Kerttiina

Hertta jouduttiin lopettamaan vain 11-vuotiaana 6. tammikuuta 2022 tamman liukastuttua jäällä ja murtaessa jalkansa.

11-vuotias suomenhevostamma, syntynyt 07.12.2017. Liinahtava tummanpunarautias ee/Aa, tähti. 159 cm korkea. Kapasiteetiltaan Helppo A (ko), 70 cm (re), 60 cm (me). Kilpailee kouluratsastuksessa. Rekisterinumero VH20-018-0922. Kasvattanut Riina Nurmi ja omistaa Mandelbacke (VRL-00692).

i. Ylväs
tprt, 160 cm
ii. Pihlaniemen Jalo
trt, 159 cm
ie. Vinskin Sointu
tprt, 154 cm
e. Syystuulen Katriina
prt, 155 cm
ei. Lainelan Hurra
m, 153 cm
ee. Kerttuli
prt, 158 cm

"Harmi että Kati ei ole nyt näkemässä", tuumasin taluttaessani trailerista ulos Mantsun uutta tulokasta. Tapasimme Kerttiinan ensimmäistä kertaa kolme vuotta sitten, kun tamma osallistui ikäluokkansa laatuarvosteluun ja ihastuimme siihen oitis. Tarjosimme sille jopa kotia, mutta omistaja ei ollut valmis luopumaan rakkaasta hevosestaan, minkä ymmärsimme hyvin. Vuoden vierivät ja hevosesta jäi vain muisto takaraivoon. Eräänä lokakuisena päivänä selailin myyntihevosten tarjontaa ja huomasin ilmoituksen otsikolla: "Myydään kaunis 6-vuotias suomenhevostamma muuttuneen elämäntilanteen vuoksi". Vielä siinä vaiheessa en osannut ajatella, että kyseessä voisi olla Kerttiina. Mutta kun avasin ilmoituksen lukeakseni sen tarkemmin, lävähti ruudulle kuva tutunnäköisestä tammasta. Se oli kaunistunut entisestään näiden kolmen vuoden aikana. Luettuani myyntipuheen lävitse en enää aikaillut, vaan otin heti yhteyttä omistajaan. Hän muisti vielä hyvin minut ja Katin ja tarttui erittäin mielellään tarjoukseeni. Sovimme, että noutaisin tamman tulevana viikonloppuna samalla, kun käväisen Manner-Suomen puolella kisareissulla. Ja tässä nyt seison Mandelbacken pihassa pidellen kaunista Kerttiinaa. Kaivan puhelimen taskusta. "Otetaanpas susta kuule kuva ja lähetetään Katille." Saatesanoiksi kirjoitan: "Katsopas kuka muutti tänään Mantsuun. Muistatko kuka tää on?"

Pää-, rakenne- ja ensimmäinen laukkakuva © VRL-01811, muut © Mandelbacke. Lisää kuvia alempana.

Saavutukset

28.10.2020 2 Star Prospect (832 p.)

31.12.2020 KTK-II R-suunta (18 p. + 19 p. + 19 p. + 19 p. = 75 p.)

08.04.2021 Champion-arvonimi

11.08.2021 VIR MVA -arvonimi

Jälkeläiset

Hertta ei ole vielä siitoskäytössä.

Kilpailuhistoria

  • Startteja 58 kpl
  • Sijoituksia 6 kpl
  • Voittoja 2 kpl
  • Sijoitusprosentti 10,34 %
  • Voittoprosentti 3,45 %

  • 19.12.2021 KRJ Jukola Helppo A SISU Battle I - 88/100 (58,500 %)
  • 18.12.2021 Seppele Cup Avoin sarja Helppo A - 14/20 (65,714 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 30.11.2021 KRJ-Cup Hiivurin Suomenhevoset KN Special - 14/136 (78,500 %)
  • 27.11.2021 Auburn Estate Kalla CUP Helppo A - 28/40 (64,013 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 11.11.2021 KRJ Adina Helppo A - 30/67 (65,357 %)
  • 07.11.2021 KRJ Stall Green Mage Helppo A - 39/40
  • 06.11.2021 KRJ Kurjenpesä Helppo A - 9/30 (67,500 %)
  • 06.11.2021 KRJ Stall Green Mage Helppo A - 8/40
  • 05.11.2021 KRJ Stall Green Mage Helppo A - 25/40
  • 31.10.2021 KRJ-Cup Kaihovaara Helppo A - 34/244
  • 29.10.2021 Stall Green Mage Harvest Moon Show Helppo A - 30/33 (57,143 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 28.10.2021 KRJ Adina Helppo A - 31/69 (66,786 %)
  • 17.10.2021 Auburn Estate Pikkucup Helppo A - 12/29 (66,343 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 02.10.2021 Seppele Cup Avoin sarja Helppo A - 10/30 (67,143 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 12.09.2021 Valkia Masters Summer Amateur Champion Helppo A - 14/19 (59,643 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 04.09.2021 KRJ Scuderia Kelsen Helppo A - 15/17
  • 28.08.2021 Auburn Estate Kalla CUP Helppo A - 16/48 (66,006 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 23.08.2021 KRJ Adina Helppo A - 27/46 (65,000 %)
  • 15.08.2021 Kuuvuoren Ratsastuskeskus Helppo A - 2/17 (73,333 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 11.08.2021 KRJ Mäntykatve Helppo A - 11/29
  • 18.07.2021 Valkia Masters Summer Amateur Champion Helppo A - hylätty, ratsastajana Pihla Järvinen
  • 10.07.2021 Storywoods Helppo C - 1/12 (79,286 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 09.07.2021 Shelyes Sommersolverv 2021 Helppo A - 21/50 (59,244 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 30.06.2021 KRJ-Cup Haltiasalo Helppo A - 32/148 (72,143 %)
  • 20.06.2021 KRJ Mandelbacke Helppo A - 7/13 (68,611 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 31.05.2021 KRJ-Cup Teilikorpi Helppo A - 28/188
  • 29.05.2021 Auburn Estate Kalla CUP Helppo A - 25/26 (60,599 %)
  • 23.05.2021 Valkia Masters Spring Helppo A - 8/9 (60,000 %)
  • 23.05.2021 Valkia Masters Spring Amateur Champion Helppo B - 2/6 (74,286 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 15.05.2021 KRJ Mandelbacke Helppo A - 2/2 (63,056 %)
  • 15.05.2021 KRJ Mandelbacke Helppo B - 5/5 (65,278 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 09.05.2021 KRJ Hoperoad Helppo A - 20/28
  • 02.05.2021 KRJ Mandelbacke Helppo A - 7/8 (65,556 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 30.04.2021 KRJ-Cup Storywoods Dressage Center Helppo A - 89/127 (62,895 %)
  • 24.04.2021 KRJ Mandelbacke Helppo A - 6/8 (62,222 %)
  • 20.04.2021 KRJ Hoperoad Helppo A - 15/19
  • 12.04.2021 KRJ Adina Helppo A - 31/41 (61,786 %)
  • 28.03.2021 Runiac Helppo B - 6/17 (68,700 %) ratsastajana Pihla Järvinen
  • 22.03.2021 KRJ Adina Helppo A - 6/16 (75,714 %)
  • 28.02.2021 KRJ-Cup Haltiasalo Helppo B - 6/53 (73,929 %)
  • 18.02.2021 KRJ Adina Helppo B - 6/14 (68,571 %)
  • 17.02.2021 KRJ Adina Helppo B - 12/13
  • 31.01.2021 KRJ-Cup Harmaatuulen oriasema Helppo B - 41/140 (70,714 %)
  • 31.01.2021 VSR-Cup Hiivurin Suomenhevoset Helppo B - 42/44
  • 26.01.2021 KRJ Adina Helppo B - 19/23 (62,500 %)
  • 25.01.2021 KRJ Adina Helppo B - 7/23 (71,429 %)
  • 25.01.2021 KRJ Adina Helppo C - 13/13 (58,214 %)
  • 24.01.2021 KRJ Adina Helppo B - 22/34 (62,500 %)
  • 17.01.2021 KRJ Mandelbacke Helppo B - 11/17 (66,111 %)
  • 10.01.2021 KRJ Adina Helppo B - 1/18 (78,214 %)
  • 09.01.2021 KRJ Adina Helppo B - 6/18 (71,429 %)
  • 31.12.2020 VSR-Cup Hiivurin Suomenhevoset Helppo B - 8/14
  • 31.12.2020 KRJ-Cup Chowter Sporthorses Helppo B - 39/80
  • 29.12.2020 KRJ Adina Helppo B - 24/30 (60,714 %)
  • 18.12.2020 KRJ Nolvin Yksityistalli Helppo B - 6/12 (66,429 %)
  • 12.12.2020 KRJ Nolvin Yksityistalli Helppo B - 2/13 (78,571 %)
  • 06.12.2020 KRJ Adina Helppo B - hylätty
  • 30.11.2020 KRJ-Cup Teilikorpi Helppo B - 67/94

Näyttelytulokset

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 42/2020 » Kerttiinasta Hertta

"Sulle täytyy kyllä keksiä joku muu kutsumanimi. Muuten menee vielä Kertut sekaisin", juttelin Kerttiinalle samalla kun kuljetin harjaa pitkin sen kiiltävää karvaa. Tamma saapui Mantsuun vasta eilen, mutta vaikutti jo erittäin tyytyväiseltä oloihinsa. Laivamatkastakaan se ei ollut moksiskaan.

"Tiinaa en susta halua", jatkoin pohdiskelua ääneen samalla kun kyykistyin harjaamaan tamman jalkoja. Kerttiina hörisi pehmeällä äänellä. "Mietitäänpä, sä olet kaunis, lempeä, ihana, herttainen..." Pysähdyin hetkeksi ja nousin sitten ylös. Siirryin silittämään tamman päätä. "Hertta. Se voisikin sopia. Mitä mieltä oot?" Sain jälleen vastaukseksi hörinää. "Tulkitsen tuon niin, että se on sunkin mielestä hyvä. Sovitaan siis, että tästä päivästä lähtien kutsumme sua Hertaksi!"

Ota yhteyttä


Milja VRL-00692
virtuaali@lasileija.net
Keskustan chat

Tuoreimmat kuulumiset


13.02.2024 Tallilla sattuu ja tapahtuu edelleen kaikenlaista, vaikka sattumuksia ei toistaiseksi kirjata ylös tarinoiden muodossa. Lue arkistoa