Muistoissamme
virtuaalinen suomenhevostalli

Pirunkorven Ronski

† 27. heinäkuuta 2016

img
rotu, sukupuolisuomenhevonen, ori
väri, säkäkorkeusrautias, 154 cm
syntynyt12.01.2015, 18-vuotias (3v. 13.04.2015)
osaaminenko: Helppo A, re: 60 cm, Noviisi valjakkoajo
rekisterinumeroVH15-018-0738
kasvattajaPirunkorpi
omistajaMilja, Fiktio (VRL-00692)
  
saavutuksetKRJ-I, VVJ-I

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © Fiktio

Pirunkorven Ronski on lutuisen näköinen ja varsin leppoisa kaveri. Se saa kaikki hullusti poukkoilevat tarhakaverinsakin kalpenemaan omalla herrasmiemäisellä käytöksellään, jota ei vaan voi olla ihailematta.

Nuoresta varsasta saakka on Ronski ollut kuin vanha ja viisas ruuna. Se osaa ottaa elämän huumorilla, mutta pysyy silti aina kovin rauhallisen asiallisena. Se on oikein mukava käsitellä, sillä kaikki hoitotoimenpiteet hoituvat kuin silmiä räpäyttämällä. Ori seisoo rauhassa paikallaan ja keskittyy miettimään elämän perimmäisiä kysymyksiä, ja toisinaan tökkimään hoitajansa selkämystä. Kaviot se nostaa kyllä ylös, muttei auta niiden pitämisessä sitten tippaakaan. Joten valmistaudu pitämään noin satakiloisia möhkäleitä käsiesi varassa. Maasta käsin työskennellessä ja taluttaessa Ronski on leppoisa ja rauhallinen. Se ei syöksähtele edes traktorin nähdessään, ja kulkee päättäväisesti paikasta A paikkaan B. Joskus saattaa laitumen ruoho kutsua vähän turhan nopeasti, mutta yksi tiukka kieltosana ja vahva nykäisy kyllä saavat Ronskin taas asettumaan.

Ratsuna raudikko on asiallinen ja miellyttävä. Sillä on erityisen pehmeä ja mukava laukka, jossa ihmiset sanovat suorastaan nukahtavansa. Sitä on kuitenkin myös helppo työstää, ja orilta löytyykin vaikka kuinka pientä tai suurta askellusta tarvittaessa. Ronski toimii pienillä avuilla ja pysähtyy lähes ajatuksen voimalla, mutta esteistä se ei innostu. Siispä sitä saa ratsastaa ihan toden teolla jopa niistä kavaleteista yli, sillä joskus ne tuntuvat niin kovin pelottavilta kummituksilta. Valjakon edessä Ronski toimii myös oikein mainiosti, eikä siltä puutu tarvittaessa vauhtiakaan. Piiskaa se tarvitsee vain harvoin, sillä orilta on aina löytynyt hyvä ja toimiva oma moottori.

Kisapaikalla Ronski on aina vähän kotitallia vireämpi, ja se saattaakin olla lastatessa aika kiireinen. Kokeneena kisahevosena se silti tietää miten pitää olla, ja osaa kyllä hillitä omat menohalunsa. Radalla se on aina skarppina ja kuuntelee tuttuun tapaan pienenkin kylkeen painalluksen, tehden aina parhaansa omien kykyjensä rajoissa. © Penelopeia



Sukuselvitys

i. Armaan Räppäri rt, 150 cm ii. Riskin Hemmo rt, 147 cm iii. Hemmon Vire rt, 142 cm
iie. Huruneiti vprt, 152 cm
ie. Rosmariini rt, 154 cm iei. Akvamariini rt, 160 cm
iee. Rosella rt, 153 cm
e. Vennamon Vire trt, 154 cm
KRJ-III
ei. Vinnari m, 160 cm eii. Visre m, 161 cm
eie. Arelmi trn, 154 cm
ee. Perijän Piita prt, 149 cm eei. Paroni W rt, 156 cm
eee. Piritta rt, 158 cm

isälinja - Riskin Hemmo     emälinja - Perijän Piita


Jälkeläiset

4 kpl: 1 ori, 3 tammaa

tamma Fiktion Tuovikka s. 14.07.2015 sijoituksia kilpailuista emä Tulistella TK
tamma Fiktion Tilmari s. 07.10.2015 emä Pirunkorven Tilkku
tamma Kuuralehdon Avella s. 21.10.2015 sijoituksia kilpailuista emä Hetken Arnika
ori Runon Rommi s. 22.07.2016 emä Hengenvaaran Minerva

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © Fiktio

img


Kilpailutulokset

  40 KRJ-sijoitusta, 40 VVJ-sijoitusta, 2 VSR-sijoitusta, 3 Cup-sijoitusta

24.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 5/30 23.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 2/30 19.08.2015 - KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo A - 5/30 19.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 1/30 17.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 4/30 17.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 2/30 17.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 4/30 16.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 2/30 16.08.2015 - KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 3/30 15.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 5/30 15.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 1/30 14.08.2015 - KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 2/30 14.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 1/30 14.08.2015 - KRJ - Holmberg - Helppo B - 2/40 12.08.2015 - KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo A - 5/30 11.08.2015 - KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 1/30 11.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 2/30 11.08.2015 - KRJ - Holmberg - Helppo B - 6/40 09.08.2015 - KRJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo A - 4/30 06.08.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 1/40 06.08.2015 - KRJ - Holmberg - Helppo B - 4/40 05.08.2015 - KRJ - Holmberg - Helppo B - 6/40 02.08.2015 - KRJ - Holmberg - Helppo B - 3/40 31.07.2015 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 3/40 22.07.2015 - KRJ - Wyat Shetlands - Helppo B - 5/40 21.07.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 4/40 20.07.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 2/40 18.07.2015 - KRJ - Wyat Shetlands - Helppo B - 1/40 15.07.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 6/40 26.06.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 1/40 25.06.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 5/40 25.06.2015 - KRJ - Kilpailukeskus Stewart - Helppo C - 4/40 24.06.2015 - KRJ - Wyat Shetlands - Helppo C - 5/40 20.06.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 5/40 15.06.2015 - KRJ - Kilpailukeskus Stewart - Helppo C - 5/40 14.06.2015 - KRJ - Rohkelikko - Helppo C - 2/30 10.06.2015 - KRJ - Kilpailukeskus Stewart - Helppo C - 3/40 22.05.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 6/40 19.05.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 4/40 15.05.2015 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 5/40
30.04.2016 - VVJ-Cup - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty - 10/112 14.09.2015 - VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty - 6/40 08.09.2015 - VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty - 5/40 05.09.2015 - VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty - 2/40 29.08.2015 - VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty (parilk) - 3/18 28.08.2015 - VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty - 2/40 26.08.2015 - VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty (parilk) - 1/18 23.08.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Stewart - Noviisi yhdistetty - 2/19 22.08.2015 - VVJ - Virtuaalitalli Naukaisu - Noviisi koulukoe - 1/20 22.08.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Stewart - Noviisi yhdistetty - 4/19 21.08.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty - 4/29 18.08.2015 - VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty - 6/40 18.08.2015 - VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty - 5/40 17.08.2015 - VVJ - Wyat Shetlands - Noviisi yhdistetty - 6/40 17.08.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Stewart - Noviisi yhdistetty - 2/19 16.08.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty - 4/29 15.08.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Stewart - Noviisi yhdistetty - 2/19 14.08.2015 - VVJ - Prime Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 1/23 13.08.2015 - VVJ - Tuiskula - Noviisi yhdistetty - 2/10 13.08.2015 - VVJ - Prime Sporthorses - Noviisi tarkkuuskoe - 3/23 12.08.2015 - VVJ - Tuiskula - Noviisi yhdistetty - 3/10 12.08.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Noviisi yhdistetty - 4/30 11.08.2015 - VVJ - Villa Talvia - Noviisi yhdistetty - 2/30 10.08.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Noviisi yhdistetty - 5/30 09.08.2015 - VVJ - Villa Talvia - Noviisi yhdistetty - 5/30 03.08.2015 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty (parilk) - 4/18 02.08.2015 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty (parilk) - 2/18 02.08.2015 - VVJ - Kilpailukeskus Reiter - Noviisi yhdistetty - 5/30 31.07.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty - 4/40 31.07.2015 - VVJ - Huvitus - Noviisi yhdistetty - 4/17 28.07.2015 - VVJ - Huvitus - Noviisi yhdistetty - 3/17 27.07.2015 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty - 2/40 21.07.2015 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty - 6/38 19.07.2015 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty - 3/38 26.06.2015 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty - 1/30 10.06.2015 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty - 3/30 08.06.2015 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty - 5/30 06.06.2015 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty (parilk) - 3/15 30.05.2015 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty (parilk) - 2/14 29.05.2015 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty (parilk) - 1/14 28.05.2015 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty (parilk) - 2/14 31.10.2015 - VSR-Cup - VSR - Noviisi yhdistetty - 4/20 31.08.2015 - VSR-Cup - VSR - Noviisi yhdistetty - 2/18 30.07.2015 - VSR - VSR - Noviisi yhdistetty - 1/3 27.07.2015 - VSR - VSR - Noviisi yhdistetty - 1/3

