.01.2015 - VVJ - Fiktio - Vaikea yhdistetty - 5/26 27.01.2015 - VVJ - al Najya - Vaikea yhdistetty - 4/30 26.01.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Vaikea yhdistetty - 6/47 26.01.2015 - VVJ - Tuiskula - Vaikea yhdistetty - 4/40 25.01.2015 - VVJ - Wyrda Horses - Vaikea yhdistetty - 1/30 24.01.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Vaikea yhdistetty - 5/47 22.01.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Holmberg - Vaikea yhdistetty - 1/20 18.01.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Vaikea yhdistetty - 5/27 17.01.2015 - VVJ - Wyrda Horses - Vaikea yhdistetty - 1/30 02.01.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Vaativa yhdistetty - 2/31 01.01.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Vaativa yhdistetty - 2/31 27.12.2014 - VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 3/50 26.12.2014 - VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 3/50 16.12.2014 - VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 6/50 20.12.2014 - VVJ - Konkkaronkka - Vaativa yhdistetty - 1/40
18.12.2014 - VVJ - Bridgeroad - Vaativa yhdistetty - 6/40 16.12.2014 - VVJ - Bridgeroad - Vaativa yhdistetty - 2/36 13.12.2014 - VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 5/50 13.12.2014 - VVJ - Thrillium - Vaativa yhdistetty - 3/29 12.12.2014 - VVJ - Bridgeroad - Vaativa yhdistetty - 6/36 12.12.2014 - VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 6/50 11.12.2014 - VVJ - Breandan - Vaativa yhdistetty - 3/50 11.12.2014 - VVJ - Konkkaronkka - Vaativa yhdistetty - 3/40 11.12.2014 - VVJ - Tuiskula - Vaativa yhdistetty - 5/40 05.12.2014 - VVJ - Konkkaronkka - Vaativa yhdistetty - 6/40 25.11.2014 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty - 6/40 22.11.2014 - VVJ - Konkkaronkka - Vaativa yhdistetty - 5/40 18.11.2014 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty - 1/40 12.11.2014 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty - 2/40 07.11.2014 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Noviisi yhdistetty - 2/30 04.11.2014 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Noviisi yhdistetty - 5/30 03.11.2014 - VVJ - Konkkaronkka - Vaativa yhdistetty - 4/40 01.11.2014 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Noviisi yhdistetty - 5/30 31.10.2014 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Noviisi yhdistetty - 2/30 27.10.2014 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty - 3/40 26.10.2014 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Noviisi yhdistetty - 5/30 22.10.2014 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty - 1/40

Näyttelytulokset

09.04.2015 Moondance, MVA-SERT (BIS3), päätuom. Welby
22.11.2014 Päivärinne, irtoSERT, päätuom. Welby
25.10.2014 Virtuaalitalli Dei, irtoSERT, päätuom. Kerppa
09.09.2014 Escorant Trakehners, MVA-SERT (BIS3), päätuom. Vibaja
14.08.2014 Konkkaronkka, irtoSERT, päätuom. K.J.


Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

19.05.2016 - Päiväkirjamerkintä

Nyt olisi taas mukavia uutisia niin Queenien kuin sen parin jälkeläisenkin osalta. Tamma itse on suuntaamassa kesäkuussa shetlanninponien laatuarvosteluun. En olekaan käyttänyt ponejani siellä pitkiin aikoihin ja viime kerran jälkeen on pisteytyskin muuttunut. Tähän asti ponini ovat saaneet ykköspalkintoja ja toivottavasti se jatkuu myös Queenien kohdalla. Aikoinaan esim. Taku sai kunniamaininnan täysistä lisäpisteistä ja kaikkein korkeimmista pisteistä ikinä. Sen jälkeen vain muutama poni on mennyt ohi. Saa nähdä miten Queenien kanssa käy.

Mitä jälkeläisiin tulee, niin tuoreimpana on Brunin palkinnot Yleislaatuarvostelusta ja Valjakkoajojaoksen laatuarvostelusta. Se palkittiin hienosti YLA2- ja VVJ-II-palkinnoilla. Queenienkin kanssa olisi tarkoitus käydä Yleislaatuarvostelussa vielä tämän kesän aikana. Eikä tässä suinkaan vielä kaikki, sillä ori korotti myös palkintoaan shetlanninponien laatuarvostelussa. Joulukuussa se sai II-palkinnon, mutta nytpä se onkin ykköspalkittu! Myös Gingerqueen pokkasi ensimmäisen palkintonsa viime kuussa. Se oli nimittäin mukana kantakirjaustilaisuudessa ja palasi sieltä KTK-II-palkintoa rikkaampana.

