Muistoissamme
virtuaalinen suomenhevostalli

Sumuseinän Viherhaltija

† 9. lokakuuta 2015

img
rotu, sukupuolisuomenhevonen, ori
väri, säkäkorkeusrautias, 170 cm
syntynyt27.12.2003, 30-vuotias (3v. 27.03.2004)
osaaminenko: Helppo A, re: 95 cm, me: 90 cm
rekisterinumeroVH14-018-1359
kasvattajanoah.
omistajaMilja, Fiktio (VRL-00692)
  
saavutuksetKTK-II, Champion, KRJ-III, ERJ-III, YLA2

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuva © Vibaja

Ihastuin oitis tähän rautiaaseen oriin, kun näin sen myynti-ilmoituksen. Sen isän isä on II-palkinnon kantakirjaori J.A. Ekku ja kolmannessa polvessa, emän isän isä on niin ikään II-palkinnolle kantakirjattu Muotovalio Champion Rimurin Lento. Kun kauppakirjat oli tehty, selvittelin vielä tarkemmin orin historiaa ja selvisi mm. että sitä on kutsuttu Samuksi. Olin itse ajatellut kutsua sitä Viliksi, mutta koska orilla oli jo lempinimi, oli luonnollista, että sen käyttöä jatkettaisiin tästäkin eteenpäin. Siitäkin huolimatta, että Fiktiossa on taannoin asunut toinenkin ori, jolla samaa kutsumanimeä käytettiin. Jossain oria väitettiin noin 150 senttiä korkeaksi, mutta se ei kyllä ole aivan paikkaansa pitävä tieto, sillä ori huitelee 170 cm korkeudessa.

Kilpailuissa Samu ei ennen Fiktioon tuloa ollut käynyt. Mutta näyttelyihin se oli ainakin pari kertaa osallistunut, sillä sen vanhoilla sivuilla oli tieto sijoituksesta ns. pikanäyttelyssä kesäkuussa 2004 ja maininnat "kunniamaininta" ja "jalostukseen suositellaan", jotka ovat Näyttelyjaoksen näyttelyissä jaettavia palkintoja. Pikanäyttelyssä Samu sijoittui toiseksi, kun mukana oli kahdeksan hevosta.

Luonne orilla on noihin aikoihin verraten pysynyt pitkälti samana, ainakin sen perusteella mitä olen siitä saanut kuulla ja lukea. Se on aina ollut todella kiltti ja ihmisrakas. Se pitää huomion keskipisteenä olemisesta ja rakastaa erityisesti sitä, kun rapsutetaan korvan takaa. Ori pitää myös kovasti lapsista ja viihdyttää heitä mielellään erilaisin tempuin. Yksi huono puoli Samussakin on; se ei nimittäin tule toimeen muiden hevosten kanssa. Varsinkaan muita oreja se ei voi sietää, etenkään sellaisia, jotka yrittävät päästä sen yläpuolelle. Samu haluaa olla kaikkien hevosten pomo, vaikka onkin tarhannut jo iät ja ajat yksin. Mutta kuten todettua, ihmisille se ei halua pahaa ja vaikka joskus jokin asia vähän kiukuttaisi, pienikin komennus saa Samun lopettamaan.

Uteliaana ja sosiaalisena hevosena Samu tutustuu mielellään uusiin ihmisiin, etenkin hoitajiin. Vaikka uutta ja vierasta hoitajaa se katsoisi pari päivää oudoksuen ja nuuhkisi tätä kummissaan joka kerta, jo viikon päästä se voi olla uudenkin ihmisen ylin ystävä. Edellisten omistajien puheiden mukaan Samua ei tarvitsisi pitää hoidettaessa kiinni, mutta turvallisuussyistä pidämme kaikki hevoset sidottuina. Sitä ei voi kieltää etteikö ori seisoisi nätisti ja rauhallisesti koko hoitotoimenpiteiden ajan. Se nauttii täysin rinnoin. Mahanalunen on ilmeisesti Samulla hieman herkkä paikka, sillä sen korvat kääntyvät nopeasti taaksepäin, mutta muuten sen olemus ei muutu mihinkään.

