Sukulaisia käymässä

5.12.2014 | ei kommentteja

Sain viime viikolla soiton serkultani Kaisalta, joka kyseli löytyisikö meiltä sopivaa ratsua hänen tyttärelleen Sinille. Sinillä olisi nimittäin syntymäpäivä tulevalla viikolla ja hän oli kovasti toivonut pääsevänsä kokeilemaan ratsastusta. Ja olihan meillä, nimittäin Sisu. Sovimmekin samantien ratsastuksen aivan Sinin syntymäpäivälle.

Tänään he sitten saapuivat Pikkikseen kuuden aikoihin. 10-vuotias pomppasi innoissaan ulos autosta ja minä riensin onnittelemaan synttärisankaria. ”No niin, mennänkö heti hakemaa Sisu?”, kysyin ja niin sitä mentiin. Sinikin sai taluttaa, koska Sisu on sellainen löntystelijä, joka ei varmasti keksi mitään taluttajan pään menoksi.

Laitoimme yhdessä Sisun kuntoon ja suuntasimme sitten kentälle. Sini nousi ruunan kyytiin pienellä avustuksella ja kun jalustimet saatiin säädettyä oikean pituisiksi, lähdimme kiertämään kenttää käynnissä. Sini olisi jo tässä vaiheessa halunnu kokeilla mennä ilman taluttajaa, mutta siitä huolimatta, että Sisu on luotettava ratsu, sai Sini tyytyä muiden aloittelijoiden tapaan talutusratsastukseen näin ensimmäisellä kerralla. Ravia tyttö sai toki kokeilla.

Tämä päivä oli mukavaa vaihtelua niin Sisulle, Sinille, kuin minullekin. Toivotin Sinin ja Kaisan tervetulleeksi toisenkin kerran ratsastelemaan ja puuhailemaan hevosten kanssa. Kenties seuraavalla kerralla Kaisakin uskaltautuisi hevosen selkään.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Milja, Sisu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *