Fiktion Pyrytär


Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim-game horse.
Sivuilla olevat tiedot eivät liity mitenkään kuvissa olevaan hevoseen!
Kuvat © ei halua mainittavan & F  |  Klikkaamalla näet kuvat suurempina.

Yleisesti Pyrri on melko leppoisa tamma joka ei pienistä hätkähdä. Pikkuvarsana Pyrri myytiin, mutta haettiin takaisin kasvattajalle omistajan välinpitämättömyyden vuoksi. Pyrri ei silti tunnu olevan moksiskaan huonosti alkaneesta taipaleestaan, vaan tammasta on kehittynyt nätti ja hyväluonteinen hevonen. Tarhatessa Pyrri käyttäytyy hyvin ja tammaa voidaan viedä vaikka samalla taluttajalla olisi toinen hevonen toisen käden päässä. Pyrri ei hermostu, eikä pelästy vaikka toinen hevonen hieman törttöilisikin. Pyrri voidaan tarhata isoonkin laumaan tammoja ja ruunia, sillä tämä tamma tulee hyvin toimeen toisten hevosten kanssa. Pyrri viihtyy hyvin ulkona laitumella, mutta toisinaan hiekkatarhassa on selkeästi kyllästyneen oloinen. Hoitaessa Pyrri on oikea unelma. Tammaa ei tarvitse sitoa kiinni karsinassa vaan seisoskelee oikein kiltisti karsinassaan ja nauttii suuresti saamastaan huomiosta. Pyrri viihtyisi vaikka tuntikaupalla rapsutettavana ja harjattavana. Antaa myös hyvin laittaa suitset, vaikka ei pidäkään kylmistä kuolaimista, ja satulan. Tämä tamma ei pullistele eikä väistä sivuun. Pesemisestä tamma ei ole moksiskaan. Vettä voidaan suihkutella ihan rauhassa letkusta ilman että tamma siihen sanoo mitään vastaan. Varsinkin kuumalla ilmalla Pyrri nauttii letkulla kastelusta.

Ratsastaessa Pyrri on hieman säheltävää sorttia ja tarvitsee ratsastajan joka pitää tamman ajan tasalla jokaisessa tilanteessa. Täysin perunasäkkinä matkustaminen ei siis tämän tamman kanssa onnistu, vaan työtä on selässä tehtävä saumattoman yhteistyön saavuttamiseksi. On herkkä suuavuille, mutta pohkeiden kanssa saa tehdä enemmän työtä. Herkkä istunnalle ja selässä saakin olla tarkkana, ettei kenota mihin suuntaan sattuu. Toimii kyllä kokemattomammankin ratsastamana, mutta paremmin liikettä tammasta saa irti kokenut ja kärsivällinen ratsastaja, joka jaksaa odottaa alkuratsastuksessa Pyrrin sähläystä. Tamma kyllä tasaantuu, kun siihen jaksaa jokainen ratsastuskerta nähdä vaivaa. Koulukiemurat sujuvat Pyrriltä mallikkaasti. Liikettä ja taipuisuutta löytyy ja kyllä tamma nauttiikin esiintymisestä, kun saadaan kunnolla heräteltyä meneillään olevaan liikkumiseen. Esteillä Pyrri on hieman epävarma ja vaatii ratsastajan joka uskaltaa kunnolla pyytää tammaa etenemään. Tämä tamma ei ole mikään automaatti joka hyppää, kun vain näyttää esteen. Esteille vaatii siis kokeneen ratsastajan joka tietää mitä selästä käsin tulee toimia. Hyppytekniikka olisi hyvä, mutta tamman itsevarmuus esteillä ei ole kovin hyvä. Maastossa Pyrri viihtyy mieluiten toisten hevosten seurassa. Menee kyllä yksinkin maastoilemaan, mutta hirnahtelee säännöllisesti matkalla ihan vain yrittääkseen saada kontaktin toisiin hevosiin. Kärryjen edessä Pyrri on kuin kotonaan, aivan kuin tamma osaisi kuunnella ohjastajan ajatuksetkin. On helppo ajaa ja herkkä ohjalle. Keskittyy ajettaessa tekemiseensä paremmin kuin ratsastaessa. Ehkä tamma tuntee olonsa turvallisemmaksi vetäessään kärryjä, kuin ratsastaja selässänsä.

