Muistoissamme
virtuaalinen suomenhevostalli

Fiktion Tähtitomu

† 15. kesäkuuta 2015

img
rotu, sukupuolisuomenhevonen, tamma
väri, säkäkorkeuspunarautias, 155 cm
syntynyt10.03.2012, 27-vuotias (4v. 09.07.2012)
osaaminenko: Helppo A, re: 70 cm, Noviisi valjakkoajo
rekisterinumeroVH12-018-0542
kasvattajaMilja, Fiktio (VRL-00692)
omistajaMilja, Fiktio (VRL-00692)
  
saavutuksetKTK-III, KRJ-I

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © Vibaja

Kauniin rautias läsipää tammamme Titi on herttainen ja mukava tamma jonka kanssa aika kuluu kuin siivillä. Tamma on sikäli helppohoitoinen, että se on ihan äärimmäisen siisti, karsinakin näyttää lähes aina siltä, ettei siellä kukaan asuisi. Lisäksi tamma ei piehtaroi kuin aniharvoin ja silloinkin etsii ehdottomasti kaikkein kuivimman kohdan mitä löytää voi. Titi on kuitenkin hirmuisen läheisyydenkipeä, joka toisaalta on herttaista ja ihanaa, mutta kun tamma on koko ajan tuuppimassa päätään syliin, alkaa kärsivällisimmänkin ihmisen hermot mennä aina hiljaksiin. Titi on myös mahanalusestaan tuskastuttavan herkkä ja sen harjaaminen tai vaikka loimitus saa vihaisia takajalan nostoja aikaan ja kiiman aikaan toki herkkyys vain tuplaantuu ja jopa hampaat voivat vilahtaa.

Titi on äärimmäisen herkkä ratsu, joten sillä ratsastavan henkilön tulee olla hyvin "olematon" sen selässä. Tamma hermostuu kovista avuista ja lähtee sipsuttamaan kuin pahainenkin poni ja sitten taas sen rauhoittaminen on oikea täysoperaatio! Kun ratsastaja on tarpeeksi eleetön ja ei häiritse tammaa on Titi kiva liikkeinen ja energinen ratsu, joka toimii pienimmistäkin avuista ratsastajansa toiveiden mukaisesti. Titi on hieman läheisriippuvainen kaikissa asiossa ja se hermoilee joutuessaan vaikkapa yksin maneesiin. Sen kanssa ollaan treenattu asiaa paljon, mutta kavereiden puute on tammalle aika ylitsepääsemätön juttu, joten kannattaa pyrkiä liikuttamaan Titi silloinkun muitakin hevosia on liikenteessä - näin suurella tallilla kuin Fiktio on ei se yleensä ole kovin kummoinen ongelma.

Titi matkustaa hyvin niin kauan kun sillä on seuraa, yksin jos se kuljetusautoon jää se tulee vaikka puomien/laitojen läpi, joten jos tälläiseen tilanteeseen on uhka kannattaa mukana olla yksi ylimääräinen käsipari tammaa kävelyttämään. Titi on kisoissa muuten aika tyyni, oikeastaan tismalleen samanlainen kuin kotona, joten sen kuntoonlaitossa tai muussa ei sen suurempia ongelmia synny. Tammalla on hieman ongelmia yleensä radalle siirtymisen kanssa koska ne kaverit jäävät taka-alalle, mutta taluttajan avituksella päästään verkka-alueelta pois ja rataa suorittamaan.



Sukuselvitys

i. Fiktion Henrikki prt, 156 cm ii. FNS Hellurihei prt, 154 cm iii. Ikiliikkuja rt, 155 cm
iie. Magnolian Milja rt, 149 cm
ie. Koistilan Ikiuni sysirt, 156 cm iei. Vektori m, 161 cm
iee. Ellenin Hyasintti   KTK-II prn, 142 cm
e. Heinämäen Tähtililja rt, 155 cm ei. Johtotähti trt, 153 cm eii. Metsätähden Verneri   KTK-III trt, 150 cm
eie. Jarruneiti tprt, 160 cm
ee. Sandin Tähdenlento rt, 154 cm eei. Kasperi   KTK-I vkk
eee. Taikatuulen Iltatähti rt, 155 cm

Katso myös kattavampi sukutaulu!     isälinja - Ikiliikkuja     emälinja - Tähti-Sumu


