Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.
Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen!
Kuvat © Stina | Klikkaamalla näet kuvat suurempina.
Kulti tai Timppa taikka vaikkapa Timo, miten kukin tahtookaan oria kutsua. Itse kutsun enimmäkseen Kultiksi, vaikkei herra aina mikään kultipoju olekaan. Se ei anna muiden pompotella, vaan tekee mieluiten juuri niin kuin itse tahtoo. Siksi en lähtisi kehumaan sitä miellyttäväksi ratsuksi, joka seuraa kuuliaisesti ratsastajansa apuja. Toisin sanoen oriin kanssa saa taistella joka kerta kumpi saa päättää mitä tehdään seuraavaksi. Kun yhtäkkiä esimerkiksi kesken ravipätkän Kulti huomaa ohitse lentävän perhosen ja tekee äkkipysähdyksen jääden tuijottamaan otuksen lentoa, en voi kuin ihmetellä mitä oriin päässä tapahtuu. Kunhan taistelun jälkeen oriin saa kulkemaan oikeinpäin ja nätisti, saa huomata, ettei se niin huono olekaan. Herra vain ilmeisesti tahtoo piilotella taitojaan.
Muiden orien seurassa se esittää kovista ja on aina haastamassa riitaa joka on sikäli tyhmää, koska kun taisteluun päästään tuntuu Kultille menevän pupujussi pöksyihin. Kun Kulti on ihmisen kanssa kahden kesken karsinassa, sitä voi todellakin kutsua Kultiksi. Se ottaa mielellään vastaan kaikki rapsutukset, halaukset sun muut huomionosoitukset ja keskittyy nauttimaan, toisin kuin treenatessa. Kultista parasta on pitkä harjaustuokio johon sisältyy sitäkin pidempi koko hevosen läpikäyminen kumisualla. Siitä paistaa kuinka kovin se rakastaa kumisuan pyörivää liikettä. Hierojat aina nauravat kuinka Kulti sopisi hierojakoulun opetushevoseksi, se nimittäin ilmaisee kaikki piirteet mitä mihinkin "kohtaan" (eli vaikka jumin aukeamiseen) kuuluu. Kulti myös tykkää kovasti pesuoperaatioista ja jostain syystä orin jonkinlainen intohimo on juoda suoraa letkusta niinkuin ravihevoset konsanaan.
Kulti nauttii kuljetuksesta. Aina kesäkeleillä. Talvisin ori ei haluaisi mennä lainkaan vetoiseen kylmään koppiin ja jännittääkin matkan aikana niin kovin että saa suurimmat lihaksensa ihan juntturaan. Lähes palvommekin back on trackin keksijää, sillä näillä loimilla orin lihakset "kestävät" talvimatkustamisen. Kulti on kisoissa yllättävänkin kiltti, vaikka kotikukkoulun perusteella se voisi olla kisoissa lähes mahdoton käsitellä. Radalla ori on myös paljon yhteistyönhaluisempi, mutta ei siltikään mikään helpoimmasta päästä ja valitettavan usein arvostelupapereissa lukee se lohduton lause; "hevonen oli kovin haluton yhteistyöhön tänään". Parhaimpina päivinään Kulti kuitenkin väläyttelee niin hienoa menoa, että pärjää isoissakin luokissa ylväille puoliverisille.