Ratsuna Samu lämpenee hitaasti, mutta varmasti. Alkukäynnit meneekin monesti ihan löntystellen, jos ori saa itse valita tahdin. Mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ratsastaja kerää ohjat, herää Samu kuin uuteen päivään. Toisinaan vauhtia onkin sitten enemmän kuin tarpeeksi. Ihan pienillä avuilla Samu ei toimi, esim. pohjetta on käytettävä ronskimmin, jotta jotain tapahtuu ja niin ikään hidastaessa ei ihan pelkkä syvällä satulassa istuminen riitä.

Samulla on kilpailtu hyvällä menestyksellä niin koulu-, este-, kuin kenttäratsastuksessa. Se on rauhallinen matkustaja ja useimmiten myös rauhallinen ja varma kilpailupaikalla ja suorituksen aikana. Kouluradalla eniten ongelmia tuottaa pysähtyminen tervehdykseen niin lopussa kuin alussakin, mutta kaiken ajan näiden välillä se keskittyy täydellisesti vain ratsastajan kuuntelemiseen ja radan suorittamiseen. Rataesteillä Samulla on taipumusta toisinaan hätiköidä ponnistusvaiheessa ja jalat tuntuvat menevän siinä rytäkässä miten sattuu ja puomit kolisevat... Onneksi eivät sentään joka kerta tipu, vaikka vähän kolisisivat. Mutta joka kerta on kyllä päästy esteen toisen puolelle, kunhan vain ori on päässyt ponnistamaan. Kieltääkin se nimittäin kyllä osaa, mutta se on nykyään jo aika harvinaista. Suurin ihmetysten aihe on se, miten erilainen tyyli Samulla on hypätä maastoesteitä. Niitä hypätessä se on paljon varmempi ja rennompi.



Sukuselvitys

i. W.H Hurmuri rt, 169 cm ii. J.A. Ekku   KTK-II prt, 156 cm iii. J.A. Koitos
iie. J.A. Valo-Kiila
ie. Vauhti Tyttö rt, 175 cm iei. Vauhko
iee. Tähti Neito
e. Kaamosmaan Unelma rt, 158 cm ei. MS Joonatan prt, 149 cm eii. Rimurin Lento   KTK-II rt, 156 cm
eie. Tuumatar kadonnut
ee. Koivulan Manteli rt, 160 cm eei. Kihin Hiski vrt
eee. Mantariini prt, 161 cm

isälinja - J.A. Ekku     emälinja - Mantariini


Jälkeläiset

7 kpl: 2 oria, 5 tammaa

tamma Fiktion Viehkeä s. 28.02.2015 KTK-kelpoinen emä Fiktion Somana
ori Riiviöiden Varjohaltija s. 13.05.2015 KTK-III, kilpaillut porrastetuissa emä Riiviöiden Runoriina
tamma Moon Haltijatyttö s. 25.08.2015 KTK-III, sijoituksia ratsastuskilpailuista emä Moon Viimatyttö
tamma Fiktion Nella s. 16.10.2015 KTK-kelpoinen, SV-I, EV-I, KV-II emä Hookin Ninni
tamma Fiktion Illuusia s. 28.10.2015 KTK-kelpoinen emä Harmokkaan Iltatähti
ori Fiktion Hurmurivaltias s. 03.01.2016 KTK-II, SV-I, sijoituksia ratsastuskilpailuista emä Anffin Hallanhurma
tamma Fiktion Kuulilja s. 30.03.2016 KTK-III, sijoituksia ratsastuskilpailuista emä Heinämäen Tähtililja

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen!
Rakennekuva © Vibaja, muut © Fiktio

