Tavoitteet täyttyvät pikku hiljaa

29.3.2017 | ei kommentteja

Kuiskun elämä on jatkunut yhtä rentona, kuin mitä se on nyt jo pidemmän aikaa ollut. Mitä nyt varsan kanssa puuhaillessa joutui tekemään enemmän töitä, mutta Pikkurituksen vieroituksesta on ennättänyt vierähtänyt tovi jos toinenkin. Vastahan se kirmaili emänsä rinnalla… Eilen pikkumies kuitenkin kääntyi jo nelivuotiaaksi, joten varmaankin kilpailu-uran aloitus alkaa olla lähellä. Kirjoihin ja kansiin ori pääsi jo kolmivuotiaana, hienosti II-palkinnolla. (Onnittelut myös sinne Hunajamäkeen orin omistajille!)

Mietin pitkään teettäisinkö Kuiskulle vielä viidennekin varsan, mutta ajatukset Mahtiksen vaikeasta syntymästä vetivät lopulta pidemmän korren. Vaikka tamma on sen jälkeen varsonut ongelmitta kahdesti, en halunnut ottaa sitä riskiä, että menettäisin rakkaan hevosen ennen aikojaan. En siis välttämättä olisi nyt tässä kirjoittamassa siitä, että Kuisku on pian menossa viimeiseen koitokseensa. Aion olla haukkana paikalla, kun Yleislaatuarvostelun huhtikuun tilaisuuden ilmoittautuminen päättyy. Kunhan se on käyty läpi, on tamman kanssa saavutettu kaikki se, mitä silloin varsa-aikoina suunniteltiin. Tai on vielä yksi tavoite. Toivon sille pitkää ikää, jotta saamme nauttia sen kommelluksista vielä pitkään.

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Kuiskuri, Milja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *