M.B. Pegasus

Saavutukset

10.05.2020 2 Star Prospect (901 p.)

Kertomuksia vuosien varrelta

Viikko 30/2022 » Miten Henrika päätyi kisaamaan Power Jumpissa?

Kello oli noin neljä aamuyöllä heinäkuun viimeisenä lauantaina, kun Cloudfieldin vierastallin takana olevalla teltta-alueella kuiskuteltiin kiivaasti. Kyseessä ei ollut mikä tahansa lauantai vaan vuoden 2022 Power Jump -viikonlopun ensimmäinen päivä. Ja Henrika oli kauhuissaan.
"En mä pysty siihen."
"Tottakai pystyt", Viola ja Milja kannustivat kuin yhdestä suusta.

Viola oli juuri palannut ensiavusta loukattuaan oikean kätensä (kuka muu kuin hän olisi onnistunut kompuroimaan kohtalokkaasti telttojen naruihin juuri ennen tärkeää kisaa?) ja hevosille oli löydettävä uudet ratsastajat. Milja tietysti ratsastaisi Gallantilla, sillä onhan hän kisannut orilla itse koko ajan muutenkin. Hän ei kuitenkaan suostuisi nousemaan Peksun selkään, koska tietää ruunan toimivan Henrikan kanssa paljon paremmin. Mutta Henrika ei ole vielä koskaan ratsastanut kilpailuissa 120 cm rataa, vaikka onkin jo kotioloissa kovasti treenannut.

"Mikä oliskaan ikimuistoisempi paikka startata ensimmäinen metrikakskymppinen?" jatkoi Milja.
"Mä olin ajatellut jotain pikkukisaa, jossa ei olis ollut niin montaa silmäparia katsomassa kun mä mokaan", Henrika vaikeroi käsiään väännellen.
"Vähän itseluottamusta nyt hei. Teillä on mennyt tosi hyvin ja musta ootte valmiita siirtymään astetta korkeampiin luokkiin."
"Sitä paitsi siellä Lofooteilla oli teidän radalla myös 115 senttisiä esteitä, joten se viis lisäsenttiä ei oo juttu eikä mikään", komppasi Viola.
"Mutta..." Henrika yritti esittää vastalauseen, mutta Miljalla oli jo seuraava ässä hihassaan:
"Ja eikö olis ikävää jättää Peksu kokonaan pois Power Jumpista, kun sen kanssa on koko alkuvuosi tähdätty tänne. Tää on ainut mahdollisuus, seuraavalla kerralla se on jo liian vanha."
"Se on kyllä totta... Äh, antakaa mulle hetki." Sen sanottuaan Henrika pinkaisi ulos teltasta ja suuntasi tallia kohti. Ovella hän oli törmätä yövahtiin, minkä vuoksi hänen suustaan karkasi kovaääninen parahdus. Yövahdin toettua tämä muistutti tallialueella olevan hiljaisuus vielä vajaan kahden tunnin ajan.
"Anteeksi, mutta mun on ihan pakko käydä tuolla. Oon ihan hissukseen."

Henrikan päässä pyöri miljoona ajatusta kun hän käveli kohti karsinaa, jossa Peksu majoittui kisojen ajan. Ruuna nosti päänsä ihmeissään heinäkasalta kuullessaan tuttujen askelien lähestyvän.
"Auta rakas Peksu", Henrika anoi kapsahtaessaan nelijalkaisen ystävänsä kaulaan. "Kerro mitä mä teen. Viola ei pysty ratsastamaan ja ainoa mahis saada sut kisaan mukaan on se, että mä ratsastan." Hetken aikaa hän oli vain hiljaa, kuunteli ruunan rouskutusta ja yritti miettiä.
"Mitä luulet, tulisko siitä mitään?" Silloin Peksu, joka ei liiemmin hörise muulle kuin ruoan tuojalle, päästi niin lempeän hörähdyksen, ettei sitä voinut kuvitella muuksi kuin myöntäväksi vastaukseksi. Hämmästyneenä ruunan reaktiosta Henrika jäi tuijottamaan suu auki ja muutaman sekunnin kuluttua tajusi sanovansa: "Jos sä oot kerta sitä mieltä niin ehkä me sitten tehdään se. Joo. Menen kertomaan Miljalle. Nähdään myöhemmin. Heippa!"

Kerrottuaan päätöksestään Henrika palasi takaisin telttaansa ankarasti haukotellen. Hänellä oli kyllä erinomaiset unenlahjat, mutta pohti, että tokkopa pystyisi enää tältä jännitykseltä nukkumaan. Ei silti mennyt kauaakaan kun teltassa kuului jo hiljainen tuhina.