img

img

img

img

img

img

img

img

img


Kilpailutulokset

  40 KRJ-sijoitusta, 40 ERJ-sijoitusta, 41 KERJ-sijoitusta, 8 Cup-sijoitusta

25.10.2014 - KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 3/30 23.10.2014 - KRJ - Brynhild - Helppo A - 4/40 21.10.2014 - KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 1/30 20.10.2014 - KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 1/30 19.10.2014 - KRJ - Casino Showjumpers - Helppo B - 5/40 18.10.2014 - KRJ - O' Polo Warmbloods - Helppo B - 5/40 18.10.2014 - KRJ - Vaapukka - Helppo B - 2/40 17.10.2014 - KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 2/30 17.10.2014 - KRJ - O' Polo Warmbloods - Helppo B - 2/40 16.10.2014 - KRJ - Vaapukka - Helppo B - 1/40 16.10.2014 - KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 5/30 15.10.2014 - KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 5/30 13.10.2014 - KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 4/30 12.10.2014 - KRJ - Petäjävaara - Helppo B - 3/30 12.10.2014 - KRJ - Casino Showjumpers - Helppo B - 6/40 11.10.2014 - KRJ - Blackwoods - Helppo A - 2/30 11.10.2014 - KRJ - Blackwoods - Helppo A - 3/30 11.10.2014 - KRJ - Casino Showjumpers - Helppo B - 3/40 10.10.2014 - KRJ - al Najya - Helppo B - 3/30 10.10.2014 - KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 1/30 10.10.2014 - KRJ - Spoonriver - Helppo B - 2/51 09.10.2014 - KRJ - Spoonriver - Helppo B - 1/51 08.10.2014 - KRJ - Haavelaakso - Helppo A - 1/30 08.10.2014 - KRJ - al Najya - Helppo B - 5/30 06.10.2014 - KRJ - Casino Showjumpers - Helppo B - 5/40 06.10.2014 - KRJ - Vaapukka - Helppo B - 5/40 05.10.2014 - KRJ - O' Polo Warmbloods - Helppo B - 2/40 04.10.2014 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 4/40 02.10.2014 - KRJ - Vaapukka - Helppo B - 5/40 02.10.2014 - KRJ - Vaapukka - Helppo B - 6/40 01.10.2014 - KRJ - Untuvapilvi - Helppo B - 5/30 30.09.2014 - KRJ - Casino Showjumpers - Helppo B - 1/40 29.09.2014 - KRJ - Kilpailukeskus Stewart - Helppo B - 7/60 29.09.2014 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 3/40 24.09.2014 - KRJ - Konkkaronkka - Helppo B - 4/40 21.09.2014 - KRJ - Konkkaronkka - Helppo B - 5/40 20.09.2014 - KRJ - Konkkaronkka - Helppo B - 3/40 18.09.2014 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 6/40 09.09.2014 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 3/40 07.09.2014 - KRJ - Fiktio - Helppo B - 2/40 01.02.2015 - KERJ - Huvitutti - Helppo - 5/40 29.01.2015 - KERJ - Mörkövaara - Helppo - 5/40 28.01.2015 - KERJ - Huvitutti - Helppo - 4/40 25.01.2015 - KERJ - Mörkövaara - Helppo - 6/40 20.01.2015 - KERJ - Mörkövaara - Helppo - 1/40 19.01.2015 - KERJ - Mörkövaara - Helppo - 3/40 15.01.2015 - KERJ - Mörkövaara - Helppo - 4/40 14.01.2015 - KERJ - Huvitutti - Helppo - 2/40 08.01.2015 - KERJ - Huvitutti - Helppo - 5/39 03.01.2015 - KERJ - Kilpailukeskus Reiter - Tutustumisluokka - 3/28 01.01.2015 - KERJ - Huvitutti - Helppo - 4/39 28.12.2014 - KERJ - Mörkövaara - Helppo - 1/30 10.12.2014 - KERJ - Breawa - Helppo - 2/30 28.11.2014 - KERJ - Taikakuun Kartano - Helppo - 2/40 22.11.2014 - KERJ - Taikakuun Kartano - Helppo - 5/40 21.11.2014 - KERJ - Taikakuun Kartano - Helppo - 4/40 10.11.2014 - KERJ - Rasco Sportponies - Helppo - 1/35 08.11.2014 - KERJ - Rasco Sportponies - Helppo - 2/35 07.11.2014 - KERJ - Taikakuun Kartano - Helppo - 3/43 05.11.2014 - KERJ - Rasco Sportponies - Helppo - 3/35 02.11.2014 - KERJ - Aasikartano - Helppo - 4/17 02.11.2014 - KERJ - Pirunportti - Helppo - 3/40 01.11.2014 - KERJ - Aasikartano - Helppo - 4/17 31.10.2014 - KERJ - Aasikartano - Helppo - 4/17 30.10.2014 - KERJ - Juksula - Helppo - 2/38 27.10.2014 - KERJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo - 1/30 26.10.2014 - KERJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo - 1/30 25.10.2014 - KERJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo - 2/30 24.10.2014 - KERJ - Rasco Sportponies - Helppo - 4/30 22.10.2014 - KERJ - Rasco Sportponies - Helppo - 3/30 21.10.2014 - KERJ - Rasco Sportponies - Helppo - 4/30 16.10.2014 - KERJ - Rasco Sportponies - Helppo - 1/30 16.10.2014 - KERJ - Littleness - Helppo - 1/30 15.10.2014 - KERJ - Kilpailukeskus Reiter - Helppo - 4/30 15.10.2014 - KERJ - Littleness - Helppo - 2/30 11.10.2014 - KERJ - Littleness - Helppo - 5/30 08.10.2014 - KERJ - Littleness - Helppo - 2/30 07.10.2014 - KERJ - Rasco Sportponies - Helppo - 4/30 06.10.2014 - KERJ - Rasco Sportponies - Helppo - 3/30 26.09.2014 - KERJ - Deathrow Stables - Helppo - 1/30 09.09.2014 - KERJ - Mörkövaara - Helppo - 3/40
30.12.2015 - ERJ-Cup - KK Bailador - 90 cm - 6/169 30.11.2015 - ERJ-Cup - Ventos - 80 cm - 4/184 27.11.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 3/30 21.11.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 5/30 20.11.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 1/30 19.11.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 4/30 18.11.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 5/30 16.11.2014 - ERJ - Taikakuun Kartano - 80 cm - 3/50 10.11.2014 - ERJ - Taikakuun Kartano - 90 cm - 3/50 22.10.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 4/30 21.10.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 4/30 20.10.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 2/30 20.10.2014 - ERJ - Brynhild - 80 cm - 4/40 17.10.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 4/30 17.10.2014 - ERJ - Brynhild - 90 cm - 2/40 17.10.2014 - ERJ - Casino Showjumpers - 80 cm - 3/30 15.10.2014 - ERJ - Casino Showjumpers - 80 cm - 3/30 15.10.2014 - ERJ - Mörkövaara - 90 cm - 2/30 13.10.2014 - ERJ - Casino Showjumpers - 80 cm - 1/30 12.10.2014 - ERJ - Casino Showjumpers - 80 cm - 4/30 11.10.2014 - ERJ - Stall Ahlstedt - 80 cm - 4/50 07.10.2014 - ERJ - Zurück - 90 cm - 1/30 07.10.2014 - ERJ - Casino Showjumpers - 80 cm - 4/30 06.10.2014 - ERJ - Stall Ahlstedt - 80 cm - 2/50 06.10.2014 - ERJ - Casino Showjumpers - 80 cm - 1/30 05.10.2014 - ERJ - Zurück - 90 cm - 5/30 04.10.2014 - ERJ - Casino Showjumpers - 80 cm - 4/30 04.10.2014 - ERJ - Zurück - 90 cm - 3/30 29.09.2014 - ERJ - Casino Showjumpers - 80 cm - 3/30 23.09.2014 - ERJ - Casino Showjumpers - 80 cm - 1/30 20.09.2014 - ERJ - Crayon - 90 cm - 1/30 20.09.2014 - ERJ - Saanilan Suomenhevoset - 90 cm - 4/30 19.09.2014 - ERJ - Pirunkorpi - 90 cm - 4/30 18.09.2014 - ERJ - Mörkövaara - 80 cm - 6/40 16.09.2014 - ERJ - Pirunkorpi - 90 cm - 1/30 15.09.2014 - ERJ - Saanilan Suomenhevoset - 90 cm - 3/30 14.09.2014 - ERJ - L'amour aux Chevaux - 90 cm - 3/40 14.09.2014 - ERJ - Crayon - 90 cm - 1/30 13.09.2014 - ERJ - Saanilan Suomenhevoset - 90 cm - 2/30 12.09.2014 - ERJ - Mörkövaara - 80 cm - 6/40 11.09.2014 - ERJ - Crayon - 90 cm - 1/30 11.09.2014 - ERJ - Saanilan Suomenhevoset - 90 cm - 3/30 30.09.2015 - VSR-Cup - Susiraja - 90 cm - 1/56 30.06.2015 - VSR-Cup - Susiraja - 90 cm - 4/70 31.07.2015 - VSR-Cup - VSR - Helppo - 1/77 31.05.2015 - VSR-Cup - VSR - Helppo - 4/46 31.12.2014 - VSR-Cup - Susiraja - 80 cm - 4/61 31.10.2014 - VSR-Cup - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo - 4/25

