Kati

Aihearkisto: Kati

Joulukuussa tapahtuu

Viime vuonna innostuimme järjestämään muutaman tavallisista kilpailuista poikkeavan tapahtuman ja eilen päätinkin, että taas tänäkin vuonna Pikkiksessä kisaillaan joulukuun aikana poikkeuksellisen paljon. Tällä hetkellä tapahtumakalenterista löytyy 9 erilaista tapahtumaa, mutta luultavasti keksimme vielä pari kilpailua lisää.

Kaiken tämän kisajärjestelytohinan ohella olen yrittänyt epätoivoisesti etsiä itselleni uutta hevosta. Nyt tuntuu ostajilla olevan huonot markkinat kun sopivia hevosia ei ole tullut vastaani. Tai yksi oli, mutta jäin itse vitkuttelemaan ostopäätöksen kanssa ja se ehdittiin myydä muualle…

Kati

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 24.11.2015 Aihe(et): Kati, Yleinen | Jätä kommentti

Surullisia uutisia

Eilen jouduimme luopumaan tallimme vanhimmasta hevosesta, upeasta läsipäisestä suokkioristamme Raisusta. Raisu oli jo 25 vuotias ja oireili jaloistaan niin paljon, että koin parhaaksi vaihtoehdoksi orin lopettamisen ennenkuin Raisu joutuisi kärsimään liikaa. Vanhan herran viimeisenä päivänä kävin sen kanssa vielä viimeisellä kävelyllä maastossa. Ori oli tapansa mukaan ilkikurinen ja kyynel silmäkulmassa katselin sen toilailuja.

Kauhuksemme tänään meiltä sitten lähti heti Raisun perään nyffiorimme Chino. En tiedä mitä tarhassa oli tapahtunut, mutta kun menin hakemaan Chinoa takaisin sisälle iltaa varten oli se täysin kolmi jalkainen. Se ei käyttänyt toista etujalkaansa ollenkaan ja vuolaasti itkien soitin eläinlääkärimme käymään taas ikävien uutisten merkeissä Pikkiksessä. Vakioeläinlääkärimme saapui nopeasti ja totesi Chinon jalan olevan poikki. Chino on hevonen jolle ei pakkolepo sovi ja koko orin takaisin kuntoon saaminen olisi ollut niin epävarmaa ja suuren työtaakan takana, että koimme parhaaksi vaihtoehdoksi lopettaa Chinon samantien.

Toivottavasti tämän vuoden surulliset uutiset olisivat tässä. Tänään myös irlantilaisvahvistuksemme Daisy palasi takaisin kasvattajalleen. Suurista suunnitelmistani huolimatta Daisy ei vain sopeutunut siihen käyttötarkoitukseen mihin olin sen ostanut.

Kati

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 20.10.2015 Aihe(et): Kati, Yleinen | Jätä kommentti

Kohti unelmia

Nyt Chica alkaa olemaan mielestäni valmis kilpakentille. Vielä muutamat valmennukset ja suuntaamme mataliin esteluokkiin. Chica on ollut ratsuna ihanteellinen, tamma on kärsivällinen ja tekee juuri niin kuin pyydetään. Välillä olen epähuomiossa pyytänyt asioita joita en ole edes ehtinyt tammalle kunnolla opettamaan ja tällöin Chica on yrittänyt parhaansa mukaan kuunnella apujani ja tehdä kuten pyysin.

Chica on ollut jo ennen kisauraansa unelmieni täyttymys. Unelmat ovat Chican omistamisen aikana muuttunut jo kertaalleen, alunperin kun tavoitteenani oli saada kilpakenttien valloittavin esteratsu. Uusi unelmani on tilanteessa kuin tilanteessa toimiva ratsu, siitostamma. Chican varsat eivät ole vielä ehtineet kilpakentille, mutta ovat olleet oikein lupaavia täällä kotikentällä touhutessamme.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 12.7.2015 Aihe(et): Chica, Kati | Jätä kommentti

Tilaus toimitettu

Chican tiineys sujui taas kommelluksitta ja tänään aamutallia tehdessäni löysinkin Chican karsinasta tomeran orivarsan. Tämäkin varsa on väriltään ruunikko ja merkkejä löytyy 2 sukkaa takajaloissa ja komea pyrstötähti naamasta. Varsa on aika pienikokoinen ja uskoisinkin sen jäävän hyvin ponimittoihin.

Olimme jo etukäteen suunnitelleet Chican varsalle nimeä ja tämän orivarsan nähtyämme päätimme siltä seisomalta antaa varsalle nimeksi Touch of Tiger. Nimi noudattaa samaa teemaa ensimmäisen varsan kanssa.

Toistaiseksi varsa on jäämässä meidän omistukseemme, mutta aika näyttää mihin ratkaisuun päädymme.

~ Muutamaa tuntia myöhemmin ~

Illalla saimme todistaa vielä sellaista tapahtumaa kun holsteintammamme Kiti varsoi sekin ratsuponiorista orivarsan. Tämän myötä meillä onkin kädet täynnä hommia, mutta onneksi nämä orivarsat saavat nauttia toistensa seurasta ja leikkiä yhdessä kaikki päivät. Chica ja Kiti tulevat hyvin toimeen toistensa kanssa ja kaikki neljä saavatkin alkaa laiduntaa samalla laitumella.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 7.5.2015 Aihe(et): Chica, Kati, Kit Kat, Tikru | Jätä kommentti

Ponivarsa tilauksessa

Pitkään mietin tekisinkö Chicalle jo toisen varsan vai kävisimmekö ensin kiertämässä kilpakenttiä. Löysin kuitenkin muutama kuukausi sitten aivan mielettömän upean ratsuponiorin ja tänään Chica olikin astutettavana orin kotitallilla Daintyssa.

Ori on nimeltään Westwicked Dainty, palkittu ensimmäisellä palkinnolla esteratsastuksen laatuarvostelussa. Rodultaan suomalainen ratsuponi ja korkeutta 140 cm. Orilla on muutama varsa ennestään ja ne ovat olleet oikein lupaavia niin ulkonäöltään kuin kisatuloksiltaankin. Koko orin sukutaulun kaksi ensimmäistä sukupolvea on palkittu laatuarvostelussa ensimmäisellä tai toisella palkinnolla.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 29.3.2015 Aihe(et): Chica, Kati, Tikru | Jätä kommentti

Dose of Dope

Donnaksi kutsumanimeltään ristitty Chican tammavarsa on nyt täysin vieroitettu emästään. Donna itse ei ollut asiasta moksiskaan, mutta Chicaa tällainen muutos ärsytti ja paljon. Chica huusi kurkku suorana aina kun varsansa ei ollut näkökentässä, meidän onneksemme se loppui alle parissa viikossa. Donna kun ei kertaakaan vaivautunut emänsä huuteluihin vastaamaan vaikka varmasti ne kuulikin.

Chica on edistynyt ratsutuksessa aika hitaan puoleisesti, eikä asiasta tietenkään voi ketään muuta syyttää kuin itseäni kun päätin tamman mielummin astuttaa kuin ratsuttaa. Onneksi meillä on aikaa eikä tarkoituksenamme ole tähdätä mihinkään huimiin estekorkeuksiin.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 20.2.2015 Aihe(et): Chica, Donna, Kati | Jätä kommentti

Unettomia öitä

Chican esikoinen syntyi tänään. Olen jo muutaman yön nukkunut huonosti ja vihdoin viime yönä Chica päätti varsoa kauniin tummanruunikon tammavarsan.

Varsalla on kolme sukkaa ja upea leveä läsi. Varsa on todella elinvoimainen ja muutaman tunnin iästään huolimatta todella utelias! Varsan sukutaulu on mielenkiintoinen emän ollessa täysin laukkasukuinen täysiverinen ja isän ollessa laatuarvostelupalkitusta estesuvusta.