Kisoissa Pyrri saattaa ensin hieman katsella ympärilleen ja tutkia epäluuloisesti paikkoja. Rauhoittuu kuitenkin hetken päästä ja on enemmän oma itsensä käsiteltäessä maasta. Ratsastuskilpailuissa ennen suoritusta Pyrrillä on hyvä ratsastaa kunnon verryttely, jotta tamman saa hyvin kaikille avuille. Syttyy kuitenkin kilpailu suorituksessa hyvin, varsinkin kun ollaan koulukentällä. Valjakkokilpailuissa Pyrri keskittyy heti hyvin ja avut löytyvät ilman sen kummempia kikkailuja. Kuitenkin lihakset on hyvä saada verryttelemällä lämpimiksi, mutta apujen löytymiseen ei tarvitse nähdä niin paljon vaivaa. Pyrrin lastaaminen onnistuu helommin kotona kuin kilpailupaikalla. Kotona kävelee koppiin vain taluttajan perässä, mutta kilpailupaikalla apuna käytetään herkkuja. Tamma ei kaiketi uskalla mennä samalla tavalla koppiin sisään, kun ollaan vieraassa ympäristössä. Missään nimessä Pyrri ei kuitenkaan ole vaikea lastata. Matkakaveriksi tammalle kelpaa mieluiten toinen tamma tai ruuna. Oreille mielellään irvistelee ja kiukuttelee, paitsi tietysti kiima-aikaan Pyrri taas sitten olisi hyvinkin innokas jakamaan saman kopin, mieluiten tietysti ilman väliaitaa.

Kengittäjän kanssa Pyrri käyttäytyy hyvin. Takajalkojaan saattaa kyllä yrittää roikottaa kengittäjän päällä liian raskaasti, mutta lopettaa roikkumisen, kun tammaa asiasta ystävällisesti huomauttaa. Kengittämisessä ei yleensä kauaa aikaa mene mikäli se Pyrristä itsestään on kiinni. Eläinlääkäriin suhtautuu pienellä varauksella, mutta rauhallinen eläinlääkäri yleensä rauhoittaa myös tätä tammaa. Pyrri antaa tutkia koko kauniin vartensa ja pistämisen kanssa ei ole ongelmaa. Raspauksesta tamma ei erityisemmin pitäisi, mutta suostuvainen on tähänkin hommaan, kun muuta vaihtoehtoa ei anneta. Lääkkeet syö helposti ruuan seassa ja matolääkkeen voi ruiskuttaa suoraan suupielestä sisään ilman ongelmaa. Pyrri on melko tavallisen mukava ja leppoisa tamma ei kaikesta hätkähdä, vaikka omaakin omat omituisuutensa ja ominaisuutensa. © alhippa, kiitos!

Sukutaulu ja -selvitys

i. Ch Ellenin Lemmenloruja
KTK III, KRJ II, VVJ I, YLA2, SLA I
sh, vprt, 154 cm
ii. Kirveltäjän Viksu-Viljo
sh, rt, 150 cm
iii. Paaluvuoren Otello, YLA2
iie. Pissis VK
ie. Syksyn Julia
YLA2, sh, rt, 156 cm
iei. Saagan Roomeo, VVJ II
iee. Saagan Nostalgia, KRJ III, esiKTK
e. Ch Pipariina KAT
sph, rt, 148 cm
ei. Pikantin Pikkelssi
KRJ II, YLA2, sh, trn, 155 cm
eii. Kurittoman Leijonaraita, KRJ IV, YLA2
eie. VIR MVA Ch Ellenin Titta, KRJ I, VVJ I, YLA2
ee. Suomi Erotar
KRJ III, YLA2, SLA II, sph, rnkm, 146 cm
eei. VIR MVA Ch Rottinki v. Sto, KTK II
eee. Suomi Esikko, KTK III
iiii. Kabrioletti
iiie. Rukoilija
iiei. Kuningas X
iiee. Luonnonlahja
ieii. Pentagrammi
ieie. Helmiina
ieei. Kabrioletti
ieee. Aureelia
eiii. Pohjantähti KTK III
eiie. Pirtsakka WQ
eiei. Nestori Miikulainen, VVJ II
eiee. Tiitii, KRJ IV, VVJ II, YLA3
eeii. VIR MVA Ch Roomeo, KTK III, KRJ III
eeie. Kuoleman Kauniit Kasvot
eeei. Herpertti, kadonnut
eeee. Elovena
koristekuva

