Värinäyttelyssä

1.7.2016 | ei kommentteja

Hirttivaara järjesti 8-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi arvonnan ja näyttelyt väriluokilla. Arpaonni ei tällä kertaa meikäläistä suosinut, mutta näyttely päättyi onnellisesti luokan voittoon! Mahti olisi kuulemma säkäkorkeutensa puolesta kuulunut poniluokkaan, mutta me emme tätä tienneet, joten herra sai jäädä hevosluokkaan. Luokassa oli kolme muutakin suomenhevosta, mutta ne olivat ihan hevosen mitoissa, yksi tosin nippa nappa. Mahti kuitenkin meni ja kiilasi kaikkien edelle, huonosta käytöksestä viis. Mutta sitä ei taidetukaan tällä kertaa huomioida ollenkaan. Hyvä vaan, heh. Toiseksi sijoittui kimo suokkitamma ja kolmanneksi irlannin cob -tamma, joten palkintoja jaettaessa meinasi tulla kuumat paikat. Lopulta olimme Mahtiksen kanssa sen verran kaukana tammakaksikosta, että väliin olisi mahtunut ainakin kolme hevosta normaaline hajurakoineen. Siinä alkoi Hirttivaaran kenttä käydä pieneksi.

Tuomarina toimi tallin omistaja Tinúvel, joka kommentoi Mahtia seuraavaanlaisesti: ”Aivan ihastuttava voikko ja muutenkin komea ori! Jouhien harmaampi sävy on melkein kauniimpi, kuin voikolle tyypillisemmät vaaleammat jouhet. Hevosen turvassa olevat piskuiset pilkut ovat myös erittäin suloiset. Onko hevosessa myös aavistus nokikuviota?

Kirjoittanut: Pikkulinnun talli Aihe(et): Milja, Pamahtava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *