Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.
Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen!
Kuvat © Vibaja | Klikkaamalla näet kuvat suurempina.
Utu on tallimme rauhallisimpia hevosia, mutta myös uteliaimpia. Milloin sen turvassa on punamultamaalia, kun se on tutustunut tallin seinään ja milloin otsassa vekki. Pienten kolhujen hevonen, mutta koska se ei itse tammaa haittaa, eikä sille koskaan tunnu sattuvan mitään ikävämpää niin mikäs siinä, tutkikoon (eikä onneksi muodosta haavoihinsa ikinä imppareitakaan). Utu on kiltti kuin mikä, sellainen suloinen halinalle, jonka kanssa on mukava touhuta. Tamma myös painaa hyvin usein päänsä syliin ihan vain halittavaksi. Utun helppoutta lisää se, että sen voi taluttaa ja hoitaa aivan kuka tahansa, komistaapa tallin satulahuoneen seinällä kuva Utusta kolmivuotiskesänä kun sitä taluttaa samanikäinen tyttö. Ainoa mikä on Utusta ihan karsean kamalaa, on vesikarsina, eikä sitä sinne saakkaan kuin peruuttamalla. Onneksi se seisoo siellä nätisti.
Utu on laiska kuin mikä, se ei jaksaisi millään intoutua kunnolla työntekoon ja tamman herättelyyn meneekin hyvä tovi. Utu on myös hieman jukuripää ratsu, se saattaa keksiä ettei halua mennä johonkin ja töitä saa tehdä saadakseen pystyyn hyppivän ja pakittelevan tamman menemän sinne minne haluaa. Kun Utu sitten syttyy ja lähtee "käyntiin", se toimii yllättävänkin mukavasti ja on hyvin herkkä. Helpoksi sitä ei voi hyvällä tahdolla ikinä sanoa, mutta kun alkukankeudet on selätetty, se harvemmin tekee täysstoppeja. Kun tammaan tutustuu ja sitä oppii "lukemaan", tietää milloin sitä alkaa jurppimaan ja tällöin suosiolla kannattaa helpottaa tehtäviä. Utu nauttii suuresti maastoilemisesta, joten sisällämme usein treeniohjelmaan maastolenkin, jonka lisäksi syksyisin ja talvisin mennään paljon pellolla.
Utu on pelkkä kuljetusautohevonen, se ei yksinkertaisesti suostu menemään traileriin, mutta kuljetusauton kanssa ei ole missään vaiheessa mitään ongelmia. Utu on hoitotoimenpiteissä yhtä helppo kisapaikoilla kuin kotonakin. Toki se haluaa tuijotella tavallista enemmän, mutta toisaalta tuijottelu tekee myös sitä, että tamma seisoo pitkiä toveja kuin patsas ja on näyttelyissä erityisen helppo. Ratsain se toimii ihan ok, alkuhankaluudet kestävät usein kauemmin. Utu kuitenkin nauttii esiintymisestä, joten radalla se harvemmin keksii mitään tyhmiä konnankoukkuja, joten jos se on edeltävänä päivänä ollut ihan hirveä, ei kannata kuitenkaan heittää hanskoja tiskiin.
| i. Ch Huvin Parooni sh, tprt, 162 cm |
ii. Niittykiitäjä sh, vprt, 161 cm |
iii. Viri Poika |
| iie. Niittyleinikki | ||
| ie. Severiina sh, prt, 155 cm |
iei. Senaatio | |
| iee. Syviyö | ||
| e. Fiktion Uinu SV I, sh, m, 149 cm |
ei. VIR MVA Ch Aapon Sylvesteri KTK II, YLA2, SLA II, sh, m, 150 cm |
eii. Aapo-Artikainen |
| eie. Silja Sykertäjä | ||
| ee. Unissa sph, prt, 143 cm |
eei. Jyly-Kaarlo | |
| eee. Uniina |
Fiktio on virtuaalitalli. Fiktio is a sim-game stable. This site is only in Finnish.
Taustakuva © The Inspiration Gallery | Kaiken muun materiaalin © Milja, ellei toisin mainita!