01.04.2016 - Päiväkirjamerkintä

"Myynnissä juuri syntynyt shetlanninponivarsa, jonka isä on äskettäin kantakirjattu musta ori Gingerbread Man. Matti on utelias poni, jonka kanssa on mukava puuhata. Sen kanssa kilpaillaan kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa, joista jälkimmäinen on orin oma suosikki. Kisaura sillä on vielä kesken, mutta hyvällä alulla. Emä Berryqueen Dei sen sijaan on jo kisansa kisannut ja tämä tamma keskittyy nykyään vain varsojen kasvattamiseen. Se on aikoinaan kantakirjattu ja lisäksi pärjännyt näyttelyissä sen verran hyvin, että VIR MVA Ch -arvonimikin on myönnetty. Viimeisin saavutus on VVJ-I-palkinto tammikuun tilaisuudesta. Luonteeltaan Queenie on kiltti, vaikka toisinaan shetlanninponimainen itsepäisyys pääseekin valloilleen. Sukua varsalla on kokonaisuudessaan kaksi polvea ja nämä kaikki on kantakirjattuja. Kantakirjattujen vanhempiensa ansiosta poni on automaattisesti ktk-kelpoinen, joten haluan uuden omistajan käyttävän sen kantakirjattavana. Toivon myös, että varsa pääsisi kilpailemaan valjakkoajon ja/tai kouluratsastuksen parissa. Muistathan lukea myös myyntiehdot."

Näin kuului ensimmäinen myynti-ilmoitus Queenien kolmannesta varsasta. Nimesin varsan Gingerqueenieksi, sillä sen kanssa kävi niin hassusti, että vaikka vanhempien värien perusteella odotettiin mustapohjaista varsaa, tulikin yllättäen punarautias kaunokainen. Tamman nimi onkin paitsi väännös vanhempien nimistä, myös täydellinen kuvaamaan tätä punaista kuningatarta. Uuden kodin suhteen ei kuitenkaan onnistanut heti. Julkaisinhan edellä olevan ilmoituksen jo varsan syntymän aikoihin. Pari päivä takaperin päätin kokeilla uudelleen ja kuinkas ollakaan, tarjouksi tuli kolmin kappalein. Harkittuani näitä vaihtoehtoja päädyin tekemään kauppakirjat Kronbackan Assin kanssa. Mutta toisen tarjoajan, lottiksen, kanssa sovimme tilausvarsasta, jonka isäksi valittiin hänen oma orinsa Jokikosken Larry. Kävi nimittäin ilmi, että lottis oli aikoinaan tarjonnut myös Brunista, joten täytyihän hänenkin vihdoin saada oma varsansa Queeniesta. Queenie astutetaan heti varsakimaan ja sitten vain toivomaan parasta!

31.01.2016 - Päiväkirjamerkintä

Saanen esitellä: Berryqueen Dei, VVJ-I-palkittu shetlanninponitamma. Laatuarvostelu meni siis juuri niin kuin pitikin tai oikeastaan paremmin, sillä tammalla oli tilaisuuden parhaat pisteet yhdessä erään vuonohevostamman kanssa! Samassa tilaisuudessa palkittiin myös tamman ensimmäinen sulhanen Iairos, niin ikään ykköspalkinnolla. Kokonaispisteetkin olivat vain pisteen verran huonommat. Nyt onkin Queenien esikoisella Honeyberryllä sitten hienot palkitut vanhemmat. Queenielle olisi tarkoitus teettää pian kolmas varsa ja olenkin jo kuumeisesti yrittänyt etsiä sopivaa oria. Yksi vaihtoehto on jo näköpiirissä.

14.12.2015 - Päiväkirjamerkintä

Mitä kuuluu Queenielle? Superhyvää! Vihdoinkin on koittanut se aika, jolloin ilmoittaa tamman Valjakkoajojaoksen laatuarvosteluun. Vaikka tuntuu, että sitä hetkeä on saanut odotella iäisyyden, samalla on aika rientänyt suorastaan siivillä. Vasta hetki sittenhän Queenie saapui nuorena poninalkuna Fiktioon, opetteli valjakkoponin alkeita ja aloitteli kisauraansa. Ja kaikenlaista muutakin on ehtinyt tapahtua. Sijoitussaldo avattiin lokakuussa 2014 hienosti voitolla ja seuraavassa kuussa tamma kantakirjattiin II-palkinnolla ponikantakirjaan. Tammikuussa 2015 Queenie sai ensimmäisen varsansa ja sen jälkeen jatkoi vielä hetken kisauraansa, kunnes jäi kisaeläkkeelle helmikuun lopulla 43 sijoitusta plakkarissaan. Menestystä on tullut myös näyttelyiden saralla. Tammikuussa myönnettiin ensin Champion-arvonimi ja melkein kuukausi toisen varsan syntymän jälkeen Queeniesta tuli muotovalio. Puolentoista kuukauden päästä, tammikuun 2016 VVJ:n laatistilaisuudessa, Queeniesta tulee toivottavasti VVJ-palkittu poni.

