Fiktio
virtuaalinen suomenhevostalli

31. elokuuta 2014 - MUISTOSIVUT

Fiktion Rälssi

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

10.08.2012 - Estevalmennus, valmentajana Ziki

valmentajan kommentti: Valmennuksen ainoa kylmäverinen saapui maneesiin päivän viimeisenä valmennettavana. Valmennus alkoi melko reippaasti, mitä nyt vähän juteltiin ja sain kuulla, että kyseessä on oikein menohaluinen ori joka jää välillä kyttäämään esteitä. Tätä pohtiessani lähetin ratsukon lämmittelemään itsenäisesti. Annoin ohjeiksi tehdä paljon temmon vaihteluita ja voltteja, jotta ori vertyisi kunnolla. Päivän tehtävänä oli hypätä sarjaestettä, jossa oli kahden laukka-askeleen väli. Orilla oli sen verran lyhyt laukka, ettei siinä tulisi ongelmaa - väliin ei nimittäin pitkiä askeleita mahdu! Tämän jälkeen neljän askeleen päästä tulisi hypätä pystyeste. Esteet sujuivat hyvin, ja kun ratsukko vain lähestyi esteille suoraan ja hyvällä keskittymisellä, ei ori kieltänyt. Pudotuksia ei tullut laisinkaan, mistä olin hieman yllättynyt! Hain pian pienet kukkaruukut estevarastosta pystyesteen molemmin puolin. Ratsukko kävi ensin katsomassa näitä, eikä Lassi ihmetellyt näitä lainkaan. Hyppykerralla taas ori löi jarrut kokonaan lukkoon, jonka jälkeen aloitti pukittelun laukan yhteydessä tämän juostessa esteeltä pois. Tämä näytti saavan Miljan kunnolla hereille. Seuraavalla yrityksellä kun Miljalta kuului kunnon karjaisu ennen estettä sarjaesteiden jälkeen, eikä Lassi enää edes uskaltanut vetää ohitse! Kun toinen onnistunut kerta oli hypätty, annoin ratsukon aloittaa loppujäähdyttelyt.

03.05.2012 - Estevalmennus, valmentajana Cery

valmentajan kommentti: Vekkulimainen Lassi oli hauska tuttavuus. Jo tallissa ennen maneesiin siirtymistä se esitteli temppujaan nappaamalla ratsastajansa takinhelmasta kiinni. Meno pysyi silti leikkimielisenä ja valmennus aloitettiin hyvillä mielin. Orissa oli virtaa eikä keskittyminen riittänyt lämmittelyssä kun ylitettiin puomeja. Ratsastaja otti raipan matkaansa ja siitähän Lassi ilostui. Kun raippa kosketti pohkeen taakse, hevosen takapää lensi komeasti. Ratsastaja oli selvästi tottunut hevosensa oikutteluun ja pysyi tyynenä tehden tehtävän useita kertoja kunnes se meni moitteettomasti. Kun päästiin hyppäämään, Lassi oli elementissään. Se toimi ajatuksen lailla ja mukaan mahtui muutama leikkimielinen ilopukki. Ratsukolla oli selvästi hauskaa!

25.02.2012 - Estevalmennus, valmentajana re-elect

valmentajan kommentti: Lassi näytti heti alussa perinteisen luonteesta nakkelemalla takapuoltaan alkuverryttelyn aikana. Ohjeistin ratsastajaa kannustamalla Lassia reippaasti eteen aina, kun pukkisarja oli tulossa. Eipä tuo lisävauhtikaan meinannut pojan menoa hillitä, niinpä laitoimme sen heti töihin. Aloitimme pitkällä ravipuomiharjoituksella, jossa ensin oli kymmenen puomia. Siinä Lassi sai heti keskittyä itse työhön, eikä ehtinyt paljoakaan takapuolta nostella ilmaan. Pystytin puomiharjoitukseen kaksi ristikkoestettä jumppasarjatyylisesti, ja loput puomeista laitoin laukkaväleille. Seuraavaksi tultiin laukalla koko pitkä puomi-este-rivi läpi, ja pikku hiljaa nostin puomit kannattimille toinen toisensa jälkeen. Lassi kulki oikein innokkaana ja terhakkaana, muttei suinkaan enää pukitellut vaan malttoi mielensä ja meni nätisti. Lopuksi jumppasarjassa oli puomi-50 cm ristikko-70 cm pysty-puomi-80 cm pysty-puomi-90 cm okseri. Loppuun asti Lassi jaksoi ahertaa, eikä väsymyksen merkkejä näkynyt kuin vasta loppuverryttelyn aikana. Kokonaisuudessaan ratsukko suoriutui oikein kivasti, lähestymiset sujui hyvin, Lassi hyppäsi hyvin ja rohkeasti. Jatkossa kannattaa muistaa vain keksiä Lassille aina jotain tekemistä, jos pukittelulle ei tule loppua.

Fiktio on virtuaalitalli. Kaikki materiaali © Fiktio, ellei toisin mainita.