Fiktio
virtuaalinen suomenhevostalli

1. marraskuuta 2014 - MUISTOSIVUT

Lanervan Jooa

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

14.06.2014 - Päiväkirjamerkintä

Jooa on nyt menossa laatuarvostelun uusintaan kesäkuun 25. päivä. Orin jälkeläinen Hali kun palkittiin II-palkinnolla muutama kuukausi takaperin, tuo se Jooalle pari lisäpistettä. Nyt vain täytyy toivoa, että rakennetuomarit ovat edelleen samoilla linjoilla orin rakenteesta ja pisteet pysyisivät kutakuinkin samoina. Tällöin Jooalla on hyvät mahdollisuudet saada palkinto korotettua. Pitäkäähän meille peukkuja!

15.01.2014 - Päiväkirjamerkintä

Jooa palkittiin tänään Kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa toisella palkinnolla! Harmittavasti ori jäi vain puolentoista pisteen päähän ensimmäisestä palkinnosta, joten yritämme todennäköisesti vielä uusinnassa saada sen korotettua. Esimerkiksi lisäpisteiden avulla on vielä mahdollisuus korotukseen. Myös Jooan ensimmäinen jälkeläinen, Fiktion Hali, on menossa lähikuukausina arvosteltavaksi, joten mikäli tamma palkitaan, tulee siitä jo kaksi lisäpistettä Jooalle. Tällöin olisikin jo pisteet kasassa, mutta täytyy pelata varman päälle ja haalia jostain vielä muutama piste.

28.07.2013 - Kouluvalmennus (Helppo A) Parodiassa, valmentajana Freetu

valmentajan kommentti: "Päivän kolmas ratsukko oli Milja hevosellaan Jooalla. Alkuverryttelyssä halusin ratsukon etenevän reippaassa tempossa tehden paljon voltteja lähes ratsastusradan jokaisen kirjaimen kohdalla. Volttien aikana Miljan tuli vaihdella asetusta välillä sisälle ja välillä ulos; lisäksi volttien välillä halusin nähdä siirtymiä pysähdykseen, josta sitten takaisin raviin.

Aluksi Jooa vaikutti hieman ylitempoiselta eikä malttanut pysähtyä ainakaan suoraan ravista, vaan esitti väliin muutaman "hiipivän" käyntiaskeleen. Pienen herkistelyn ja tehokkaan liikettä vastaan istumisen jälkeen Jooakin alkoi esittää tyylikkäitä tasajalkapysähdyksiä. Kun ori reagoi hyvin ratsastajansa apuihin ja taipui rehellisesti, aloitimme sulkutaivutusten työstämisen uraa pitkin käyttäen aluksi hyväksi maneesin seinän tarjoamaa tukea. Jooa keskittyi väistämään takaosaansa hyvin, ja seinä antoi Miljalle hyvän tuen linjan pitämiseen ja taivutuksen säätelyyn. Ajoittain Jooa siirsi takapäätään jopa hieman liikaa, joten kehotin Miljaa keskittymään liikkeeseen lähinnä painoapujensa avulla, ja antamaan ulkopohkeensa vain kevyesti tukea hevosen kylkeä vasten.

Kun homma alkoi näin sujua, teimme sulkuja myös diagonaalilla ilman seinän tukea. Lisäksi sulun aikana tuli tehdä siirtymiä käynnin ja ravin välillä, säilyttäen kuitenkin sulkutaivutuksen läpi siirtymien. Nyt, kun Milja käytti lähinnä vain painoapuja hyväkseen sulkutaivutuksen tekemisessä, kulki Jooa oikein mukavan ja rennon näköisesti. Välillä olisin toivonut orilta hieman nopeampaa reagoimista siirtymissä, mutta lopulta se teki nekin oikein sulavasti pitäen taivutuksen hyvin niiden aikana.

Ravityöskentelyn sujuessa näin hyvin pystyimme aloittamaan sulkujen tekemisen laukassa isolla ympyrällä. Ratsukon tehtävänä oli tehdä loivaa sulkua laukassa puolen ympyrän verran, jonka jälkeen laukata reippaammassa tempossa keskilaukkaa tavoitellen kokonainen ympyrä ja jatkaa taas sulkuun. Laukassa Jooa oli aluksi rauhaton, ja kehotin Miljaa aloittamaan keskilaukkaympyrästä, jonka jälkeen valmistelemaan äärimmäisen huolellisesti siirtymä koottuun laukkaan ja sulkuun. Pikkuhiljaa ori alkoi rentoutua laukassakin esittäen mukavannäköistä sulkua. Milja sai keskilaukassa keskittyä erityisesti hyvän tahdin säilyttämiseen, jotta Jooa ei vain rykäisisi eteenpäin, ja hyvin tämä sujuikin!

Onnistuneen suorituksen jälkeen kehotin ratsukkoa aloittamaan loppuverryttelyt rennossa ravissa eteen-alas taivutusta hakien. Todella osaava ja opettavainen hevonen, joka toimiakseen hyvin vaatii ratsastajaltaan keskittymistä istuntaan, mikä sujuikin Miljalta tänään oikein mallikkaasti!"

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.