Kouluvalmennut Intermediate I/II, valmensi narri

29.7.2014 | ei kommentteja

En voinut kuin puistella päätäni katsellessani lämpöisenä heinäkuu iltana kentällä paarustavaa tammaa. Kiti oli varsonut kesäkuussa – olin päässyt ihastelemaan vieroitettua oripoikaa lähietäisyydeltä – ja se näkyi holsteinin vielä suuremmanpuoleisessa mahassa. Kuntoa oli tammalle selvästi rakennettu jo takaisin, mutta varsamaha nyt tietysti näkyisi aikansa aina varsomisen jälkeen. Alkuverryttelyiden aikana vinoilinkin Pulmulle, että käsittääkseni varsa oli jo pullahtanut pois, mutta Kitin maha kertoi toista. Onneksi naisella oli täysi työ saada hieman toispuoleinen tamma taipumaan myös vaikeampaan suuntaan, joten aikaa ei jäänyt vastaanväittämiselle.

Väistöt ja taivutukset sujuivat hyvin ravissa ja käynnissä, vaikka mahakas tamma vastustelikin edelleen vasenta puoltaan. Laitoin Pulmun verryttelemään vasempaan kerrokseen vielä hieman. Laukassa tamman vasen puolikin alkoi jo vertyä. Ilta ei onneksi ollut yhtä kuuma kuin päivä oli ollut, mutta siitä huolimatta Kiti oli koko lailla läpimärkä hiestä jo välikäyntien aikana. Tarkoitus oli kokeilla holsteinin kanssa laukanvaihtoja askeleessa ja olinkin innokas näkemään, miten paljon tamman kanssa oli edetty sinä aikana, kun en sitä ollut valmentanut.

En onneksi joutunut pettymään. Vaikka Kiti ei aivan kisakuntoinen vielä ollutkaan, se teki nöyrästi ja parhaansa mukaan kaiken, mitä Pulmu siltä pyysi. Kehuin myös naisen ratsastustyyliä, joka oli parantunut tänä aikana huomattavasti vaikka se ei tietenkään alussakaan ollut ollut mitenkään huono. Kitin kanssa oli kuitenkin löydetty se kuuluisa yhteinen sävel ja yhteistyö pelasi erittäin hyvin. Laukanvaihtoja tehtiin lävistäjällä, pyrkimyksenä saada vähintään viisi vaihtoa peräkkäin.

Kitin laukka oli tasapainoista ja hyvää laadultaan, vaikka etenkin hankalammalle puolelle Pulmu sai antaa ihan kunnon avut ja tukea tammaa kunnolla. Holstein teki jatkuvasti parhaansa, vaikka pari tahtirikkoakin saatiin aikaan, kun kintut tekivät yhtä asiaa ja muu hevonen ratsastajineen toista asiaa. Kun Kiti alkoi väsyä, sen kanssa haettiin vielä yksi onnistuminen ja tamma rutisti todella hienosti, vaikka selkeästi olisi jo halunnut tarhaan. Vaidot kuitenkin onnistuivat puhtaasti ja tarkasti, joten päästin Pulmun tekemään loppuverryttelyjä tammamaman kanssa.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Kitin valmennukset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *