Caran ja Marin päiväkirja

Tervetuloa lukemaan kahden ratsuponisiskoksen, Caran ja Marin, kuulumisia ja tempauksia vuosien varrelta. Viihdymme pääasiassa omalla pienellä kotitallillamme, mutta silloin tällöin on mukava lähteä tutustumaan uusiin paikkoihin kilpailuiden, näyttelyiden, valmennusten ja muiden tapahtumien merkeissä.

Reissu ulkomaille

31. heinäkuuta 2017

Kello on nyt 23.56, eli pian ollaan jo elokuun puolella. Tulin juuri tallilta Marin ja Caran luota. Sinne ne jäivät tyytyväisinä syömään yöheiniään, vaikka takana on pitkä reissu. Lähdimme nimittäin jo eilispäivän puolella kohti Skotlantia ja tallia nimeltä Knockturn Ponies. Ratsuponinäyttelyitä järjestetään tänä päivänä hyvin harvakseltaan, joten ajattelin, että kaipa sitä on lähdettävä vähän pidemmällekin. Harmi vain etten saanut molempia ilmotettua osallistujarajoitusten takia, mutta päätin silti ottaa Caran mukaan seuraneidiksi.

Kaksikko pääsikin nyt ensimmäistä kertaa Suomen rajojen ulkopuolelle. Olin erittäin yllättynyt siitä, miten hyvin Cara tämän kaiken otti. Ehkä se on tuo Marin seura, joka sitä rauhoittaa. Ja koska tamman ei tarvinnut itse esiintyä millään tapaa, oli se näyttelypaikallakin suurimman osan ajasta rauhallisena. Tietysti siinä vaiheessa, kun oli Marin vuoro mennä kehään, tuli Carallekin pieni paniikki. Mutta se tajusi pian, ettei Mari mennyt kauas, vaikka yrittikin vielä hirnua kaverilleen.

Itse näyttely oli melko pieni, sillä mukana oli vain 29 ponia. Suomenhevosihmisenä olen tottunut massiivisiin kekkereihin, sillä rodun harrastajia ja kasvattajia löytyy joka nurkalta. Marin luokassa oli tamman itsensä lisäksi viisi muuta tammaa. Yksi oli jopa hyvin samannäköinen kuin Mari. Vuoron perään tammat esiintyivät tuomarille, joka lopulta asetti kaikki paremmuusjärjestykseen. Ensimmäisenä riviin asteli raudikko, joka on ehtinyt napsia jo pari sertiä aiemmista näyttelyistä. Seuraavaksi tuomari kutsui mustaa tammaa, joka on jo maitovarsana palkittu Ch-M-arvonimellä. Ja sitten kuului tuomarin suusta "Marilyn". Kesti hetken tajuta, että hän todella tarkoitti minun poniani, mutta riemuissani käänsin neidin mustan tamman viereen.

Kun loputkin tammat olivat löytäneet sijoituksensa, BIS-kehä saattoi alkaa, sillä meidän luokkamme oli päivän viimeinen. Koska BIS-tuomari oli sama kuin luokkatuomari, oli oikeastaan täysin varmaa, että Mari lopulta saisi myös virallisen sertin. Ja niinhän se saikin. Nythän tamma on itseasiassa myös kantakirjakelpoinen, joten varmasti tulemme käyttämään sen mahdollisuuden hyväksi. Jos kaikki menee hyvin, voisin ilmoittaa sen jo seuraavaan tilaisuuteen.

Ensimmäinen ruusuke

18. kesäkuuta 2017

Palataan siihen ruusukeeseen kohta, mutta ensiksi täytyy sanoa, että pitäisi olla itse skarpimpana kun ilmoittaa poneja kisoihin. Minullahan oli tarkoituksena mennä tytöillä Helppo B Huhtalan koulukisoissa, mutta olin sitten jostain syystä ilmoittanut ne Helppoon C:hen. Ja arvatkaa olinko treenannut vain sitän B:n ohjelmaa? Onneksi sitä on tullut mentyä tuhansia kertoja muiden hevosien kanssa, mutta eipä tämän päivän suoritukset silti mitenkään kovin onnistuneita olleet. Marin kanssa sijoituimme kahdenneksitoista ja Cara oli kuudestoista. Osallistujia oli meidät mukaan luettuna kahdeksantoista...

Paremmalla onnella lähdimme eilen aamulla kohti Vivia Horses ratsastuskoulua, jossa tänäänkin kisailimme. Tällä kertaa olin jopa ilmoittanut tammat oikeisiin luokkiin niin eilisiin koulukisoihin, kuin tämänpäiväisiin esteisiin. Cara ei kuitenkaan koulussa ollut parhaimmillaan. Se oli koko ajan kovin hermostunut, eikä rauhoittunut kunnolla edes radalle mentäessä. Sen sijaan Mari tuntui hyvältä heti verryttelyistä lähtien ja tamma loisti kuin aurinko. Starttasin sen kanssa aika loppupäässä ja menimme oikopäätä luokan johtoon. Kukaan ei sen jälkeen yltänyt paremmille prosenteille, joten Mari otti hienosti toisista kilpailuistaan sinivalkoisen ruusukkeen!

Koska Caran on parempi viettää yö omassa karsinassaan kuin vieraassa, ajelimme vielä illaksi kotiin, sillä matka kisapaikalle ei ollut huomattavan pitkä. Tänään aamulla tamma vaikuttikin jo vähän paremmalta, vaikka kisapaikalla se olikin edelleen hermostunut. Mutta koska paikka oli tullut jo hiukan tutuksi edellispäivänä, se alkoi pikkuhiljaa rentoutua. Radalla tuli ikävästi pari tiputusta, mutta muuten suoritus oli mielestäni onnistunut. Mari oli taas yhtä loistava kuin eilenkin, mutta yksi pudotus uusinnassa tiputti meidät kuudennelle sijalle.

Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen tähän viikonloppuun. Caran kanssa ei oikein auta kuin olla kärsivällinen. Ja jos käy niin, että tamma alkaa stressata kilpailemista liikaa, täytyy miettiä sen kisauraa uudelta kantilta.

Esiin puskista

3. kesäkuuta 2017

Nyt on aika siivota heinänkorret jouhista, puunata karvat kiiltäviksi ja laittaa kisatamineet tiptop-kuntoon, sillä ilmoitin juuri neitokaiset ensimmäisiin kilpailuihin! Onhan takana kuitenkin jo reilu yhdeksän vuotta omassa kotipihassa ja lähimaastoissa pyörimistä, joten on se minunkin viimein rohkaistava mieleni ja viedä tammat ihmisten ilmoille. Mari olisi ollut valmis kilparadoille jo kauan sitten, mutta Caran kanssa edistyminen on ollut hitaampaa ja halusin ehdottomasti ottaa molemmat mukaan samalla kertaa. Caraa ei pelkäksi seuraneidiksi olisi viitsinyt ottaa (vaikka Mari olisi toki pärjännyt vallan mainiosti yksinäänkin).

Viimeisen parin vuoden aikana meitä on käynyt valmentamassa ihana Essi, joka oli sitä mieltä, että ilman muuta voin ilmoittaa ponit vähintäänkin Helppoon B:hen, vaikka kisakokemusta ei tammoilla ole takana. Ja heti seuraavissa kisoissa menemmekin sitten Helpon A:n. Esteillä kapasiteettia on kotitreenien perusteella jopa 130 senttiin, mutta kisauran hyppyjen parissa aloitamme metristä.