Näyttelytulokset

  • ei mainittavaa

Rotunäyttelytulokset

Kilpailutulokset

56 KRJ-sijoitusta
10.03.2011 - KRJ - Helppo B - 5/50
08.03.2011 - KRJ - Helppo B - 6/50
06.03.2011 - KRJ - Helppo B - 2/50
05.03.2011 - KRJ - Helppo B - 6/40
05.03.2011 - KRJ - Helppo B - 1/50
05.03.2011 - KRJ - Helppo B - 5/50
04.03.2011 - KRJ - Helppo B - 3/40
04.03.2011 - KRJ - Helppo B - 5/40
03.03.2011 - KRJ - Helppo B - 4/60
03.03.2011 - KRJ - Helppo B - 4/40
02.03.2011 - KRJ - Helppo B - 4/40
01.03.2011 - KRJ - Helppo B - 1/50
01.03.2011 - KRJ - Helppo B - 2/40
01.03.2011 - KRJ - Helppo B - 3/40
01.03.2011 - KRJ - Helppo B - 6/100
28.02.2011 - KRJ - Helppo B - 4/50
26.02.2011 - KRJ - Helppo B - 9/100
25.02.2011 - KRJ - Helppo B - 7/50
24.02.2011 - KRJ - Helppo B - 4/30
24.02.2011 - KRJ - Helppo B - 3/50
24.02.2011 - KRJ - Helppo B - 3/50
22.02.2011 - KRJ - Helppo B - 2/50
21.02.2011 - KRJ - Helppo B - 2/30
19.02.2011 - KRJ - Helppo B - 3/40
14.02.2011 - KRJ - Helppo B - 5/40
14.02.2011 - KRJ - Helppo B - 5/50
14.02.2011 - KRJ - Helppo B - 4/50
13.02.2011 - KRJ - Helppo B - 5/50

12.02.2011 - KRJ - Helppo B - 7/50
12.02.2011 - KRJ - Helppo B - 6/50
11.02.2011 - KRJ - Helppo B - 4/50
11.02.2011 - KRJ - Helppo B - 3/40
12.01.2011 - KRJ - Helppo B - 2/30
09.01.2011 - KRJ - Helppo B - 3/60
06.01.2011 - KRJ - Helppo B - 2/40
05.01.2011 - KRJ - Helppo B - 2/60
01.01.2011 - KRJ - Helppo B - 4/60
30.12.2010 - KRJ - KN Special - 7/50
27.12.2010 - KRJ - Helppo B - 5/60
23.12.2010 - KRJ - Helppo B - 5/30
21.12.2010 - KRJ - Helppo B - 6/40
20.12.2010 - KRJ - Helppo B - 2/30
16.12.2010 - KRJ - Helppo B - 7/50
16.12.2010 - KRJ - Helppo B - 2/40
13.12.2010 - KRJ - Helppo C - 4/60
12.12.2010 - KRJ - Helppo B - 5/30
06.12.2010 - KRJ - Helppo C - 1/60
30.11.2010 - KRJ - Helppo B - 3/60
28.11.2010 - KRJ - Helppo B - 5/50
26.11.2010 - KRJ - Helppo B - 5/30
26.11.2010 - KRJ - Helppo B - 5/60
23.11.2010 - KRJ - Helppo B - 5/60
20.11.2010 - KRJ - Helppo B - 7/60
19.11.2010 - KRJ - Helppo B - 6/40
15.11.2010 - KRJ - Helppo B - 3/60
14.11.2010 - KRJ - Helppo B - 4/50
37 VVJ-sijoitusta
23.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 3/29
21.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 4/30
19.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 1/29
19.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 3/30
18.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 4/30
17.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 3/30
09.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 4/18
07.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 1/30
06.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 2/30
04.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 4/30
03.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 3/30
02.03.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 2/30
20.02.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 2/30
20.02.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 1/8
02.02.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 5/30
16.01.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 4/30
15.01.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 2/30
05.01.2011 - VVJ - Noviisi koulukoe (pl) - 3/11
03.01.2011 - VVJ - Noviisi koulukoe (pl) - 3/11
01.01.2011 - VVJ - Noviisi koulukoe (pl) - 1/11
01.01.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 3/30
29.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 5/30
27.02.2011 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 1/30
24.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 5/29
21.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 5/29
20.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty - 5/30
18.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty - 4/30
15.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 5/29
14.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 4/29
10.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 1/30
08.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 1/30
07.12.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 2/30
30.11.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty - 2/30
24.11.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty - 3/30
20.11.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty - 4/30
16.11.2010 - VVJ - Noviisi yhdistetty (pl) - 1/22
31.10.2010 - VVJ - Noviisi koulukoe (pl) - 3/16

Fiktio on virtuaalitalli. Fiktio is a sim-game stable. This site is only in Finnish.
Taustakuva © The Inspiration Gallery  |  Kaiken muun materiaalin © Milja, ellei toisin mainita!