Näyttelytulokset

25.08.2015 Tuikun Talli, irtoSERT, päätuom. Welby
19.12.2014 Taikakuun Kartano, irtoSERT, päätuom. Welby
30.09.2014 Takamaiden Suomenhevoset, irtoSERT, päätuom. Kerppa
12.09.2014 team Räyhähenget, MVA-SERT (BIS1), päätuom. Kerppa


Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

06.09.2016 - Päiväkirjamerkintä

Samulla on takanaan hieno ura kilparatsuna ja jalostusorina. Tällä hetkellä vanha herra viettää ansaittuja eläkepäiviä. Rauha tosin rikkoutuu hetkeksi, sillä ori suuntaa Esteratsastusjaoksen laatuarvosteluun kuun lopussa. Kouluratsastusjaoksen vastaavasta se kävi jo nappaamassa kolmospalkinnon kesäkuussa. Samaa palkintoa on odotettavissa estepuoleltakin. Yleislaatuarvostelussa Samu sen sijaan palkittiin kesällä toisella palkinnolla. Meriittiriviin kuuluu myös KTK-II-palkinto suomenhevoskantakirjan ratsusuunnalta ja Champion-arvonimi NJ-näyttelyistä. Haaveissa olisi vielä Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelun palkinto, mutta jää nähtäväksi ehtiiko ori sinne koskaan. Jälkeläisnäytöt ovat nimittäin sen lajin suhteen vielä niin pahasti vajaat, että ei kannata edes yrittää, sillä palkintoa Samu ei tulisi saamaan. Jälkeläisiä se on kyllä jättänyt liudan, mutta vain yksi on kilpaillut kenttäratsastuksessa ja se on meidän oma Hurmurivaltiaamme. Muita on sitten nähty joko koulu- tai esteradoilla, taikka sitten molemmissa.

20.05.2015 - Kouluvalmennus, valmentajana alhippa

Saavuin valmentamaan itselleni entuudestaan tuntematonta ratsukkoa, jonka ratsuna toimi suomenhevosori Samu. Ori tuntui olevan hieman hitaastilämpiävää sorttia, sillä alkuun liikkuminen tuntui olevan melkoisen verkkaista, mutta ratsastaja tuntui saavan liikkumiseen pikku hiljaa potkua. Samu alkoi ryhdistäytyä, liikkua paremmin takaosallaan ja kuunnella ratsastajaansa. Kehoitin vielä ratsastajaa pitämään huolen, että ori pysyy hyvin pohkeen ja ohjan välissä, eli ohjastuntuma on tasainen ja pohjeavut menevät välittömästi lävitse.

Tänään päädyin pitämään ravipainotteisen päivä. Tarkoitus oli työstää oria siirtymisten avulla, harjoitusravi - keskiravi - harjoitusravi, sekä väistöjä ja avotaivutusta. Ensin temmonvaihtelut, joissa Samu osoittautui alun hitauden jälkeen olevan varsin mainio. Siisti keskiravi löytyi, joka pysyi hyvin ratsastajan hallinnassa, eli toisinsanoen ei ollut liian kiireinne. Siirtymiset olivat selkeitä, napakoita ja ratsastaja selässä työskenteli selvän määrätietoisesti, vaikka alussa ori ei ollut aivan tehtävän tasalla. Väistön ikäänkuin loivalla kiemurauralla sujuivat varsin hyvin. Kun ori pysyi hyvin ratsastajansa avuilla ja ratsastaja käytti riittävästi väistävää apua, jalat astuivat varsin hyvin ristiin ja väistö sujui hallitusti. Sillä ei näyttänyt olevan merkitystä kumpaan suuntaan oli tarkoitus väistää. Sen sijaan avotaituvuksessa oli huomattavissa ero, oikeaan kierrokseen ori taipui hyvin ja hallitusti, mutta vasempaan taivutus oli selästi jäykempi. Tähän kannattaa tulevina päivinä kiinnittää huomiota ja pyrkiä jumppaamaan orin oikeaa kylkeä pidemmäksi.