Jälkeläiset

3 kpl: 1 ori, 2 tammaa

tamma Fiktion Tähtivälke s. 13.01.2013 KTK-II, SV-II, VVJ-I isä Fiktion Vilhelmi
ori Fiktion Welho s. 02.12.2013 KTK-II, KRJ-I isä Fiktion Wekkuli
tamma Fiktion Leisku s. 04.05.2014 sijoituksia ratsastuskilpailuista isä Fiktion Loisto

Kilpailutulokset

  45 KRJ-sijoitusta, 43 VVJ-sijoitusta, 3 Cup-sijoitusta

14.11.2012 - KRJ - Fiktio - Helppo A - 6/60 04.11.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo A - 4/40 09.11.2012 - KRJ - Oldfinion Dressage - Helppo A - 3/50 31.10.2012 - KRJ - Fiktio - Helppo A - 5/50 29.10.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 1/40 28.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo A - 6/60 26.10.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 5/40 25.10.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo A - 6/40 21.10.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo A - 5/40 20.10.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo A - 6/40 17.10.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo A - 1/40 12.10.2012 - KRJ - KK Not Just - Helppo A - 4/30 11.10.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo A - 2/40 10.10.2012 - KRJ - Diega Ponies - Helppo A - 2/40 09.10.2012 - KRJ - Clueless - Helppo A - 1/50 09.10.2012 - KRJ - Shadiya Arabians - Helppo A - 2/40 08.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo A - 2/60 07.10.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo A - 6/40 06.10.2012 - KRJ - KK Bailador - Helppo A - 6/50 04.10.2012 - KRJ - KK Bailador - Helppo A - 4/50 03.10.2012 - KRJ - Painswick Ponies - Helppo B - 5/50 02.10.2012 - KRJ - Tahti - Helppo A - 3/30 02.10.2012 - KRJ - Painswick Ponies - Helppo B - 3/50 02.10.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 4/50 29.09.2012 - KRJ - Malsamo - Helppo B - 10/100 28.08.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 7/60 30.09.2012 - KRJ - Wisdom Welsh - Helppo B - 5/50 27.09.2012 - KRJ - Latun Talli - Helppo B - 5/40 20.09.2012 - KRJ - Latun Talli - Helppo B - 3/30 17.09.2012 - KRJ - Karman Suomenhevoset - Helppo B - 1/40 15.09.2012 - KRJ - Karman Suomenhevoset - Helppo B - 2/40 09.09.2012 - KRJ - Kaylee Stables - Helppo B - 2/40 08.09.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 4/60 05.09.2012 - KRJ - Venice - Helppo B - 1/40 05.09.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo C - 6/40 02.09.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo C - 4/40 29.08.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo B - 4/40 28.08.2012 - KRJ - Stal Lycan - Helppo C - 4/40 26.08.2012 - KRJ - Satulinna - Helppo C - 4/30 25.08.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo B - 3/40 01.08.2012 - KRJ - Tatjane's Stable - Helppo C - 1/50 29.07.2012 - KRJ - Pikkukallio - Helppo C - 1/60 17.07.2012 - KRJ - Milan talli - Helppo C - 5/100 15.07.2012 - KRJ - Milan talli - Helppo C - 6/100 14.07.2012 - KRJ - Maanaviljan Suomenhevoset - Helppo C - 5/34
28.02.2015 - VVJ-Cup - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty (parilk) - 4/43 31.12.2013 - VVJ-Cup - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty (parilk) - 1/45 12.05.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 5/30 11.05.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 4/30 08.05.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 5/30 07.05.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty (parilk) - 2/41 07.05.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 5/30 06.05.2013 - VVJ - Riihen ponitalli - Noviisi yhdistetty (parilk) - 3/19 05.05.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty (parilk) - 3/41 04.05.2013 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty - 3/30 02.05.2013 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty - 4/30 02.05.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty (parilk) - 6/41 01.05.2013 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty - 3/30 30.04.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 1/25 29.04.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 1/25 28.04.2013 - VVJ - Suprant - Noviisi yhdistetty (parilk) - 4/48 27.04.2013 - VVJ - Suprant - Noviisi yhdistetty (parilk) - 3/48 23.04.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty - 1/30 22.04.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty - 3/30 22.04.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty - 2/30 20.04.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 2/39 19.04.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 4/39 16.04.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty - 1/30 15.04.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 6/39 14.04.2013 - VVJ - Koston Sht - Noviisi yhdistetty (parilk) - 2/30 14.04.2013 - VVJ - Duren - Noviisi yhdistetty - 4/39 13.04.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty (parilk) - 6/40 13.04.2013 - VVJ - Koston Sht - Noviisi yhdistetty (parilk) - 1/30 12.04.2013 - VVJ - Koston Sht - Noviisi yhdistetty (parilk) - 1/30 11.04.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty (parilk) - 5/40 09.04.2013 - VVJ - Riihen ponitalli - Noviisi yhdistetty (parilk) - 5/30 07.04.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty (parilk) - 6/40 07.04.2013 - VVJ - Satulinna - Noviisi yhdistetty (parilk) - 6/40 06.04.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty - 2/30 05.04.2013 - VVJ - Suprant - Noviisi yhdistetty (parilk) - 2/35 05.04.2013 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty (parilk) - 3/32 03.04.2013 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty (parilk) - 3/32 02.04.2013 - VVJ - Breandan - Noviisi yhdistetty - 2/40 01.04.2013 - VVJ - Suprant - Noviisi yhdistetty (parilk) - 1/35 31.03.2013 - VVJ-Cup - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty (parilk) - 6/72 27.03.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty (parilk) - 3/40 27.03.2013 - VVJ - Konkkaronkka - Noviisi yhdistetty (parilk) - 5/40 26.03.2013 - VVJ - Riihen ponitalli - Noviisi yhdistetty (parilk) - 2/30 18.03.2013 - VVJ - Takkuinen - Noviisi yhdistetty (parilk) - 4/29 15.03.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty (parilk) - 1/40 10.03.2013 - VVJ - Fiktio - Noviisi yhdistetty (parilk) - 1/40

Näyttelytulokset

15.09.2013 Virtuaaliset Suomenratsut, II-palk. (LKV2), tuom. Jessika
15.06.2013 Virtuaaliset Suomenratsut, II-palk. (LKV2), tuom. Jessika
24.02.2013 Kajon Suomenhevoset, irtoSERT (LKV2), tuom. Terhi N.
05.07.2012 Virtuaaliset Suomenratsut, III-palk., tuom. Niina


Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

21.05.2015 - Päiväkirjamerkintä

Titi on päässyt jo korkeaan ikään, mutta vasta nyt tamma pääsee osallistumaan ensimmäiseen laatuarvosteluun. Sen varsat Tähtivälke ja Welho on jo kumpikin palkittu, ensimmäinen Valjakkoajojaoksen laatuarvostelussa ja jälkimmäinen Kouluratsastusjaoksen. Kumpikin ovat hienosti ykköspalkittuja. Welhon palkinnosta on luonnollisesti luvassa myös lisäpisteitä Titille, aivan kuten isän ja muiden sukulaisten. Sen suvussa on peräti seitsemän KRJ-palkittua hevosta, joista isä on ainoa ykköspalkittu. Pidetään peukkuja, että Titi jatkaa samaa linjaa! Hyvät mahdollisuudet siihen kyllä on. Tamman kanssa olisi kiva käydä myös VVJ:n laatuarvostelussa, mutta koska sen vanhemmat eivät ole lajissa kisanneet, eikä jälkeläisistäkään kuin Tähtivälke, tulisi palkinnon saaminen olemaan aika tiukilla. Mikäli joku muista jälkeläisistä ehtii tässä muutaman kuukauden sisällä kilpailemaan tarvittavat sijoitukset, niin ehkä sitten.

28.02.2015 - Kouluvalmennus, valmentajana narri

Katselin mielissäni Miljan ja Fiktion Tähtivälkkeen alkuverryttelyjä. Vaikka tamma olikin selkeästi herkkä ja välillä otti nokkiinsa Miljan avuista, se kulki pääasiassa hyvin, reippaasti eteenpäin, vaikka rentoutta olisin toivonut liikkeeseen lisää. No, kenties saisimme sitä tässä valmennuksen edetessä vielä, emmehän olleet päässeet vielä edes alkuun. Kehotin kuitenkin ratsastajaa silittämään sisäkädellä kaulaa aina, kun Titi teki jotain oikein, jotta tamma olisi lähtenyt rentoutumaan.