| i. Aikamieli sh, prt, 159 cm, evm |
ii. Kupias sh, tprt, 157 cm, evm |
iii. Toiva |
| iie. Liekko | ||
| ie. Ikituuli sh, rt, 154 cm, evm |
iei. Kirmukarmu | |
| iee. Mielitty | ||
| e. Rekiina sh, trt, 150 cm, evm |
ei. Ukko Uljas sh, vrt, 157 cm, evm |
eii. Utujoutsi |
| eie. Pakkanen | ||
| ee. Serafiina sph, tprt, 151 cm, evm |
eei. Tietävä | |
| eee. Lyytia |
|
49 KRJ-sijoitusta + 1 CUP-sijoitus 15.05.2011 - KRJ cup - Helppo C - 13/179 12.03.2011 - KRJ - Helppo A - 3/40 10.03.2011 - KRJ - Helppo B - 1/80 10.03.2011 - KRJ - Helppo A - 4/50 09.03.2011 - KRJ - Helppo A - 6/50 09.03.2011 - KRJ - Helppo A - 5/50 08.03.2011 - KRJ - Helppo B - 7/80 08.03.2011 - KRJ - Helppo A - 1/40 07.03.2011 - KRJ - Helppo A - 3/50 07.03.2011 - KRJ - Helppo A - 7/50 06.03.2011 - KRJ - Helppo A - 7/50 06.03.2011 - KRJ - Helppo A - 4/40 05.03.2011 - KRJ - Helppo A - 4/40 04.03.2011 - KRJ - Helppo A - 4/50 04.03.2011 - KRJ - Helppo A - 2/50 04.03.2011 - KRJ - Helppo A - 5/60 03.03.2011 - KRJ - Helppo A - 1/50 03.03.2011 - KRJ - Helppo A - 1/40 03.03.2011 - KRJ - Helppo A - 1/50 01.03.2011 - KRJ - Helppo A - 1/40 01.03.2011 - KRJ - Helppo A - 5/50 01.03.2011 - KRJ - Helppo A - 5/50 28.02.2011 - KRJ - Helppo A - 5/50 26.02.2011 - KRJ - Helppo A - 7/50 26.02.2011 - KRJ - Helppo B - 4/40 |
26.02.2011 - KRJ - Helppo B - 6/50 24.02.2011 - KRJ - Helppo A - 4/40 23.02.2011 - KRJ - Helppo B - 5/30 23.02.2011 - KRJ - Helppo B - 3/50 22.02.2011 - KRJ - Helppo B - 4/30 21.02.2011 - KRJ - Helppo B - 3/30 21.02.2011 - KRJ - Helppo B - 4/50 21.02.2011 - KRJ - Helppo A - 3/50 20.02.2011 - KRJ - Helppo B - 2/40 19.02.2011 - KRJ - Helppo B - 3/50 19.02.2011 - KRJ - Helppo B - 4/50 18.02.2011 - KRJ - Helppo B - 6/100 13.02.2011 - KRJ - Helppo B - 7/50 12.02.2011 - KRJ - Helppo B - 6/50 11.02.2011 - KRJ - Helppo B - 7/50 10.02.2011 - KRJ - Helppo B - 4/30 17.01.2011 - KRJ - Helppo C - 4/50 16.01.2011 - KRJ - Helppo C - 3/50 14.01.2011 - KRJ - Helppo C - 4/50 10.01.2011 - KRJ - Helppo C - 3/60 06.01.2011 - KRJ - Helppo B - 5/40 29.12.2010 - KRJ - Helppo C - 7/50 28.12.2010 - KRJ - Helppo C - 2/60 15.12.2010 - KRJ - Helppo B - 1/43 15.12.2010 - KRJ - Helppo C - 2/50 |
1 VSHK-sijoitus 01.02.2011 - VSHK - Helppo B - 17/20 01.02.2011 - VSHK - Helppo B - 8/20 31.01.2011 - VSHK - Helppo B - 6/20 31.01.2011 - VSHK - Helppo B - 8/20 30.01.2011 - VSHK - Helppo B - 13/20 30.01.2011 - VSHK - Helppo B - 13/20 29.01.2011 - VSHK - Helppo B - 16/20 29.01.2011 - VSHK - Helppo B - 6/20 26.01.2011 - VSHK - Helppo B - 45/64 26.01.2011 - VSHK - Helppo B - 34/67 25.01.2011 - VSHK - Helppo B - 47/64 25.01.2011 - VSHK - Helppo B - 46/67 24.01.2011 - VSHK - Helppo B - 61/64 24.01.2011 - VSHK - Helppo B - 28/67 23.01.2011 - VSHK - Helppo B - 14/64 23.01.2011 - VSHK - Helppo B - 28/67 22.01.2011 - VSHK - Helppo B - 21/64 22.01.2011 - VSHK - Helppo B - 7/67 |
Fiktio on virtuaalitalli. Fiktio is a sim-game stable. This site is only in Finnish.
Taustakuva © The Inspiration Gallery | Kaiken muun materiaalin © Milja, ellei toisin mainita!