Muistoissamme
virtuaalinen suomenhevostalli

Fiktion Hilpuri

† 4. toukokuuta 2015

img
rotu, sukupuolisuomenhevonen, ori
väri, säkäkorkeustummanrautias, 145 cm
synytynyt13.03.2012, 25-vuotias (3v. 12.06.2012)
osaaminenko: Helppo A, re: 70 cm
rekisterinumeroVH12-018-0402
kasvattajaMilja, Fiktio (VRL-00692)
omistajaMilja, Fiktio (VRL-00692)
  
saavutuksetKTK-III, KRJ-I

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse. Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen! Kuvat © ei halua nimeään mainittavan

Superoppivainen pikkumies Hilpuri on ihan ehdottomasti niitä tallin viisaimpia nelijalkaisia. Ori on hyvätapainen, mutta toki sekin on kokeillut ne kaikki oreille tyypilliset kenkkuillut ja satunnaisesti edelleen päättää pitää niinsanottuja kukkoilupäiviä. Hilpuri tuntuu myös oppivan kerrasta etenkin jos tajuaa homman olevan huono juttu. Hyvänä esimerkkinä tästä vaikka orin pystyyn hyppiminen, reilun vuotiaana varsana ori päätti hypätä kunnolla pystyyn liukkaalla tallinpihalla. Eihän Hilpurin kengättömät kaviot siinä pitäneet ja matka jatkui selälleen, onneksi mitään ei sattunut mutta tästä ori oppi sen ettei niitä etusia kauheasti kannata ylöspäin nostaa maanpinnasta. Hilpuri viihtyy hyvin ihmisten seurassa ja ei kavahda oudompiakaan ihmisiä. Myös erityistoimenpiteet sujuvat sen suurempia kyselemättä - kultainen pikkumies siis!

Hilpuri on todella yhteistyönhaluinen, energinen ja nöyrä ratsu, jonka koulutus eteni hurjaa vauhtia. Hilpuri selkeästi pitää työnteosta, mutta se kuumuu aika helposti, joten tämän asian kanssa saa olla tarkkana. Hilpuri ei ole kovin herkkäsuinen, pohkeelle sitten senkin edestä ja se kuuluukin siihen hevoskastiin, jonka kanssa mietitään pää puhki mitkä ihmeen kannukset laitetaan, ne kun on pakollisia koulukilpailuissa. Vaikka Hilpuri onkin energinen, se ei räjähdä käsiin kevyemmistä päivistä. Hassua kyllä, mutta niiden päivien jälkeen, jolloin ori on totinen herkkis kuumakalle, on parempikin pitää orilla vapaa. Näin ratsastettavuus palaa entiselleen. Hilpuri on kovin maastovarma tapaus ja rakastaakin niin rauhallisia käyntimaastoja kuin peltobaanaamista. Se toimii myös hyvänä tukihevosena nuoremmille (ja joskus vanhemmillekkin) näyttämään ettei puskista hyökkää hirviöitä.

Hilpurin kanssa on rentouttavaa lähteä kisakentille, sillä tämä pikkuori ei siitä stressaa. Ori matkustaa todella hyvin, viereen voi laittaa huoletta toisen orin vaikka molemmille puolille, eikä poitsu ole siitä moksiskaan. Ulospäin Hilpuri tulee aika vauhdilla, mutta määrätietoinen käsittely riittää rauhoittamaan sen normaaliin käytökseen. Hilpuri on helppo, hieman tavallista virkumpi ja äänekkäämpi uusissa paikoissa, mutta pitkälti käsiteltävyys säilyy täysin kotiolosuhteita muistuttavana. Ratsastettavuus on aina aluksi hieman hukassa, mutta päättäväisellä ratsastuksella ori jaksaa alkaa taas keksittymään ja homma luistaa.



Sukuselvitys

i. Fiktion Helmeri
rt, 146 cm
ii. Symbioosin Varaslähtö rt, 158 cm iii. Kirveltäjän Loistokas rt, 147 cm
iie. Symbioosin Tiukkapipo prt, 154,6 cm
ie. Kullan Haiku tprt, 145 cm iei. RSA Maahismieli   KTK-III trt, 146 cm
iee. Kullan Ciku hprn, 144 cm
e. Suvannon Ulpu   KTK-III
tprt, 156 cm
ei. Taikasumun Edvard rt, 151 cm eii. Salaisuus Taijan Arvoitukseksi Jää rt, 160 cm
eie. Taian Perhosprinsessa rt, 163 cm
ee. TuuHa Unikka   KTK-III rt, 156 cm eei. Unikko tprt, 152 cm
eee. E-K-A Liinun Tyttö prt 157 cm

Katso myös kattavampi sukutaulu sukulaisten saavutuksineen!     isälinja - Orjantappura     emälinja - Liinu