Valmennuksen loppuun ratsukko sai vielä tehdä itsenäisesti joitain laukkaharjoituksia, hieman vapaammalla otteella, eli ei niin koottuna, kuin muuten valmennuks on mennyt. Samu nautti silminnähden tästä pienestä vapaudesta, mutta ratsastaja selässä istunnallaan hallitsi hyvin orin, joka oli alussa innostua vähän liikaakin. Päälle vielä loppuverryttely kevennellen ravissa ja rauhalliset kävelyt päälle. Mielenkiintonen ratsukko jonka työskentelyä olisi myöhemminkin kiinnostavaa seurata, vaikka sitten kisakentillä.

28.02.2015 - Estevalmennus, valmentajana narri

Vaihteen vuoksi estevalmennuksen parissa saavuin jälleen Fiktioon. Olin pyytänyt Miljaa tekemään Samun kanssa alun lämmittelyt itse, mutta halusin hetken seurailla työskentelyä kentän laidalta, joten saavuin paikalle kun ratsukko oli tehnyt jo tovin ravityöskentelyä. Samu oli komea ori, mutta tuntui tekevän vähän puolivaloilla kaiken. Hetken keskusteltuamme Milja kertoi, että sellainen Samu meinasi vähän olla, kaipasi hetken tuuppaamista alkaakseen tehdä kunnolla töitä. Naureskelin orin perisuomalaiselle hitaudelle ja käskin tehdä siirtymisiä tehtäviä rakennellessani, jotta valmennus ei epäonnistuisi hevosen nukkumisen vuoksi.

Rakensin tehtävän ympyrälle, tarkoituksena oli tehdä kontorilliharjoitusta. Pääty-ympyrällä oli isommalla uralla kaksi pystyä, jotka piti molemmat hypätä ravissa. Sisemmällä uralla taas oli kolme pystyä yhden laukka-askeleen välein. Laukan sai nostaa vasta lyhyeltä sivulta. Selitin tehtävää Miljalle ja ohjeistin, että hevosen piti olla avuilla kunnolla ja koko ajan.

Samu olikin saanut jo hieman vipinää kavioihinsa ja ravi kulki letkeän rennosti. Miljan mainitsemasta ajoittaisesta hötkyilystä ei näkynyt merkkiäkään, mikä oli minulle tietenkin enemmän kuin mieleen. Ori tosin meinasi nostaa raviesteille laukan ilman lupaa, mutta Miljan napakka pidäte palautti sen nopeasti ruotuun. Toisen esteen jälkeen nosti Samu jälleen laukan, joten käskin Miljan uudelleen isommalle ympyrälle, jotta ori ymmärtäisi, ettei se voinut tehdä kuten itse halusi.

Kun raviesteet saatiin sujumaan, ei laukkaesteille tullut oikeastaan mitään ongelmia. Vaikka alkuun Samu nosti laukan hieman turhankin railakkaaseen tahtiin, pari terävää pidätettä suitsivat vauhdin ja kaarrokset osuivat hyvin esteiden keskelle. Ori hidasti takaisin raviin sujuvasti, eikä turhia enää koettanut itsenäistä laukkaa nostaa. Vaikka toiseen suuntaan Samu olikin hieman jäykempi ja meinasi liirata kohti esteen ulkolaitaa, Miljan jämäkkä ulkopohje ja hyvä ohjastuntuma pitivät hevosen keskellä esteitä.

26.02.2015 - Kouluvalmennus, valmentajana kuristaja

Ensimmäistä kertaa saavuin Fiktion tiloihin valmentamaan Samu-nimistä hevosta. Tämä oli minulle uusi ja jännittävä tilanne, koska aina olin ihaillut Fiktion hevosia ja tallin omistajaa Miljaa. Ratsukko oli kentällä "lämmittelemässä" tai no oikeastaan löntystelemässä, kun saavuin sinne. Miljan ratsu Samu näyttikin siltä, ettei sitä kiinnosta yhtikäs mikään ja että se voisi nukahtaa ihan hetkessä ratsastajansa alle.