Tammavarsa rekisteröidään holsteininhevoseksi ja se tulee jäämään meidän omistukseemme. Tulevaisuus näyttää tuleeko varsasta isänsä kaltainen esteratsu.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 13.1.2015 Aihe(et): Chica, Donna, Kati | Jätä kommentti

Kevyttä työskentelyä

Hierojan ohjeita noudattaen ratsastin erittäin paljon virtaa omaavan Enzon kentällä. Alkuun juoksutin sitä molempiin suuntiin niin kauan, että ori rentoutui ja myötäsi tuntumalle. Ori saikin erittäin hyvän jumpan tehtyä askellajien vauhdin muuttelulla. Uskalsin nousta orin selkään kun se oli rentoutunut. Onnekseni Enzo pysyi hanskassa vaikkakin hetkittäin ajattelin sen sinkoutuvan altani. Enzo tuntui tänään erilaiselta, se ei pistänyt niin kovasti vastaan kuolaimelle ja kuunteli apuja ihan kuin se olisi lukenut mielestäni mitä olin ajatellut siltä pyytää. Pari kertaa tunsin Enzon jännittyvän, kuin miettivän lähtiskö vai eikö lähtis huitelemaan omille teilleen, mutta nätisti se kuitenkin lopulta meni.

Huomenna voidaankin ottaa jo rankempi treeni, ajattelin huvin ja urheilun nimissä irtohypyttää Enzoa huomenna! Saas nähdä mitä siitäkin tulee.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 8.12.2014 Aihe(et): Enzo, Kati | Jätä kommentti

Sekoilua esteiden seassa

Chinook tepasteli tarhassaan ympyrää kun saavuin hakemaan sitä sisälle talliin. Taskusta kuuluva rapina aiheutti sen, että Chinook syöksyi portille tykinkuulan lailla, hyvä ettei mennyt portista läpi perhanan poni! ”Soo senkin makkarapötkö, nyt ihan rauhassa” selitin Chinolle toivoen sen ymmärtävän mitä sanoin samalla kun työnsin nameja sen suuhun.

Chinook oli taas saanut tarhassaan loimensa rikki. En ymmärrä miten se saa loimensa rikottua yksin tarhatessaan… Kohta se saa kasvattaa itsellensä talviturkin ja pärjätä ilman takkia, tosin sitä en itse kestäisi kun saisi aina olla hiustenkuivaajan kanssa kuivaamassa oria ratsastuksen jälkeen.

Milja oli kentällä hyppäämässä esteitä Kassun kanssa kun kävelin Chinon kanssa paikalle. Päätin ottaa ilon irti valmiiksi rakennetusta radan puolikkaasta ja komensin Miljan painumaan johonkin muualle kun me hypättäisiin Chinon kanssa esteitä.

Muuten meillä meni ihan vahvasti, mutta kerran Chinook juoksi läpi esteen ja toisella kerralla minä lensin esteen sekaan. Kipeytyneen kyljen kanssa ratsastin orin vielä läpi ja vein sen talliin. Jätin Chinookin satulan tallin käytävälle ja talutin orin takaisin tarhaansa ilman loimea. Jääköön sinne, jos tulee kylmä niin liikkukoon reippaammin.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 7.12.2014 Aihe(et): Chinook, Kati | Jätä kommentti

Mellun kanssa ollaan edistytty kohtalaisen hitaasti. Aluksi tuntui, että tamma oppi ja omaksui uusia asioita nopeammin kuin muut ratsuttamani hevoset, mutta nyt tilanne tuntuu seisahtuneen paikalleen. Tamma tulee kokoajan tutummaksi minulle ja mitä enemmän opin tammaa tuntemaan, sitä enemmän minusta tuntuu siltä ettei Mellusta ole kovinkaan mahtavaksi kilpahevoseksi. Toki Mellu on vielä nuori ja hitaasti kehittyvää sorttia, mutta saas nähdä mille tasolle asti tamman kanssa pääsemme.

Olemme nyt tarponeet 9 kertaa kouluratsastuskilpailuissa helppo d-tasolla ja Mellulla on joka kerta mennyt jokin plörinäksi. Muutaman viikon päästä aion startata Mellun kanssa helppo c-tasolla ja pikkuhiljaa alan nostamaan vaativuustasoa. Olen vitsillä sanonut Miljalle, että entäpä jos Mellusta tekisin vain matkaratsastushevosen. Voipi olla, että sitä täytyy alkaa miettimään ihan tosissaan jos tulokset eivät parane.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli 6.12.2014 Aihe(et): Kati, Melita | Jätä kommentti