Suunnitelmissani oli valmentaa ratsukkoa takaosakäännösten parissa. Kun Titi oli saatu kunnolla vertymään, eikä se enää kipittänyt alta pois tai ottanut nokkiinsa ihan jokaisesta virheellisestä avusta, pääsin selittämään itse tehtävää Miljalle. Tarkoitus oli ratsastaa ravilla pari-kolme metriä uran sisäpuolelle, ottaa pysähdys suoraan ravista, tehdä täysi takaosakäännös ja jatkaa ravissa.

Titin ravi oli parempaa kuin alussa, tamma ei enää hätäillyt niin paljoa, vaikka liike olisi toki voinut olla vielä letkeämpääkin. Pysähdys oli kuitenkin turhan töksähtävä ja takaosakäännöksessä Milja joutui ottamaan turhan ronskisti takaisin ohjalla ja tästäkös Titi hermostui. Etuosa nousi pariinkin kertaan maasta ennen kuin Milja sai tammansa taas rauhoittumaan. Neuvoin pitämään kädet lähinnä paikallaan ja käyttämään jalkaa paljon, paljon vähemmän. Mieluiten niin, että käännös suoritettiin jalalla käden vain pitäessä etuosaa paikallaan, ei estämässä sen liikettä.

Titi ja Milja petrasivat loppua kohden todella hyvin. Kaksikko löysi yhteisen sävelen myös apujen käytön kanssa ja tammakin hieman rentoutui. Toivoisin sille edelleen enemmän letkeyttä liikkeeseen, mutta minkäs voi, kun kiireinen hevonen, voitto se on pienikin voitto!

21.02.2015 - Valjakkoajovalmennus, valmentajana alaera

Lempeä kevätilma oli sulattanut suurimman osan jäästä ja lumesta pois ennätysaikaisin. Fiktion miljöö oli kerrassaan hieno! Odotellessani Miljaa sekä suomenhevostamma Titiä saapuvaksi valjakkoajovalmennukseen kertasin karttaan merkkaamaani reittiä. Olimme Miljan kanssa sopineet treenaavamme kestävyysosiota eli maratonia. Pian joukkue saapuikin paikalle ja kampesin itseni lainahevosen selkää, jotta pysyisin menossa mukana.

Valmennus alkoi kilometrin mittaisella osuudella, mikä tuli suorittaa käynnillä edeten. Titi aloitti ensimmäisen osan reippaasti ja liikkui temmokkaalla käynnillä korvat eteenpäin suunnattuna. Tamma kuunteli hyvin kuskia, lisäsi reippautta kun askellus alkoi lepsua tai hidasti tahtiaan sen kiihtyessä liian nopeaksi. Kilometrin matka sujui leppoisasti, Titi ei säikkynyt turhuuksia ja suoritti pienen maantiellä kävelyn kuin mallioppilas. Parinsadan metrin päässä maantiestä alkaneen hiekkatien puolivälissä pyysin Miljaa pysäyttämään, olimme kulkeneet kilometrin ja oli pienen tauon paikka, jonka jälkeen olisi valmennuksen haastavin osuus: maastoajo. Titi seisoi paikallaan kiltisti, vaikka selvästi olisi halunnut jatkaa matkaa heti. Valjakko aloitti maastoajon heti alkuun reippaalla tahdilla. Ensimmäisenä haasteena ratsukolla oli vastassa kaatunut puu, jonka kiertäminen sujui ilman sen suurempia ongelmia. Titi reagoi hyvin kuskin ohjeisiin ja jatkoi matkaa reippaasti pärskähdellen. Viiden suuren kiven välistä pujottelu ei myöskään ollut haaste, päin vastoin. Sen yhteistyöhalukkuus lähes puski itsensä läpi tamman vastaanottavaisuudesta ja Miljan kehut näyttivät innostavan tammaa enstistä enemmän. Puolessa välissä neljän kilometrin matkaa hiekkatie kaartoi alas pieneen notkelmaan, mihin vesi oli aikaansaanut suuren kuralätäkön. Tamma hämmentyi hetkeksi noustessa pois lätäköstä kärryjen yhtäkkiä muuttuessa raskaammiksi painuessa pehmeään maahan, mutta Milja korjasi tilanteen nopeasti ääniavuilla ja kannustuksella. Ylämäki sujui reippaassa tahdissa, ja loppuradan kivien ja kaatuneiden puiden väistöt sujuivat ongelmitta.

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.