Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.
Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen!
Kuvat © KK | Klikkaamalla näet kuvat suurempina.
Olin jo pidemmän aikaa yrittänyt etsiä trakehner oria tallin täytteeksi ja pitämään tammat kiireisinä kun kuulin Veeralta, että hänellä olisi minulle sopiva ori, eikä aivan mikä tahansa ori vaan lähestulkoon musta aikuisikään ehtinyt Gissolon sekä My Name Is Bondin jälkeläinen. Sain Veeralta kuvia orista ja ilmoitin haluavani kyseisen eläimen itselleni. Veera hoisi Saksan puolella kaikki paperiasiat sekä Suomeen tuomiset kuntoon ja pian sainkin jo hakea uuden orini satamasta. Gissolor on kaikkea sitä mitä odotinkin, erittäin iso kokoinen, raamikas sekä hyväluonteinen ori.
Vaikka Gissolorin vanhemmat ovatkin estehevosia, on orilla kilpailtu saksassa INT-tason koulukilpailuissa eikä sillä olla oikeastaan koskaan menty sen kummemmin esteitä. Osaahan se tekniikan, mutta on kouluratsuna minulle paljon arvokkaampi. Tarkoituksena olisikin päästä Gissolorin kanssa starttaamaan Suomessa GP-tason kilpailuissa ja mahdollisesti käyttää ori laatuarvosteluissa.
Gissolor on luonteeltaan erittäin miellyttämishaluinen ja kiltti. Orin kanssa voi huoletta käydä metsässä kävelyllä riimun ja löysän narun kanssa, se ei säiky mitään eikä myöskään lähde huitelemaan hoitajan roikkuessa narun jatkona. Hoidettaessa Gissolorin voi vallan mainiosti pitää vapaana karsinassaan, kunhan muistaa lukita oven sisäpuolelta ettei Roope lähde karkuteille. Roope nauttii erittäin paljon puunattavana olemisesta, sen silmät ovat puoliksi kiinni ja se lepuuttaa takajalkaa nukkuvan näköisenä kun hoitaja rapsuttelee kumisuolla kylkiä. Roopen kanssa ei tule ongelmia varusteiden laitossa, ori seisoo maltillisesti paikallaan satuloinnin ajan ja suitset saa päähän vaivattomasti. Lyhyempien ihmisten kanssa Roope jopa laskee päätänsä sille tasolle, että hoitaja saa pujotettua niskalenkin korvien taakse.
Ratsastettavuudeltaan Gissolor on huippuluokkaa kuten mikä tahansa korkeaa koulua kilpaileva hevonen. Roope ei kuitenkaan ole hevonen joka tekisi kaiken ajatuksen voimasta ilman raipan, kannusten ja ohjastuntuman apua. Raipalla joutuu välillä muistuttamaan eteenpäin kulkemisesta kun Roope tahtoo jäädä vain paikalleen askeltamaan liikkumatta eteenpäin. Roopen askeleet eivät sovi aivan jokaiselle, isolla hevosella on isot sekä erittäin lennokkaat askeleet joissa saattaa tulla kokemattomalle paha olo. Kilpatilanteessa ori keskittyy täysin vastaanottamaan ratsastajansa apuja eikä rupea sooloilemaan, ainakaan ilman pätevää syytä. © KK, kiitos!
| i. Gaylord trak, 169 cm |
ii. Gissolo trak, m, 167 cm |
iii. Babylon |
| iie. Tracker | ||
| ie. Bon Bon Bellie trak, kadonnut |
iei. Bonne Rhytm | |
| iee. Bellisima | ||
| e. VIR MVA Ch Akkord's Nabone KTK II, trak, 166 cm |
ei. Ch My Name Is Bond KTK III, trak, trn, 164 cm |
eii. Lauritz |
| eie. Lady Marmelade | ||
| ee. VIR MVA Ch Nadine Tanzer KTK III, trak, rn, 162 cm |
eei. Marsaller | |
| eee. Bennica |
|
51 KRJ-sijoitusta + 0 CUP-sijoitusta 11.11.2010, Viehättävä, Grand Prix > 4/50 02.11.2010, Duren, Intermediate II > 4/30 31.10.2010, Duren, Intermediate II > 1/30 31.10.2010, Duren, Intermediate I > 2/30 31.10.2010, Remlock, Vaativa B > 4/40 30.10.2010, Remlock, Vaativa B > 2/40 30.10.2010, Frostbitten's, Grand Prix > 1/29 29.10.2010, Vivaldio, Grand Prix > 4/70 28.10.2010, Chicksawn, Intermediate II > 6/50 28.10.2010, Duren, Intermediate II > 3/30 28.10.2010, Cheval Delamer, Grand Prix > 7/50 27.10.2010, Cheval Delamer, Grand Prix > 4/50 24.10.2010, Pjortoi, Grand Prix > 3/40 22.10.2010, Zurück, Grand Prix > 3/28 21.10.2010, Pjortoi, Grand Prix > 5/40 21.10.2010, Zurück, Intermediate II > 4/16 21.10.2010, Zurück, Intermediate II > 1/16 15.10.2010, Mitar Warmbloods, Grand Prix > 2/40 13.10.2010, Mitar Warmbloods, Grand Prix > 6/40 11.10.2010, Duren, Intermediate II > 5/30 10.10.2010, Evergrey, Grand Prix > 1/28 09.10.2010, Evergrey, Grand Prix > 5/30 07.10.2010, Evergrey, Grand Prix > 3/28 01.10.2010, Windsor, Grand Prix > 4/50 28.09.2010, Duren, Intermediate I > 1/30 24.09.2010, Aavetytön yksityiset, Grand Prix > 3/40 |
19.09.2010, Kisakeskus CK, Grand Prix > 6/40 18.09.2010, Pinewood Trakehners, Grand Prix > 6/50 17.09.2010, Jewel Ponies, Helppo B > 5/100 14.09.2010, Kumina, Vaativa A > 1/100 12.09.2010, Mörkövaara, Vaativa B > 4/50 11.09.2010, Mörkövaara, Vaativa B > 4/50 11.09.2010, Duren, Intermediate I > 2/50 10.09.2010, Duren, Intermediate II > 5/51 10.09.2010, Mörkövaara, Vaativa B > 3/50 10.09.2010, Zurück, Intermediate II > 5/30 09.09.2010, Zurück, Grand Prix > 4/25 09.09.2010, Evergrey, Grand Prix > 6/40 08.09.2010, Virtuaalitalli Dei, Vaativa B > 1/50 06.09.2010, Evergrey, Kür Grand Prix > 6/40 05.09.2010, Kingston Gård, Grand Prix > 3/40 04.09.2010, Kingston Gård, Grand Prix > 5/40 04.09.2010, Västerby, Grand Prix > 6/99 04.09.2010, Reciente, Intermediate II > 4/59 03.09.2010, Reciente, Grand Prix > 5/67 03.09.2010, Corona Dressage, Grand Prix > 1/30 01.09.2010, Riiviöt, Grand Prix > 4/100 31.08.2010, Duren, Intermediate II > 7/50 31.08.2010, Sjöbacka, Vaativa A > 4/40 30.08.2010, Elgwir Arabians, Intermediate I > 6/59 28.08.2010, Zurück, Grand Prix > 6/90 |
Fiktio on virtuaalitalli. Fiktio is a sim-game stable. This site is only in Finnish.
Taustakuva © The Inspiration Gallery | Kaiken muun materiaalin © Milja, ellei toisin mainita!