Jälkeläiset

5 kpl: 3 oria, 2 tammaa

ori Koivumäen Topias s. 01.03.2014 KTK-II, KRJ-I emä Wiherniityn Seljami
tamma Fiktion Pirske s. 13.05.2014 emä Fiktion Priima
ori Tiilikan Myrskynmerkki s. 12.08.2014 emä KK Pariton Kaalimatonen
tamma Fiktion Miriami s. 25.04.2014 sijoituksia ratsastuskilpailuista emä Fiktion Mimosa
ori Fiktion Wilpuri s. 10.12.2014 KTK-II, SV-II, sijoituksia ratsastuskilpailuista emä Aavan Wilja

Kilpailutulokset

  46 KRJ-sijoitusta, 3 VSR-sijoitusta

25.11.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 2/30 21.11.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 1/40 20.11.2012 - KRJ - B Ponies - Helppo A - 4/40 18.11.2012 - KRJ - Moana part breds - Helppo A - 1/40 14.11.2012 - KRJ - Järviluoto - Helppo A - 1/30 14.11.2012 - KRJ - Rajaton - Helppo A - 3/50 14.11.2012 - KRJ - Rajaton - Helppo A - 7/50 13.11.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo A - 4/40 12.11.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo A - 3/60 11.11.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo A - 4/60 05.11.2012 - KRJ - Oldfinion Dressage - Helppo B - 6/50 03.11.2012 - KRJ - Oldfinion Dressage - Helppo B - 6/50 02.11.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo A - 6/40 31.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo A - 5/60 28.10.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo A - 6/40 27.10.2012 - KRJ - Gs Warmbloods - Helppo B - 5/50 25.10.2012 - KRJ - Championtalli - Helppo B - 7/50 22.10.2012 - KRJ - Odelies Loves - Helppo B - 1/40 20.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 4/60 18.10.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo B - 2/40 14.10.2012 - KRJ - Revontuli - Helppo B - 3/30 13.10.2012 - KRJ - Cabin 21 - Helppo B - 2/40 12.10.2012 - KRJ - Diega Ponies - Helppo B - 1/40 11.10.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo B - 5/40 09.10.2012 - KRJ - Clueless - Helppo B - 5/50 09.10.2012 - KRJ - Rumour Ponies - Helppo B - 3/40 07.10.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 1/60 05.10.2012 - KRJ - Malkamäki - Helppo B - 7/70 03.10.2012 - KRJ - Diega Ponies - Helppo B - 1/40 02.10.2012 - KRJ - Tahti - Helppo B - 5/30 30.09.2012 - KRJ - Virtuaalitalli Dei - Helppo B - 2/50
29.08.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 2/60 28.09.2012 - KRJ - Thorn Inc. - Helppo B - 7/54 28.08.2012 - KRJ - Koston Suomenhevoset - Helppo B - 4/60 20.09.2012 - KRJ - Harjakko - Helppo B - 3/58 20.09.2012 - KRJ - Tahti - Helppo B - 2/30 16.09.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 2/50 15.09.2012 - KRJ - Mörkövaara - Helppo B - 3/50 01.09.2012 - KRJ - Tahti - Helppo C - 5/30 01.09.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo C - 4/40 01.09.2012 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 5/60 24.08.2012 - KRJ - Stal Lycan - Helppo C - 5/40 18.08.2012 - KRJ - Lai'e Welsh - Helppo C - 4/40 13.08.2012 - KRJ - Naquila - Helppo C - 3/62 01.08.2012 - KRJ - Malkamäki - Helppo C - 8/80 15.08.2012 - KRJ - Fiktio - Helppo C - 6/60 23.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 3/6 22.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 5/6 21.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 2/6 17.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 5/14 16.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 14/14 15.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 13/14 10.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 9/9 09.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 1/9 08.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 6/9 03.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 4/5 02.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 2/5 01.08.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 3/5 27.07.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 6/10 26.07.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 4/10 25.07.2012 - VSR - Virtuaaliset Suomenratsut - Helppo C - 8/10

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

27.03.2015 - Päiväkirjamerkintä

Huhtikuussa on Hilpurin vuoro suunnata kohti Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelua. Oikeastaan se piti ilmoittaa jo maaliskuun tilaisuuteen, mutta jonon ohi menikin muut Fiktion hevoset. Mutta nyt ensi kuun ylimääräisessä tilaisuudessa on paikka vapaana Hilpurille. Laskelmieni mukaan ori tulee saamaan vähintään toisen palkinnon, mutta sillä on myös hyvät mahdollisuudet saada ensimmäinen palkinto. Sen emä palkittiin elokuussa 2013 toisella palkinnolla ja poika viime marraskuussa ensimmäisellä palkinnolla. Muuten Hilpurin suvussa ei juuri KRJ:n laatuarvostelussa palkittuja ole. Isän puolella niitä kuitenkin on kaksi: isälinjassa kolmannessa polvessa oleva Kirveltäjän Loistokas on IV-palkittu ja isän emän kautta neljännessä polvessa komeileva monin palkinnoin palkittu Manttelinperijä on saanut III-palkinnon.