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

01.04.2016 - Päiväkirjamerkintä

Tällä kertaa ilmoittautuminen KRJ:n laatuarvosteluun on jäänyt allekirjoittaneelta viimetippaan. Vielä viimeisen ilmoittautumispäivän aamun valjetessa oli epäselvää ketkä neljä lähtisivät matkaani huhtikuun viidentenätoista päivänä. Ensimmäisenä syntyi päätös Lieskan mukaanottamisesta. Ori on jo kokenut konkari näissä puuhissa, sillä se on jo palkittu KERJ:n ja ERJ:n laatuarvosteluissa. Näissä kummassakin Lieska on saanut toisen palkinnon, mutta koulupuolella sillä on mahdollisuuksia jopa ensimmäiseen palkintoon.

Toiseksi mukaanlähtijäksi valikoitui Ronski. Olen ollut jo pitkään epävarma tämän herran laatistuttamisesta ja jossain vaiheessa olin jo varma, ettei se tule tätä päivää ikinä näkemään, mutta niin se mieli vain muuttuu. Ronskilla on viimeistään kesällä edessä myös VVJ:n laatuarvostelu. Sen jälkeläiskatraassa on pelkkiä tammoja ja näistä esikoinen sekä kuopus ovat pärjänneet kisoissa, niin koulussa kuin valjakkoajossa. Keskimmäistä ei olla vielä nähty kilparadoilla.

Koska tässä vaiheessa valinta oli osunut kahteen oriin, päätin, että loput kaksi olisivat sitten tammoja. Wuokolle napsahti kolmas paikka. Vaikka tamma onkin kilpaillut kouluratsastuksen lisäksi myös esteitä ja kenttää, on KRJ:n laatis ainoa lajilaatuarvostelu, jonne sen kanssa suunnataan. Tai mistä sen tietää, jos innostunkin vielä lähtemään tamman kanssa kilparadoille? Se päätös olisi kuitenkin tehtävä jo melko pian, sillä ikä alkaa jo painaa Wuokkoa. Se on kuitenkin selvää, että tamman kuopus Pikku-Ruhtinas tulee käymään läpi nuo kaikki kolme lajiarvostelua.

Lopulta kaikki laatikseen lähtijät alkoivat olla selvillä. Viimeisenä lisäsin ilmoittautumiseen Kirman tiedot. Se on oikeastaan ollut menossa jo varmaan ainakin puoli vuotta, mutta aika joku valmiimpi tapaus on kiilannut sen edelle. Kirmalla on siis ollut puutteita päiväkirjan puolella, mutta nyt se asia on vihdoin korjattu. Tammalla on neljä hienoa jälkeläistä, jotka ovat kaikki pärjänneet hienosti kilpailujen saralla. Vihma ja Kaunokukka ovat pärjänneet myös näyttelyissä emänsä tavoin.

Tämän porukan kanssa lähden tavoittelemaan vaatimattomasti ykköspalkintoja. Parin viikon päästä nähdään kuinka käy.