Aloitin kumminkin valmennuksen reippaasti, vaikka ratsukko ei näyttänyt kovinkaan yhteistyökykyiseltä sillä hetkellä. Pyysin Miljaa kokoamaan ohjat ja alkaa hakemaan hieman ripeyttä oriin. Ilmeeni oli mitä eriskummallisin, kuin näinkin orin nostattavan korvat höröön ja heräävän ennätysajassa. Siinä hieman hämmästyttyäni katselinkin tyytyväisenä orin ripeää käyntiä. Lähdimmekin aluksi tekemään käynnissä tehtäviä ja kokeilisimme ensiksi jotain helppoa. Pyysin Miljaa antamaan hieman orin kaulalle vapautta, mutta säilyttämään kumminkin kuolaintuntuman ja lähtä siitä lisäämään käyntiä, että askel tulisi matkaavoittavaksi, mutta kumminkin pysyisi säännöllisenä ja rauhallisena. Tämä onnistuikin hyvin, mutta pistin merkille sen, että Milja joutui käyttämään ronskin oloisesti pohjeapuja orille. Meno ei ollutkaan mitenkään vaivattoman näköistä ratsastajan puolelta, joten siinä varmaan olisi yksi syy mikä laskisi kisapisteitä.

Työstettyämme käyntiä kokeilimme samaa tehtävää ravissa, joka myös onnistui hyvin ratsukolta. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä tehtävänä työstäisimme hieman vastalaukkaa orin kanssa ennenkuin valmennus loppuisi. Laukkatehtävät näyttivätkin orille olevan suhteellisen helppoja, vaikka välillä Samu meinasikin omatoimisesti vaihtaa laukan oikeaksi. Myös välillä Samulla meinasi karata takaosa uralta, jolloin se laukkasi ns. poikittain, mutta Milja korjasi tämänkin asian näppärästi. Annoinkin lopuksi palautteen tunnista, kun ratsukko teki itsenäisesti samalla loppuverkoja ja Samukin näytti painuvan osittain takaisin horrostilaan. Kiitin ratsukkoa tunnista ja kerroin, että jatkaisimme huomenna toisen kouluvalmennuksen parissa Miljan kanssa.

23.02.2015 - Estevalmennus, valmentajana Lola

Milja ja suokkiori Samu löntystelivät hitaanpuoleisia alkukäyntejä Fiktion aidatulla ratsastuskentällä sinne saapuessani. Tulin tapani mukaan hyvissä ajoin, mutta ratsukko oli jo verryttelemässä. Se olikin hyvä juttu, ei sitten tunnin alusta mene hirveän paljon aikaa hevosen verryttelemiseen, kun alkukäynnit on jo kävelty! Milja verrytteli oriin vielä itsenäisesti ravillakin puomeja ja kavaletteja hyödyntäen. Samu oli aluksi vähän uneliaana, joten sitä joutui välillä vähän potkia eteenpäin, mutta nosteli kyllä hienosti jalkojaan puomeilla. Kun Samu oli verrytelty perusteellisesti, oli aika aloittaa päivän estetreeni. Tällä kertaa olisi jälleen luvassa jumppasarjaa. Tähän jumppasarjaan kuului yhteensä kahdeksan estettä, melko pitkä sarja siis. Ensimmäisen ja toisen esteen väliin tulisi yksi laukka, samoin toisen ja kolmannen. Kolmannen ja neljännen väliin kaksi ja neljäs ja viides innarina. Viidennen ja kuudennen väliin yksi laukka ja kuudes ja seitsemäs taas innarina. Samu alkoi jo syttyä, ja se väläytteli mitä upeimpia hyppyjä. Se hyppäsi vaikeimmistakin kohdista, joko kaukaa tai sitten todella läheltä, eikä puomeja siltikään tippunut kahta enempää. Käskin Miljan silti ratsastaa huolellisemmin esteelle, jotta puomeja ei enää putoaisi ja muutenkin hypystä tulisi helpompi niin hevoselle kuin itse ratsastajallekin. Paikat oli korjattu ja puomien tiputtelu nollattu, joten oli aika aloittaa loppuverryttelyt. Samu olikin jo hieman väsynyt, joten loppuraveissa yritti jo siirtyä suoraan käyntiin. Silti oli pakko ravata hetken aikaa, jottei paikat mene aivan jumiin. Kokonaisuudessaan siis oikein hyvin mennyt tunti jälleen, enemmän kuin mielelläni valmentaisin tätä ratsukkoa uudelleenkin!

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.