24.01.2015 - Kouluvalmennus, valmentajana Uppe

Ratsukko oli harjoitellut kotona edellisen valmennuksen kääntymis- ja suoraanratsastus-tehtävää ja tänään olisi tarkoitus mennä vielä kertaalleen samaa harjoitusta läpi. Alkuun teetin ratsukolla siirtymisiä, jotta saatiin poni vetreäksi. Hilpurilla oli virtaa, mutta sen ravi oli silti hieman ponneton ja passiivinen. Ratsastaja sai tehtäväkseen myös heittää jalustimet kaulalle, sillä tänään saisi vatsalihakset treeniä harjoitusravia ratsastaessa tehtävän ajan. Kulmatehtävää alettiin tehdä aluksi pari kertaa käynnissä, jonka jälkeen ratsukko sai toistaa harjoitusta ravissa ja lopputunnista työskenneltiin samaisella kuviolle vielä laukassakin. Ratsastaja oli selkeästi harjoitellut tehtävää itsenäisesti ravissa, sillä homma sujui ja palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Sen sijaan laukka oli uusi askellaji harjoituksen parissa. Hilpuri oikoi herkästi laukassa, möngerteli suoralla uralla ja oli hieman tahmainen. Toistojen myötä kuvio saatiin onnistumaan ja annoin ratsukolle vihdoin luvan hengähtää ja aloittaa loppujumpat.

22.01.2015 - Kouluvalmennus, valmentajana Uppe

Vasen ohja pitää suorana, pohje aktiivisena väistää. Oikea ohja auttaa väistössä, vielä, vielä, noin, parempi, ohjeistin ratsukkoa väistötehtävässä, jossa tuli tehdä kolme lyhyttä väistöä vastakkaisiin suuntiin pituushalkaisijalla. Hilpuri hieman venkoili etenkin käynnissä, mutta raviväistöt olivat sille selkeästi helpompi pala purtavaksi. Väistötehtävän jälkeen otimme työn alle kulmien ratsastamisen ja sulavat käännökset. Teetin ratsukolla tehtävää, jossa toisen lyhyen sivun kulmat tultiin tarkasti, pitkän sivun keskeltä käännettiin kohti toisen pitkän sivun keskikohtaa, jossa vaihdettiin suunta ja edettiin jälleen syvät kulmat ratsastaen toiselle pitkälle sivulle, josta jälleen käännyttiin kohti toista pitkää sivua suunta vaihtuen. Tehtävä ratsastettiin sekä käynnissä että ravissa. Käynnissä tehtävä sujui kohtalaisesti: hevonen jäi herkästi hieman kiemurtelemaan etenkin pitkältä sivulta toiselle siirtyessä, kun ura ja seinät eivät olleet tukena. Ravissa ratsukko onnistui selkeästi paremmin. Määräsin ratsukolle kotiläksyksi samaisen harjoituksen tehtäväksi ja ensi kerralla työskenneltäisiin saman tehtävän parissa uudelleen.

15.01.2014 - Päiväkirjamerkintä

Suomenhevoskantakirja järjesti joulukuussa kaksi erikoiskantakirjaustilaisuutta ja nyt vielä tammikuussa yhden. Tilaisuuden erikoisuus on siis se, että tilaisuus on avoin kaikille vähintään 3-vuotiaille suomenhevosoreille ja 4-vuotiaille tammoille kantakirjakelpoisuuksista (tai pikemminkin niiden olemattomuudesta) riippumatta. Eli esimerkiksi Hilpuri oli tervetullut osallistumaan, vaikka sillä ei ole minkään valtakunnan kantakirjakelpoisuutta. Se on kyllä käynyt näyttelyissä, mutta ei ole saanut kunniamainintaa kummempaa. Ainakin kerran se on ollut ehdolla irtoSERTille, mutta tippunut sitten KuMalle. Mutta tänään pääsimme tosiaan kokeilemaan onneamme kantakirjauksessa. Eikä Hilpuri loppujen lopuksi ihan tuhoon tuomittu tapaus ollut, sillä ori palkittiin päivän päätteeksi III-palkinnolla kantakirjaan P-suunnalle! Pisteitäkin oli kuitenkin 64, että kyseessä oli ainakin rehellinen kolmonen, eikä vain nippa nappa. Tuomareilta ori sai vielä seuraavanlaista kommenttia: "Hyvä tyyppi ja sukupuolileima, nuoren oloinen, pitkähkö runko, vento selkä, pitkä kaula."

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.