15.07.2015 - Päiväkirjamerkintä

Heinäkuun 11. päivän aamuna Queenie alkoi näyttää siltä, että varsa olisi tulossa. Se antoi meidän kuitenkin odottaa vielä seuraavaan aamuun asti, kunnes varsoi komean rautiaan orivarsan. Se oli ihanampi kuin olisin osannut kuvitellakaan. Totuus kuitenkin oli, että varsasta olisi luovuttava ennemmin tai myöhemmin. Se kun oli alun alkaenkin tarkoitus laittaa myyntiin. Niinpä päätin hoitaa asian saman tien ennen kuin tulisin toisiin ajatuksiin. Kun pikkuorille oli valittu nimeksi Bruni, jätin myynti-ilmoituksen myyntifoorumille. Ilmoitukseen kirjoitin toiveeni ja odotukseni varsan tulevaisuudesta, mitkä olivat kantakirjaus ja kilpaileminen valjakkoajossa. Olihan orin kaikki ensimmäisessä kahdessa sukupolvessa kantakirjattuja. Lisäksi Queenien kanssa on tarkoitus osallistua aikanaan Valjakkoajojaoksen laatuarvosteluun, johon tamma tarvitsee lisää jälkeläisnäyttöjä. Hienointa olisi päästä vielä tämän vuoden puolella laatikseen, mutta se taitaa olla vielä liian aikaista edes unelmoida. Ehkä ensi vuoden alkupuolella voisi olla ajankohtaista.

Yllätyin, miten monta tarjousta sain jo ensimmäisen illan aikana. Kauppa on hevosmarkkinoilla nimittäin käynyt viime aikoina huonosti. Onhan Bruni toki hieno ja olin varma, että ainakin yhden tarjouksen saisin, mutta että kuusi tarjousta yhden illan aikana! Siinä menikin useita tunteja miettiessä parasta vaihtoehtoa ja lopulta vasta tänään, kolme päivän päästä myynti-ilmoituksen jättämisestä, otin yhteyttä ensimmäisenä tarjouksen jättäneeseen Creimeideen. Hänen luokseen Yentel poniesiin Bruni sitten pääsee matkustamaan vieroituksen jälkeen. Nyt kuitenkin Queenie saa rauhassa hoivailla ja kouluttaa poikaansa ennen kuin ohjakset ojennetaan muiden käsiin.

07.07.2015 - Päiväkirjamerkintä

Queenien edellisestä varsasta on jo vierähtänyt tovi, joten päätin viettää tämän tiistai-illan selailemalla jalostuskäytössä olevia kantakirjattuja shetlanninponioreja. Kaikista sopivista vaan tuntui puuttuvan se jokin. Lopulta löysin Queenien kasvattajalta, Virtuaalitalli Deistä III-palkinnolle kantakirjatun rautiaan ponin nimeltä Bragi ja ajattelin heti, että tässä se on! Mutta mitä lukikaan sivuilla: Bragi ei ole jalostuskäytössä. Koska orin etsimiseen oli mennyt tähän mennessä jo parikin tuntia, päätin kokeilla onneani ja ottaa yhteyttä Bragin omistajaan Leandraan. Tiedustelin milloin se olisi tulossa jalostuskäyttöön ja onnekseni sain kuulla, että sivuilla ollut teksti olikin vanhennutta tietoa ja saisin ilomielin astutuksen orista. Ja niin varsa sai alkunsa muutama päivä tämän jälkeen.

03.01.2015 - Päiväkirjamerkintä

Mitä voi odottaa unelmaponilta muuta kuin unelmien täyttymistä? Tänään saimme unelmaponista version numero kaksi, kun Queenie varsoi aivan syötävän suloisen ruunikonpäistärikön tammavarsan. Suureksi ihmetyksekseni varsa on sataprosenttisesti täysin samanlainen kuin haavekuvissani seikkaillut poni. Mutta en voisi olla tyytyväisempi. Rakastan pikkutammaa jo nyt valtavasti! Paitsi että se on aivan valloittava otus, on sillä aivan mahtava suku, jota kelpaa esitellä. Kaksi polvea täynnä kantakirjattuja poneja ja kolmannessa vielä pari lisää! Isäksi valikoitui oma orimme Iairos, joka on kantakirjattu II-palkinnolla. Koska myös Queenie on kantakirjattu, varsa on automaattisesti kantakirjakelpoinen. Tämän etuuden tulemme ehdottomasti käyttämään hyödyksi aikanaan. Siitä ei kuitenkaan Honeyberryksi ristimällämme pikkutammalla olekaan vielä minkäänlaista hajua, sillä neiti on vasta ottanut ensimmäiset askeleensa kohti emänsä nisiä. Luulen, että en saa tästä kaksikosta silmiäni irti tämän päivän aikana...

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.