"Ja seuraavana radalla Suomea edustava Henrika Stenholm M.B. Pegasuksella!" kuului kovaäänisistä kuin ukkonen olisi pauhannut. Ratsukko odotteli jo lähtömerkkiä radan ensimmäisen esteen läheisyydessä. Pieniä pilvenhaituvia lähti leijailemaan joka kerta kun ruunan kavio kosketti maata. Vai pitäisikö sanoa pilveä, sillä pilvien päällä he olivat.
"Tän vuoden järjestäjät on näköjään toden teolla panostanu teemaan. Mehän ollaan kirjaimellisesti pilvipellolla", kuului jonkun toteavan vierustoverilleen katsomossa.
"Joo, siivekkään hevosenkin ovat tänne saaneet. Oikein Pegasoksen. Kyllä kyllä, niin ne juuri kuuluttivat", vierustoveri nyökytteli innoissaan. Totta tosiaan, Peksulle oli yhtäkkiä ilmestynyt siivet ja ratsukko liiteli esteiden yli toisensa perään vailla huolen häivää. Henrika tuuletti isosti jo viimeisellä Rainbow-kolmoissarjalla, sillä tiesi heidän ratsastaneen virheettömän radan mielettömässä ajassa. Yleisö antoi raikuvat aplodit.

Näkymä vaihtui päätöspäivän palkintojenjakoon. Henrika tunsi hymyilevänsä niin, että suu oli revetä. Myös Peksu oli tajunnut, että nyt tapahtui jotain erityistä.
"Ja nyt rumpujen pärinää kiitos! Vuoden 2022 Power Jump -estemestaruuden on voittanut..."

Henrika havahtui herätyskello pärinään tasan kello 7. "Mitä? Missä?" Hän oli aivan pyörällä päästään. Näkemästään unesta hänellä ei kuitenkaan ollut enää mitään muistikuvaa. Sitten Henrika muisti mikä oli edessä. Hän hieroi unihiekat silmistään, pujottautui ulos makuupussistaan päättäväisenä ja totesi: "Ihan sama miten se rata menee, mutta tästä tulee mun ja Peksun kisauran paras päivä!" Astellessaan kohti tallia naisen askel oli huomattavasti kevyempi kuin vielä muutama tunti aikaisemmin. Aivan kuin pilvien päällä olisi kävellyt.

Viikko 23/2022 » Katsaus kevääseen

Näyttää vahvasti siltä, että minun ei kannattaisi kisata Peksulla itse enää ollenkaan. Oikeastaan jo sanoin Henrikalle, että hän saa pitää ruunaa kuin omanaan. Vaikka toki hän on niin jo pitkälti toiminutkin tähän asti. Myös Viola on ollut suurena apuna nostamassa ruunan tasoa 120 senttiin, sillä jostain syystä Peksu toimii paremmin hänen allaan kuin minulla. On hienoa, että ruunalle on löytynyt peräti kaksi loistavaa ratsastajaa.

Siinä missä itse olen viime aikoina sijoittunut sen kanssa yleensä jonnekin puolenvälin ja häntäpään tienoille, ovat Viola ja Henrika ratsastaneet sijoituksille tuplanollilla jopa samoissa kisoissa. Esimerkiksi Hannaby Hanami Weekillä Henrika voitti ensin maanantaina 110 cm -luokan ja Viola seuraavana päivänä 120 cm. Vähän vastaavanlainen tilanne kävi Italiassa Power Jump -kvaalikilpailujen lämmittelyluokissa, joissa Henrika tuli toiseksi (100–110 cm) ja Viola nappasi voiton tuntia myöhemmin (115–120 cm). Harmillisesti sitten varsinaisessa PJ karsintaluokassa tuli uusinnassa yksi pudotus.

Viikko 32/2021 » Paluu kilparadoille

Peksu jäi kisatauolle, kun alkuvuodesta herran käyttäytyminen ja hyppymotivaatio alkoi mennä jyrkkää alamäkeä. Ura kyllä alkoi ihan lupaavasti. Viime vuoden puolella nousimme metrin luokkiin ja plakkarissa oli jo viisi ruusuketta. Sitten tapahtui jotain ja esimerkiksi tammat alkoivat viedä entistä enemmän Peksun huomiota, eikä keskittymisestä meinannut tulla yhtikäs mitään.

Huhtikuun lopussa sitten päätimme viedä Peksun ruunattavaksi. No, se ei mennyt ihan putkeen. Haava tulehtui ja sitä hoidettiin pitkään ja hartaasti. Lopulta se tuli kuitenkin kuntoon ja pääsimme taas treenaamaan. Paksuun kuntoonhan se oli kyllä sairasloman aikana päässyt, joten aluksi kaiveltiin lihaksia esiin. Pikkuhiljaa sieltä alkoi kuoriutua sporttinen esteruuna, kun myös Mantsun uusi tallityöntekijä Henrika alkoi ratsastaa sillä ahkerasti.

Tarkoitus olisi, että jatkossa pääasiassa Henrika kisaisi Peksulla. Tällä viikolla kuitenkin itse starttaan ruunalla metrin luokan Mäntykatveen kisoissa ja parin viikon päästä Adinassa metrikympin, mutta Kalla Cupin kolmanteen osakilpailuun ruuna on ilmoitettu Henrikan ratsastamana. Mielenkiinnolla odotan tulevaa.