Tästä starttasi toinen valmennuspäivä lokakuun viileneviin iltoihin. Ratsukko saapui maastosta alkuverryttelyistä juuri, kun esteet oli koottu ulos kentälle. Ratsastajan tuttu hymy ja päättäväisyys oli aina yhtä inspiroivaa, hän voisi hallita koko maailmaa, juuri sellainen asenne hänestä loisti. Suljin kentänportin ratsukon siirtyessä uralla raviin.
Alkuun kokeiltiin ihananaisia maapuomeja, jotka leikiteltiin ensin ravissa ja siitä pienelle ravi esteelle, joka ei polvea korkeampi ollutkaan. Esteen jälkeen siirryttiin laukkaan, josta ratsastettiin toiselle pienelle esteelle. Maapuomien väliä muutettiin laukkaan sopiviksi ja lämmitelyn rata tultiin uudelleen kokonaan laukassa. Chinook vaikutti reippaalta, mutta maltilliselta, eikä yrittänyt edes rynniä esteille vaan malttoi odottaa esteelle pääsyä. Minua ihmettty, mutta eilen oli kuulemma ollut maastoretki, joten sekin voi selittää orin maltillisuuden.
Lämmittelyiden jälkeen nostettiin esteiden korkeutta 60-80cm välille, pystyä että ristikkoa. Chinook tuntui hieman innostuvan isommista esteistä ja ratsukon ravatessa välikierrosta uralla ratsastaja sai hieman enemmän tehdä puolipidätteitä orin hillitsemiseksi. Innokas ori hyppäsi reippaalla tempolla, mutta kuitenkin ratsastaja sai suorituksen näyttämään niin helpolta vaikka vieterit orin kavioiden alla varmasti olikin. Mukistavaa suorituksista ei ollut ja ratsastaja näytti nauttivan hiljaisesta valmentajasta, jolla ei heti ollut palautettava annettavana. Pientä säätöä lähestymisissä oli, mutta sekin tuntuo pieneltä huomautella sillä samaa virhettä ei toistamiseen tehty.
Tunnin lopussa loppukäynneissä kävelin ratsukon vierellä ja utelin hieman kuulumisia kisarintamalta, valmennuksista ja ratsukosta yleensä. Olin kovin otettu, että olin heitä päässyt valmentamaan, mutta ratsastaja vaikutti sangen harva sanaiselta naiselta. Hymyillä hän kuitenkin osasi ja kuittaili monia kysymyksiäni hymyillen ja myhäillen. Seuraavaa kertaa odotellen siis.