27.03.2016 - Päiväkirjamerkintä

Pääsiäispäivään aamuna aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Lunta ei ollut maassa enää nimeksikään ja suurin osa jäljellä olevista pienistä kasoista suli pois päivän aikana. Iltapäivällä päätin pirauttaa Katille ja pyytää seurakseni maastoon. Olin jo laittanut hevoset valmiiksi kun hän viimein kaartoi Fiktion pihaan. "Kumman sä haluat?", huikkasin Katille hänen astuessa ulos autosta. "Ton, joka tunkee päätään sun taskuun", Kati vastasi. "Ok, se on Wuokko, mä otan sit tän Ronskin." Nousin Ronskin selkään samalla kun Kati vaihtoi kenkänsä ratsastussaappaisiin. Sitten hän nappasi Wuokon satunnaisesti meillä tallihommia tekevältä Piialta ja kiipesi kyytiin.

Alkumatka käveltiin leppoisasti käynnissä vieri vieressä kuulumisia vaihdellen, kun suuntasimme kentänkulmalta lähtevälle metsätielle. Ronski ja Wuokko eivät ole ikinä päässeet tekemään näin läheistä tuttavuutta, mutta se ei näyttänyt olevan ongelma eikä mikään. Se on jännä miten välillä oikein unohtaa sen tosiasian, että Ronski on kuin onkin ori, kun se ei melkein ikinä käyttädy orimaiseen tyyliin.

Ennen kuin siirryimme tieltä kapeammalle polulle, otimme muutamia ravipätkiä. Sitten matka jatkui hetken aikaa peräkanaa. Ronski edellä, Wuokko takana. Lopulta pääsimme pellon laitaan. Tarkoitus oli laukkailla pellolla, mutta koska muta ei houkutellut, päätimme jättää sen väliin. Niinpä talsimme pellon viertä, kunnes pääsimme toiselle metsätielle, joka on aiempaa tietä parempi laukkailuun. Wuokko tykitti innoissaan, mutta Ronski vaan mennä myöngersi. "Vaihdetaas hevosia, että mäkin pääsen laukkaamaan", sanoin. Niin vaihdoimme ratsuja ja minä viiletin Wuokon kanssa pätkän ja takaisin.

Kävellessämme takaisin tallille Ronski huomasi aivan loppumatkasta, että Wuokko onkin tamma! Niinpä se alkoi alkoi osoittaa ensimmäisiä kiinnostuksen merkkejä sitä kohtaan. Mutta ennen kuin herra pääsi kunnolla vauhtiin, oltiinkin jo pihassa ja kohta koko tamma oli kadonnut orin näköpiiristä omaan karsinaan. "Kuules herraseni, sä oot joskus vähän liian hidas. Ei niitä tammoja tolla tavalla hurmata", tuumin kun kävin viemässä sille porkkanan. Kati kertoi sen mököttäneen hetken aikaa ja kun hän oli saanut varusteet pois, se oli jo tullut kerjäämään rapsutuksia. "Eipä se tainnut loppujen lopuks paljoa välittää."

25.03.2015 - Päiväkirjamerkintä

Fiktioon saapui Pirunkorvesta tilausvarsoina kaksi uutta hevosta, ori Ronski ja tamma Hihitys. Ronski on lutuisan näköinen ja leppoisan oloinen nuori herrasmies, jonka kanssa on tulevaisuudessa suuntana kouluradat ja valjakkokilpailut. Olin katsellut sen isää jo jonkin aikaa, mutta kesti aikansa ennen kuin sopiva tammaehdokas löytyi. Alkujaan mietin sille jotakin omaa tammaa, mutta päädyin kuitenkin Pirunkorven omaan tammaan. Isä Armaan Räppäri on kilpaillut koulua ja valjakkoajoa, kun taas sen vanhemmat ovat koulu-estehevosia. Emä Vennamon Vire on ollut niin ikään koulu- ja valjakkokilpailuissa tuttu näky. Sen vanhemmat ovat kouluratsuja. Ronski on tällä hetkellä emänsä ainoa jälkeläinen ja isälleenkin vasta toinen. Se on muutenkin suvultaan harvinaisemmasta päästä, joten herran myötä talliin saadaan mukavasti uutta verta.

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.